Vauvani täytti kahdeksan ja minä en vanhene lainkaan

Marraskuussa se yleensä alkaa. Alan haikeilla lasten kasvua ja hourin muutaman viikon selittämättömien vauvakuumetta kai muistuttavien harhojen vallassa. Mietin miten vauvani voi olla jo niin iso, eikö meillä enää ole pieniä ja pitäisikö sittenkin vielä kerran koettaa. Minä, joka normaalisti olen ollut immuuni vauvakuumeelle aina ja jo kuopuksen odotusaikana täysin varma siitä, että perheemme on koossa. Onneksi kuopuksen syntymäpäivien jälkeen aina helpottaa ja tulen taas tolkkuihini. Ihanaa kun kasvavat ja elämä on koko ajan vain parempaa. Ei tulisi mieleenkään enää keikuttaa tätä venettä, joka neljällä miehistön jäsenellä seilaa mainiosti. Sitä paitsi en suinkaan ollut parhaimmillani poikien ollessa ihan pieniä, vaikka sitkeästi kuvittelenkin yhä olevani 32-vuotias.

Tänä vuonna pääsin haikeilemaan sitä, että joulukuun poika juhli jo kahdeksatta syntymäpäiväänsä. Ihan vastikään hänet tuotiin kotiin ja kypsässä kahden ja puolen viikon iässä lapsi pääsi viettämään ensimmäistä jouluaan. Hän nukkui, söi ja katseli tarkkaavaisena mitä ympärillä tapahtuu. Isoveljensä, kuukautta vajaa kolmevuotias piti huolen siitä, että velikin saa lahjoja kantamalla niitä nukkuvan pikkuveljensä päälle. Muun ajan tuore isoveli käytti raivoten uutta elämäntilannetta vanhemmilleen. Se oli suurten tunteiden joulu monessa mielessä. 

Tänä vuonna kuopus juhli kavereidensa kanssa Sea Lifessa ja seuraavana päivänä kummien, mummien ja ystäväperheen kanssa meillä kotona. Sea Lifen synttäripakettia voin suositella homma toimi älyttömän hyvin. Opas nouti juhlijat aulasta ja vei kierrokselle ympäri akvaariota. Lapset pääsivät ruokkimaan kaloja, sitten herkuteltiin synttärihuoneessa ja lopuksi oli vielä pienen tietovisan aika. Melko hintavahan tuo on, mutta tähän elämäntilanteeseen ja työmäärään pankkikortin ojentaminen kassalla kotijuhlien sijaan oli molemmille vanhemmille helpotus.

Aamu alkoi perinteisesti laululla, lahjoilla ja sankarin toivomilla aamiaisherkuilla. 

Iltapäivällä vieraat puolestaan pääsivät herkuttelemaan kakulla, kun Say It With A Cake -yrityksen Mona teki kuopuksen toiveiden mukaisen kakun. Nämä kakut ovat lähtökohtaisesti jo gluteenittomia ja lisäksi niin hyviä, että kahdenkymmenen hengen kakku tuli syötyä viimeistä murua myöten. 

Nyt kun lapsi on saatu juhlittua kahdeksanvuotiaaksi, on äidinkin mieli rauhoittunut. Näin on hyvä, en muuttaisi mitään. 

Kylpyhuoneen pintaremppa pienellä budjetilla

Meidän joululahjamme valmistui viime kuussa ja nyt kun viimeisetkin laskut on maksettu, on aika kurkistaa uudistuneeseen kylpyhuoneeseen. Kirjoittelinkin jo aikaisemmin remontin etenemisestä ja sieltä löytyy kuva kylpyhuoneesta ennen muutosta. Hyvin vanha kuva, onhan siellä vielä pottakin esillä kylppärissä!

Lähtökohtatilanne oli perusbulkki uuden kerrostalon kylppäri, jonka toiminnallisuuteen ei oltu kiinnitetty lainkaan huomiota. Eniten meitä harmitti kylpyhuoneen nurkka, joka liian ison allaskalusteen vuoksi jäi täysin käyttämättä. Ja tietäähän sen, pian siitä tuli erilaisen romun säilytyspaikka. Remontin tärkein asia olikin varmistaa kylpyhuoneen ja erityisesti pyykkihuollon toimivuus sekä saada lisää tilaa puhtaan pyykin käsittelyyn. Budjetti oli mahdollisimman pieni, halusimme päästä halvalla.

Näistä lähtökohdista oli selvää ettei laattoihin koskettaisi. Tummanharmaa lattia yhdessä suuremman valkoisen seinälaatan kanssa saisi luvan palvella meitä vielä hyvän aikaa, olivathan kaakelit siistit ja ehjät. Samaten suihku jäi ennalleen, olimme aiemmin vaihtaneet jo suihkupään samaan Hansgrohen malliin kuin kaikki talon hanat ovat. Lopulta ostimme ainoastaan allaskaapin sekä altaan ja peilikaapin yhdessä valolipan kanssa. Mies puolestaan hankki materiaalit pöytätasoa varten ja teki sen itse.

Pitkän aikaa mittailimme ja mietimme. Miten saisimme riittävän suuren altaan hampaiden pesua varten, mutta samalla riittävästi tilaa pyykkipöydän ja altaan väliin. Olin jo ostamassa 40 senttiä leveätä allaskalustetta, mutta mies piti 50-senttistä kuitenkin parempana. Näin onkin, se ei tunnu lainkaan pieneltä. Alakaappiin puolestaan saamme vessapaperit ja muutamaan koriin tarpeellisia tavaroita säilöön. Unelmakylppärissäni olisi peilikaapin sijaan ainoastaan peili, mutta me tarvitsemme myös kaappitilaa tavaroille. Hana ja käsisuihku olivat kylpyhuoneessa jo valmiina, niitä ei turhaan uusittu. 

Entinen turha kolo sai nyt peitokseen pöydän. Tammen ja saarnin sekoitusta oleva puutaso sai pintaansa kerroksen vaaleanharmaata vahaa, jota meiltä sattui löytymään keittiön pöydän vahauksen jäljiltä. Näin taso toivottavasti kestää ajoittaista kosteutta paremmin. Mittaan sahattuun tasoon mies ja kuopus kiinnittivät säädettävät irtojalat ja pöytä oli valmis. Kun remppapari vielä nikkaroi meille hyllyn, saatoin hyvillä mielin lähteä ostamaan sille viherkasvia ja siirtää pesuaineet kauniissa laatikossa tasolle. 

Kylpyhuone ilahduttaa minua joka päivä monta kertaa. Siellä toimiessani mietin myös usein miksi emme ryhtyneet tähän pintaremppaan aiemmin, vaan sinnittelimme epäkäytännöllisten pesu- ja pyykkitilojen kanssa lähes seitsemän vuotta. Hintaa koko muutokselle töineen tuli alle tuhat euroa, mikä tuntuu erittäin kohtuulliselta saavutettuun hyötyyn nähden. Olen erittäin tyytyväinen, ihanaa että saatiin tämä nyt valmiiksi!

Itsenäisyyspäivän tanssit nelosluokkalaisille - tapakasvatusta vai kilpavarustelua?

Helsingin koululaisille neljäs luokka on merkittävä etappi. Sinä syksynä kaikki kaupungin nelosluokkalaiset kutsutaan pormestarin itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Tänä vuonna oli meidän esikoisemme vuoro ja sain luvan laittaa nämä muutaman kuvan tänne näytille. Muutama asia minua tässä kaikessa kuitenkin kummastuttaa.

Pormestarin juhlissa tanssitaan. Tätä silmällä pitäen oppilaat harjoittelevat syksyn mittaan usean viikon ajan, kunnes hallussa  on niin kehruuvalssi kuin kikapoo. Tanssien harjoitteluun liittyy olennaisesti myös tapakasvatus, on opeteltu etikettiä ja käytöstapoja, sitä miten tervehditään, niiataan ja kumarretaan. Sitä miten juhlissa käyttäydytään, miten otetaan muut vieraat huomioon ja mitä tuollaisiin juhliin osallistuessa pitää tietää. Tärkeää ihan koko loppuelämän kannalta. 

Juhlien nettisivuilla lukee, että koska kyseessä on päiväjuhla, riittää siisti pukeutuminen. Käytännössä lasten koulun tytöillä oli tylliä ja pitsiä, kiharoita ja kimallusta. Pojat juhlistivat tilaisuutta puvut päällä, rusetit kaulassa ja hiukset vahalla kuntoon laitettuina. Tämä oli myös meille se tapa, jolla juhlaan suhtauduttiin, ykköset ylle siis! Puku hankittiin hyvissä ajoin elokuussa, arvelin loppuvuodesta monen kaupan myyvän ei-oota. Lapsi onnistui olemaan täysin kahden koon välissä, joten Hennesin edullinen tummansininen puku kävi vielä ompelijan kautta. Juhlakengät Zarasta, valkoinen paita Lindexiltä ja rusetti omasta kaapista. Minä ajattelin, että edullisesti saatiin kundi moitteettomaan juhlakuntoon. 

Tämä kaikki on kuitenkin parin kuulemani kommentin ja lukemieni mielipiteiden mukaan liikaa. Tällaisia tapahtumia pidetään joidenkin mielestä oppilaita eriarvoistavina ja tarpeettomina. Näissä näkyy perheiden erilainen tulotaso ja mitä jos lapsi ei halua tanssia lainkaan? Onko silloin oikeus jäädä pois, vaikka sairastua sopivasti?

Olin ja olen yhä hämmästynyt. Hieno tilaisuus, jota minä olen odottanut yhtä lailla lapseni kanssa, onkin monelle jotain ihan muuta. Voin ymmärtää sen, että kaikki meistä eivät nauti isoista tilaisuuksista. Voin ymmärtää myös sen, että tulojen ollessa niukat jokainen ylimääräinen hankinta on liikaa. Sitä sen sijaan en voi ymmärtää, että tämä oma ennakkoluuloisuus ja negatiivinen suhtautuminen vaikuttaa lapsiin. En kerta kaikkiaan jaksa uskoa, että lapset pitävät tärkeimpänä sitä miten kallis mekko on hankittu, kuka on päässyt kampaajalle ja kuka hankkinut kengät kirpputorilta. Ehkä olen naiivi, en tiedä. Mutta miksi kaataa oma epäluulo ja negatiivisuus lapsen niskaan, sitä minä en voi enkä halua ymmärtää.

Marraskuun viimeisenä torstaina oli päivä, jota esikoisen luokassa oli suunniteltu pitkään. Yhden vanhemman hienosta oivalluksesta olimme buukanneet valokuvaajan kuvaamaan lapset aampäivällä juhlatamineissaan. Samalla saatiin ikuistettua koko luokka, jos vaikka koulukuvauksia ei Helsingissä tänä vuonna saada järjestettyä lainkaan. Mieheni oli aamupäivän mukana koululla kuvauksia järjestelemässä ja auttamassa kaikessa. Ennen puoltapäivää koitti lähtö Finlandia-talolle, jossa kättelyn, alkumaljan, pienten syömisten ja Ellinooran keikan jälkeen koitti vihdoin aika esitellä opittuja tansseja. Minä olin ollut syksyn mittaan vähän mukana järjestämässä iltajuhlaa, joka lasteni koulussa kuuluu juhlapäivään olennaisesti. Pienen hengähdystauon jälkeen kokoonnuimmekin perheiden, kummien ja mummien kanssa paikalliseen ravintolaan syömään illallista ja ihastelemaan tanssijoiden esiintymistä. Minä juonsin ja lopuksi vedettiin vielä pieni disco juhlijoille. Lapsia harmitti opettajan sairastuminen juuri juhlan aikaan, mutta järjestimme heille viikkoa myöhemmin pienen herkuttelu- ja muisteluhetken luokkaan videoiden ja valokuvien myötä. 

Perjantaiaamuna vedettiin uudelleen ykköset ylle, kun oli aika tanssia koululle. Ja tiedättekö, minä uskon tämän kokemuksen tuovan lapsille valtavasti hyvää kaikkeen tulevaan. Kokemus tuo varmuutta ja kun oppii ja opettelee lapsesta asti erilaisissa tilanteissa toimimista ja niihin pukeutumista, on vahvoilla myöhemmin. Olkoonkin, että ihan kaikki ei aina mene kuten äiti ajattelee. 

Minä nimittäin muistutin esikoista vielä edellisenä iltana siitä, että pormestaria kätellessä sanotaan päivää tai toivotetaan hyvää itsenäisyyspäivää. Luokka oli lopulta päätynyt kättelemään apulaispormestari Nasima Razmyaria, joka oli toivottanut juhlavieraat tervetulleiksi sanomalla mutkattomasti "terve". "Mä sitten vastasin samoin, että terve" ilmoitti lapsi. Soveltaminen kunniaan!

Kaksplussan blogiverkoston joulukalenteri: kirjoja joulunodotukseen

Tule mukaan seuraamaan Kaksplussan blogiverkoston omaa joulukalenteria, joka johdattaa sinut ja perheesi jouluiseen tunnelmaan. Joka päivä aukeaa uusi joulukalenteriluukku, jossa leivotaan ihania jouluherkkuja, fiilistellään joulua tai annetaan parhaat niksit jouluaskarteluihin - ja paljon muuta! Tehdään tästä yhdessä ihana joulu!

Jouluun voi laskeutua monin tavoin ja yksi varma tapa saada joulumieli kohdalleen on jouluisten satujen ja tarinoiden lukeminen. Sopivia kirjoja tähän jouluun virittäytymiseen löytyy valtavasti. Yksi kiva tapa lukea jouluisia teoksia on edetä kirjassa luku kerrallaan kohti aattoa. Harvassa kirjassa on juuri kaksikymmentäneljä lukua, mutta tekstin jaottelu onnistuu ilmankin näppärästi. Ja kun yksi kirja loppuu, voidaan aloittaa toista. Tai miten olisi oma kirja jokaiselle joulukuun päivälle? Vaihtoehtoja on rajattomasti! Tässä meidän vinkkimme jouluisiin lukuhetkiin koko perheelle.

Mauri Kunnas on jo itsessään klassikko ja mitä olisi joulunodotus ilman Joulupukkia. Tätä kirjaa ovat lukuisat vanhemmat tavailleet ollessaan itse lapsia ja nyt samaa teosta voi lukea omille pienokaisille. Joulupukki kertoo nimensä mukaisesti Korvatunturin väestä ja siitä mitä tapahtuu paitsi ennen joulua, myös joulutohinan rauhoituttua. Jos sinun pitäisi valita näistä kahdestatoista kirjasta yksi, nappaa tämä. 

12 lahjaa joulupukille on sekin Kunnaksen käsialaa. Pieni tonttupoika Ville haluaa ilahduttaa Joulupukkia, kun aattoon on enää kaksitoista päivää aikaa. Ville saa hyvän idean, hän antaa joulupukille lahjan jokaisena päivänä. Mutta sujuuko kaikki suunnitelmien mukaan? 12 lahjaa joulupukille menee parhaillaan myös Kansallisteatterissa näytelmänä, jota kävimme kuopuksen kanssa katsomassa.

Jatketaan Kunnaksella. Joulupukki ja noitarumpu on kirja, josta on tehty myös mainio piirretty versio ja me katsomme sen joka vuosi ennen joulua. Tarina alkaa, kun säkin pohjalta kaivellaan viimeisiä lahjatoiveita kirjattavaksi muistiin ja niiden joukosta löytyy kummallinen vanhalle paperille tehty töherrys. Kuka on sen tekijä ja mitä hän oikein haluaa lahjaksi? Samaan aikaan Korvatunturilla alkaa tapahtua kummia. 

Suomalainen tonttukirja puolestaan esittelee erilaisia tonttutyyppejä, niin riihitontun, saunatontun kuin myös äkäisen tontun. Kirja on kunnianiosoitus vanhoille ajoille, jolloin taloissa asustelevia haltijoita sanottiin tontuiksi. 

Puppe on tuttu hahmo kaikille lapsille. Pupen jouluseikkailu on kertomus siitä, kun Puppe auttaa joulupukin poroja löytämään kadonneen reen ja pääsee mukaan taianomaiseen seikkailuun. 

Richard Scarryn kultainen Eläinten joulu käsittää kahdeksantoista pientä satua ja lorua joulunodotuksesta ja niissä seikkailevat monenlaiset eläinhahmot. Scarryn kultaiset kirjat ovat täynnä  nostalgiaa, aivan kuten tämä tarinakokoelmakin. Sen on muuten suomentanut Marjatta Kurenniemi. 

Nukkekodin Nellin joulu on rakkaimpia kirjoja omasta lapsuudestani. Faith Jacquesin kirjassa joulu lähestyy, mutta Nelli huomaa ystävänsä Elmeri-karhun kadonneen. Vaaroja uhmaten Nelli lähtee nukkekodistaan ihmisten maailmaan etsimään ystäväänsä. 

Tämän päivän lapset muistelevat aikuisina varmasti Tatua ja Patua sekä Puluboita, kun lapsuuden lukusuosikeista puhutaan. Tatun ja Patun ihmeellinen joulu on kääntynyt jo elokuvaksikin, mutta myös kirjaan kannattaa tutustua. Tässä teoksessa paistetaan hyasintti ja laitetaan kanelia kainaloon, kun veljekset matkaavat Veeran luokse joulunviettoon. 

Puluboin ja Ponin komerokirja puolestaan on tämän syksyn uutuus. Ponilla on joulumieli kateissa, kun vanhemmat ovat lomalla ja paras ystävä muuttaa pois juuri joulun alla. Onneksi Poni auttaa piristämään ystäväänsä. Jos murrerunoilija Heli Laaksonen aikanaan lanseerasi termin "joulupatja", opit tästä kirjasta mikä oikein on "joulukomero". 

Myös Walt Disney taitaa joulunodotuksen taian ja Disneyltä löytyy amerikkalaiseen glitterjouluun vieviä kirjoja enemmänkin. Tässä Tupu, Hupu ja Lupu - Joulupukin pikku apulaiset -kirjassa ankanpojilta meinaa mennä koko joulu ohitse, sillä he ovat sairastuneet. Unen, tai taian jälkeen joulu on kuitenkin tullut sairastuvalle ja pojat pääsevät mukaan joulunviettoon.

Ja vielä kerran Kunnasta, hän taitaa tosissaan tykätä joulusta. Tassulan tarinoita -sarjassa ilmestynyt Onnin paras joululahja opettaa lapselle, ettei materia ole tärkeintä joulussa. Onnilla nimittäin on kaikkea mitä toivoa saattaa eikä mikään enää kiinnosta häntä. Kunnes Herra Hakkarainen lähtee jälleen kerran yölliselle kävelyreissulleen ja puuttuu asioiden kulkuun.

Eilen joulukalenterissa tehtiin karkki- ja teekuusia Nyt heti -blogissa. Huomenna on puolestaan Iloa, eloa -blogin vuoro, muista käydä kurkkaamassa! 

Osaatko olla armollinen itsellesi? Minä en.

Tiedättekö sen tunteen, että aina voisi tehdä vähän enemmän. Venyä vielä piirun verran pidemmälle, lukea yhden kirjan lisää ja ottaa yhden lisävastuun hoitaakseen. Epäilen, että valitettavan moni teistä tietää.

Jostain syystä minulla ja miehelläni työt tuntuvat kasaantuvan loppuvuodelle. Toissavuonna luin ja kirjoitin ihan hulluna mitä lähemmäs joulua tultiin. Muistan miten istuimme miehen kanssa ilta toisensa jälkeen läppäreidemme äärellä leikittyämme sitä ennen pari tuntia osallistuvia ja hyviä vanhempia. Viime vuonna tähän aikaan olikin sitten jo keuhkokuume diagnosoitu koko syksyn kestäneen flunssaputken päätteeksi. En pystynyt tekemään töitä, mutta en toisaalta pahemmin nauttimaan joulun odotuksesta ja ihanasta fiilistelystäkään.

Tänä syksynä olen tehnyt enemmän töitä kuin ikinä. Olen hypännyt sumeilematta syvään päähän ja ottanut haltuun aivan uuden työkokonaisuuden. Sanonut kyllä luottaen siihen, että minä osaan ja pystyn. Ja niinhän minä olen osannut ja pystynytkin, vaikka samaan aikaan olen vasta ihan alussa tällä työpolullani. En kadu hetkeäkään, päinvastoin, mutta aikaa se on vienyt. 

Syyskuu oli katastrofaalinen. Olin normaalisti töissä ja samaan aikaan luin ja kirjoitin paitsi sovittuja arvioita, myös lehtijuttua. Usein meni yön puolelle ennen kuin ehdin aloittaa vinkkauskirjojen lukemisen. Mies sanoi yhtenä päivänä ettei muista milloin olisin ollut illan tekemättä töitä. Lokakuussa helpotti, kun kaikki sovitut työt oli laitettu eteenpäin. Sitten allekirjoitinkin jo uuden työsopimuksen ja hyppäsin kouluyhteistyöhön. Piti hallita kaikki eskareista kuudesluokkalaisiin. Luin, suunnittelin, valmistelin ja toteutin. Ja rakastan sitä. Mutta yksi palikka vielä uupuu.

Niin, mites ne opinnot tänä syksynä? Pitkään olin toiveikas ja buukkasin itselleni kaksi tenttiä tähän joulukuulle. Ajattelin käyväni tekemässä pikareissun pohjoiseen ja takaisin. Viikko sitten olin lukenut yhden tenttikirjan, tämän viikon alussa toisen silmäillen. Vielä toissapäivänä olin kuitenkin sitkeästi menossa, ykkönenkin riittää arvosanaksi.

Sitten tuli toissayö, jolloin heräsin kolmelta ja valvoin viiteen. Siinä ehtii ajatella kaikenlaista, myös sitä miten stressi- ja ylikuormitus on minulla selkeästi päällä silloin, kun valvominen alkaa. Olin jo unohtanut millaista on, kun ei pysty nukkumaan. Sitä ongelmaa ei ole ollut tänä syksynä, olen nukkunut sikeää väsyneen unta. Jotain kuitenkin naksahti aivoissani kohdalleen ja aamulla kerroin miehelle etten aio lähteä tenttimään.

Ajattelin, että nyt pitäisi tuntua helpottuneelta. Osin tuntuukin, järjellä ajateltuna tämä oli ainoa oikea ratkaisu. Tuntuu hieman helpommalta hengittää. Ehdin kyllä tehdä kyseiset tentit esimerkiksi alkuvuodesta ja pidemmällä lukuajalla. Tunnepuoli onkin sitten eri asia. Tietysti minun olisi pitänyt pystyä tähän, sehän on selvä. Nolottaakin vähän. Ja samaan aikaan olen syksynä kuitenkin kerännyt ensimmäiset opintopisteeni työharjoittelusta, se luonnollisesti kuittautuu ihan töissä käymällä. 

En usko, että löydän koskaan sellaista armoa itseäni ja tekemisiäni kohtaan kuin toivoisin. Samaan aikaan tiedän, että saan olla todella ylpeä siitä miten olen syksyn työt hoitanut. Sanoin kollegalle ongelmani olevan se, että kaikki tekemäni on aivan liian kivaa. Mutta myös kivaan voi väsyä ja väsyykin. Kamppailenkin itseni kanssa parhaillaan sen osalta otanko keväälle kirja-arvioita vai en. Itsensä hajottaminen ei palvele ketään, mutta tiedättehän te. Kun niiden tekeminen on niin kivaa.

Nyt kuitenkin vietän itsenäisyysvapaita perheeni kanssa. Heidän, joiden kanssa olemista olen suorastaan ikävöinyt viime aikoina. Käyn katsomassa Stockan jouluikkunan ja pyörähtelemässä karusellissa Senaatintorilla. Vietän kuopuksen syntymäpäiviä. Maalaan ehkä seinän. Menen töihin seuraavan kerran vasta ensi viikolla. Joululomaa puolestaan pidän kaksi kokonaista viikkoa, oli suorastaan nautinnollista vetää rakseja kalenteriin päivien kohdalle. En ole tavoitettavissa, olen kotona lukemassa, nukkumassa ja lasteni kanssa. Siitä taas uusin voimin ja suurella innolla kevätkautta kohti.

Sitä ennen kuitenkin vielä kahden viikon ajan monta mielenkiintoista kirjavinkkausta, työpajaa, kohtaamista ja kokousta. Onnea on mennä töihin hymyillen.

Lastenkirjauutuuksia keväälle 2019

Yhtäkkiä syksy on hurahtanut ohi, on joulukuu ja kustantamoiden kevätkatalogit ovat ilmestyneet. Se on varma merkki siitä, että kaiken tämän harmauden jälkeen tulee ensin joulu ja siihen perään minuutti minuutilta lisääntyvä valo. Ja tietysti ne kirjauutuudet! Tässä katsaus kustantamoiden tarjontaan lapsille. Kaikki ovat sellaisia, joita kohtaan minulla on paljon odotuksia ja jotka tulen lukemaan mahdollisina töissä käytettävinä vinkkauskirjoina, olivat sitten uusia tulokkaita tai jo tuttujen sarjojen seuraavia osia. Kuvia ei kaikista vielä valitettavasti ollut saatavilla.

Otava:

Sorsa Aaltonen on lentopelkoinen pullasorsa. Eräänä päivänä lääkäri diagnosoi Aaltosella lentämisen oireet. Ehkä pullasorsakin vielä lentää? Veera Salmen kirjoittama ja Matti Pikkujämsän kuvittama Sorsa Aaltonen ja lentämisen oireet on kuvakirja lapsille ja aikuisille.

Salmanterin Terttu ja minimerirosvot on Noora Kunnaksen uuden sarjan avaus. Mikko ja Lilli vierailevat tiukan setänsä luona, tutustuvat naapurin Terttuun ja herättävät henkiin minimerirosvot. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita siis riittää.

Katarina Mazettin kunnianosoitus Viisikoille, Seikkailuserkut-sarja on edennyt viidenteen osaansa Roistoja ja Roskaajia. Taas ollaan kesälomalla Frida-tädin Uikkusaaressa, mutta kuka roskaa saaristoa?

Myös Jörn Lier Horstin Etsiväkaksikko-sarjasta ilmestyy kolmas osa. Operaatio auringonlasku vie Oliverin, Tildan ja vainukoira Oton pankkirosvojen jäljille. Tässä kirjasarjassa on erityisen hyvä kuvitus ja hieman tavallista suurempi teksti. Oikein sopivaa luettavaa Lasse-Maijan etsivätoimisto -sarjasta pitäville.

Jessica Townsendin Nevermoor-sarjan avaus Morriganin koetukset jätti monet odottamaan lisää. Nyt on suomennettu sarjan toinen osa Meinioseppä - Morriganin kutsumus. Morrigan on koetuksista selvittyään Meineikkaan seuran oppilas. Samalla hän tietää, että taikuuteen liittyy myös paljon pahaa. Nämä kirjat pitää lukea järjestyksessä ja on minulla myös pieni varoituksen sana. Vaikka Morriganin koetukset -kirja ei tuntuisi oikein lähtevän käyntiin, kannattaa jatkaa lukemista. Kunhan alusta on päästy, homma tempaa mukaansa hienosti. Suomennos on Pottereiden kanssa kunnostautuneen Jaana Kapari-Jatan käsialaa.

Mila Teräksen Kadonnut kaupunki on itsenäinen jatko-osa teokselle Noitapeili. Tässä saturomaanissa Hugo ja Lydia seikkailevat vedenalaisessa kaupungissa. Fantasiaa kirjoitetaan tällä hetkellä alakoululaisille paljon, ja Noitapeili on niiden onnistuneimpien joukossa.

Uusia osia ilmestyy myös seuraaviin sarjoihin: Prinsessa Pikkiriikki, Tassu-Trio, Me Ponnekkaat, Alice Jones koodaa ja ratkoo.

Schildts ja Söderströms:

Karin Erlandssonin Vuorikiipeilijä on Taru Silmäterästä -sarjan kolmas osa ja jatkaa Helmenkalastajan ja Linnunkesyttäjän aloittamaa sarjaa. Mirandan, Sirkan ja Lydian matka jatkuu.

Tammi:

Mur-karhu on lasten suosikki ja nyt Kaisa Happosen ja Anne Vaskon luoman nallen seikkailuista ilmestyy kolmas osa Mur ja tähti. Tällä kertaa pohditaan elämän kiertokulkua.

Pasi Pitkäsen Hirviöturnajaiset on seikkailukuvakirja perheen pienimmille. Eren osallistuu turnajaisiin Vinsentin haastamana. Vinsentillä on ratsunaan säätä hallitseva myrskyetana, mutta Erenin ratsu näyttää enemmän pingviiniltä. Pystyvätkö he yhdessä päihittämään vastustajan?

Timo Parvelan Pate on suuri suosikkini, vaikka töissä laukkuni olkahihnaa koristaakin kuva Batmaniksi pukeutuneesta Sampasta. Uudessa kirjassa Pate ja Blacknessin hirviö matkataan Skotlannin nummille. Perheen kesälomamatka yhdessä Senjan ja Totti-koiran kanssa saa kuitenkin uusia sävyjä, kun linnassa kummittelee ja läheisessä järvessä asustaa Loch Nessin hirviön kaksoisveli. 

Lasse-Maijan etsivätoimisto -sarjaan saadaan vihdoin uusi suomennos, kun päästään tutkimaan Linnan arvoitusta. Martin Widmarkin dekkarit ovat eka-kolmasluokkalaisten lukijoiden ikisuosikkeja. 

Kirjailijakaksikko Riina ja Sami Kaarla on noussut Arttu Tirttu -sarjallaan monen 3-4 -luokkalaisen lukijan suosioon. Nyt pariskunnalta ilmestyy uuden Pet Agents -sarjan aloittava teos Täältä tullaan lemmikit! Tässä sarjassa lemmikit yhdistyvät scifiin, jota lapsille ei liikaa ole tarjolla. Pääosassa on Kati-e yhdessä robottiapurinsa Ti-botin kanssa. 

Uusia osia ilmestyy myös seuraaviin sarjoihin: Vesta-Linnea, Puhelias Elias, Ella ja kaverit, Supermarsu, Eppu, Miisa

Myllylahti:

Anu Holopaisen Kauhukännykkä aloittaa Iik-sarjan, joka esitellään alakoululaisille suunnattuna kauhukirjallisuutena. Saku ja Sussa ovat viidesluokkalaiset kaksoset. Eräänä päivänä Saku löytää maasta kännykän. Pian selviää, että puhelimessa on jotain outoa. 

Maami Snellmanin Jaakko Enkeli Lentokenttä on kissa, joka sarjan toisessa osassa Kermakakkutapaus päätyy viettämään päivää kyläkoululle. Hauskasti nimetyn kissan seikkailut on kuvittanut Onni-poika -sarjasta tuttu Sanna Pelliccioni. 

WSOY:

Astrid Blomkvistin Mestarietsivä-trilogian kolmas osa Mestarietsivä Blomkvist ja ryöstetty Rasmus ilmestyy sekin Kristina Rikmanin uutena suomennoksena. Tällä kertaa Kalle Blomkvist ystävineen todistaa pienen pojan sieppausta ja ryhtyy toimeen hänen pelastamisekseen.

Lukupalat-sarja on yksi parhaista aloittelevalle lukijalle ja ensimmäinen helppolukuisten kirjojen valikoimasta, jota asiakkaille suosittelen. Uusia kirjoja ovat Pipsa Kopperoisen tutkimuksia, Kokkiklubi ja amorin apulaiset sekä Lätkä-Lauri ja tautinen turnaus.

Jukka-Pekka Palviainen on noussut yhdeksi suosikeistani Allu-sarjallaan ja uusi teos on nimeltään Allu ja outo Uolevi. On syysloma ja Allun perhe viettää sitä kotona. Mutta miksi äiti nyyhkii vanhojen valokuvien äärellä, miksi isä puhuu höpsöjä ja kuka on Uolevi, johon jutut tuntuvat kääntyvän. Allu ottaa asiasta selvää. Allu-kirjoissa on huumoria ja käänteitä niin pienemmille kuin jo vähän varttuneemmillekin lukijoille. 

Kristina Ohlsson on kirjoittanut paljon jännitystä aikuisille ennen lastenkirjallisuuteen siirtymistään. Kivienkelit päättää trilogian, jossa aiemmin ovat ilmestyneet Lasilapset ja Hopeapoika. Näistä varsinkin ensimmäinen sai kauhun ja jännityksen sekoituksellaan allekirjoittaneenkin pelkäämään, ei kannattanut lukea yksin iltaisin. Hopeapoika oli omasta mielestäni vähemmän pelottava, saa nähdä miten on Kivienkelit-kirjan laita. Pääosissa ovat yhä Simona, Billie ja Aladdin. Simonan isoäidin puutarhassa patsaat tuntuvat liikkuvan itsestään, kasettinauhoilta kuuluu salaperäisiä ääniä ja isoäiti ei tunnu olevan oma itsensä. Näitä vinkaan vasta kuutosluokkalaisille. 

Uusia osia ilmestyy myös seuraaviin sarjoihin: Onneli ja Anneli, Johanna Venhon Opossumi-kirjat, Jo Nesbon Tohtori Proktori.

Karisto:

Mervi Heikkilän Aijalin saarten tarut on uusin ihastukseni, jota vinkkaan kolmosluokkalaisista ylöspäin. Ensimmäiset osat Revonpuro ja Tuulenkala tutustuttivat meidät Pöllöön, tunnetun maailman laidalla elävään tyttöön, joka toisessa osassa päätyi Tuulenkalan kaupunkiin kotoaan metsän keskeltä. Kolmas osa Sudenhampaat vie Pöllön vaaralliselle retkelle ja vaikean valinnan eteen.

Tapani Baggen Apassit-sarja puolestaan on yksi tämän hetken parhaista, sillä kuka voisi vastustaa historiallista dekkaria. Ensimmäinen osa Aavehevosen arvoitus ja toinen Vanajaveden hirviö saavat seurakseen kolmannen osan Katoava muumio. Siinä kouluikäisten poikien salaseura saa selvitettäväkseen Ateneumin Egypti-näyttelystä kadonneen muumion tapauksen. Ollaan yhä suunnilleen vuodessa 1910 ja Helsinki näyttäytyy hyvin erilaisena kuin tänä päivänä. Erityispisteet Carlos da Cruzin kuvitukselle, joka on olennainen osa kirjaa.

Jos et vielä ole tutustunut Benji Daviesin kirjoihin, suosittelen. Toivo ja mummon lintu jatkaa Toivo ja valas- sekä Toivo ja talviyö -kirjojen jälkeen Toivon tarinaa. Toivo on kesäloman vietossa mummon luona pienellä luodolla. Aika käy pitkäksi, kunnes kaukana merellä näkyy jotain. Ihania kirjoja niin lapsille kuin aikuisille. 

Avain:

Karoliina Suoniemen edellinen teos Ihan oikeat prinsessat ja prinssit yhdistää tietoa kuninkaallisten elämästä siihen miten samaan aikaan on eletty ihan tavallisissa perheissä. Nyt Suoniemeltä ilmestyy uusi kirja Ihan oikeat viikinkiajan lapset, jossa nimensä mukaisesta päästään tutustumaan viikinkiajan elämänmenoon. Keskiössä ovat lapset ja tästä syystä nämä kirjat ovat erinomaista luettavaa esimerkiksi yhdessä vanhemman kanssa.

Arthouse: 

Sokerina pohjalla kaikille Soturikissat-faneille, ensi keväänä julkaistaan peräti kaksi uutta Soturikissat-seikkailua.

Kaikki kuvat adlibris.fi.