Koulutulokkaan perheestä päivää!

Toukokuu, tuo koulutiensä aloittavan lapsen äidin kuukausista jännittävin ennen elokuuta. Tammikuussa on jo ilmoittauduttu kouluun, merkitty ylös kaveritoiveet ja täytetty kielirikasteiseen opetukseen hakeutumisesta oma kaavakkeensa. Kevät on kulunut odotellessa, mutta vapun jälkeen tuo odottelu on toden teolla alkanut olla vaivalloista. Mikä luokka, kuka opettaja ja ovatko ne kaverit sillä samalla luokalla vaiko eivät. Tule jo tieto!

Sinällään asiaa ei ehkä olisi tarvinnut niin kovasti jännittää, olihan koulutulokkaiden infossa kerrottu yhden kaverin saamisen samalle luokalle olevan vähän niin kuin selviö. Ja silti kuulin eilen, että näin ei erään lapsen kohdalla olekaan. Lieneekö pelkkä inhimillinen erehdys vai mitä, mutta kurjaa yhtä kaikki. Toisaalta lapsia on seitsemän ekaluokallista, eli on siinä ollut sumpliminen ja sijoittelu, että saatiin kaikki palikat paikalleen elokuuta varten.

Tuossa se koulutulokkaalle ja äidilleen osoitettu kirje nyt komeilee pöydällä. Ja kun vähän oli kyselty ja kuulosteltu eskarikavereiden äideiltä, oli helpotus niin suuri, että avasin viime perjantaina pullon samppanjaa ihan sen kunniaksi. Kuopus saa syksyllä samalle luokalle ei yhden tai kaksi, vaan monta hyvää kaveria esikoulusta. Itse asiassa suurin osa näistä pojista ja tytöistä on aloittanut päivähoitotaipaleensa samaan aikaan. Siellä he istuivat vierekkäin vaipat jalassa, tutit suussa ja lappoivat puuroa suuhunsa aamupalapöydässä, vajaa kaksivuotiaita taisivat olla suurin osa aloittaessaan. Lapsesta itsestään huomaa myös helpotuksen, kun luettelin kaikki kaverit, jotka samalle luokalle tulevat. On taas vähän luottavaisempi fiilis ajatella tulevaa, onhan kuopus jännittänyt koulun aloitusta jo pitkän aikaa.

Opettaja tulee olemaan meille kaikille uusi tuttavuus, hän aloittaa syksyllä työt koulussa. Vähältä piti ettei yhteistyömme esikoisen nykyisen opettajan kanssa olisi jatkunut lapsen vain vaihtuessa, sillä esikoisen opettaja siirtyy yhden ensimmäisen luokan opettajaksi. Minulle tämä olisi kyllä käynyt ihan hyvin, mutta koen silti nykyisen luokan ja uuden opettajan olevan kuopukselle parempi vaihtoehto. Siinä missä esikoinen on tullut opettajansa kanssa hyvin toimeen ja oppinut valtavasti, on kuopus mahdollisesti hyvin erilainen koululainen. Sitä me emme tiedä millainen oppija hänestä vielä tulee, mutta ei ehkä olisi kiva aloittaa koulutaivalta leimallisesti pikkuveljenä. Nyt hän saa olla alusta saakka oma itsenäinen tyyppi, ei toisen lapsen, isoveljensä toisinto. 

Entä tuleva kolmasluokkalainen sitten? Hänellä pysyy luokka samana, mutta opettaja vaihtuu. Tulevat kolmoset ottaa hoteisiinsa miesopettaja ja luokkatila vaihtuu samalla. Vieraana kielenä alkaa espanja ja koulunkäynti taitaa muutenkin olla kolmannella jo hieman tavoitteellisempaa kuin ensimmäisellä ja toisella luokalla. Esikoinen odottaa syksyä hyvillä mielin, vielä tämän kuun aikana pääsemme tutustumaan uuteen opettajaan ja luokkaan. 

Hyvä tästä tulee, molemmille pojille. 

Makuuhuoneen uudistus

Jo jonkin aikaa olen katsellut sängynpäätyämme sillä silmällä. Se hankittiin aikoinaan muuton yhteydessä vähän sillä ajatuksella, että ihan kiva ja kelpaa kyllä. Halusimme pehmeän päädyn ja Ikeasta sellaisen sai helposti ja edullisesti. Ja ihan kivahan se on ollutkin jo viiden vuoden ajan, vaikka harmaanruskea sävy ei ehkä ihan nappivalinta ollut eikä päällinenkään ole pestävä. Nyt kuitenkin vanha pääty on saanut passituksen kesäpaikan makuuhuonetta koristamaan ja meille on saapunut uusi hieno sängynpääty makkariimme.

Lähdin koluamaan nettikauppoja ilman sen suurempia speksejä. Pehmustettu pääty oli yhä toiveissa, mutta väri, nappien määrä tai päädyn korkeus selviäisi sitten, kun sopiva löytyisi. Halusin myös kotiinkuljetuksen, jotta painavaa ja isoa pakettia ei tarvitsisi noutaa mistään. 

Valinta osui Huippukalusteen "Chesterfield" -päätyyn, jota on saatavilla eri kokoisena ja eri väreissä. Meidän ostamamme pääty on hivenen sänkyä leveämpi, eli 165 cm ja korkeutta sillä on 120 cm. Pääty on väriltää musta, mutta päätyä on saatavilla myös ruskean ja harmaan sävyissä. Päädyn mukana toimitetaan ruuvit, mikäli sen haluaa kiinnittää sänkyyn kiinni. Meillä pääty on vain sängyn ja seinän välissä, aivan kuten edellinenkin oli, ilman sen kummempia kiinnityksiä. 

Muutoin makuuhuone on ennallaan, vaikka olenkin miettinyt uusien valaisimien hankintaa yöpöydille. Vanhat menisivät jälleen kesäkodille, jossa meillä ei vielä ole yöpöytiä saatikka niihin valaisimia. Sänky sentään löytyy keskeneräisen yläkerran kaveriksi! Olen vähän pyöritellyt mielessäni hopeanvärisiä lampunjalkoja, mutta katsotaan. 

Nappaan yleensä yhden oksan ostamastani kukkakimpusta makuuhuonetta koristamaan. Tällä kertaa isoäidin maljakkoon löysi tiensä vaaleanpunainen lilja.

Uusi pääty sopii hyvin Sandbergin tapetin mustiin raitoihin ja hyvin näyttävät nuo edelliseen kotiin teettämäni tapettitaulutkin kokonaisuuteen sointuvan. 

Kirjavinkkejä II

Nyt kun Netflixiä on tuijotettu tarpeeksi, on lukeminen taas maistunut. Seuraava satsi kirjavinkkejä tuleekin tässä. Tällä kertaa esittelyssä on jännityksen lisäksi muutama rohkea nainen, italialaista perhedynamiikkaa sekä Ranskan vallankumouksen aaltoja. 

Elena Ferranten maailmalla suuren suosion saanutta Napoli-sarjaa on vastikään alettu suomentaa ja ensimmäinen sekä toinen osa löytyvät nyt kotimaisella kielellä. Luin sarjan aloittavan romaanin Loistava ystäväni, mutta en ole vielä ehtinyt tarttua seuraavaan osaan. Loistava ystäväni esittelee meille erilaiset ystävykset Lilan ja Elenan sekä heidän naapurustonsa perheet. Romaani kuvaa 1950-luvun sodanjälkeisen Italian ja Napolin työväenkortteleiden elämää tyttöjen katsomana ja tulkitsemana. Väkivalta on arkea ja yhteiskuntaa hallitsevat miehet. Jos tartut tähän romaaniin, valmistaudu lukemaan myös muut, sillä ainakin ensimmäinen osaa jää kesken. 

Katja Kallio on mestari pienten tuokioiden kuvaamisessa ja tunnelmakuvien välittämisessä. Kallion uusi romaani Yön kantaja kertoo irtolaisena elävän Amandan tarinan korkeuksista takaisin alas, Pariisista Seilin mielisairaalasaarelle saakka. Kallio kertoo mitä tapahtuu mielelle, kun vapautta rajoitetaan. Romaanilla on myös todellinen esikuva, Amanda Aaltonen, joka joutui Seilin vankilasaarelle vuonna 1891.

Terhi Törmälehdon romaanissa Vaikka vuoret järkkyisivät eletään vuoroin takaumien kautta ahdasmielisessä Kainuussa ja vuoroin värejä, tuoksuja ja tunteita täynnä olevassa Kolumbiassa. Elsa kaipaa nuoruudessaan jotain enemmän ja löytää etsimänsä helluntailaisuudesta, jossa jokainen voi saada kielillä puhumisen lahjan. Nuorena aikuisena hän asuu Bogotassa ja joutuu punnitsemaan kaiken omaksumansa ja totena pitämänsä uudelleen.  

Virpi Hämeen-Anttilan Villa Speranza on pieni kertomus muutamasta päivästä, joiden aikana menetystään Italiaan pakeneva toimittaja Silja kohtaa julkisuutta kaihtavan oopperadiivan ja kokee tämän huvilassa unohtamiksi luulemiaan tunteita. Romaani sekoittaa romantiikkaa ja jännitystä, mutta lukijalle jää pintariipaisun maku. Silti Hämeen-Anttila on niitä kirjailijoita, joiden tuotantoon tarttuu uskollisesti jokaisen uuden kirjan myötä.

Geir Tangen on kirjoittanut esikoisdekkariinsa Maestro ennalta aikomuksistaan ilmoittavan sarjamurhaajan, sähköpostilla tiedon murhista saavan ongelmaisen toimittajan ja sosiaalisesti kömpelön poliisin. Ja hyvin onkin kirjoittanut, vaikka lähtöasetelma ennalta kliseiseltä kuulostaakin. Maestrolla on missio ja poliisi yrittää pysäyttää hänet ajoissa. Hyvää jännitystä lajityypin ystävälle.

Leena Lehtolaisen Tiikerinsilmä jatkaa Henkivartija-trilogiaa ja Hilja Ilveskeron tarinaa. Tällä kertaa yhdeksänkymppinen tekstiilialan miljonääri Lovisa palkkaa Hiljan suojelemaan itseään ja tiedossa on perinteitä kunnioittava suljetun paikan mysteeri rouvan kartanossa. En ole pahemmin välittänyt Lehtolaisen Ilveskero-teoksista, mutta tämä romaani on hyvä, olkoonkin että lopussa langat vedetään yhteen vähän turhan nopeasti. 

Shari Lapenan Hyvä naapuri on maailmanmenestys, jonka lukemista odotin kovasti. Anne ja Marco jättävät vauvansa kotiin nukkumaan ja lähtevät naapuriin illallisille käyden puolen tunnin välein katsomassa vauvaansa. Kun he aamuyöllä lopulta tulevat kotiin, on pinnasänky tyhjä. Mitä on oikeasti tapahtunut, kuka näki vauvan viimeksi ja salaako joku jotain, tätä kaikkea selvitetään poliisien ja pääparin toimesta. Tätä lukiessa tuli monessa kohtaa mieleen Paula Hawkinsin Nainen junassa. 

Milja Kaunisto kirjoittaa hyvin ronskia ja ruumiillista kieltä, se ensivaroitukseksi. Purppuragiljotiini-trilogia on saanut Luxuksen jälkeen toiseksi osakseen romaanin Corpus, jossa Kauniston kieli on ennallaan eikä asioita pahemmin piilotella. Ranskan vallankumous on edennyt, kuningas mestataan ja Markiisi de Saden kurtisaanien talo Maison de Luxe taistelee olemassaolostaan. Aivan samoin on pyövelin oppipojan Isidorin sekä entisen kreivittären Mariannen laita. Vallankumouksen pyörteissä vain vahvimmat ja ovelimmat säilyvät hengissä. 

Stefan Ahnhemin kolmas dekkari Arton grader minus jatkaa Fabian Riskin tarinaa kaksi vuotta ensimmäisen kirjan tapahtumien jälkeen. Ahnheimin kirjojen järjestys onkin erikoinen, sillä toinen dekkari kertoo tapahtumista, jotka puolestaan johtivat ensimmäisen kirjan tapahtumiin. Tällä kertaa Helsingborgin poliisilaitos on tiukan paikan edessä paitsi erikoisen rikostapauksen, myös tutkijoiden henkilökohtaisen elämän haasteiden myötä. Tanskan puolella aiemmista osista tuttu Dunja Hougaard tekee omia tutkimuksiaan. Lopun avoimet kysymykset jättävät odottamaan seuraavaa osaa.  

Minun täytyy sanoa, että vaikka juoni kirjassa on vallan mainio ja monisyinen, oli lukeminen välillä vähän vaivalloista. Syy tähän on kirjan henkilöhahmoissa, joista turhan moni on yksinkertaisesti epämiellyttävä tyyppi. Fabian Risk säntäilee sinne tänne sanomatta muille sanaakaan ja Dunja Hougaard puolestaan ei osaa alkeellisimpiakaan käytöstapoja mitä tulee muiden ihmisten kohtaamiseen. Lisäksi Fabian ja Sonja Risk eivät kovin kummoisia vanhempia ole. Lasten olemassaolo muistetaan silloin harvoin, kun ei ole muuta tärkeämpää tekemistä. Kuten vaikka työtä. 

Ahnhemin romaani on jo suomennettu nimellä Miinus kahdeksantoista astetta.

#TBT: Oliko toinen vauvavuosi samanlainen kuin ensimmäinen?

Toissa vuonna olen pohtinut ensimmäisen ja toisen vauvavuoden eroja ja yhtäläisyyksiä. Vastaus otsikon kysymykseen saadaan jo ensimmäisessä lauseessa.

"No kaikkea muuta! On aivan uskomatonta millaisen varmuuden yhden lapsen kokemus mukanaan tuo. Kaikki esikoisen vauvavuodelta tuttu epävarmuus oli poissa ja kuopus solahti arkeemme ongelmitta. Minä olin jo äiti eikä sellaiseksi tarvinnut enää kasvaa. Kahden lapsen äitiys oli ensihetkistä alkaen hyvin luonnollista. 

Tästä se kaikki lähti. Esikoinen ilmestyi katsomaan veljeään tämän ollessa muutaman tunnin ikäinen ja huudahti jo ovelta: "Pikkuveli on syntynyt! Voi ihme! Voi ihana!" Esikoinen suhtautui siis veljeään kohtaan alusta lähtien hienosti, mutta oli meitä vanhempiaan kohtaan aivan kamala ensimmäiset kolme viikkoa. Välillä mietin vakavissani onko lapseeni muuttanut riivaaja, mutta kun miehen isyysloma aikanaan päättyi ja arki palasi talouteemme, helpotti myös esikoisen kriisi. 

Mies jatkoi matkustusta vaativaa työtään vielä puoli vuotta kuopuksen syntymän jälkeen. Esikoinen kävi päiväkodissa kolmena päivänä viikossa ja muut päivät olimme sitten yhdessä kotona tai missä milloinkin. Jatkoimme reissulassearkea ja tuplarattaat olivat hyvä ostos. Olin aluksi ehdottomasti niitä vastaan, mutta valtavat lumihanget yhdistettynä seisomalaudalta mielenosoituksellisesti valahtelevaan ja ojiin makoilemaan jäävään kolmevuotiaaseen muuttivat mielen aika nopeasti. 

Alusta saakka nämä kaksi olivat parhaat ystävät. Minun arkeni oli tietysti täyttä ja vauhdikasta, mutta koskaan ei tarvinnut miettiä uskaltaako esimerkiksi jättää kuopusta sitteriin olohuoneeseen esikoisen kanssa, kun kävin itse suihkussa. En myöskään ole onnekkaana joutunut kokemaan sitä, etteikö ehtisi syödä lämmintä ruokaa tai juoda kuumaa kahvia päivän aikana. 

Hyvin nopeasti kävi ilmi, että kuopuksemme on sellaista vikkelämpää sorttia. Kaksikuisena oli ihan pakko päästä kääntymään selältä vatsalleen, joten niin kauan ipana ähisi, että onnistui. 

Muuten hän oli tyytyväinen saadessaan katsella sylistä tai sitteristä ympäröivää maailmaa ja isoveljen leikkejä. Temperamenttia tosin löytyi kyllä ja jos maito ei ollut hollilla sillä sekunnilla, kun nälkä ensimmäisen kerran vatsassa pisti, oli täysi huuto ainoa oikea reagointitapa. Kun hänellä oli asiat hyvin, ne olivat tosi hyvin. Kun ne olivat huonosti, se kyllä kuultiin. 

Pienin oli yhtä hymyä suurimman osan ajasta, eli aina kun ei syönyt tai nukkunut. Hän todellakin nukkui, ihan pienenä lähemmäs parikymmentä tuntia vuorokaudessa ja sen jälkeenkin yhdellä-kahdella herätyksellä yöt. Toki niitäkin öitä oli, jolloin valvoimme yhdessä useamman tunnin, mutta harvemmin ja tuolloinkin hän oli tyytyväinen saadessaan vain olla hiljaa sylissäni. Aivan ääreishelppo vauva tämä toisemme, jos esikoinenkin oli ihan iisi. Esikoinen uhmaili säännölllisesti jonkun verran, mutta karkeasti ottaen arki rullasi ja oli mukavaa. 

Me jatkoimme ahkeraa kyläilyä ja kaupungilla hengailua. Oli helppo viedä lapset syömään kaupungille ja yleensä esikoisen kotipäivinä olimmekin menossa. Ne päivät, jotka esikoinen oli hoidossa kuusi tuntia kerrallaan, olimme monesti kuopuksen kanssa kotona ja nukuimme pitkät päiväunet, esikoinenhan oli jättänut päiväunet juuri pikkuveljen syntymän tienoilla pois. Olo pelkän vauvan kanssa tuntui lähes omalta ajalta. Ja kun mies oli joskus yhdeksänkin päivää putkeen matkoilla, huomasin pärjääväni aivan mainosti kahden kanssa. Olin mieluiten omassa kodissa kolmisin poikien kanssa, omien rutiinien parissa kaikki sujui helpoiten.

Vikkelä vieteri lähti ryömimään kuusikuisena ja konttaamaan seitsenkuisena, kun oli pakko päästä isoveljen perään ja leikkeihin. Tästä aiheutuikin kolmannen maailmansodan kaltainen kriisi, kun esikoinen tajusi lelujensa olevan pahasti uhattuna. Muutaman kuukauden jälkeen homma tasaantui ja rauhanomainen rinnakkaiselo oli saavutettu. 

Kahdeksankuisena kuopus seisoi jo ilman tukea ja yhdeksänkuisena alkoi kävellä tukia pitkin. Pelkäsin tosissani ipanan alkavan kävellä ja juoksennella ennen kuin olisi ehtinyt kasvattaa itselleen aivot. 

Aloin myös saada hyvää käsitystä siitä millaista elo kahden taaperon perheessä parhaimmillaan ja pahimmillaan on. Tässä seuraavassa kuvassa molemmat on laitettu huoneeseensa päivälevolle. Hyvin meni, kuten näkyy. Oli päiviä, jolloin olin aivan puhki iltaisin. Ja oli päiviä, jolloin kaikki oli helppoa ja vaivatonta. Paljon auttoi se, että joka ilta laitettiin lelut ja tavarat paikoilleen ja päivän mittaan tein kotihommia. Iltaisin poikien nukahdettua sain vain olla. 

Yhdeksänkuinen kuopus oli aivan valloittava. Hän oli vastikään lopettanut nukkumisen ja katseltuamme sitä hillumista kuuden kuukauden iästä toteutimme unikoulun kotona. Lopputulos oli sama kuin veljellään aikanaan, sama rytmi, ja minä jatkoin aamuöisiä heräämisiä tämänkin lapsen kanssa.

Tässä vaiheessa oli myös käynyt selväksi, että kuopuksemme oli paitsi herkästi tulistuvaa myös äärettömän vilkasta tyyppiä. Hän ehti ja meni kaikkialle, kiipeili ja temppuili vaikka ei edes vielä kävellyt. Kun selkänsä käänsi, oli ipana ehtinyt esimerkiksi kiivetä alas syöttötuolista ja tie vei valjasostoksille. Ja aina hän vain hymyili valloittavasti. Elämä oli ihanaa hänen kanssaan!

Myös ulkoilu oli isoveljen vanavedessä tullut hyvissä ajoin tutuksi. 

Sitten koitti tälläkin kertaa se päivä, kun vauvasta oli kasvanut taapero. Hän oli muutamaa päivää aiemmin alkanut kävellä kunnolla pitkiä matkoja ja rauhallisesta vauvasta oli kasvanut temperamenttinen menijä. Aivan ihana!"

Muistelen aikaa pienten ihmisten kanssa hyvillä mielin. Samalla huokaan helpotuksesta joka päivä, ihanaa kun ovat jo niin isoja!

Syksyn kirjauutuudet osa II

Viime kerralla esittelin Otavan ja WSOY:n kirjauutuuksia syksylle ja nyt siirrytään Tammen ja Gummeruksen kirjojen kimppuun. 

Tammi:

Peter Franzen: Särkyneen pyörän karjatila. Romaanissa juhlitaan isoäidin syntymäpäivää koko suvun voimin, mutta mahdetaanko koskaan päästä kakkuun saakka? Franzenilla huumori ja vakavat asiat käyvät käsikynkkää tässä yhdenpäivänromaanissa.

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu. Maria Kallio selvittää seksuaalirikosta ja saa tiimiinsä kaksi uutta työtoveria.

Ruotsista tulee taas uusia dekkarikirjailijoita, kun Ninni Schulmanin Tyttö lumisateessa esittelee lukijoille toimittaja Magdalena Hanssonin. Tämä muuttaa takaisin Värmlantiin ja paitsi työskentelee kotikaupunkinsa paikallislehden toimituksessa, myös avustaa poliisia  kuusitoistavuotiaan tytön surmaajan löytymisessä.

Elly Griffiths: Januksen kivi. Arkeologi Ruth Galloway joutuu mukaan murhatutkintaan. Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi vastikään suomeksi nimellä Risteyskohdat.

Gummerus: 

Tuomas Vimma: Vasen ranta. Pariisissa räjähtää ja sitten kaikki onkin sekaisin.

Camilla Läckberg: Noita. Kuusitoistavuotias tyttö katoaa maatilalta, josta 30 vuotta aikaisemmin katosi myöhemmin kuolleena löytynyt nelivuotias. Aviopari, poliisi Patrik Hedman ja kirjailija Erika Falk tutkivat.

Katriina Ranne: Miten valo putoaa. Lala asuu Lontoossa, siivoaa työkseen ja vaalii kaikessa kauneutta. Aaro on eläkkeelle jäänyt fyysikko, joka yrittää selvittää selvittämätöntä. Lalan ilmoitustaululle jättämä lappu muuttaa molempien elämän.

Kaikki saatavilla olevat kuvat www.adlibris.com.

Valmiina vappuun!

Tänään menimme koko perhe päiväunille ja herätessämme oli tullut talvi. Pääkaupunkiseudun sää vaikuttaakin olevan sitä mieltä, että takatalvi olisi tähän kevään juhlaan mainio veto. Mikään ei kuitenkaan saa omaa fiilistäni laskemaan, sillä vappu on juhlista paras heti joulun jälkeen. Harmi vaan, että vähän on jouduttu jännittämään päästäänkö huomenna hippaamaan vai ei. 

Meillä on kotona yksi flunssainen korvatulehduspotilas. Viikon puolivälissä kuopukselle nousi yllättäen keskellä yötä kova kuume ja seuraavan samanlaisen yön jälkeen kiikutin lapsen lääkäriin. Nyt onneksi näyttää jo hyvältä ja lapsi on ollut tämän päivän täysin kuumeeton. 

On tässä sairastamisessa yksi positiivinenkin puoli, jonka tajusin hakiessani käynnin jälkeen korvauksia LähiTapiolan nettipalvelusta. Tämä oli ensimmäinen lääkärireissu tänä vuonna ja tästä ilahtuneena maksoin kerran vuodessa menevän omavastuun mielelläni. En tiedä milloin olisimme olleet näin terveitä, mitä lapsiin tulee. Esikoinenkaan ei ole tänä vuonna vielä ehtinyt käydä kuin allergia- ja astmalääkkeitä täydentämässä, muuten flunssat ovat menneet ohi oikeasti flunssina ilman jälkitauteja. 

Mitä vappuun tulee, meillä juhlitaan niin vapunaattona kuin vapunpäivänäkin. Huomenna saamme vieraiksemme ystäväperheitä lapsineen. Tiedossa on hyvää seuraa, yhdessäoloa, herkuttelua ja kuohuvaa. Olin ajatellut pienimuotoista skumppapiknikiä tuohon meidän pihallemme, että lapset pääsisivät leikkimään. Ei siltä näytä, kun tuota rännän määrää katsoo. Mutta sitten viihdytään sisällä, ei siinä mitään. Tärkeimmät on hoidettu, eli serpentiinit ja ilmapallot odottavat huomista kodin koristelua. Kauppaan pitää vielä raahautua, mutta mies hoiti siivouksen jo tänään. 

Maanantaina menemme vappulounaalle perheeni kanssa, siitä tulee myös tosi mukavaa. Tässä lotossa minulla on käynyt tuuri, meillä on nimittäin ihan paras sakki koossa, kun ollaan kaikki yhdessä vanhempieni ja siskoni perheen keralla. 

Isäni piipahti tuomassa kundeille tuliaisia ulkomailta. Onnea ovat isovanhemmat, jotka ostavat Pokemon-paitoja, tätä mieltä ovat pojat. Äiti kun aina pukee vaan kaikkeen tylsään, esimerkiksi raitoihin. Ja saako laittaa heti ensi viikolla kouluun ja eskariin? No saa. Ainahan siihen voi vetää neuleen päälle. Vitsi vitsi.

Ehkä. 

Jo Nesbø: Jano

Jo Nesbø: Jano. 534 s. Johnny Kniga 2017. Kirja saatu arvostelukappaleena Johnny Knigalta. Arvio julkaistu alkujaan Suomen Kuvalehdessä.

Jos et ole lukenut vielä edeltäviä kirjoja tai haluat pysyä täysin tietämättömänä Harry Holen uusista käänteistä, suosittelen jättämään lukemisen tähän.

Janoinen jahti

Kun Jo Nesbø neljä vuotta sitten jätti päähenkilönsä Harry Holen miettimään, kuinka kaiken pitäisi loppua juuri siihen, oli moni lukija varma asiastaan. Poliisi olisi sarjan viimeinen kirja. Olimme väärässä.

Nesbøn uutuus kantaa nimeä Jano. Edellisen kirjan tapahtumista on kulunut kolme vuotta ja Harry on onnellinen. Monessa liemessä keitetty antisankari on jättänyt poliisityön taakseen, mutta menneisyys tulee uniin. Kun entiset kollegat tarvitsevat apua Tinder-sovelluksen kautta uhrinsa valitsevan ja näiden verta juovan sarjamurhaajan löytämiseksi, on Harry vaikean valinnan edessä. Murhaaja kutsuu leikkiin ja Harry ottaa kutsun vastaan.

Nesbøn romaani kytkeytyy ajankohtaiseen ilmiöön pohtiessaan nettideittailun turvallisuutta. Tämän lisäksi kirjan teemat kietoutuvat näytelmäkirjallisuuden klassikkoon, Shakespearen Othelloon. Rakkaus, viha, kunnianhimo ja mustasukkaisuus ovat kaikki edustettuina ja siinä missä murhaajan jano kohdistuu uhreihinsa, janoaa joku toinen rakkautta ja kolmas tunnustusta. Myös Harryllä on jano eikä se entisen rappioalkoholistin kohdalla ole hyvä merkki.

Juonen kehittelyssä Nesbø on mestari saaden lukijan toivomaan, ettei kirja päättyisi koskaan. Kun kaikki ennalta tutut henkilöhahmot vielä ovat mukana, on romaani ennen muuta kädenojennus kaikille niille, jotka ovat toivoneet Harry Hole -kirjoille jatkoa. Tämän vuoksi romaani toimii osana sarjaa mainiosti.

Jano ei kuitenkaan tarjoa varsinaisesti mitään uutta. Se on yllätyksetön kuin lohturuoka, josta tiedät mitä saat tai jota olet syönyt jo monta kertaa aiemminkin. Ei teos huono ole, mutta parempaakin on kirjailijalta saatu lukea.

Sillä lopulta mikään ei Nesbøn luomassa maailmassa muutu. Paha ei aina saa palkkaansa ja hyvä ei aina voita. Harry Holen luodinkestävyys on tosin tähän saakka ollut omaa luokkaansa, mutta entä jatkossa?

En usko sarjan olevan vielä lopussa. Mihin tähtipoliisi tai kirjailija raidoistaan pääsisi.