perjantai 7. syyskuuta 2018

Rapujuhlat kaksin kappalein


Mitä teille kuuluu? Kuten blogin hiljaiselosta on voinut huomata, on pitänyt kiirusta. Syksy on lähtenyt vauhdilla käyntiin, töitä riittää ja poikien koulunkäynti löytänyt omat kakkos- ja nelosluokkalaisen uomansa. Mies merkkailee työmatkoja kalenteriin ja minä toivon sormet ristissä etten juuri tuolloin olisi iltavuoroissa. Ilman flunssia ei myöskään olla selvitty, heti koulun aloituksen jälkeen iski ensimmäinen. Normimeininkiä.

Onneksi olemme ehtineet myös viettää kahdetkin rapujuhlat arjen keskellä. Ensimmäisiä istuttiin niin pitkään ja hartaasti ystäväperheen ruokapöydän äärellä, että seuraavana aamuna kaiken juhlimisen rasittama kuopus veti unta puoleenpäivään. 







Viikko takaperin puolestaan kokoonnuimme työpäiväni jälkeen vanhempieni luokse ja viihdyimme yhdessä siskon ja miehensä kanssa jälleen ruokapöydän äärellä. Myöhemmin tuntui että ollaanko me ehditty nähdä kesän aikana lainkaan, niin paljon oli juteltavaa ja kuulumisia vaihdettavana. 


Tällaiset sesongin juhlat ovat kyllä parhaita!



2 kommenttia:

  1. Kivoja kuulumisia, paitsi flunssan osalta! Vieläkö teillä on se kesäpaikka, josta aiemmin kirjoitit blogiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meillä se yhä. Tällä hetkellä siellä on käynnissä vessaremontti ja minä en ole käynyt kertaakaan koko kesäna aikana. Mutta näin me ostettaessa mietittiinkin, että joskus jos ei ehdi käydä, ei oteta siitä stressiä. Juuri tänään mies sanoi, että pitäisi lähteä omenat poimimaan.

      Poista