sunnuntai 6. toukokuuta 2018

Totta vai tarua Anna-lehden tyyliin



Anna-lehden kirjoitussarjassa julkisuudesta tutut henkilöt vastaavat väittämiin teemalla totta vai tarua. Minä puolestani tykkään yli kaiken tällaisista toistuvista julkaisusarjoista, joten päätin vastata itsekin kysymyksiin, jotka lehdessä esitettiin Paula Noroselle.


Äidin ja tyttären suhde on haastava kehdosta hautaan, totta vai tarua?

Kahden naisen suhde voi olla monimutkainen, mutta sen ei tarvitse olla sitä. Mikäli äiti kokee tarvetta tai halua kontrolloida tyttärensä elämää ja tyttärellä ei ole kykyä tai halua asettaa rajoja ollaan helposti vaikeuksissa. Parhaimmillaan äidin ja tyttären suhde on kuitenkin tasa-arvoinen kahden aikuisen suhde, joka tuottaa molemmille paljon iloa ja hyvää mieltä. 

Nainen etsii isänsä hyväksyntää koko ikänsä.

Mikäli jo pienenä on saanut kokea olevansa ihailtu ja rakastettu juuri omana itsenään, ei aikuisena tarvitse etsiä hyväksyntää enää keneltäkään. Toki minäkin toivon oman isäni pitävän valinnoistani, mutta teen ne silti, piti hän niistä tai ei. Ajatus siitä, että isäni pitäisi aina siunata valintani ja minä olisin riippuvainen hänen hyväksynnästään, on uuvuttava meille molemmille.

Vasta äitiys tekee naisesta naisen.

Naisesta voi tulla äiti, mutta hänestä ei tarvitse tulla yhtään mitään mitä ei itse halua. Väite on absurdi. Äitiys ja naiseus eivät riipu toisistaan millään lailla.

Naiset eivät osaa ottaa aikaa itselleen.

Uskon tämän olevan totta ainakin jossain määrin ja perustan ajatuksen omaan kokemukseeni asiasta. Naiset ovat useammin perheen metatyön tekijöitä, kurahanskojen ostajia ja viikon ruokalistojen miettijiä. Helposti voi tulla tilanne, jossa kaikkien muiden tarpeet menevät omien edelle ja esimerkiksi oma liikuntaharrastus jää.

Naiset eivät ymmärrä urheilua.

Höpsis, naiset ymmärtävät juuri sitä mikä kiinnostaa ja mihin haluaa perehtyä. Minä olen nainen ja ymmärrän urheilusta vaikka ja mitä.

Naiset eivät ole joukkuepelaajia.

Tämä on luonnekysymys, sillä toiset meistä ovat luonteeltaan enemmän ryhmässä toimivia, toiset taas yksilöpelaajia. Kyllä naiset osaavat kanssasisariaan kannustaa ja nostaa. Toisaalta erilaisissa naisten kansoittamissa toimikunnissa ja yhdistyksissä toimineena huomaan, että naisilla on tapana jäädä säätämään pieniä yksityiskohtia siinä missä miehet useammin pitävät katseen suurissa linjoissa. 

Naiset eivät ole solidaarisia toisiaan kohtaan.

En usko tähänkään yleistykseen. Riippuu niin paljon ihmisestä puukottaako selkään vai kannustaako etenemään. 

Naiset vertailevat itseään koko ajan toisiin naisiin.

Tämän sen sijaan uskon olevan totta. Omaa ulkoista olemusta, koulutustaustaa, urakehitystä, lastenkasvatusta ja ties mitä verrataan varmasti naisten kesken enemmän toisiin naisiin kuin mitä miehillä. Ei välttämättä koko ajan, mutta verrataan. Sama pätee äitiyteen.

Keski-ikäisenä nainen muuttuu näkymättömäksi.

Toivon että näin ei ole asia. Toisaalta voin aivan hyvin olla näkymätön vaikka kävellessäni kadulla niin kauan kuin omissa yhteisöissäni minut huomataan ja osaamiseni tunnustetaan.

Keski-ikäistä naista ei oteta työelämässä vakavasti.

Keski-ikäinen nainen kannattaisi ottaa työelämässä vakavasti, sillä hänellä on yhtä lailla osaamista ja kokemusta taustallaan kuin samanikäisellä miehellä. 

Fiksut naiset pelottavat miehiä.

Fiksut naiset saattavat pelottaa poikia, mutta eivät miehiä.

Naiset eivät osaa nauraa itselleen.

Taito nauraa itselleen on supertärkeä, silloin ei ota elämää ja itseään liian vakavasti. En usko tämän olevan sukupuolisidonnainen kysymys.


Nainen potee jatkuvaa ulkonäkökriisiä.

Olen taipuvainen huomaamaan, että ulkonäössä on aina jotain parannettavaa. Jos ei aivan kriisiksi asti, niin vähän kuitenkin. Jollain se on viisi kiloa pois painosta, toisella jotain muuta.

Miehet puhuvat suoraan, naiset selän takana.

Valitettavasti usein on näin. Naisilla on tapana vatvoa asioita sellaisten henkilöiden kanssa, joilla ei ole mitään tekemistä vatvomisen aiheen kanssa. Suoralla puheella kasvotusten vältettäisiin paljon ristiriitoja ja väärinkäsityksiä.

Naiset eivät osaa myydä ideoitaan yhtä hyvin kuin miehet.

Miehillä on enemmän rohkeutta ja röyhkeyttä ajaa omia etujaan esimerkiksi työelämässä ja palkkaneuvotteluissa. Naiset eivät ehkä rohkene asettaa omia toiveitaan etusijalle, vaan taipuvat useammin kompromisseihin. 

Naiset eivät koskaan väsy analysoimaan tunteitaan.

Kyllä naisetkin väsyvät. Sitten puhutaan hetki muusta ja taas vatvotaan täysin rinnoin. Tosin minä itse kyllästyn helposti sellaiseen päämäärättömään vatvomiseen. Jonkun verran vatvomista sen sijaan piristää aina.

Naiset vellovat menneisyyden traumoissa.

Joskus menneisyydessä koettu epäonnistuminen voi olla niin kova paikka, että se varjostaa myös nykyhetkeä tekemällä naisesta epävarman. 

Naiset haluavat uhrautua muiden puolesta.

En usko, että kukaan nainen oikein haluamalla haluaa uhrautua. Toisinaan homma vaan menee niin, että huomaa tekevänsä sen verran paljon perheen ja kodin eteen, että se alkaa tuntua uhraukselta. Silloin pitää vetää henkeä ja jakaa hommat toisin.

Suomalaiset naiset eivät ole naisellisia.

Suomalaiset naiset ovat käytännöllisiä. Mökillä mennään kumisaappaissa ja kauppaan ei tarvitse ripsiväriä. Sorrun tähän itsekin ja huitelen menemään hädin tuskin hiukset harjattuina. Sitten ryhdistäydyn ja huomaan itsekin miten paljon mukavampaa on olla huoliteltuna ja nätisti pukeutuneena.

Tytöt ja pojat ovat perustavanlaatuisesti erilaisia.

Jos asiaa halutaan tarkastella puhtaasti biologisesta näkökulmasta, niin ovathan he. Kaikessa muussa sitten yksilön ominaisuudet ja ympäristö määrittävät sitä millaiseksi kasvamme. Puhdas binäärijaottelu ei tee oikeutta yhdellekään yksilölle.

Hormonit vievät naista teini-ikästä lähtien.

Osin varmasti, onhan tätä tutkittu vaikka ja kuinka. Mutta yksilöllistä tämäkin, kaikkiin hormonit eivät vaikuta yhtä vahvasti.

Naiset kuvittelevat, että heidän omat asiansa kiinnostavat kaikkia.

Minä kuvittelen, että minun omat asiani kiinnostavat kaikkia. 

Naiselle parisuhteessa tärkeintä on rakkaus.

Parisuhteessa tärkeintä on rakkaus.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti