Lauantaiaamun huuma

Tai totuuden nimessä on kyllä sanottava, että meikäläinen ei varsinaisena aamuna ollut edes hereillä. Mies nousi pallopäiden kanssa puoli seitsemältä ja itse heräsin esikoisen iloiseen herätykseen vasta ennen kymmentä. Lauantaiset aamupäivät ovat parhaita kaikista. Viikonloppu on vasta alkanut, kaikkea kivaa on mahdollista tehdä ja seuraavanakaan aamuna ei tarvitse nousta aikaisin. Paitsi että tarvitsee, on nimittäin miehen vuoro nukkua pidempään. 

Täydelliseen lauantaiaamupäivään kuuluu kuppi kahvia, sitten vielä toinen, keskenään leikkivät lapset ja Hesarin jälkeen surffailua. Mies lähti käymään parturissa ja kunhan hän tulee suuntaamme keskustaan. Ostoslistalla on miehelle uusi puku Stockan tarjotessa viidenneksen hinnasta pois. Illalla lähden ystäväporukan pikkujouluihin, tosin ihan autolla. Olenpahan sitten virkeä huomenna, kun kuopus herättää. Tapahtunee joskus viiden ja seitsemän välillä.

Kirjalahjat - vinkkejä lapsille

Keräilin tässä poikien kirjoja vanhaan liinavaatekaappiin, joka toimii kirjojen säilytyspaikkana. Tuli siinä mieleen joulun uutuuskirjat, joista tässä muutama hyväksi havaittu vinkki pukinkonttiin. Meillä kirjat ovat aina erittäin mieluisia lahjoja, mikä ei sinänsä varmaan ole kenellekään yllätys. Alla siis pieni katsaus tämän syksyn tarjontaan.

Kristiina Louhen Tomppa-sarja on täydentynyt jälleen uudella kirjalla. Tällä kertaa Tomppa perheineen muuttaa uuteen kotiin. Tompan uusi koti on ilmestynyt loppukesästä ja ilahduttaa ainakin meillä kaksivuotista lukijaa kovasti.

Kuva Tammi

Toinen suursuosikki tässä taloudessa on Onni-poika, josta Sanna Pelliccioni kauniisti kuvittamissaan kirjoissa kertoo. Nyt ilmestynyt osa on jo sarjan seitsemäs ja nimeltään Onni-poika saa uuden ystävän. Näitä kirjoja meillä luetaan joka päivä ja tämä uusin odottaa jouluaattoa, jolloin esikoinen saa sen lahjaksi.

Kuva Minerva Kustannus Oy

Sitten meillä on tietenkin iki-ihana Viiru kera ukko Pesosen. Sven Nordqvistin alkujaan näytelmäksi kirjoittamasta tarinasta on nyt tehty myös kirja. Miten käy, kun Viiru muuttaa pihan perälle, jossa kissa saa hyppiä sängyssään vaikka neljältä aamulla? Tämän syksyn uutuuksia tämäkin.

Kuva Tammi

Hieman isommalle lukijalle sopii vaikkapa Heinähattu ja Vilttitossu, jotka uudessa kirjassa seikkailevat myös kuvitettuina. Heinähattu, Vilttitossu ja Kalju-Koponen lähtee tänä jouluna eskarilaiselle kummitytölle lahjaksi.

Kuva Tammi

Hieman isompi lukija tykkää varmasti Risto Räppääjästä. Sinikka ja Tiina Nopolan tämän syksyn uutuus on nimeltään Risto Räppääjä ja Nukkavieru Nelli ja olen miettinyt näiden teosten hankkimista pojillemme jo varastoon. Nyt tämä kirja lähtee kuitenkin toiselle kummitytölle joulupakettiin.

Kuva Tammi

Thierry Lavalin kirjat ovat kovasti mieleeni. Värikäs kuvitus lumoaa pienen lukijan ja aikuinen löytää kirjoista vaikka mitä hauskoja yksityiskohtia. Meillä näitä lukevat niin kaksivuotias kuopus kuin lähes viiden vanha esikoinenkin. Sarjassa uusin ilmestynyt teos on nimeltään Missä ovat norsu, krokotiili ja tuhatjalkainen? Sivut ovat pahvia, mutta olen silti joutunut teippailemaan niitä innokkaiden lukijoiden käsittelyn jälkeen. Suosittelen kaikkia pienten lasten vanhempia hankkimaan myös sarjan aiemmat osat.

Kuva Akateeminen

Sokerina pohjalla vielä Lauluyhtye Rajattoman Essi Wuorelan toimittama Suomen lasten laulukirja. Lukemattomia ihania ja muistoja herättäviä lauluja löytyy tuosta kirjasta nuotteineen. Pakettiin voi sujauttaa myös Rajattoman lastenlaulu-cd:n, voin suositella molempia lämmöllä.

Kuva Akateeminen

Kirjat elämässäni

Kuulun niihin lukutoukkatyttöihin, jotka oppivat aikaisin lukemaan, lainasivat pikkukaupungin lastenosaston ja myöhemmin nuortenosaston lävitse ja siirtyivät varhain aikuisten puolelle. Aloin lukea viisivuotiaana ja kirjoittaa samoihin aikoihin. Nyt esikoisemme täyttää ensi kuussa viisi, kirjoittaa sanelusta ja kyselee miten sitä oikein opitaan lukemaan. Toinen lukutoukka on hyvää vauhtia kasvamassa tähän perheeseen, tosin ei mieskään paljon vähemmälle jää mitä lukemiseen tulee.

En muista päivää ilman lukemista, en matkaa ilman lukuisia teoksia matkalaukussa painamassa, en ylipäätään elämää ilman kirjoja. Ne ovat yhtä oleellinen osa minua kuin mikä tahansa muu hyvään elämään tarvittava asia. Häämatkalla mukanani oli neljätoista opusta ja luin ne kaikki, kirja per päivä. Risteilyllä Välimerellä viisi vuotta takaperin makasin aurinkotuolissa ja alleviivasin Tuulen Viemää -teoksesta sopivia sitaatteja graduuni esikoisen potkiessa vatsassa. Kyläpaikoissa katson kirjahyllyn läpi, ihan vaan siitä ilosta, että näen millaisia teoksia sieltä löytyykään. Ehkäpä voisin lainata muutaman?

Muutaman kerran on ollut pakko luovuttaa. Esikoisen synnyttyä ensimmäiset kuukaudet kuluivat lähinnä naistenlehtiä lukien. Mihinkään yksittäistä artikkelia suurempaan en jaksanut keskittyä, tosin gradun tein tuolloin valmiiksi. Ihmettelen yhä millä aivoilla. Kuopuksen syntymän aikoihin olin innostunut  lukemaan ruotsiksi suomen ja englannin ohella. Synnytyssairaalasta palattuani aloin lukea uutta kirjaa, mutta päästyäni ensimmäisen luvun loppuun totesin, että ehkä vähän myöhemmin uudelleen. Muutaman kuukauden kuluttua pää alkoi taas toimia niin, että ruotsikin upposi tajuntaan ja yhä luen kaikki pohjoismaisten dekkaristien uutuudet alkuperäiskielellä. 

Tavallaan on siis hyvin ymmärrettävää, että kirjoista lopulta jonkinlainen ammatti tuli. Päädyin yliopistolle opiskelemaan kirjallisuutta ja työskentelin usean vuoden kriitikkona sanomalehdessä. Ne työt lopetin jäätyäni kuopuksesta äitiyslomalle ja päätettyäni oikeasti vain olla kotona lasten kanssa ilman mitään ylimääräistä. Esikoisen vauva-aikana nimittäin opiskelin ja tein niitä töitä. Tämän syksyn olen käyttänyt opiskelujen viimeistelyyn, joista tällä hetkellä puuttuu kaksi tenttiä. Toisen aika on ensi viikolla, toisen tammikuussa. Maaliskuun publiikki on siis tähtäimessä ja maisterin paperit vihdoin kädessä kymmenen opiskeluvuoden kunniaksi. Matkan varrelle on mahtunut niin töitä kuin lapsiakin, mutta nyt on käynnissä viimeinen rutistus.

Tällä hetkellä en yhtään tiedä mitä tulevaisuus tullessaan tuo ja mihin suuntaan työasiat lähtevät kulkemaan. Tilanne on huono alalla ja työllistymisessä muutenkin, mutta pakko on uskoa. Ja laittaa taas muutama hakemus menemään. Sen jälkeen voisin kirjoittaa sellaisista teoksista, jotka ovat jättäneet jäljen ja saaneet lukemaan itsensä uudelleen, parhaimmillaan lukuisia kertoja.

Työhuoneen seinä on kirjahyllyä lattiasta kattoon ja tilaa alkaa jälleen olla hieman naftisti.

Yöpöydällä

Ajattelin tehdä tästä sellaisen "mitä luen nyt" -kategorian. Vähän samaan tapaan kuin now playing musiikissa. Ja erotuksena siitä mitä on yöpöydällä, on sitten kategoria "työpöydällä". Mutta ei ajatella sitä nyt, kun on ilta, lapset nukkumassa ja rauha maassa.

Mitä siellä yöpöydällä sitten tällä hetkellä on? No dekkari tietenkin, mitäpä muutakaan. Tällä hetkellä luen uudelleen Patricia Cornwellin dekkareita alusta alkaen. Olen päässyt nyt sarjan yhdenteentoista osaan nimeltään Viimeinen piiri. Aika kammottaviahan nuo yksityiskohtineen ovat, en itsekään viitsinyt lukea kyseisen kirjailijan teoksia miehen ollessa työmatkalla nyt syksyllä. Silti omassa genressään erinomaisia. 

Himahiiret kotoilee

Me olemme niitä koti-ihmisiä. Oma koti on paras paikka olla ja sinne on niin kiva palata, tuli sitten käytyä ulkomailla tai lähiostarilla. Toki pää kaipaa välillä tuulettamista itse kullakin, mutta parin tunnin kuluttua on sitten jo ikävä. Ikävä kotiin ja ikävä niitä tyyppejä, jotka tästäkin asunnosta kodin tekevät. 

Silti, kodeissa on eroja. Me mieheni kanssa löysimme tiemme nykyiseen asuinpaikkaamme puolivahingossa, kun satuimme täällä ajelemaan. Olimme asuntoa etsimässä, mutta haku kohdistui lähinnä Töölön ja Munkkiniemen alueille. Se ajomatka muutti kuitenkin kaiken, Oikotielle kirjoitettiin alueeksi Lauttasaari ja niin niitä potentiaalisia kohteita alkoi löytyä. Kolmiota etsittiin ja neliö lopulta ostettiin. Asuimme ensimmäisessä yhteisessä omistusasunnossamme seitsemän vuotta. Ensin olimme kahdestaan ja nautimme olo- ja makuuhuoneen lisäksi kirjastosta ja työhuoneesta. Sitten syntyi esikoinen ja kirjasto yhdistyi työhuoneeseen. Kuopuksen syntymä kaksi vuotta takaperin sai meidät huomaamaan neliöiden riittämättömyyden ja asunnonvaihto alkoi jälleen olla ajankohtaista. 

Ajattelin pitkään, että vanhasta luopuminen tulee olemaan kamalaa. Tuossa asunnossa oli valmistauduttu vihkimiseen ja vietetty erinäisiä hauskoja hetkiä juhlien merkeissä. Oli tuotu esikoinen kotiin sairaalasta, vietetty hänen syntymäpäiviään ja monia leikkitreffejä asunnon seinien pullistellessa hauskanpidosta ja sekasotkusta. Viimeiseksi juhlaksi vanhassa kodissamme jäi kuopuksen ensimmäinen syntymäpäivä ja sen jälkeen tilattiin muuttolaatikot.

Eikä se luopuminen sitten niin hirveää ollutkaan. Me jäimme kuitenkin samalle alueelle ja saimme paljon lisää neliöitä. En liioittele lainkaan sanoessani, että tämä kotimme on tuntunut kodilta ensimmäisestä yöstä alkaen, silloin koossa oli vasta sänky ja nukuimme siinä kaikki neljä. Ja tässä on kodinhoitoseinä, kaksi wc:tä ja omalla mittapuullani valtava lasitettu parveke. Uusissa asunnoissa on puolensa, sen olen minäkin vanhoista taloista pitävänä oppinut. 

Nyt me sitten vaan maksellaan sitä asuntolainaa ja eletään täällä ihan niin kauan kuin vain voidaan. Tai no, katsotaan tätä uudelleen poikien ollessa aikanaan jo aikuisia. Ehkä me sitten mieheni kanssa palaamme kantakaupunkiin ja ostamme jonkun aivan älyttömän asunnon, jossa on vinot seinät, vetoisat nurkat ja paljon hukkatilaa hallissa. Ja sitä tunnelmaa.

Kuka minä olen

Olen aikaisemmin ollut vähän sitä mieltä, ettei bloggaaminen ole minun juttuni. Nyt on mieli muuttunut, pää kääntynyt ja tässä sitä ollaan. Takana on vuosia päiväkirjan kirjoittamista ensin paperiversioihin ja myöhemmin nettipalstoilla ennen kuin avasin tänään tietokoneen, kirjoitin selainriville osoitteeksi bloggerin ja klikkasin "uusi blogi" -nappulaa. Vähän jännittääkin.

Olen 32-vuotias nainen Helsingistä, kantakaupungin kupeesta. Elämme täällä unelmiemme kerrostalohuoneistossa yhdessä mieheni ja kahden poikamme kanssa pyörittäen kodin, töiden ja kotitöiden yhdistelmää. Allekirjoittanut on kirjallisuusalalla ja kahta tenttiä vaille maisteri, joka parhaillaan tekee paluuta työelämään kuopuksen äitiysloman ja hoitovapaan jälkeen. Mies tekee töitä ja sitten vielä vähän lisää töitä, mutta nipistää parhaansa mukaan illoista aikaa perheelleen ja yhteiselle tekemiselle. Pienet pallopäiset blondit, M&M's, kuten me heitä kutsumme, käyvät päiväkotia tässä ihan kotimme lähellä. 

Me mieheni kanssa olemme sielultamme kaupunkilaisia, vaikka juna aikanaan meidät tänne on tuonutkin. Täällä kurvaillaan autolla allekirjoittaneen lempikauppaan Stockmannille, nautitaan kaupungin vilinästä ja kasvatetaan kahta pientä kaupunkilaislasta. Meidät vanhemmat vihittiin keskellä kaupunkia Tuomiokirkossa eräänä kauniina syyskesän päivänä yli seitsemän vuotta sitten.

Tässä perheessä kirjat ovat elämäntapa. Meillä luetaan ahkerasti ja olen useamman vuoden tehnyt töitä kirjallisuuskriitikkona freelancer-pohjalta. Nyt olen avoin uusille haasteille ja mielenkiinnolla odotan mitä tulevaisuus mukanaan tuo. Kirjallisuus tuleekin olemaan blogini yksi keskeinen teema. Sen lisäksi saat lukea täältä varmasti paljon juttuja sisustuksesta ja kodista, vielä vähän enemmän lapsiperheen elämästä ja jonkin verran muodista.

Otetaanko tähän loppuun vielä muutama motto. Kuten, että arki on parasta, superius asenne ja kuplajuoma silloin tällöin pitää mielen virkeänä. Näillä mennään, tervetuloa!