"He ovat jatkuvassa liikkeessä, meluavat ja haisevat."

Otsikon teksti on suora lainaus artikkelista, joka julkaistiin Mtv:n nettisivuilla eilen. Juttu esittelee kahdeksan kohtaa, jotka kirjoittajan mukaan vain poikien vanhemmat ymmärtävät. Olen pitkään ollut jo sitä mieltä, että poikien asema yhteiskunnassamme tyttöihin ja poikalasten äitien asema tyttöjen vanhempiin nähden on melko lailla sama kuin paarian. Nyt meni kuitenkin kuppi nurin.

Ystäväni sanoja lainatakseni, jos joku olisi kirjoittanut tyttöjen olevan turhamaisia, kilttejä ja kykenemättömiä kiipeämään puuhun, hänet olisi sosiaalisessa mediassa lynkattu jo iltaan mennessä. Olen suoraan sanottuna kurkkuani myöten täynnä näitä mukahauskoja lehtijuttuja, joissa kerrotaan mitä vain tietyn sukupuolen vanhemmat tietävät. Oletteko lukeneet yhtä ainoata listausta, jossa tyttöihin liitetyt adjektiivit olisivat yhtä lailla negatiivisia kuin poikiin yhdistetyt? En minäkään. Se on paitsi surullista, myös hämmentävää. Mikä saa kuvittelemaan, että toista sukupuolta voi kirjoitetussa tekstissä kohdella millä tavalla tahansa, etenkin kun kyseessä ovat pienet, viattomat pojat. Mikä saa kuvittelemaan, että on ihan ok sanoa toisen sukupuolen lasten haisevan?

Artikkeli aloittaa lupaavasti: "Raskausaikana saatoit kuvitella, että vietätte perheenne kesken iltaisin rauhallisia lukuhetkiä ja kikattelette yhdessä sohvalla." Kaikkihan me tiedämme, että pojat eivät lue, poikien kanssa ei voi istua rauhassa sohvalla ja kikatella yhdessä. Aivan samoin me myös tiedämme, että vain äidit ja tyttäret perheessä shoppailevat samalla, kun isä käy poikansa kanssa katsomassa Monster Truck Showta. Onko kirjoittaja koskaan kuullut sosiaalisen sukupuolen merkityksestä yksilön kasvulle? Siitä, että lapset ovat erilaisia? Siitä, että stereotyyppisistä sukupuolta koskevista luonnehdinnoista on jo kauan yritetty päästä eroon? 

Artikkelin mainitsemat kahdeksan kohtaa ovat seuraavat. Perässä omat kommenttini aiheeseen.

- "Vaatteet eivät merkitse mitään, sillä pojat eivät välitä vaatteistaan ja joka tapauksessa sotkevat ne heti." Oikeasti?

- "Poikien halaukset ovat parhaita, sillä niissä ei ole motiiveja tai taka-ajatuksia, ne ovat aitoja." (Mistä jokainen normaalilla järjellä varustettu ihminen jatkaa ajattelemalla, että tyttöjenkö sitten eivät ole?)

- "Pierut ovat hauskoja." Ne nyt tuntuvat olevan hauskoja lapsista yleisemminkin.

- "Vessasi on aina tahmea, sillä pojat eivät kykene osumaan pönttöön." Voin kertoa, että ei ole ja kyllä kykenevät, kun opetetaan.

- "Kaikki esineet käyvät aseesta." Kyllä, tämä on totta. Ja jokainen Sinkkosensa lukenut tietää miten oleellinen osa poikien kehitystä tämä vaihe on ja ettei sillä ole mitään tekemistä väkivaltaisuuden kanssa. Sama pätee prinsessavaiheeseen tytöillä. Eikä niitä kaikille tule. 

- "Pojat ovat villejä." Kuka on, kuka ei ole. Ihan samalla tavalla kuin jokainen tyttö ei ole rauhallinen.

- "Pojat eivät kuuntele." Artikkelin mukaan poikien aivojen kuuloalue ei kehity yhtä nopeasti kuin tytöillä, mistä syystä pojat eivät tosiaan kuule mitä heille sanotaan. Mikäli tämä tieteellinen fakta pitää paikkansa, huomaan sen ilmentyvän meillä. Keskittymisen ollessa jossain muualla, on mahdotonta kuunnella mitä minä sanon.

- "He syövät - paljon." Noup, eivät syö. Saa nähdä mikä tilanne on murrosiän kasvuvaiheessa.

Toki minä ymmärrän, että tässä on kyseessä jälleen kerran humoristinen ja hauska juttu. Ha-haa. Silläkin uhalla, että minulla on nuttura turhan tiukalla, penään jonkinlaista tasoa julkaistuilta teksteiltä. Minua hävettäisi julkaista omalla nimelläni ja kuvallani moista soopaa, olkoon kuinka ulkomaisista lähteistä otettua tahansa.  

Tautibingon oikea rivi

Tällä kertaa voittajaksi osoittautui kuopus, joka heräsi viime yönä neljältä kuumeen alkaessa kivuta kohti korkeuksia. Valvoin levottoman potilaan vieressä ja varasin samalla aamun ensimmäisen lääkäriajan heittäen jälleen kerran kiitokset sille 27-vuotiaalle odottajalle, joka otti esikoiselleen ja sitä myöten myöhemmin myös kuopukselleen sairauskuluvakuutukset. Mehiläinen, lastemme suosikkileikkipaikka.

Koko aamupäivä kului ensin lääkärissä, sitten laboratoriokokeissa ja niiden tuloksia odotellessa. Nielunäytteestä se syyllinen sitten löytyi ja palkinnoksi oikeasta rivistä kuopus sai kymmenen päivän antibioottikuurin. Minä kuittasin mukaani todistuksen työnantajalle, kotona ollaan ainakin torstaihin saakka. Reippaudesta saadut lisko ja tiikeri tuotiin kotiin. Kahvi piti siitä aamuneljästä saakka valvoneeen potilaan äidin tolkussaan.

Kuopukselle tämä on kuudes angiina vuoden sisään. Kahden viikon kuluttua tauti on toivottavasti voitettu taas hetkeksi ja me menemme korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkärille pohtimaan olisiko aiheellista poistaa kitarisat tulehduskierteen katkaisemiseksi. Hän on putkittanut molemmat ipanat, leikannut esikoisen kitarisat ja poistanut kuopuksen putket myöhemmin nukutuksessa. Joku selvyys tähän täytyy nyt saada ja tämä jatkuva antibioottien syöminen loppumaan. 

Olisi muuten tosi hienoa, jos joskus ei olisi sairastelu-uutisia tänne kerrottavaksi. 

Happy Birthday Hubby!

Tänään on juhlittu 36-vuotiasta miestäni. Saimme äitini lapsenvahdiksi ja vein miehen juhlapäivän kunniaksi Kämpin brunssille. Pari tuntia yhteistä aikaa herkullisen ruoan ja juoman siivittämänä tuli tarpeeseen. 

Tänään oli myös vuotuisen Kaapelitehtaalla järjestettävän taidegrafiikan myyntitapahtuman Teos 2016:n viimeinen päivä ja poikkesimme kotimatkalla katsomassa valikoimaa. Sanotaan nyt niin, että pari lasia kuoharia luo otollisen pohjan taidegrafiikan ostolle. Tosin pisteet meille siitä, että menimme etsimään teosta tiettyyn paikkaan kotonamme ja sinne sellaisen myös löysimme. Yhden toisen ohella.

Varsinaisen lahjan ostin miehelle jo Pariisista, kun vein hänet Vuittonille valitsemaan uuden solmion sekä syntymäpäivän että uuden työpaikan kunniaksi. Mies päätyi vaaleanpunaiseen.

Nyt on palattu taas arkeen, kun tulimme kotiin, esikoinen häipyi naapuriin kaverilleen ja kuopuksen kaveri on meillä leikkimässä. Minulla on vielä kolme jaksoa Netflixiin perjantaina tullutta House of Cardsin neloskautta jäljellä, säästelen herkkuja iltaan, kun lapset ovat nukahtaneet. Tähän mennessä sanoisin, että pienoisen pettymyksen aiheuttaneen kolmoskauden jälkeen ollaan taas huipulla. Erittäin hyvä!

Tärkeitä ihmisiä

Jos eilinen aamupäivä kului esikoisen luokan kanssa teatterikäynnillä, oli tänään kuopuksen vuoro. Päiväkodissa oli alkamassa tärkeän ihmisen päivä ja minä olin menossa kuopuksen mukaan aamupäivän puuhiin. Aamulla ennen lähtöä nappasin oman tärkeän ihmiseni kameran eteen kesken aamupalaomenan.

Ennen puoltapäivää oli ehditty jo piirtää, lukea kirjaa, pelata ja laulaa salissa yhdessä muiden päiväkotiryhmien kanssa. 

Tilaisuuden loputtua kurvattiin yhdessä Stockan noutopisteeseen hakemaan yksi paketti ja jatkettiin ruokakaupan kautta kotiin. Pyykit koneeseen, lounasta ja nyt päiväkahvit ihanassa auringonpaisteessa. Esikoinenkin tulee kotiin ihan pian, perjantaisin varsinainen koulu loppuu aikaisin. 

Aurinko lämmittää ja läikittää jo olohuoneen ja ruokapöydän. Arkivapaat ovat parhaita! 

Pojatkin lukee

Facebookissa ja Instagramissa on alkanut kampanja #pojatkin lukee. Erinomaista! Tälle on selkeä tilaus, sillä yleisen käsityksen mukaan pojat lukevat yhä vähemmän ja vähemmän. 

Ei lukeminen itsessään ole mikään autuaaksi tekevä asia ja jos poikasi mieluummin pelaa jääkiekkoa tai soittaa viulua, ihan hyvä niin. Kyse ei olekaan yhden harrastuksen arvottamisesta toista paremmaksi tai toivotummaksi, vaan siitä mihin kaikkeen lukemisen myötä on mahdollista päästä ja mitä sillä saavuttaa. Ei ole myöskään väliä sillä milloin oppii lukemaan. Yksi nelivuotiaana aloittanut voi olla huomattavasti hitaampi ja haluttomampi uppoutumaan sanojen maailmaan kuin toinen, jolle lukutaito avautuu koulussa. 

Yksi lempisloganeistani on "lue enemmän, luulet vähemmän". Se on harvinaisen totta. Lapsi, joka koululaisesta saakka oppii ja tottuu lukemaan, hakee todennäköisemmin tietoa painetuista lähteistä myös aikuisena ja osaa suhtautua lukemaansa tarvittavalla kriittisyydellä. Lukeminen kehittää mielikuvitusta, tavaamisella on selkeä yhteys rytmitajuun ja hyvää kirjaa lukemalla ei koskaan ole tylsää. Lukemalla saamme tietoa erilaisista ihmisistä ja elämäntyyleistä ja opimme näkemään oman napamme ulkopuolelle sekä arvostamaan erilaisuutta. Romaaneista on moneksi.

Lukemisen pitää olla ensisijaisesti kivaa. Jos tytöt ainakin ennen lukivat stereotyyppisiä tyttökirjoja, kuten Nummelan ponitallia tai Neiti Etsiviä, oli pojille jo kolmekymmentä vuotta takaperin Viisikkonsa ja muut seikkailukirjansa. Oleellista onkin löytää pojille kiinnostavaa lukemista. Osa pojista haluaa lukea mainittuja hevoskirjoja ja osaa tytöistä ei voisi jokin etsiväneitonen vähemmän kiinnostaa. Laajalla otannalla väitän kuitenkin, että tietynlaiselle, juuri poikia puhuttelevalle lukemiselle on kysyntää ainakin lukemisen alkuvaiheessa. Kyllä minun lapseni mieluummin ottaa hyllystä poikapäähenkilöstä kertovan kirjan kuin tytöstä kertovan pinkillä kannella, yritän minä kasvattaa häntä miten sukupuolisensitiivisesti tahansa. Ja vasta, kun lukemisesta tehdään mukavaa, siitä voi lapselle sellaista tulla. Ei myöskään pidä aloittaa liian vaativasta päästä ja olettaa, että lapsi jaksaa samantien kahlata satasivuisen opuksen lävitse. Ei varmasti jaksa, ihan kuin en minäkään ole koskaan voinut ostaa t-paitaa tekstillä "Olen lukenut Alastalon salissa". 

Lukemaan oppii lukemalla. Sujuvuus tulee vasta harjoituksen myötä ja tästä syystä minä pyydän esikoistani joka päivä lukemaan lukuläksyn pari kertaa ääneen, huolella ja tarkasti. Ei lapsi tätä omasta mielestään tarvitsisi, sillä hän osaa lukiessaan poimia tekstistä sen ydinajatuksen, kun kyselen häneltä luetun ymmärtämisen varmistamiseksi. Toki se, että ymmärtää lukemansa, on kaiken tavoitteena. Silti, harjoitus tekee mestarin tässäkin ja ääneen lukeminen on erinomaista harjoitusta kaikelle muulle. Esikoista myös eräänä päivänä huolestutti muistaako hän kaiken lukemansa, jos on lukenut kirjaa vaikkapa jo sata sivua eteenpäin. Pyysin kertomaan pari asiaa parhaillaan kesken olevasta kirjasta ja sain lapsen rauhoittumaan. Hän lukee nopeasti, mutta ymmärtää ja muistaa lukemansa. Jokainen varmasti myös tietää ääneen lukemisen merkityksen lapsen kehitykselle ihan kaikilla mittareilla. Vaikka lapsi osaisi itse lukea, ei ole iltasadun voittanutta äidin tai isän kainalossa.

Esikoinen aloitti lyhyillä ja helposti kirjoitetuilla kirjoilla, erityisesti Sanna Pelliccionen Onni-poika -kirjat ovat hyviä vasta lukemaan oppineelle. Tällaisten kirjojen kautta oli helppo siirtyä ensimmäisiin helppoihin romaaneihin, kuten jännittäviin Lasse-Maijan etsivätoimisto -kirjoihin. Koulun lukudiplomin suorittaminen toi mukaaan uusia tuttavuuksia, kuten Heinähatun ja Vilttitossun. Tällä hetkellä esikoinen on täysin koukuttunut ensimmäiseen Harry Potter -romaaniin ja lukee sitä aamulla ennen koulua, iltapäivällä läksyjen jälkeen ja illalla ennen nukahtamista. Kuopus, joka juuri on oppinut lukemaan, tykkää Tatuista ja Patuista yli kaiken. Myös Aku Ankat ovat helppo tapa päästä sinuiksi kirjallisuuden kanssa ja Aku Ankka Juniori -lehti taas on omiaan viisivuotiaalle. 

Suosittelen lämpimästi vierailua lähimpään kirjastoon. Me kävimme juuri hakemassa sieltä uudeksi tuttavuudeksi Roald Dahlin kirjoja ja aloitimme iltasatulukemikseksi kirjan Jaakko ja Jättipersikka. Etenkin viisivuotiaasta se on aivan hulvattoman hauska. Esikoiselle luen seuraavaksi Kuka pelkää noitia, kunhan kesken oleva Aarresaari on saatu päätökseen. Ennen loppuu meiltä aika kuin maailmasta lukeminen. Se on lohduttava tieto. 

Kevätkotia ja vanhemmuutta

Jälleen kerran kevään armoton valo paljastaa, että pitäisi muuten pestä ikkunat ja parvekelasit. Kiitos kotitalousvähennyksen, en missään nimessä aio tehdä sitä itse, vaan tilaan pesijän siivousfirmasta sitten vähän keväämmällä. Käytiin eilen esikoisen kanssa apteekissa ja kaupasta ostin myös inkaliljat kevätkotia koristamaan. Pirkka-kukille iso peukku yhä!

Loppuviikko onkin vähän erilainen kuin normaalisti olisi. Huomenna esikoisen luokka lähtee nukketeatteriin ja bussiin hyppään myös minä. Opettajalta tuli viesti, jossa kysyttiin vanhemman mahdollisuutta saattajaksi ja minähän olin heti valmiina lähtöön. Kun se myös töiden puolesta sopi, ilmoittauduin mukaan. Vasta sen jälkeen tulin pohtineeksi yhtälöä parikymmentä ekaluokkalaista bussissa ja kaupungilla, mutta eiköhän se tästä. Todennäköisin riehaantuja on varmasti omani, kun on niin jännää, että äiti on mukana.

Perjantaina on puolestaan äidin ja kuopuksen päivä ja sen olin jo etukäteen ottanut vapaaksi. Päiväkodissa vietetään tärkeän ihmisen päivää ja tänä vuonna minä olen se tärkeä ihminen. Aikaisemmin olemme soittaneet isovanhemmat hätiin, mutta nyt ajattelin toisin. Olisi itse asiassa aika hauskaa päästä katsomaan mitä aamupiirissä tapahtuu ja olla mukana päiväkodin toiminnassa muutenkin kuin eteisessä moikaten kaksi kertaa päivässä. Niinpä ylihuomenna menemme yhdessä kuopuksen kanssa hoitoon ja lähdemme lounasaikaan yhdessä myös kotiin. Lyhyt päivä lapselle ennen viikonlopun alkua ja kivaa yhteistä tekemistä. Esikoinenkin pääsee suoraan koulun jälkeen kotiin käymättä iltapäiväkerhon kautta.

Miehen uusi työ on nyt lähtenyt käyntiin ja meidän uudenlainen arkemme sitä myöten myös. Sekä aamuiset viemiset että iltapäivän noudot ovat nyt minun hoidettavanani, tuntuu menevän siten helpoimman kautta, kun minulla on auto ja mies käyttää julkisia. Ajan kanssa nähdään mitä muita muutoksia arkeen kenties tulee, mutta tämä nyt ensimmäisenä.

Ja vasta on hiihtoloma saatu päätökseen, kun kesälomia jälleen pitäisi ilmoitella. Mies lomailee koko heinäkuun, mutta mitä ihmettä minä teen? Se on varmaa, että kuopus on päiväkodissa ja minä töissä juhannukseen saakka, esikoiselle on varattu päiväleiripaikka kyseisiksi kolmeksi viikoksi. Yhtä varmaa on, että olen poikien kanssa elokuun kaksi ensimmäistä viikkoa kotona, kunnes koulu ja esikoulu alkavat. Siihen väliin jää viisi viikkoa mietittäväksi.

Viimekesäinen kahden viikon työrupeama heinäkuun alkuun miehen lomaillessa oli aika toimiva, mutta nytpä me emme olekaan täällä heinäkuun alussa. Ja toisaalta olisi mukava päästä koko perheen kesken lomailemaan edes pari viikkoa putkeen kesäpaikalla. Se ei onnistu, mikäli menen töihin heinäkuun puolesta välistä alkaen kuun loppuun. Siihen jäisi vain yksi viikko matkoilla ja toinen siihen päälle yhteistä lomailua, eli vähän samanlainen setti kuin viime kesänä.

Tai sitten ilmoitan tyynesti, että en ole käytettävissä juhannuksesta elokuun puoliväliin. Ei sillä rahaa tule, mutta olisi varmasti sen arvoista. Vielä on pari päivää aikaa miettiä.

Lukulaskurin helmikuu

Toinen kuukausi, vuodesta se lyhyin, on nyt takana ja sitä myöten helmikuun lukulista valmis. Kirjoja tuli luettua yhteensä kahdeksan kappaletta:

Tua Harno: Oranssi maa
Milja Kaunisto: Luxus
Pia Pesonen: Maatuska
Sue Grafton: X
Tuomo Jäntti: Talven hallava hevonen
Tommi Kinnunen: Lopotti
Agatha Christie: Black Coffee
Agatha Christie: The 13 Problems

Tua Harno kirjoittaa äärimmäisen kauniisti ja lunastaa toisella romaanillaan Oranssi maa ensimmäisen asettamat odotukset. Sanna on vasta eronnut ja odottaa lasta entiselle miehelleen. Isänsä painostuksesta hän lähtee pakoon tilannettaan tekemään graduaan maapallon toiselle puolelle. Australialaisessa kaivoskaupungissa elämänmeno on aivan toista kuin missään muualla. Karskien miesten kaupungissa on kuitenkin myös Martti, kaivosmies ja kiertolainen. Lopullinen itsenäistyminen tapahtuu, kun Sanna lähtee retriittivaellukselle autiomaahan. Mielenkiintoisesta lähtöasetelmasta teos kasvaa pikkuhiljaa tiheätunnelmaiseksi trilleriksi, jonka painostava tunnelma pakottaa lukemaan sivun toisensa jälkeen. Mutta kuka kertoisi mikä on muutamassa kohdassa esille tulevan minäkertojan funktio ja kuka se on?

Milja Kauniston Luxus pääsi yllättämään. Luettuani kirjailijan edellisen keskiaikaan sijoittuvan trilogian odotin samanlaista räävitöntä ja rietasta kieltä ja joka kolmannella sivulla toistuvaa sukupuolisuutta. Sanoinkin etten tiedä miksi nappasin kirjan mukaani luettavaksi. Yllätyin kuitenkin positiivisesti. Kaunisto on selkeästi kehittynyt kirjailijana ja uusin teos on ehyempi kokonaisuus kuin edelliset. Ja mikä parasta, nämä historialliseen aikaan sijoittuvat romaanit saavat myös lukijansa hakemaan lisää tietoa tuosta ajasta. Google esiin, hakukenttään Ranskan vallankumous ja muistia verestämään.

Nyt ollaan Ranskan vallankumouksen vuosissa, kun aatelisarvonsa menettänyt Marie-Constance de Boucard, pyövelin oppipoika Isidore Boreal ja pahamaineinen markiisi de Sade kohtaavat ja huomaavat kohtaloidensa kietoutuneen toisiinsa Pariisin parhaassa bordellissa, Maison de Luxessa. Kurjuus, loisto, nälkä, halu, pelastus ja kosto ovat läsnä ylhäisen ja alhaisen kohtaamisessa. Teos on ensimmäinen osa trilogiasta nimeltä Purppuragiljotiini.

Pia Pesosen Maatuska on toinen positiivinen yllättäjä. Irinalla on väljähtynyt avioliitto ja kehitysvammainen tytär. Hän tyhjentää vanhempiensa kuolinpesää ja kärsii pahasta unettomuudesta. Elämä kivihakalaisessa asunnossa on kuin kommunalkassa eläisi. Irinan äiti Tamara on aikoinaan loikannut Neuvostoliitosta Suomeen tavattuaan Irinan isän ja koko Irinan lapsuus on kyllästetty melankolialla. Kirja kertoo vuorotellen Tamaran tarinaa, vuorotellen Irinan. Naisille yhteistä on pako vallitsevasta todellisuudesta johonkin toiseen, joka antaa hetkeksi tunteen elävästä elämästä. Kun kuolinpesän salaisuudet hiljalleen keriytyvät auki yhdessä vaatehuoneesta löytyvän valtavan maatuskakokoelman kanssa, ottaa Irina elämänsä omiin käsiinsä ja matkustaa äitinsä jäljille Pietariin. Hieno esikoinen.

Olen lukenut kaikki Sue Graftonin kirjat ja haluaisin koko aakkossarjan myös hyllyäni koristamaan. En nimittäin muista suurinta osaa alkupään tapauksista, joten voisin aivan hyvin joskus aloittaa koko sarjan alusta. Nyt ollaan päästy kirjaimeen X ja yksityisetsivä Kinsey Millhone on jälleen uuden mysteerin edessä. Koukuttavia nämä ovat, pari työpäivää meni miettiessä milloin pääsen kotiin lukemaan lisää.

Tuomo Jäntin Talven hallava hevonen on sekin esikoinen ja kiinnostava sellainen. Vuonna 2019 Ronin tytär Silja osaa yhtäkkiä nostaa esineitä ilmaan. Kaksikymmentä viisi vuotta aiemmin Ronin äidin miesystävä on kadonnut äkisti. Kolmekymmentäluvulla, niin kylmänä pakkasyönä, että hevonenkin paleltui hengiltä, syntyi Matilda. Jokainen sukupolvi kerii auki isiensä syntejä, jotka toistuvat yhdessä rikkinäisten perheiden kanssa sukupolvesta toiseen. Mistä kaikki oikeastaan alkoi? Erityismaininta kannesta, jonka kuvitus kertaa romaanin kylmyyttä.

Tommi Kinnusen hieno esikoinen on saanut jatkoa. Jälleen ollaan kaukana ylhäällä Selkosten kylässä, missä neljä tietä risteää. Lopotti on kyläpahanen, johon kukaan ei haluaisi tulla yhdistetyksi ja josta nuori polvi hiljalleen valuu etelään. Teoksen ensimmäinen osa vuorottelee Neljäntienristeyksestä tuttujen Lahjan ja Onnin lapsen, sokean Helenan, sekä tämän veljenpojan Tuomaksen välillä. Ulkopuolisuus antaa viitteitä olemassaolostaan, vaikka vielä ollaan kotona. Toisessa osassa kuulumattomuus mihinkään tai kenellekään lyö läpi vahvana. Helena sokeainkoulussa ja myöhemmin ammatissaan pianonvirittäjänä sekä Tuomas opiskelijana ja armeijassa ovat jatkuvasti reunalla, marginaalissa kumpikin omalla tavallaan. Pettymykset yltävät läpi olemisen, maailma on kohtaloissaan julma. 

Jossain sisällä on kuitenkin sisu ja päättäväisyys ponnistaa pois marginaalista. "Ei tänne ole tultu välttelemään" sanoo Helena ja ottaa vastuun oman elämänsä suunnasta. Rakkauden jano hylätyksi tulemisen jälkeen sanelee lukijan yllättävän päätöksen. Kolmas osa sitoo yhdet langat yhteen ja jättää toiset avoimiksi. Lopussa on kuitenkin aina turva. Suku, perhe ja toinen ihminen, joka kannattelee väsynyttä. Lopotti on ehyt romaani. Tuntuu, että Löytövaaran suvun tarina on nyt kerrottu.

Agatha Christien kirjoja keräilen ja kun Pariisissa silmiini osuivat nämä kaksi, ostin ne pois kuljeksimasta. Black Coffee on alunperin näytelmä ja The 13 Problems käsittää valikoiman lyhyitä kertomuksia. Mukavaa ajanvietettä dekkareista pitävälle.

Ja nyt edessä on taas uusi kuukausi ja uudet luettavat!