Olipa kerran arki

Istuin tänään autossa keskellä pahinta neljän ruuhkaa, kuuntelin jouluradiosta niin Finlandiaa kuin Jari Sillanpään joulupotpuriakin ja ajattelin, että on tämä elämä älytöntä. Arjen palapeliä kasataan hyvin huteralle pohjalle, ainakin jos turvaverkot ovat pienet, ja yhden palasen kaatuminen romahduttaa helposti koko rakennelman. Juuri sillä hetkellä, siinä tilanteessa totesin joutuneeni ruuhkavuosien yliajamaksi.

Tällä viikolla olen perunut suunnitellut vapaapäiväni aina jouluun saakka ja tulen tekemään ylitöitä niin paljon kuin sielu sietää. Sen lisäksi tulevien puolentoista viikon aikana olisi hoidettava yhdet iltapäiväkerhon pikkujoulut, esikoisen joulujuhla, kuopuksen joulujuhla, viimeiset lahjaviennit, kuopuksen syntymäpäivien järjestäminen ja juhliminen ensin kavereille ja siihen perään sukulaisille, viisivuotisneuvola, partiovala, kehityskeskustelu, kaksi lääkärikäyntiä, yhdet kaverisynttärit, esikoisen koulun joulukirkko ja todistustenjako, vanhempainyhdistyksen tapaaminen rehtorin kanssa ja buffetin järjestäminen sekä hoitaminen koulun päättymisen yhteydessä. Siihen päälle oman joulun laittaminen kotiin kuusenhakuineen ja koristeluineen, joululounas ja pakkaaminen heti loman alussa koittavaa reissua varten. Siellä sitten laitetaan joulu isoäidille. Lisätään yhtälöön kaupassakäynnit, ruoanlaitot, pyykinpesut, läksyjen vahtimiset, joululahjaostokset sun muut ja ollaan arjen ytimessä. To do -lista kasvaa lopusta samaa tahtia kuin yliviivautuu alkupäästä. Niin ja onhan meillä tuossa se keuhkokuumetoipilaskin. Miehelläkään ei tule ääntä juuri tällä hetkellä.

Onnea on isoäiti, joka on kahtena päivänä tullut hoitamaan toipilasta, leiponut tämän kanssa joulupipareita ja kuunnellut isomman lukuläksyt. Hän on luvannut tulla myös loppuviikolla, jos tarvitaan. Ei ole arvokkaampaa kuin arjen apu.

Iso osa kaikista tehtävistä asioista ja menemisistä on tietenkin mukavia. Valitettavasti vain liika on liikaa ja kun tapahtumaa ja tehtävää kertyy turhan paljon, muuttuvat ne rentouttavissta kuormittaviksi. Huomaan päätyväni suorittamaan asioita sen sijaan, että ehtisin istua alas ja nauttia hetkistä. Jatkuvasti on huono omatunto siitä, etten ehdi luoda lapsille muistoja joulunodotuksesta, kun samaan aikaan on saatava maailma valmiiksi ennen lomaa. Työpaikan terveyskyselyn tuloksissa kehotettiin parempaan uneen ja rennompaan elämään. Tervetuloa kokeilemaan 35-vuotiaiden kahden lapsen vanhempien arkeen. 

Perheen projektipäällikkö ja metatyön vastuullinen suorittaja on nyt vähän väsynyt. 

Jälkikirjoituksena todettakoon, että juuri lääkäristä tullut esikoinen on nyt myös antibioottikuurilla mykoplasmaepäilyn ja keuhkorohinoiden vuoksi. Hyvin menee.

Jouluinen kirjavinkkaus

Pikainen vinkki jouluodotukseen. Richard Scarryn kultainen eläinten joulu -kirjasta on otettu uusi painos ja sen saa kirjakaupasta omakseen reilusti alle kymmenellä eurolla. Lumoava kirja, joka pitää sisällään niin lyhyitä tarinoita kuin pieniä loruja.

Me aloitimme joulunodotuksen tämän kirjan myötä ensimmäisenä joulukuuta ja luemme yhden pienen kertomuksen joka ilta. Ihan kahtakymmentäkolmea niitä ei ole, mutta kirjan loppuessa ollaan jo hyvin lähellä aattoa.

Pieni, hurmaava teos. Suosittelen vaikka pakettiin käärittäväksi, jos ei halua käyttää joulukalenterin tapaan.

Kun kissa on poissa

Esikoinen lähti eilen eräjormailemaan partioretkelle ja tuli illalla takaisin kasvoja myöten kurassa, mieli täynnä kummitusjuttuja ja väsyneenä, mutta tyytyväisenä. 

Yhden retkeillessä me muut pakkasimme toipilaan vararattaisiin peiton alle ja otimme suunnan kohti kaupunkia. Luuhailimme kirjakaupasta lelukauppaan ja vaatekaupoista kahville. 

Ei kerrota reippailijalle, joka aikuisena aikoo muuttaa sopivalle etäisyydelle Stockasta!

Leluja - mutta minkälaisia

Meidän lapsilla on paljon tavaraa. Liikaa, totean jokaisen siivouksen yhteydessä, ja päädyn tuskastuneena kyselemään mikä tällä kertaa imuriin sujahtanut pieni osanen oikein on. Ja aina se on jotain tärkeää, tietenkin, jotain oleellista juuri sen ja sen härpäkkeen kokoamisen ja koossa pysymisen kannalta. Fine, avataan imurin pölypussi, jälleen kerran.

Kun lapset olivat pieniä, toivon ensisijaisesti puisia leluja muovisten sijaan. Ei niin, että olisin ollut asiassa kovin tarkka, mutta jos parkkihallista vaikkapa oli puinen versio tarjolla, niin mieluummin se muovisen sijaan. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän toiveita tulee. Sitten alkaa koulu ja yhtäkkiä huomaakin lapsen huoneen tyhjentyneen ja toiveiden muuttuneen harvemmiksi ja tarkemmiksi. Samaan aikaan pikkuveljen huone pullistelee, sillä sinne ne lelut tietenkin on isomman huoneesta roudattu. 

Minusta joulua edeltävät lelukuvastot ovat yksi oleellinen osa joulunodotusta eikä tulisi mieleenkään piilottaa niitä lapsilta tai heittää salaa roskiin. On hauska selailla niitä yhdessä, katsoa kaikkea uutta ja miettiä mitä voisi lapsille ostaa. He löytävät sivuilta monia toiveita, mutta tietävät ettei kaikkea voi saada. Minusta on ihanaa ostaa heille kaikkea ja nähdä iloisia ilmeitä, kun paketista paljastuu jotain toivottua. Samaten en ole kovin tiukka siinä millä meillä leikitään. Saa toivoa muovihäkkyröitä kehittävien puulelujen sijaan, saa toivoa aivan älyttömiltä kuulostavia juttuja, kuten vaikkapa Trash Pack -hahmot tai Uglies Pet Shop -koirat. Ne ovat lastenkulttuuria ja heille tärkeitä. En koe saavuttavani mitään hyvää sillä, että sanelen ylhäältä millaisilla leluilla lasteni sopii leikkiä. 

Ja kyllä, meidän lapsilla on puumiekkoja, vaahtomuovisapelit, Eemelin pyssyt sekä valomiekat. Kaikilla näillä leikitään valtavasti, taistelut siirtyvät ulkoa sisälle ja leikeissä ovat parhaimmillaan mukana kaikki kaverit, tytöt ja pojat. En näe siinä mitään pahaa, olen tässä Sinkkosen linjalla enkä usko välittömään yhteyteen puumiekan ja tulevaisuuden kouluampumisen välillä. Lisäksi olen omin silmin todistanut, kuinka mikä tahansa risu on tarvittaessa pyssy, mielikuvituksestahan tässä on kyse. Silti, minun rajani menee turhan aidon näköisissä kopioissa. En halua ostaa sellaista pyssyä lapsilleni, puumiekat ovat siihen nähden jotenkin viattomampia. Ja jokaisella jedillä nyt vaan kuuluu olla valomiekka, näin olen oppinut.

Esikoisen huoneeseen ovat jääneet ainoastaan legot. Ne ovatkin ahkerassa käytössä, harva se päivä jompikumpi yhdellä isällä varustettuna rakentelee jotain.

Tänä vuonna menemme yhä sillä linjalla, että molemmat pojat saavat toivoa yhdet isommat lahjat ja muita pienempiä. Nämä ykköstoiveet paljastuvat paketeista, sen lisäksi niistä löytyy kirjoja, fanikortteja, yöpuvut, lakanat, lautapeli sun muuta. Ja kun tähän päälle laitetaan kuopuksen syntymäpäivälahjat ennen joulua ja esikoisen joulun jälkeen, on tähän talouteen taas kuukauden sisällä kerrytetty materiaa omiksi tarpeiksi. Mutta sitten ollaan taas ilman uusia pitkän aikaa ja leikitään näillä toteutuneilla toiveilla. On siinä minun mielestäni ihan hyvä tasapaino.

Vaihtelevaa

Keskiviikkona kuopusta hakiessani henkilökunta kiinnitti huomioni lapsen yskimiseen. Olihan yskä jatkunut pitkään, kohta kaksi viikkoa, ja yöt kuluneet lapselta köhiessä ja röhiessä. Tuolloin kuopus oli kuitenkin ollut koko päivän väsähtänyt eikä jaksanut oikein juosta ja leikkiä. Eipä siinä sitten mitään, maailman parasta hankintaa hyödyntämään ja lapsivakuutuksen turvin Mehiläiseen näytille. Ajattelin vielä mennessä, että tuskin siellä kuitenkaan mitään on, lienee vain flunssaa.

Kuopuksella on keuhkokuume. Meidät passitettiin samantien keuhkokuviin ja ensimmäistä kertaa röntgenissä ollut ipanainen oli ihan mahtava. Ehdin odotellessa kertoa mitä tuleman pitää ja miten kuva todennäköisesti otetaan. Niinpä lapsonen paineli huoneeseen saatuaan paidan pois päältään, länttäsi rinnan levylle ja alkoi laskea. Olin nimittäin kertonut, että mikäli äiti joutuu menemään kuvan ottamisen ajaksi toiseen huoneeseen, tulen takaisin ennen kuin lapsi ehtii laskea kolmeen. Kun röntgenhoitaja sanoi ettei koneen pientä raksutusta pidä säikähtää, puristi kuopus silmät tiukasti kiinni ja sitten se olikin jo ohitse. Ja siellähän se tulehdus majaili.

Ja niin me olemme täällä kotona potilaan kanssa ja toivomme lääkkeiden ja levon auttavan niin, että tauti voitettaisiin helpoimman kautta. Ei tosin ole mikään maailman helpoin rasti pitää lasta rauhassa ilman riehumista, sillä yskän lisäksi lapsi on täysin oireeton, vain väsynyt. Minä olen ollut kotona potilaan kanssa eilisen ja olen vielä tämän päivän ja isoäitinsä ilmoitti tulevansa alkuviikoksi. Näin lapsonen saisi tarpeeksi lepoa ja keskiviikkona voisi palata päiväkotiin viettämään viisivuotissynttäreitä. On kyllä ollut ihan sairas syksy. Olen itse ollut kahdesti kuumeessa ja kun siihen päälle lisätään lasten sairastelut, saan varmaan kohta fudut. Tänään olisi ollut kehityskeskustelukin, oh well.

Onneksi tähän viikkoon on mahtunut myös hemmottelua, kun olen miehen tultua karannut kasvohoitoon ja kampaajalle. Totesin myös kalenteria katsoessani, että täpötäysiin päiviin ja iltoihin ei enää mahdu mitään ja varasin meille kunnon suursiivouksen joulua edeltävälle viikolle. Jo se, että joku toinen pesee lattiat ja kuuraa kylpyhuoneen, auttaa paljon. 

Tänään vietetään vanhemmillani perinteisiä itsenäisyysjuhlia ja isäni syntymäpäiviä. Meidän juhlaseurueemme on kutistunut neljästä yhteen ja minäkin suuntaan partyilemaan ihan autolla. Lauantain esikoinen viettää partioretkellä ja minä lähden puolestani asioille kaupungille sekä tapaamaan kuopuksen kummitätiä. Ja sunnuntaina tuleekin sitten jo 19 vuotta siitä, kun me miehen kanssa kotikaupunkimme Mäkkärin pihalla alettiin oleen. Huimaa!

Missä olet talvi?

Ostin hyvissä ajoin syksyllä molemmille pojille kunnolliset talvikengät. Nahkaa, villavuori, kunnollinen eristävä pohja ja sitä rataa. Topat on etsitty kellarista ja yläkaapin uumenista, kaikki odottaa valmiina. Jopa minulla on pipo.

Kyllä kelpaa vetää kumisaappaita jalkaan ja välikausivaatetta päälle tässä plus viidessä asteessa näin joulukuussa.

Tästä se joulu alkaa

Joulukuun eka takana ja viralliset fiilistelyt voi aloittaa! Ensimmäisenä adventtina laitettiin jouluvalot parvekkeen kaidetta koristamaan ja vaihdettiin ulko-oven höyhenkranssi jouluisempaan. Esikoinen oli leiponut pipareita, jotka upposivat kahteen pieneen suuhun ennätysajassa. 

Minä en malttanut enää odottaa paketoimisen kanssa ja lähes kaikki lahjat on jo kääritty ruskean ja punaisen sävyihin. Valmistelin myös yhden muovikassillisen lahjoitettavia leluja ja palapelejä, joilla meillä ei enää ole käyttöä. Mikäli kirkolla on myös tänä vuonna lelukeräys, viedään ne sinne. Mikäli ei, saa päiväkoti vähän uutta millä lapsia leikittää. Kuopus auttoi ja hänen karsimisensa jälkeen lahjoitettavien pinossa oli kaksi pikku-ukkoa ja roska.

Lauantaina kokoonnuttiin vanhimpien ystävieni kanssa yhteisen pöydän äärelle herkuttelemaan ja vaihtamaan kuulumisia. Vein tuliaisina kukkia ja viiniä ja emäntämmme oli valmistanut superherkullisen illallisen. Viiniä, lautapelejä, politiikkaa ja hömppää, siinä se ilta kului ja taksikuitista katsoin olleeni kotona siinä kolmen kieppeillä aamuyöstä. Tuli tarpeeseen!

Meidän joulunodotukseemme kuuluu erottamattomana osana Stockan jouluikkunan katsastaminen ja sen jälkeen vuotuisen joulukoristeen valitseminen. En kestä miten ihanaa on tehdä tätä kaikkea lasteni kanssa ja nähdä heidän ilonsa. Voivat sitten aikuisena viedä omaan kotiinsa mukanaan sen sekalaisen, vuosien mittaan kertyneen koristekokoelman! Tänä vuonna olimme kaikki kolme yhtä mieltä siitä, että legoikkuna peittosi sinänsä tunnelmallisen kulmaikkunan. Huvipuistorakennelma on nimittäin mielettömän hieno! Siinä voisi seistä tunnin ja katsella yksityiskohtia. Voisi, ellei samaan aikaan sataisi vettä kauluksesta sisään. Ei siis seisty.

Tänä vuonna koristeiden valinta oli harvinaisen selvä ja molemmat lapset halusivat itselleen lumisadepallot. Itse täydensin lautasliinavarastoja ja mietin, että onko joulumaailma jotenkin ankeampi, vähäkoristeisempi ja vaisumpi kuin aikaisempina vuosina. 

Toisten ilahduttaminen ei myöskään ole koskaan ollut näin helppoa kuin tänä vuonna. Kävimme poikien kanssa valitsemassa Hopen ja Stockan yhteisestä keräyksestä lahjasaajat, molemmille omanikäiset pojat, joille hankimme toivelahjat aattoa odottamaan. Sieltä sitten alakerran kukkaosastolle ja joulukukat Helsingin kaupungin kotihoidon ja Malmin seurakunnan järjestämästä keräyksestä. Pojat poimivat kuusesta saajat ja valitsivat molemmille joulutähdet. Ajattelen aina, että oma isoäitini voisi olla yksi niistä yksinäisistä vanhuksista, joita kukaan ei jouluna muista. Hänellä onneksi ei tuo ole todellisuutta, sillä minä, siskoni ja kuopus lähdemme viime joulun tapaan tekemään isoäidille joulun aattoviikolla. Mutta monella muulla se on arkipäivää. Samaten lastensuojelun piirissä olevien lasten määrä on valtava. Toivottavasti jotkut pienet nyt ilahtuvat saadessaan toivelahjansa aattona paketista.