Nallepastaa ketsupilla, paitsi että toiselle ilman ketsuppia. Puuroa voisilmällä. Hedelmistä omenoita molemmille, toiselle myös marjoja. Vihanneksista kurkkua molemmille, toiselle myös paprikaa. Jauhelihakastiketta toiselle, toiselle vain spaghettia. Leipää ja voita ja vielä vähän lisää leipää ja voita. Siinäpä ruokarajoitteisten lasteni ruokavalio monen monta vuotta.
Me olemme painiskelleet asian kanssa pitkään. Meinasin kirjoittaa ongelman, mutta vaihdoin sen viime hetkellä pois. Sillä oikeastaan tämä ei yksittäisiä hetkiä lukuunottamatta ole ollut meille ongelma. Toki harmittaa, kun lapset ovat niin ennakkoluuloisia syöjiä. Olisi ihana mennä heidän kanssaan sushille ilman, että he vain istuvat kaverina. Sen sijaan muiden kommentit olen melko onnistuneesti jättänyt omaan arvoonsa, siinähän puhuvat. Helsingin Sanomien juttu meistä kahden kesän takaa sai keskustelupalstat räjähtämään. Onneksi olen hyvä heittämään tällaiset tuntemattomien mielipiteet olan yli, kyllä siinä tarvittiin vankkaa äiti-itsetuntoa.
Ehkä se kertoo myös siitä ettei ruoka ole meille niitä maailman tärkeimpiä asioita, vaikka kaikkiruokaisia kulinaristeja olemmekin miehen kanssa. Se on vain yksi asia monista ja lapsi tarvitsee energiaa.
Tulen aina muistamaan sen Pariisin matkan, kun söimme ensin miehen kanssa simpukkapastaa ja ruokimme sen jälkeen lapset Mäkkärin ranskalaisilla. Tai Lontoon, jolloin kuopus tilasi muusia ranskalaisilla ja minä selitin tarjoilijalle lapsen olevan paitsi tosissaan myös tämän olevan hänelle aivan tavallista. Mutta missä proteiini, eihän lapsi kasva?! Ei ehkä, mutta voi hyvin. Jos joku uppoaa, mennään sillä. Ja niin on menty.
Yhtäkkiä alkoi tapahtua, ihan kuin vaivihkaa. Kaikki alkoi muutama vuosi takaperin Välimeren risteilyllä, kun esikoinen halusi maistaa cokista. Hiljalleen kertoja tuli lisää. Savukalaa juhlissa, sehän olikin hyvää ja nykyään uppoaa molempiin aina. Kylmäsavulohta jouluna, siitä tuli esikoisen uusi suosikki. Silli sen sijaan jäi maistelun asteelle. En uskaltanut vielä juhlia, hyvä kun edes katsoin uusia makuja maistelevaan lapseeni päin.
Nyt olemme siinä tilanteessa, että lasten kanssa voi mennä ravintolaan suhteellisen hyvillä mielin. Jos lastenlistaa ei ole, he syövät aikuisten listalta sopivan annoksen. Viime kuussa se oli lehtipihvi ranskalaisilla ja hyvin upposi, molemmille. Joulun alla Tallinnassa molemmat söivät lihansa kanssa muusia, johon oli lisätty sieniä. Varmuuden vuoksi kerroin vasta jälkeenpäin ja taas saatiin uusi kokemus. Ihan hyvää oli kuulemma. Ja sitä sushia tilataan nykyisin esikoiselle oma setti.
Nallepasta pitää yhä suosionsa nopeiden ruokien kategoriassa, uutena kaverinaan nuudelit. Omenat ovat yhä hedelmistä parhaat. Mutta tortilloja syö koko perhe ja on se jo todettava. Meidän supernirsot ja vähäruokaiset lapset eivät ole enää ollenkaan niin nirsoja kuin aiemmin.
Baby steps. Veikkaan, että aikuisena syövät kaikkea.
Hienoa kuulla! Itse olin todella nirso lapsena ja nyt kaikkiruokainen. Meillä osa lapsista nirsoilee enemmän kuin ennen ja osa vähemmän. Uskon, että suunta on meilläkin parempaan. Kärsivällisyyttä ja aikaa tarvitaan. Ja luovuuttakin, että paljon urheileva lapsi söisi tarpeeksi.
VastaaPoistaKärsivällisyys ja aika taitavat olla täälläkin avainsanoja. Urheilevalle lapselle on varmasti joutunut mielikuvitus kovilla keksimään ravitsevaa ja uppoavaa ruokaa. Sitten on ihanaa, kun alkaa helpottaa.
Poista