Kirja-arvostelussa odotettu uutuus: Masi Tulppa 2: Rooli päällä

Jari Mäkipää: Masi Tulppa 2: Rooli päällä. 

95 s. Tammi: 2018.

Kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleena.

Tunnetko jo Masi Tulpan, kesälomansa huoneessaan pleikkarin, leffojen ja mikropitsojen kanssa viettävän esiteinin? Mikäli et, suosittelen tutustumaan. 

Masi Tulppa: Pääsy kielletty! esitteli meille kaikkien itsenäisten lasten sankarin, yhdeksänvuotiaan Masin, jolla on kesälomalleen kolme toivetta. Pitää pelata Samu Rai -peli lävitse, piirtää Hukkajätkä-nimistä sarjakuvaa ja katsoa Bittiritari-sarja alusta loppun taas kerran. Masilla on lukko huoneensa ovessa, valmispitsoja jääkaapissa ja vapaus tehdä mitä ja milloin haluaa. Harmi vain, että vanhemmat pilaavat suunnitelmat hankkimalla Masille lapsenvahdin. Tästä alkaa jo toista osaa pohjustava eeppinen taistelu Masin ja vaihtuvien hoitajakokelaiden välillä. 

Vasta ilmestynyt Masi Tulppa 2: Rooli päällä jatkaa samalla teemalla. On yhä kesä ja Masin suunnitelma sen viettämisestä ennallaan. Nyt korotetaan kuitenkin panoksia. Mikäli Masi lähtee viikoksi kesäleirille, lupaa isä ostaa Masille uuden pelikonsolin rikki menneen tilalle. Masi suostuu pitkin hampain, onhan kyseessä sentään koodausleiri. Vai onko?

Jari Mäkipää on pitkän linjan kirjailija, joka Masi Tulpan hahmolla on osunut suoraan esiteini-ikäisten lasten hermoon. Kukapa ei haluaisi olla kuin Masi, oman kesälomansa valtias ravintonaan mikrolämmin jauhelihapitsa ja vanhemmat oven toisella puolen poissa rauhaa häiritsemästä. Toisessa osassa sivutaan kuitenkin myös vakavampia kysymyksiä roolin taakse piiloutumisesta ja hyväksytyksi tulemisesta , ystävyydestä ja toisen auttamisesta. Tuttuun tapaan mukana häärää naapurin samanikäinen, mutta kovin erilainen Pellervo Hulmukka eivätkä  leiriläiset ole ihan tavallisia tallaajia hekään.  Huumoria tässä kirjassa riittää!

Arvostan lastenkirjallisuutta, jonka aiheet nousevat lasten maailmasta. Ei siitä millaisena me aikuiset sen haluaisimme nähdä, vaan sellaisena kuin se oikeasti lapsille näyttäytyy. Pelaaminen on tärkeä sosiaalisen kanssakäymisen muoto ala-asteikäisille pojille ja siitä kirjoittaminen madaltaa kynnystä tarttua kirjaan. Masi Tulppaan on helppo samaistua, hän on kuin yksi luokan pojista. Myös kysymykset itsenäistymisestä, kelpaamisesta ja muista romaanin teemoista alkavat kiinnostaa esiteini-ikäistä lukijaa. Samoja juttuja pohtii niin Masi kirjan sivuilla kuin lukija sivuja käännellessään. 

Oma esilukijani ei osannut sanoa kumpi Masi Tulpan seikkailuista on parempi, tarkisti vain niiden varmasti löytyvän ihan omina kappaleinaan kirjahyllystä. Pisteitä tuli lisäksi Jussi Kaakisen luomasta sarjakuvamaisesta ulkoasusta, samasta johon itse kiinnitin positiivista huomiota. Pidän myös siitä, että toisinaan tekstiä on enemmän toisten lukujen ollessa lyhyempiä ja osin kuvien täyttämiä. Näin kirja sopii kokeneemman lukijan ja vähemmän lukeneen käteen yhtä lailla eikä aiheuta välitöntä turhautumista tiiviin tekstin ja suuren sivumäärän myötä. 

Tätä kirjaa tulen vinkkaamaan kolmas- ja nelosluokkalaisille koululaisille. Myös me oman nelosluokkalaiseni kanssa toivomme Masille pitkää ja pikaista jatkoa.

Arvio julkaistu blogissani Kirjakaappi.