Se vähän uudenlainen karttakirja: Lumotun maan kartasto

Laura Ertimo & Satu Kontinen:

Lumotun maan kartasto. Tarinoita muuttuvalta planeetalta.

56 s. Kustantamo S&S: 2020.

Kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleena.

Kirjailija Laura Ertimon ja kuvittaja Satu Kontisen uusi kirja Lumotun maan kartasto. Tarinoita muuttuvalta planeetalta vie lukijansa matkalle ihmeelliselle planeetallemme. Ja ihmeellinen on kirjakin, niin kaunis ja jollain tavalla mystinen lukukokemus. Samaa sanoi 12-vuotias esilukijani, jonka ensimmäiset sanat hetken selailun jälkeen kuuluivat "tää on ihan erilainen kuin tavallinen karttakirja"

Niin on. Jo kirjan takakannessa tekijät toteavat jokaisen kartan olevan tarina, jonka kartantekijä kertoo. Me puolestaan luemme sitä omien kokemustemme ja tietojemme kautta. Objektiivisuus voidaankin positiivisella tavalla heittää romukoppaan tätä kirjaa lukiessa, sillä mikään perinteinen karttakirja tämä opus ei ole. Sen sijaan lukijalle tarjoillaan jotain vähän enemmän, vähän pidemmälle vietyä ja sellaisesta näkökulmasta, josta asioita ei ehkä aikaisemmin ole katsottu. Samalla nähdään, että karttakirja todella taipuu moneksi. 

Liikkeelle lähdetään sarjakuvaa jäljitellen ja sen jälkeen käsittelynsä saavat vedet, ilma, kasvit, meret ja myös se mitä kaikki meistä emme näe. Tarkkailija tutkii maapalloa, mutta myös minä lukijana olen utelias näkemään mitä kaikkea pallomme pitää sisällään. On kuin aarrekarttaa tutkisi. Kirjan loppua kohti painottuvat ajankohtaiset asiat, kuten ilmastonmuutos ja kuudes sukupuuttoaalto. En ihmettele, käsittelihän Laura Ertimon edellinen kirja Ihme ilmat jo samaa tärkeää aihetta. 

Lumotun maan kartasto on mahdollisesti kaunein kirja ikinä, katsokaa nyt vaikkapa näitä kukkia:

Tässä kartassa taas seikkailee ilmiselvästi Frodo Reppuli ystävineen:

Laura Ertimon teksti ei ole ihan pienimmille lukijoille. Se vaatii kypsyyttä ja kykyä ymmärtää vivahteita sekä kielikuvia, sekoittuuhan kirjassa fakta fiktioon ja kaikki kuorrutetaan ripauksella keijupölyä. Alakoulun puolella isommat lukijat lienevät erinomaista kohderyhmää ja tarinat toimivat mielikuvitusta herättäen ja sitä ruokkien. 

Mitä se esilukijani sitten kirjaa luettuaan tuumasi? Hän näki Lumotun maan kartaston olevan sekoitus mielikuvitusta, tietoa ja sarjakuvaa. Kyseessä on hänen mielestään hyvällä tavalla erilainen kirja, sellainen jota lukevat myös he, joita ei lukeminen itsessään niin kiinnostaisi. Hän myös ilmoitti lukevansa kirjan loppuun heti, kun saa tuolla hetkellä kesken olevan pois käsistään. 

Hyvä tarina yhdistettynä yksityiskohtia kunnioittavaan kuvitukseen toimii aina. En ihmettelisi, jos Lumotun maan kartasto löytyisi useammastakin lahjapaketista tulevana syksynä.

Sairastimme koronan ja jouduimme sairaalaan, eli perheemme kauhea kevät

Paljon on tapahtunut sitten viimeisen kirjoituksen helmikuussa. Olin silloin täyttämässä neljäkymmentä, pohdin tulevia juhlia ja matkoja, ja elämä oli kaikin tavoin hienosti mallillaan. Maaliskuun seitsemäntenä päivänä juhlimme ystäviemme kanssa nelosta ja nollaa mahtavissa juhlissa Lilla Roberts -hotellissa. Seuraavana iltana koronasaaga alkoi.

Ensin tuli Wilma-viesti, jonka mies luki ääneen ja jota minä kuuntelin keittiössä seisoen, varmaan suu auki hämmästyksestä. Kuopuksen luokka yhdessä rinnakkaisluokan kanssa oli altistunut tartunnalle ja asetettu siitä hetkestä alkaen kotikaranteeniin seuraaviksi pariksi viikoksi. Ajattelin, että tämä on varmaan joku huono vitsi, olimmehan juuri edellisenä iltana naureskelleet lentoemäntäystävämme viimeisiä reissuja Aasiaan ja sitä, että mitäs jos se sieltä nyt tännekin tulee. Se joku, se korona. Se, josta julistin vakaasti, että lopettakaa nyt hysterisointi, onhan kyseessä aivan varmasti tavallinen flunssa ja sellaisena sairastettava. Että jatketaan nyt tätä ihan normaalia elämää eikä tehdä tästä numeroa. Olin väärässä.

Kuopus oli siis kotikaranteenissa, mutta me muut perheenjäsenet saimme tässä vaiheessa liikkua normaalisti infektiolääkärin ohjeiden mukaisesti. Päätimme heti, että minä jään hoitamaan lasta kotiin etätöitä tehden, mutta niin myös mies passitettiin etätöihin samantien. Esikoinen oli vielä koulussa. Kävin hakemassa töistä tietokoneen ja kirjapinon mukaan, muutoin vältimme liikkumista missään lähikauppaa kauempana. Fiilis on jännällä tavalla huvittunut, tässä sitä nyt ollaan karanteenissa, onpa erikoista. Suunnitelmat olivat suuret, nyt olisi aikaa myös edistää opiskeluja ja lukea tentteihin, jotka olin ajatellut tehdä toukokuussa. Tätä hyvää fiilistä jatkui kaksi vuorokautta, kunnes keskiviikko koitti ja ensimmäinen sairastui.

Keskiviikkoaamuna, karanteenin kolmantena päivänä kuopus heräsi lähes neljänkymmenen asteen kuumeessa ja aivan kanttuvei. Otin ohjeiden mukaisesti samantien yhteyttä koronapuhelimeen ja siitä se sekoilu sitten alkoi. Olimme saaneet ohjeet, että heti oireiden ilmestyessä testataan, mutta puhelimessa alkoi arpominen. Testataanko vai ei, pitää miettiä ja kysyä vielä lääkäriltä. Tiedustelin mitä teen esikoisen kanssa, enhän varmasti voi päästää häntä kouluun, jos meillä on koronapotilas kotona. Vastaus oli ylimielinen, kouluun vaan. Samoin kuopusta koskien, särkylääkettä ja viilennystä. Miksen ollut antanut lääkettä jo yöllä? Koin tämän puhelun todella kurjana ja sanoinkin, että hitsi vie. Olen ollut äiti 12 vuotta ja osaan kyllä hoitaa kuumeisen lapsen. Nyt hän oli kuitenkin selkeästi huonossa kunnossa, kun oireet iskivät kerralla päälle. Ja mitä yölliseen lääkkeenantoon tulee, lapsi nukkui yönsä. Myös minä nukuin. Tilanne valkeni aamulla lapsen herättyä. Onneksi tämä jäi ainoaksi kerraksi, kun kohtasimme vähättelevää ja kurjaa asennetta, kaikki tästä eteenpäin oli erittäin hyvää ja asiantuntevaa hoitoa, meistä pidettiin erinomaisen hyvää huolta kautta linjan. Niin myös siinä puhelussa, joka tuli kahden tunnin päästä ensimmäisestä.

Aamuyhdeksän aikaan meille tosiaan soitettiin takaisin ja kysyttiin huolestuneina, että enhän vain ollut päästänyt isoveljeä kouluun. Niinpä, sitähän minä yritin siinä aamuseitsemältä sanoa. Ja vastaus oli ei, en ollut päästänyt, tietenkään. Tästä kirjoitti myös  Helsingin Sanomat. Aamupäivällä olimme jo kuopuksen kanssa Uuden Lastensairaalan parkkipaikalla testissä ja pian tuli puhelu, kuopus oli testattu positiiviseksi koronaan. Hän sai kyseenalaisen kunnian olla Suomen ensimmäisiä lapsipotilaita koronan osalta.

Voitteko uskoa, olin vielä tässä kohtaa täysin epäuskoinen. Järkevä ihminen olisi varmasti käynyt apteekissa ja ruokakaupassa varmistaakseen, että kaikkea tarvittavaa oli eristyksen varalta. Mutta en minä, sillä olin ihan varma, että kyseessä on kausi-influenssa. Ja kun siinä lääkärin kanssa puhuin, ajattelin vain, että miten tyhmä voin olla. Sillä siitä hetkestä alkaen karanteenissa oli koko perheemme, ei mitään asiaa ulos. Käytännössä naapurusto onneksi osoittautui kullanarvoiseksi ja halukkaaksi auttamaan, samoin siskoni kävi meille kaupassa ja apteekissa. Täältä Mtv:n uutisesta voitte lukea lisää siitä millaista se alkuun oli. Monet lehdet kirjoittivat aiheesta, muun muassa Seura-lehti. Haastattelupyyntöjä tuli triplaten, mutta ihan kaikkeen en yksinkertaisesti jaksanut lähteä. Halusin kuitenkin kertoa kokemuksistamme, olihan tämä kaikille uutta ja ennenkokematonta.

Joka tapauksessa olimme siis kaikki karanteenissa ja pian kuume nousi myös esikoiselle. Molempien poikien tauti noudatteli samaa kaavaa, eli ensin kova kuume, jonka jälkeen lapsi tuntui parantuneen. Muutamien päivien päästä kuume nousi kuitenkin molemmilla uudelleen ennen kuin tauti oli lopullisesti voitettu. Esikoinen pääsi kaikkein helpoimmalla, hänellä kuumejakso kesti vain vuorokauden kerrallaan, kuopuksella meni useampia päiviä. Lisäksi oli koronalle tyypillisiä oireita, eli flunssaoireita ja erityisesti yskää. Myös me vanhemmat saimme flunssaoireita muutama päivä kuopuksen sairastumisen jälkeen, olo oli puolikuntoinen ja hutera. Tässä vaiheessa otettiin kaikista muista ensimmäisen kerran testit, jotka vielä näyttivät kuitenkin negatiivista.

Sitten meille aikuisille nousi kuume ja tauti alkoi näyttää voimaansa. Uusitut testit tulivat takaisin positiivisina ja olimme kaikki eristyksessä. Ja kun aikuisella kuume nousee yli 39 asteen, on todella kipeä. Tästä huolimatta tein ensimmäiset päivät vielä töitä sängystä käsin aina kuumelääkkeen laskiessä lämmön lähemmäs normaalia, sitten oli pakko luovuttaa. Tautimme myös menivät juuri sillä kaavalla kuin on raportoitu. Ensin flunssaoireet ja lämpöä ensimmäisen viikon ja toisella viikolla oireiden selkeä paheneminen. Voimaton olo vaihtui siihen etten jaksanut nousta sängystä. Yskä oli kammottava ja sisäänhengitys onnistui vain pinnallisesti, muuten tuli yskänkohtaus. Kuume sahasi ja päätä särki. Miehellä päänsärky oli niin raju, että ei ollut sellaista ennen kokenut. Haju- ja makuaisti katosivat, vatsa oli sekaisin. Maaliskuun loppupuolella tilanne meni niin pahaksi, että oli soitettava ambulanssi.

Olin jo kerran kieltäytynyt lähtemästä sairaalaan, tiedättehän, ei tehdä tästä nyt numeroa. Lopulta oli pakko taipua, kun tuntui ettei hengitys kulkenut sitäkään vähää kuin aiemmin ja puhuessa yli kahden sanan lauseita hengästyi. Näin jälkeenpäin on todettava, että onneksi mies piti päänsä. Ambulanssikyyti Haartmanin päivystykseen oli enemmän kuin tarpeen, sillä korona oli ehtinyt aiheuttaa keuhkokuumeen. Seuraavat kolme vuorokautta vietin sairaalan keuhko-osastolla antibioottitipassa. En pystynyt kävelemään edes vessaan ilman, että otin ensin avaavaa lääkettä, yritin hengittää hyvin pinnallisesti yskää välttääkseni ja pääsin pian takaisin makuulle. Erilaisia lääkkeitä kokeiltiin, särkylääkkeet laskivat kuumeen hikoiluttaen vaatteet ja sängyn läpimäräksi, mutta aina se nousi uudelleen. Olin aika huonossa kunnossa.

Kolmen päivän jälkeen halusin jo kotiin ja sain siihen luvan, kunhan pysyisin vuodelevossa. Myös kontrollilabrat tultiin ottamaan kotoa. Päiväannos oli kuusi tablettia antibiootteja. Halusin kotiin ennen muuta siksi, että olin huolissani lapsista ja miehestä, olihan hän pyörittänyt arkea ollen itsekin sairas. Ja niinhän siinä kävi, että pari päivää kotiutumiseni jälkeen mies lähti puolestaan sairaalaan, jotta infernaalinen päänsärky saataisiin katkaistua ja keuhkot kuvattua. Hän kotiutui jo vuorokauden jälkeen, onneksi. Mutta kyllä minä sinä iltana ajattelin, täysin puolikuntoisena käydessäni poikien väliin nukkumaan, että huumori on nyt loppu. 

Tuo aika sairaalassa ja aika sen jälkeen jätti jälkeensä perusturvallisuuden horjumisen. Me olemme aina sairastaneet paljon, niin minä kuin lapsetkin. Olen kuitenkin aina voinut luottaa siihen, että lääkärissä osataan hoitaa meidät kuntoon. Nyt tilanne oli toinen. Asia oli niin uusi kaikille, että kukaan ei osannut sanoa mitään. Kaikki oli kokeilua ja mahdollisesti toimivaa hoitoa. Yksi yö oli sitten se aallonpohja, kun nukuin pienissä pätkissä, koko kroppaa koski liikaa että olisin voinut maata paikoillani. Itkin hoitajalle, joka ei pystynyt sanomaan mitään. Ei myöskään lääkäri kysyessäni pitäisikö minun olla huolissani. Kukaan ei tiennyt. Ei myöskään parannunko vai kääntyykö vointini huonompaan suuntaan. Meillä ei myöskään ollut mitään eikä ketään, joka olisi voinut auttaa, emme voineet riskeerata taudin tarttumista. Olimme ihan yksin mitä tulee lapsiin ja heidän hoitamiseensa. Onneksi he ovat jo koululaisia, en todellakaan tiedä mitä esimerkiksi taaperon ja vauvan kanssa olisi kaikesta tullut. Ei varmaan mitään, mutta olisiko meillä ollut vaihtoehtoa? Mies oli kysynyt mitä tapahtuisi, jos joutuisimme yhtä aikaa sairaalaan molemmat vanhemmat. Silloin sosiaalipäivystys ottaisi lapset huostaansa. Ajatuskin on aivan kammottava. 

Aktiivisen sairastamisevaiheen jälkeen jatkettiin sairauslomalla ja keuhkokuumeesta toipumisella. Sairastuttuani maaliskuussa palasin töihin huhtikuun lopulla etänä ja toukokuussa ihan fyysisesti työpaikalle. Olin täysin loppu, hapoilla pienestäkin kävelystä ja kotona en jaksanut työpäivien jälkeen kuin nukkua. En kuitenkaan halunnut lisää sairauslomaa, sillä mieli oli virkeä ja töihin valmis, halusin muuta ajateltavaa kuin sairastamisen. En yhäkään jaksanut kävellä reippaasti, mutta ensin kauppareissu alkoi onnistua hengästymättä. Se oli hyvä merkki. Kesäkuun lopulla alkoi viimein tuntua siltä, että alan olla ennallani. Ei tässä yhäkään vuoria valloiteta tai lähdetä juoksulenkille, mutta arkinen elo ja olo onnistuu. Samoin mieheltä.

Fyysinen toipuminen on mallillaan, mutta henkisesti ollaan vasta alussa. Niin minä kuin lapsetkin, jotka joutuivat huolehtimaan itsestään, lämmittämään eineksiä mikrossa ja hoitamaan koulunsa hyvin itsenäisesti. Karanteeniaika otti heilläkin koville. Olemme nyt eläneet melko normaalisti, käyneet ravintolassa tai Linnanmäellä ja tavanneet vihdoin isovanhempia, mutta huomaan ajattelevani yhä enemmän syksyä. Pelkään sitä. Pelkään, että avautuvat rajat saavat ihmiset matkustamaan ja tuomaan meille uuden aallon tautiin. Pelkään, että jo ennestään toipilaina oleviin keuhkoihin iskevä uusi tartunta vie vielä hengen. En uskalla mennä vasta-ainetesteihin, sillä pelkään niiden näyttävän minimaalisia tai olemattomia vasta-aineita. Haluan uskoa, että meillä on rajun taudin myötä vahva immuniteetti, edes kesän loppuun saakka. Pelkään romahtavani, jos näin ei olisikaan. En ole paljon puhunut kenenkään kanssa, lähinnä maininnut ystävilleni näistä mietteistä. Ehkä pitäisi puhua.

Niin, mitä syksyllä? Pojat käyvät koulua, josta voivat uuden tartunnan tuoda. Minun työssäni ei ole mahdollista eristäytyä kotiin tekemään töitä etänä, päinvastoin. Tapaan joka päivä lukuisia ihmisiä, ja vaikka visiirit ja kumihanskat ovatkin parempi kuin ei mitään, eivät ne lopulta ole kovin varma suoja. Mihin asti on mahdollista eristäytyä, jos toinen aalto iskee kovaa? Ruoat toki kotiinkuljetuksena, samoin apteekki, mutta minä itse joudun joka päivä menemään ihmisten ilmoille ja olemaan asiakaspalvelussa.

Ei näihin ole vastauksia. Toivoisin, että tämä olisi tässä eikä toista aaltoa tulisi. Toivoisin, että rokote keksittäisiin pian. Toivoisin, että vasta-aineet auttaisivat ainakin sinne saakka. Sitä odotellessa yritän elää päivän kerrallaan. Paljon on vielä työstettävää, meillä kaikilla, mutta eteenpäin mennään. 

Tässä vielä pari linkkiä, ensin Kaksplus-lehden juttuun ja vielä Maikkarin uutisaamuun. 

Vain muutos on pysyvää, eli uusia kuulumisia töistä ja kotoa

Kaksi kuukautta hujahti ohitse ilman, että ehdin sitä kuuluisaa kissaa sanoa. Täällä kuitenkin ollaan ja paljon on ehtinyt tulla uusia juttuja elämään tauon aikana. Ei tämä tauko tosiaan millään tavalla suunniteltu ollut, eipähän vaan ollut aikaa saatikka jaksamista avata konetta ja kirjoittaa. Nyt kuitenkin, ennen iltavuoroon lähtöä ja poikien viettäessä hiihtolomaa istuin alas, otin kahvin viereen ja päätin kirjoittaa. Tässä siis sekalaisia kuulumisia viime ajoilta. Ja kyllä, kaikenlaista on taas ehtinyt tapahtua.

Uusi työ

Tullessani nykyiseen työpaikkaani olin ajatellut, että otetaan muutama vuosi ihan rauhallisesti. Suunnitelmissa oli opetella ja oppia, luoda toimivia käytäntöjä ja katsella ihan rauhassa millaiseksi työ muodostuu. Olin kahden pätkän jälkeen saanut vakkaripaikan ja pääsin tekemään juuri sitä mistä eniten pidin, eli työtä koululaisten kanssa lukemisen edistämiseksi. Jo tässä vaiheessa mieheni totesi, ettei usko hetkeäkään etteikö kohta olisi taas joku muutos edessä. Hän oli oikeassa ja jo ennen koeajan päättymistä minua kysyttiin sijaistamaan koko kaupunginkirjaston varhaiskasvatus- ja kouluyhteistyöstä vastaavan pestiin tämän vuoden ajaksi. Olen tätä sijaisuutta hoitanut nyt vajaat kaksi kuukautta ja tykännyt aivan älyttömän paljon. Samalla se on auttanut huomaamaan missä olen hyvä, mitkä ovat vahvuuteni ja mihin suuntaan haluan urallani seuraavaksi edetä. Tästä vuodesta tulee työntäyteinen ja opettavainen ja se on on jo osoittautunut mielenkiintoiseksi ja innostavaksi. On ihana mennä töihin ajatellen, että jes mitä kaikkea kivaa pääsen tänään tekemään. Ja vuoden päästä tähän aikaan, ehkä sitä voisi ottaa vähän aikaa taas ihan rauhassa tuossa omassa vakanssissani. Mieheltä jos kysyttäisiin, hän vain nauraisi. No chance.

Opiskelut

Työhön liittyy olennaisesti myös kesken oleva opintokokonaisuus Oulun yliopistossa. Kolme kurssia puuttuu ja sen jälkeen olen suorittanut informaatiotutkimuksen perus- ja aineopinnot, eli sen mitä jo alla olevan korkeakoulututkinnon päälle vaaditaan tälle alalle virallisesti pätevöityäkseen. Käytäntö on valitettavasti kuitenkin osoittanut, että työn, perheen ja ylipäätään elämän osalta minulla ei ole mitään mahdollisuuksia suorittaa noita kolmea puuttuvaa kurssia Ouluun. Läsnäoloa vaaditaan sen verran, että nykyisessä työssäni en siihen repeä. Voin kertoa, että ottaa päähän. Tai otti, ennen kuin minä, isäni sanoin elämän Hannu Hanhi, sain taas tämänkin jotenkin järjestymään.

Huomasin loppuvuodesta, että Tampereen avoimessa yliopistossa on keväällä alkamassa aine- ja syventävien opintojen kokonaisuus. Haku jäi viimeiseen päivään, mutta sain paperit ajoissa eteenpäin liitteineen. Olin aika epäileväinen, työkokemuksen osuus valintaan tarvittavasta pistemäärästä oli niin suuri, etten uskonut pääseväni. Ja näin tosiaan kävi, tosin paremmin kuin epäilin. Pääsin siihen joukkoon, josta viimeiset paikat arvottiin ja arvatkaa kuka jäi ensimmäiselle varasijalle arvonnan kautta. Jep, minähän se. Harmitti, mutta samalla olin yllättynyt siitä miten paljon pisteitä kuitenkin sain ja miten lähellä olin. Hautasin ajatuksen ja totesin, että opinnot jäävät nyt sitten kesken ja joskus myöhemmin uudelleen. Viikkoa myöhemmin sain viestin, että yksi on perunut ja tervetuloa mukaan. Tämä on ihan mieletön helpotus arkeen, kun voin ajaa Tampereelle tenttimään ja tehdä loput täysin etänä. Näin se taas homma järjestyi ja opiskelut jatkuvat.

Lapset

Lapsille kuuluu hyvää. Oikeastaan koko perheellemme kuuluu hyvää. Tavallista hyvää arkea, sitä mitä jo joulukuun lopussa julkaistussa Kodin Kuvalehden jutussa näytimme. Viides- ja kolmasluokkalaiset täyttivät joulu- ja tammikuussa 9 ja 12 vuotta ja ovat tosi kivassa iässä. Säännöllisesti meillä on yhä joku asia hukassa, tällä hetkellä etsitään suomen kielen kirjaa, tai vähän pitää vastustella jotain muuta. Sitä tavallista. Olen päivä päivältä ylpeämpi siitä millaisia tyyppejä heistä on kasvanut. Ja se on kyllä ihana tunne, se että saa olla lapsistaan tosi ylpeä. Eikä se tarkoita sitä etteikö meillä riideltäisi, etenkin teini-ikää lähestyvän tai toisen tulisen temperamentin omistavan kanssa tai ettemmekö kaikki käyttäytyisi välillä hölmösti. Erityisesti olen iloinnut siitä miten paljon iloa kuopus löytää kuvaamataidosta ja käsitöistä ja miten esikoisen vuosi sitten itselleen asettama koulutavoite täyttyi joulutodistuksessa. Lapsen ilme sen jälkeen, kun hän huomasi onnistuneensa, oli mahtavaa katsottavaa.

Remppa ja muutto

Olemme jatkaneet kodin pientä pintaremppailua lastenhuoneilla. Joululomalla tapetoin yhden seinän esikoisen huoneesta ja mies maalasi muut. Uusi printti seinälle ja hylly tavaroille, siinä se. Tuli tosi kiva. Päätimme myös samaan syssyyn tehdä kuopuksen huoneelle saman, lapset valitsivat itse tapetit ja nuo printit. Enää meidän huoneemme maalaus ja sitten kotia ollaan käyty näin kahdeksan vuoden asumisen jälkeen vähän joka kolkasta läpi.

Mihin tämä sitten johtaa? Ehkä pitkällä tähtäimellä uuteen kotiin, kuka tietää. Kävimme jo yhtä asuntoa katsomassakin ja se selvitti meille mitä toivoisimme. Yllättäen viides huone ei enää lasten kasvaessa tunnukaan yhtä tarpeelliselta kuin isommat yhteiset tilat, erillinen tila ruokapöydälle ja keittiölle. Enemmän tilaa olla ja elää yhdessä. Katsomamme asunto oli reilut 120 neliötä ja tuntui tilojensa puolesta aika sopivalta. Se ei kuitenkaan ollut vielä se oikea ja toki asuinalueemme hintataso aiheuttaa pohdintaa. Eikä täällä kyllä ole mitään järkevää myynnissäkään, eli varaudumme pitkään prosessiin. 

Nelonen ja nolla

Niin, se tulee täyteen huomenna. Jo viisi vuotta sitten ajattelin lähestyvää nelikymppispäivää lähinnä kauhulla, nyt olen jollain lailla alistunut. En yhäkään haluaisi täyttää neljääkymmentä enkä ole ihan varma uskoako niitä vakuutteluja parhaasta iästä ja sen alkamisesta. Pakko kai se on. 

Vietämme yhdessä perheen kanssa syntymäpäivääni, illaksi on varattu pöytä ravintolasta. Olin varannut myös hotellihuoneen, mutta se on peruttu. Itse asiassa myös ravintolan ehdin jo kertaalleen perua vain varatakseni sen taas uudelleen. On ollut vähän vuoristorataa sen suhteen juhlitaanko vai ei. Kahden viikon päästä, kun mies on ehtinyt myös täyttää samat lukemat, juhlimme ystävien kesken. Olemme varanneet Lilla Robertsista sviitin, jossa aloitamme juhlat ja jatkamme siitä hotellin ravintolaan Krog Robaan syömään. Näitä kekkereitä kyllä odotan innolla, on kiva saada tärkeät ihmiset yhteen. Ja kummit on toki pyydetty kahville ja kakulle sekä töissä luvattu tarjota synttäripullaa. Että kyllä tässä moneen otteeseen tulee jollakin tavalla juhlistettua.

Reissut

Jo monta vuotta olemme miettineet, että sitten kun täytämme neljäkymmentä ja juhlimme samana vuonna viidettätoista hääpäiväämme, lähdemme pitkälle reissulle ihanaan paratiisikohteeseen. Olkoon se sitten Malediivit tai Mauritius, sinne mennään lasten kanssa. No yllätys yllätys, tässäkin on mieli ehtinyt muuttua. 

Olimme joulukuussa Arabiemiraateissa, lekottelimme Ras Al Khaimahin auringon alla ja yövyimme Waldorf Astoriassa. Se oli ihana loma, mutta sai aikaan sen ettei lepoloma tunnu tällä hetkellä tarpeelliselta. Sen sijaan monta pientä matkaa tuntuu paremmalta ajatukselta, vähän sellaisessa "40 ways to celebrate 40"-hengessä. Niinpä lähdemme miehen kanssa ensin keväällä kahdestaan Lontooseen, edessä on kaksi vuorokautta yhdessä lempikaupungissamme. Kesäkuun alussa suuntaamme puolestaan koko porukalla sekä isovanhemmilla vahvistettuna risteilylle Pietariin ja heinäkuulle on suunnitteilla käynti Pärnussa yhdessä esikoisen kummien ja heidän lastensa kanssa. Siirsimme siis suosiolla katseemme syksyyn, ehkäpä poikien syysloma olisi oivallista aikaa lähteä jonnekin. Olen vähän miettinyt Roomaa, mutta aivan vastikään olen keksinyt Balin olevan kaunis paikka ja New York on vilahdellut puheissa myös. Tai sitten ei mennä minnekään, katsellaan. 

Tällaista tänne. Kiva, jos olet yhä siellä ruudun toisella puolella!

Parhaat kirjalahjat koululaisille - kurkkaa täältä!

Yleisön pyynnöstä seuraavassa vinkkejä teille, jotka lähdette lahjaostoksille kirjakauppaan. Meillä yksi kirjalahja on vakio ja alla listattuja olen suositellut myös kysyjille. Jaottelin vinkit kolmeen kategoriaan, eli eka- ja tokaluokkalaisille sopiviin, kolmosnelosille mainioihin sekä vielä isommille koululaisille passeleihin kirjoihin. Sinä itse kuitenkin tunnet lapsesi ja hänen lukutaitonsa, sekä tottumuksensa parhaiten. Mieluummin vähän helpompi ja kuvitettu kirja kuin liian pitkä ja vaikea.

Mestarietsivä Peppunen, eli japanilaista huumoria ala-asteikäisille. Kyseessä on siis etsivä, jolla on pään tilalla takapuoli. Erään kolmosluokkalaisen sanoin selvä tuleva klassikko. Kirjassa on myös tehtäviä mukana. Toinen osa Kuuttoman yön jättiläinen on juuri ilmestynyt.

Haloo, täällä Hilja, eli Heidi Viherjuuren valloittava ekaluokkalainen on ehtinyt jo kolmanteen kirjaansa. Hiljan kanssa sattuu ja tapahtuu, myös ensimmäiset kaksi osaa ovat saatavilla. 

Etsiväkaksikko on luottopakkini, kun pitää vinkata hyvin lukevia kakkosluokkalaisia tai isompaa tekstiä ja kuvitusta tarvitsevia kolmosia. Jörn Lier Horstin luomat Oliver, Tilda ja vainukoira Otto selvittelevät Virtakylän kummallisia tapahtumia, uusimmassa osassa tauluvarkaan oikeaa identiteettiä. Myös edeltävät osat ovat saatavilla.

Mortina on uusi tuttavuuteni, Barbara Cantinin luoma zombityttö. Kirjassa on kuvitusta ja kohtuuvähän tekstiä, erityisen hyvä eka-tokaluokkalaisille. Sarjan toinen osa ilmestyy pian.

Käsikirja supersankareille on ruotsalaisten Elias ja Agnes Våhlundin upea sarjakuvaromaani, jossa hieno kuvitus yhdistyy kiusaamisen ja sen voittamisen teemoihin. Alisaa kiusataan ja eräänä päivänä hän löytää kirjastosta supersankareiden käsikirjan. Voisiko hänestäkin tulla sankari? Toinen osa on jo ilmestynyt ja kolmaskin on tulossa. Tämä menee myös kolmosluokkalaisille kuin häkä. 

Jari Mäkipään Masi Tulppa on toinen luottopakkini, menee kakkosista nelosluokkalaisiin heittämättä. Masi on kaikkien itsenäisten lasten sankari, joka haluaa pelata pleikkaa, piirtää sarjakuvaa ja katsoa dvd:tä koko kesälomansa ajan. Tästä alkaa videopelin tapaan pahiksia vastaan taistellen etenevä ensimmäinen osa Pääsy kielletty. Toinen osa Rooli päällä vie Masin vastentahtoisesti kesäleirille ja kolmas Klikkien kingi upottaa Masin Youtuben maailmaan.

Villitalo on Siri Kolun uusi lastenromaani, josta tykkään aivan älyttömän paljon. Tomtomin isä saa talonmiehen paikan vanhasta huvilasta, joka on muutettu usean perheen asuttavaksi. Eräänä yönä talo ottaa jalat alleen ja lähtee liikkeelle. Muutakin kummallista taloon liittyy, salakäytävistä arvoitukselliseen historiaan. Kunnollinen lukuromaani, odotan jo toista osaa innolla!

Riina ja Sami Kaarla siirtyivät Arttu Tirttu -sarjasta kirjoittamaan Pet Agents -sarjaa. Pääosissa ovat Kati-e sekä robottinsa Ti-bot ja yhdessä he ratkovat kaikenlaisia ongelmia. Erinomainen kuvitus saa ekstrapisteet! Sarjan toinen osa on ilmestynyt vastikään.

Olga ja haiseva olio ulkoavaruudesta on täsmälukemista Neropatin päiväkirja -faneille. Olga löytää roskiksesta Njään, kummallisen otuksen, joka näyttää hamsterin ja perunan sekoitukselta ja kakkaa sateenkaarikakkaa. Koska Olgasta tulee tiedenainen, on aika selvittää mikä Njää oikein onkaan. Sarjakuvaromaanissa kuvat vievät tarinaa yhtä paljon eteenpäin sanojen rinnalla.

Toinen täsmätärppi Neropattien lukijoille. Maailman paras puumaja, 13 kerrosta on sarjan ensimmäinen osa, toisessa puumaja on kohonnut jo kerrokseen 26. Näissä kirjoissa ei oikeastaan tapahdu mitään sen kummempaa, mutta sekoilua ja säätämistä löytyy senkin edestä. Hitti kolmasluokkalaisten keskuudessa.

Apassit-sarja on parasta mitä kotimainen lastenkirjallisuus tarjoaa ja sarjan kolmas osa Katoava muumio saa suositukseni. Ollaan sadan vuoden takaisessa Helsingissä ja Ateneumin taidemuseossa on avautumassa egyptiläisen taiteen näyttely. Ainoa ongelma on, että näyttelyn vetonaulaksi tuotu muumio ottaa hatkat. Taas tarvitaan neljän kaveruksen perustamaa Apassit-etsivätoimistoa apuun. Upea kuvitus on Carlos da Cruzin. 

Sarah Rubinin Alice Jones koodaa ja ratkoo -sarjassa on ilmestynyt kaksi osaa. Ensimmäisessä osassa Näkymätön vihje matikkanero Alice ratkaisee kadonneen tiedemiehen arvoitusta. Toinen osa Aavenäyttämö puolestaan sijoittuu teatterin maailmaan.

Kristina Ohlsson kirjoittaa jännitystä aikuisille ja laajensi vähän aikaa sitten tarjontaansa koskemaan myös lapsilukijoita. Lasilapset, Hopeapoika ja Kivienkelit ovat itsenäisistä teoksista kertova trilogia ja ainakin Lasilapset tarjoilee kauhun ja jännityksen sekaisia lukuhetkiä. Billie äiteineen muuttaa vanhaan taloon, jossa kattokruunu heiluu itsestään ja suljetusta huoneesta löytyy kädenjälkiä. Mistä on kyse? Tämän saa oma viidesluokkalaiseni joululahjaksi. 

Tuula Kallioniemi kirjoittaa uudessa romaanissaan kiusaajasta. Verkot-romaanin päähenkilö on kuudesluokkalainen Sere, koulunsa kiusaajien ykköskaartia. Nyt Sere on käytöksensä vuoksi joutunut vaihtamaan koulua ja muuttaa asumaan vaarin luokse. Ainoa vain, että hiljalleen tieto Seren käytöksestä kantautuu myös uusien luokkakavereiden korviin. Tärkeä aihe, hyvä kirja. 

Comedy Queen on riipaisevan surullinen ja samaan aikaan hauska kirja, tätä tarjoilisin kuudesluokkalaiselle lukijalle. Sashan äiti on kuollut ja Sasha päättänyt olla itkemättä. Äiti aiheutti niin paljon surua, että tästä eteenpäin Sasha haluaa vain nauraa. Hän ryhtyykin standup-koomikoksi, sillä kun nauraa, ei voi itkeä. 

Eva Frantzin Osasto 23 kertoo pienestä köyhästä Stinasta, joka päätyy Vadelmarinteen keuhkoparantolaan. Pikkuhiljaa selviää ettei kaikki taida olla kohdallaan. Jännitystä, kauhua ja erinomaista ajankuvaa sadan vuoden takaa.

Vaikka maailma olisi zombi-invaasion myötä autio, voi siellä pärjätä Oreo-keksien, Mountain Dew -limsan ja oikean asenteen voimin. Näin ajattelee Maailman viimeiset tyypit -kirjan päähenkilö Jack Sullivan, joka on ainoana jäänyt jäljelle zombien autioittamaan kaupunkiin. Tärkeää on selviytyä jatkossakin ja tehdä siinä sivussa muutama sankariteko. Kolmosista kuutosiin, tämä kirja vetää lukijoita puoleensa kuin häkä. Toinen osa Zombiparaati ilmestyi tänä syksynä. 

Lukemista erityisesti poikien makuun: Masi Tulppa: Klikkien kingi on täällä!

Jari Mäkipää: Masi Tulppa: Klikkien kingi.

95 s. Tammi: 2019.

Kirja saatu arvostelukappaleena kustantajalta.

Kaikkien itsenäisten lasten sankari Masi on palannut kolmannen kirjan myötä. Ensimmäisessä kirjassa Masi pyrki viettämään kesäloman huoneessaan pleikkaria pelaten ja sarjakuvaa piirtäen ja toisessa joutui vastentahtoisesti kesäleirille, vastalahjaksi luvatun uuden pleikkarin kuva silmissä vilkkuen. Sarjan kolmas osa on nimeltään Klikkien kingi ja tällä kertaa Masi uppoaa Youtuben maailmaan, halusi tai ei. 

Koko homma alkaa, kun Masi kuvaa keksimänsä sarjakuvan mukaisia Hukkajätkä-videopätkiä apurinaan kukapa muukaan kuin naapurin Pellervo. Masi on perustanut videoiden julkaisua varten oman Youtube-kanavan, jonne lataa myös uuden videon. Eikä aavista, että seuraavana aamuna näyttökertoja on tuhansia ja Masi tubettajien tähtikaartia. Kaikki haluavat Masin, kun Masi puolestaan haluaisi vain olla rauhassa.

Vinkkaan töissä Masia kaikille hyvin lukevista kakkosluokkalaisista alkaen ja vakiopaletissani ne ovat kaikille kolmosille ja nelosille. Varausjonoa kirjoihin löytyy ajoittain pitkästikin, enkä ihmettele. Jari Mäkipään kirjoittamat ja Jussi Kaakisen kuvittamat teokset uppoavat lähes poikkeuksetta oppilaille hyvin, niitä lainataan paljon ja niitä on kiva vinkata. Ne ovat myös kirjoja, joilla moni lukemista karsastava on päässyt jutun juoneen kiinni. 

Mäkipää osuu kirjoillaan juuri eikä melkein pienten lukijoiden kokemusmaailmaan. Pelaaminen, netti ja tubevideot ovat lasten arkipäivää ja siellä netin syövereissä seikkailee Masikin. Ajankohtaisuus tekee kirjoista kiinnostavia, samoin se hivenen yllättäväkin fakta ettei Masi suinkaan ole julkisuudesta innostunut, päinvastoin. Hän taitaa olla ainoa sitä lajia.

Masin makuun päässyt viidesluokkalaiseni luki uutuuden yhdessä illassa ja totesi, että kyseessä on jälleen kerran laatukirja. On kuulemma suorastaan vaikea sanoa mikä kirjoista olisi paras. Minä puolestani pystyn helposti toteamaan pitäväni uutuudesta kaikkein eniten. Siinä missä ensimmäinen osa esitteli  meille Masin ja eteni hauskasti videopelin muodossa luku luvulta aina uusia pahiksia vastaan taistellen, oli toinen osa jo vähän syvemmälle Masin luonteeseen menevä. Tämä kolmas osa sen sijaan pureutuu syvälle ystävyyden ja toisesta välittämisen kysymyksiin. Ei Maseissa koskaan liiemmälti puhuta, mutta tällä kertaa sentään enemmän kuin yleensä. Minä pidän siitä, samoin ehyestä ja kokonaisesta kehityskaaresta sekä tapahtumien että henkilöhahmojen osalta. Myös huumori on ennallaan.

Masi Tulppa -kirjat kannattaa lukea järjestyksessä, jotta esimerkiksi Masin ja naapurin Pellervon suhteen haasteet ja hienoudet saavat selityksensä. Kirjat ovat suhteellisen helppolukuisia, sopivan mittaisia esimerkiksi kolmasluokkalaisen lukijan käteen ja kivasti kuvitettuja. Jari Mäkipää on luonut Masi Tulpasta sellaisen kirjastonhoitajan luottopakin, jota voi tarjota aina, kun lapsi kertoo ettei yhtään tiedä mitä lukisi eikä mikään oikeastaan kiinnostakaan. Siitä iso kiitos ja lisää näitä. 

P.S. Kaikki kolme osaa löytyvät myös äänikirjoina ja ensimmäinen Masi Tulppa lisäksi selkomukautuksena. 

Ihme ilmat! kertoo ilmastonmuutoksesta oivaltavasti

Laura Ertimo ja Mari Ahokoivu: Ihme ilmat! Miksi ilmasto muuttuu. 

47 s. Into Kustannus 2019. 

Kirja saatu kustantajalta arvostelukappaleena.

Ilmastonmuutos on tänä päivänä arkea myös koululaisille. He tietävät mistä on kyse, osaavat pitää asiaa uhkana ja penäävät meiltä aikuisilta toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Tämän tietäen olen seurannut ilolla ilmastomuutoksesta kertovien lastenkirjojen ilmestymistä, ei vielä paljon, mutta muutamia hyviä kuitenkin. Tässä on yksi erinomainen lisä valikoimaan.

Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun tietokirja Ihme ilmat! tarjoaa koululaiselle ja miksei aikuisellekin tuhdin tietopaketin ilmastomuutoksen syistä ja seurauksista helposti nieltävässä paketissa. Päähenkilöinä tapaamme Lotan ja Kasperin, jotka alun sarjakuvassa eräänä marraskuisena päivänä lähtevät tutkimaan asiaa. Lotan äiti ei ota ilmastonmuutosta tyttärensä mielestä tarpeeksi vakavasti, kun taas Kasperin isä kärsii ilmastonmuutostuskasta. Pitää siis penkoa itse asiaa, lapset toteavat, eihän kokonaisuudesta muuten tajua mitään! 

Pidän tästä kirjasta aivan valtavasti. Se on helppotajuinen, faktat esitetään kiistatta, mutta pelottelematta. Siitä jää toiveikas olo, vaikka asian vakavuus käykin hyvin selväksi. Käsittelyssä lähdetään suurista kokonaisuuksista ja edetään kohti pienempiä, eli ensin katsotaan mikä onkaan ilmasto ja sitten mietitään miten se on muuttunut. Maapalloa tarkastellaan kokonaisuutena katsoen miten menneet asiat vaikuttavat siihen, että tähän on tultu. 

Lottaa ja Kasperia pelottaa enkä ihmettele. Kuten lapset kirjassa sanovat: "Nää on pelottavia juttuja. Mä en olisi halunnut tietää tästä". Minusta tuntuu samalta. Sen jälkeen alkaa nolottaa, kun seuraavalla aukeamalla näytetään millaisia ylikypsiä ratkaisuja aikuiset asialle ehdottavat. Niin, on helppoa laittaa pää pensaaseen tai kieltää asia, kun pelottaa tarpeeksi. Sen jälkeen kirjassa alkaa toiminnan aika, kun lapset päättävät että nyt ei luovuteta. 

Mitä ratkaisuja kirjassa sitten esitetään? No ainakin ruokavaliota, tavarahaalimisen vähentämistä, matkustusmuotojen miettimistä, eli ihan niitä perusjuttuja, jotka jokainen meistä pystyy halutessaan toteuttamaan. Mukana matkassa ovat myös Ilmastokeiju ja Fossiilimenninkäinen sekä useat tosielämässä esiintyvät alkuaineet. Niiden ajatuksista huomaa yhtäläisyyksiä ihan meidän kaikkien mietteisiin. 

Siinä missä Laura Ertimon teksti on helposti ymmärrettävää ja lapsille sopivaa, viimeistelee Mari Ahokoivun sarjakuvamainen kuvitus kokonaisuuden. Se on värikäs, kaunis ja nykyaikainen, lapsille tarkoitettu olematta lapsellinen. Olen tänä syksynä ostanut kirjan jo kahdelle lapselle lahjaksi, eli joululahjavinkki aivan ykkösluokan joululahjaksi on tässä. 

Ystäväkirja, ja vastaukset kysymyksiin

Vanha kunnon ystäväkirja, sähköisessä muodossa. Oliko teistäkin ihana täyttää näitä lapsena? Tämän kyselyn nyysin häpeilemättä Periaatteen Naiselta, ihan vain koska halusin itse vastata näihin kysymyksiin.

Perusjuttuja

Siviilisääty: Onnellisesti naimisissa, eli rouvana mennään viidettätoista vuotta.

Asumismuoto: Saarella kantakaupungin kupeessa, sataneliöisessä kerrostaloasunnossa, josta pankki omistaa vielä pienen siivun. Työhuonetta ollaan vailla, mutta meillä ei ole muuttoaikeita lähivuosina.

Ammattini: Vuosia tituleerasin itseäni termillä kirjallisuuden sekatyöläinen. Kriitikko. Lastenkirjastonhoitaja. Kirjavinkkari.

Työpaikka: Kirjasto pääkaupunkiseudulla.

Kiinalainen horoskooppimerkki: Apina.

Harrastukset: Lukeminen ja perheen kanssa hengailu.

Syvällistä

Periaatteet: Lastenkasvatuksessa aivan ehdottomasti rakkautta ja rajoja sekä pick your battles. Noin muuten elämässä yritän ajatella, että kaikella on tapana järjestyä.

Maailmankatsomukseni: Humaani, ihmiseen ja sivistykseen uskova. Välillä tämä usko on todella koetuksella.

Pohdin: Vähän liikaakin. Jatkuvasti tuntuu pyörivän joku kela päässä. Tällä hetkellä pohdin muun muassa ensi vuoden aikataulutusta, kuljetuksen varaamista reissulle ja sitä mitä kirjoja ottaisin pojille lomalle mukaan.

Vihaan: Julmuutta ja välinpitämättömyyttä. Vihaan myös säätämistä, mutta teen sitä itse jatkuvasti.

Halveksin: Ihmisiä, jotka haluavat hyötyä heikompien kustannuksella.

Pyrin: Elämään niin ettei jää jossiteltavaa tai kaduta myöhemmin.

Rakastan: Perhettäni yli kaiken.

Haaveilen eniten: Tällä hetkellä viikon päässä siintävästä lomasta.

Tarvitsen: Säännöllisesti aikaa yksin ja hiljaisuudessa.

Pelkään: Että tämä onnellinen elämä jollain tavalla rikkoutuu.

Kaipaan: Isovanhempiani, erityisesti näin joulun lähestyessä.

Murehdin: Säännöllisesti ja liikaa.

Kerään: Tällä hetkellä tuntuu siltä, että sakkoja. Dekkarisarjoja kirjahyllyyn.

Lempi-

värini: Valkoinen ja duck egg.

vuodenaika: Syksy, kun kaikki uusi alkaa ja on energiaa taas vaikka mihin kesän jäljiltä. Kesä on vähän sellainen vetelä vuodenaika, syksyllä on taas palikat hallussa.

eläin: En oikein ole eläinihminen, joten en osaa sanoa.

kirja: En pysty valitsemaan vain yhtä. Hyvät kotimaiset kertojat, kuten Tommi Kinnunen, ja kaikki pohjoismaiset ja englantilaiset dekkarit.

elokuva: Notting Hill.

musiikkilaji: Kuuntelen musiikkia ainoastaan autossa työmatkoilla ja silloin lähinnä suomipoppia.

numero: Lapsena 9.

asia minusta: Olen tosi fiksu ja minulla on laaja yleissivistys.

ruoka: Pitsa, tämän tietävät lapsetkin.

juoma: Vesi ja kuohuva.

lomakohde: Lontoo ja Tukholma

tuoksu: Santelipuu.

kasvi: Lasketaanko leikkokukat?

säätila: Alkusyksyn kuulas kirpeä päivä, jolloin lämppäriksi riittää kuitenkin ohut takki ja huivi kaulassa.

tapa viettää vapaailta: Kotisohvalla villasukat jalassa ja perhe vieressä.

Kysymyksiä:

Pidätkö tytöistä vai pojista? Pidän ihmisistä.

Onko sinulla salaisuuksia? Toki, eikö kaikilla ole.

Onko sinulla valkolakkia? Lienee tällä hetkellä varastokopin perukoilla.

Millainen oli ensimmäinen tatuointisi tai lävistyksesi? Ei ole kumpiakaan. Nuorena halusin auringon olkavarteen. Kiitos kaikille korkeammille voimille etten ottanut sitä. 

Mitä tilaat baarissa? Kuoharia tai viiniä.

Poltatko tupakkaa? Noup.

Omistatko eläimiä? Noup.

Onko sinua siunattu parhaalla ystävällä? Minua on siunattu useammalla erittäin hyvällä ystävällä ja läheisillä ystäväporukoilla. Sen sijaan suhde vanhimpaan ystävääni meni minulle täysin yllättäen katkolle ja sitä olen surrut.

Mitä muuttaisit itsessäsi? Pari välivaihetta siinä nollasta sataan -kiihtymisessä tekisi arjesta vähän helpompaa.

Kerro jotakin siitä kun...

Olit kymmenen vuotta nykyistä nuorempi: Olin yhden lapsen äiti, esikoinen oli vajaa kaksivuotias. Kävin töissä, mies matkusti paljon ja jossain mielen perukoilla oli alkanut itää ajatus toisesta lapsesta.

Viimeksi koit romanttisen hetken: Viime viikonloppuna Sellon liukuportaissa, kun mies sanoi spontaanisti kuinka kiva minun kanssani on olla yhdessä. Arkirakkaus best.

Viimeksi sait jonkun nauramaan oikein kunnolla: Viime viikonloppuna sekin, kun pelasin poikien kanssa Nintendo Switchillä. Ei voinut kuin nauraa, en ehtinyt tajuta mitä pelissä pitää edes tehdä, kun se jo loppui. Keskityin siis kulkemaan kuopuksen hahmon perässä ja kuolin kerta toisensa jälkeen. 

Joku kehui sinua taitavaksi: Eräs päälliköistämme kysyessään minua uuteen pestiin ensi vuodeksi. Siitä lisää myöhemmin.

Teit itsellesi lounasta: Aina ennen aamuvuoroon lähtöä, kun voitelen leipiä ja pakkaan mukaan jogurttia ja hedelmiä. En syö töissä lämmintä ruokaa kuin harvoin, mieluummin kevyttä ja useammin. Kunnon ruoasta tulee aina kooma ja työpäivän loppu tuntuu valuvan hukkaan.

Sinulla oli viimeksi kotoisa olo: Juuri nyt. Istun sohvalla, mies on vielä töissä ja kuopus kaverillaan. Esikoinen on kanssani kotona, mutta teemme molemmat omia juttujamme.

Lausuit kehuja: Kehun poikia joka päivä ihan siitä miten kivoja he ovat. Eilen lisäksi kehuin kuopusta hienosta valmistautumisesta kokeeseen.

Viimeksi luit jotain syvällistä: Jenny Jägerfeldin Comedy Queen on hieno kertomus lapsen surusta ja sen käsittelystä. Se on hauskan pinnan alla erittäin syvällinen kirja, suosittelisin kuudesluokkalaisille lukijoille. Luin sen itse vastikään.

Linkitä biisi, joka on koskettanut sinua viimeksi: Kerron vain, että Maija Vilkkumaan Teini on uusin suosikkini.