Minulta kysyttiin jo jokin aika takaperin postausta niistä vauvatarvikkeista, jotka meille ovat olleet käyttökelpoisia, hyviä ja tärkeitä. Mikä ihana nostalgiatrippi tämän kirjoittaminen olikaan, kun kävin läpi valokuvia ja mietin mitä olemme käyttäneet paljon, mitä emme lainkaan. Voi miten pieniä pojat ovatkaan joskus olleet!
Päätin jakaa tämän aiheen kahteen kirjoitukseen. Ensimmäisessä tulevat esitellyiksi ne tarvikkeet, joita ilman emme olisi pärjänneet esikoisen ollessa vauva. Toiseen postaukseen keräsin sellaisia tarvikkeita, joista oli iloa erityisesti kaksilapsisessa perheessä, taaperon ja vauvan kanssa toimiessa. Mutta nyt ensin niihin uusien vanhempien ykköshankintoihin, kun esikoinen tuli taloon.
Ihan ensimmäiseksi hankittiin pinnasänky, sillä minulla oli päähänpinttumana saada Niemen tehtaiden vanha retropinnis esikoiselle. Huuto.netistä sellainen löytyi ja mies sekä isäni maalasivat sängyn valkoiseksi ja pallot sinisen sekä vihreän sävyillä. Mitenkään erityisen käytännöllinen tuo matalalaitainen sänky ei ollut, sillä esikoinen oli alle puolitoistavuotias kiivetessään sängystä pois. Mutta kaunis se oli. Ja on yhä, tuollahan se kellarissa majailee. En raaski myydä pois.
Vaunut olivat tietysti tärkeä hankinta. Meille oli selvää, että niiden tulee olla kaupunkikäyttöön sopivat kääntyvillä etupyörillä ja muutenkin näppärällä ohjautuvuudella. Pienet, kapeat, keveät ja helpot luovia ahtaissakin väleissä. Niin meille tilattiin Saksasta Quinny Speedi -vaunut omenanvihreinä. Mutta tämä oli vasta alkusoittoa vaunusaagalle.
En osannut ostopäätöstä tehdessäni ajatella lainkaan sitä, että kyseisten vaunujen muuttuessa rattaiksi ei ratasosaa saanut meidän mallissamme käännettyä työntäjään päin. Kun jäntevä ja kaikesta ympäröivästä kiinnostunut esikoisemme siinä viiden kuukauden kypsässä iässä oli jatkuvan huutamisen vuoksi vapautettava selinmakuulta kevyesti istuvaan asentoon, ei tuntunut mukavalta ettei vauvaa nähnyt. Niinpä myimme Speedit ja ostimme tilalle saman merkin Freestylet. Ne olivat hyvät niin kauan, että toinen takarengas alkoi jatkuvasti puhjeta.
Seuraavat rattaat olivat minun suosikkini kaikista, Teutonia Lambdat. Ne olivat ihanat, ketterät menopelit ja tällä oli todella meille merkitystä. Olemme esikoisen vauva-ajasta asti liikkuneet paljon kaupungilla, kyläilleet ystävillä ja luuhanneet lounailla. Toimivat vaunut ja myöhemmin rattaat olivat elinehto, jotka saattoi kärrätä bussiin ja päästä siten ihmisten ilmoille. Näillä rattailla mentiin koko esikoisen ratasajan loppuun saakka, ne muuntuivat vaunuksi kuopukselle ja myöhemmin jälleen rattaiksi.
Myös matkarattaat olivat supertärkeät. Inglesina Zippyt valikoituivat meille ihan sen vuoksi, että ne mahtuivat pienen automme takakonttiin. Ja hyvä valinta olivat, sillä ne ovat yhä jäljellä ainoina rattaina kuopukselle. Niillä on kuljettu niin ulkomaat kuin kotimaan reissut silloin, kun on haluttu mukaan vain kevyet rattaat. Tärkeintä oli selkänojan taittuminen makuuasentoon ja turvakaari edessä, että ipana pysyy kyydissä. Tässä kuvassa esikoinen on ensimmäisellä matkallaan Wienissä kahdeksan kuukauden ikäisenä.
Turvakaukalo oli myös tärkeä hankinta päivittäin autoilevalle perheelle ja me päädyimme vertailujen jälkeen Maxi Cosin malliin. Siihen oli helppo laittaa vauva vöihin ja itse kaukalo helppo asentaa autoon. Isofixillä se olisi toki ollut vieläkin iisimpää. Ja haba kasvoi, kun siinä kaukaloiän loppuvaiheessa raahasi sekä lapsen että kaukalon painoa esimerkiksi alapihan autopaikoilta hissittömän talon kerroksia kotiin.
Babybjörnin sitteri pelasti monta hetkeä. Vauva viihtyi siinä katsellen ympärilleen ja sai omalla painollaan sitterin keinumaan kevyesti. Ensimmäiset syömiset sujuivat myös siinä, kun syöttötuolissa ei vielä saanut istuttaa. Myöhemmin siihen sai vikkelän menijän hetkeksi aloilleen, kun piti vaikka käydä pesemässä hiukset. Kylpyhuoneen ovelta saattoi ipanainen katsella suihkuttelevaa äitiään tutkien samalla viereen isketyn lelukorin sisältöä. Tämä on mielestäni sittereistä ehdottomasti paras.
Esikoinen ruokaili maitonsa pullon kautta, nimenomaan Aventin pullon. Meiltä löytyikin oikea arsenaali erikokoisia pulloja ja tutteja. Todella hyviä ja kestäviä eikä esikoisen vauva-aikana vielä uutisoitu pullomuovien mahdollisesta myrkyllisyydestä ja preferoitu lasipulloja.
Ikean ruokailualusta, joka oikeasti on toimistopöydälle tarkoitettu suoja, on vauvaruokailijan käytössä toimivaksi todettu. Pöytä säilyi huomattavasti parempana, kun vain alusta meni sotkuun. Olen kuullut lapsista, jotka kippailevat juomiaan ja heittelevät ruokiaan ympäriinsä, mutta meidän siisteysneurootikothan eivät koskaan ole pahemmin moista harrastaneet. Voin kertoa, että sekin ottaa välillä päähän, kun lapsen käsiä pitää kesken ruokailun pyyhkiä lukemattomia kertoa puhtaaksi. Jos sormessa on jugurttia, ei syömistä vaan voi jatkaa.
Syöttötuolien ykkönen on ainakin minulle Stokken Tripp Trapp. Sen tukevuus on omaa luokkaansa ja käyttävätpä monet tuolia vielä koululaisella työtuolina. Me laitoimme omamme jo jokin aikaa sitten eteenpäin, mutta suosittelen lämpimästi. Ensin babysetin kanssa, myöhemmin ihan vaan tuolina.
Hoitopöytä. Ihan perusmalli Ikeasta, maksoi muistaakseni parikymppiä, ja hyvin pelitti. Niin hyvin, että molempien poikien rasvaukset, vaipanvaihdot sun muut on hoidettu sen päällä parivuotiaaksi asti. Siihen oli helppo keskittää atoopikon jokailtainen rasvausoperaatio ja siinä säilyivät niin vaipat kuin harsotkin. Välillä myös lapsi.
Superpuklailijan perheessä oli myös harsoja joka puolella taloa. Ja pesukone, joka ne harsot vähän väliä pesi yhdessä ahkerasti likaantuneiden vaatteiden kanssa! Harso käden ulottuvilla ja jo pelitti!
Esikoisella oli valtava imuntarve, mutta sopivan tutin löytäminen oli hankalaa. Lopulta natsasi ja herra kelpuutti yhdet tietyt luonnonkumiset tutit, joita sai tuolloin hankittua vain Stockalta. Yllätys yllätys. Myöhemmin parivuotiaana myös muut merkit kelpasivat ja lapsi oli todellinen tuttiaddikti. Tutti oli suussa ihan aina, kunnes puhe alkoi kaksivuotiaana tulla ja tutista oli päästävä puheentuottamisen helpottamiseksi eroon. Emme saaneet mitään selvää siitä mitä lapsi tutti, tai tutit suussaan sokelsi, joten eräänä päivänä ne menivät mystisesti rikki. Viikon lapsi itki tuttiensa perään, vaikka saikin vielä pitää yötuttinsa. Siitä vierottuminen oli puoli vuotta myöhemmin helpompaa. Itsehän söin tuttia nelivuotiaaksi, joten siihen verrattuna tämä 2-2,5-vuotiaana vieroittaminen oli loistava homma.
Yksi ihanimpia vauvahankintoja ovat erilaiset huovat ja viltit. Meiltä niitä löytyi lukuisia. Yksi sänkyyn, yksi sohvalle, yksi autoon, yksi rattaisiin ja sitä rataa. Ne kauneimmat ovat visusti säästössä pojille.
Mieluisimpia vaatteita meillä ovat olleet ihan vauvana ensin puolipotkarit ja kietaisubodyt. Tähän päälle laitoin lapselle usein neuletakin tai neulepaidan ja kyläillessä puolipotkarit vaihtuivat pehmeisiin farkkuihin. Neuleaddikti olen yhä ja pojilla on joka päivä päiväkodissa neulepaita trikoopaidan sekä collegehousujen kaverina. Ulkovaatteista taas Reimatec ja Ticket ovat olleet ykkösluokkaa ja kestäneet jo kahden lapsen käytön. Merkkivaatteitakin löytyy, tämäkin vihreä Burberryn tikkitakki on pakattu tiukasti muistojen laatikkoon.
Mikä ihana pallero esikoinen olikaan! Seuraavaksi sitten taapero+vauva -yhdistelmän pariin.
.JPG)
.JPG)
