Olen kirjoittanut univaikeuksistani aiemmin pariin otteeseen. Ensimmäisen kerran valotin tilannetta viime vuoden huhtikuussa, jolloin olin pärjännyt useamman viikon muutaman tunnin yöunilla. Sain tulloin ensimmäisen unilääkkeen kokeiluun, mutta hyvin pian totesin sen olevan itselleni liian vahvaa. Heinäkuussa päivitin tilannetta ja totesin, että nukun yhä risaisia öitä. Nyt ensimmäisestä kirjoituksesta on kulunut vuosi. Olisipa ihanaa kertoa, että nukun taas kuin pieni porsas.
Näin ei valitettavasti ole. Olen ajoittain kuitenkin nukkunut paremmin. En tiedä enää mikä vaikuttaa mihinkin vai onko kaikki vain sattumaa, mutta toisinaan olen nukkunut esimerkiksi viisi tuntia yössä pahemmin heräilemättä. Sitten tulee öitä, jolloin yhä herään kolmen jälkeen valvomaan. Ja on öitä jolloin uni ei meinaa tulla millään, vaikka aikaisemmin ongelmana oli nimenomaan aamuöinen valvominen. Eräänä aamuna alkuvuodesta ajattelin, että jos en nyt mene uudelleen lääkäriin, saan sydänkohtauksen.
Kaikki on kunnossa mutta uni ei tule
Olen koettanut pitää unihygienian mahdollisimman hyvässä kunnossa. On puhtaat lakanat, tuuletettu viileä makuuhuone, kevyt iltapala ja raitista ilmaa. Liikunta ei minulle illalla sovi, saan siitä niin paljon energiaa. Olen pyrkinyt pitämään kiinni siitä, että sängyssä ainoastaan luetaan ja hätistänyt miehen sohvalle katsomaan Netflixiä. Olen syönyt apteekin melatoniinia ja toivonut sen auttavan.
Sain viimeisimmällä lääkärikäynnillä reseptit sekä melatoniiniin että toiseen unilääkkeeseen. Tarvittiin paljon perusteluja melatoniinikokeilua pohjustamaan, lääkäri kun olisi mieluummin lähtenyt heti kokeilemaan toista unilääkettä. Halusin kuitenkin testata ensin melatoniinin mahdollisesti tuoman avun. Valitettavasti sitä Circadinista ei ollut, vaikka ensimmäisinä öinä lupaavalta vaikuttikin. Oli siis aika ottaa lusikka kauniiseen käteen ja hakea uusi lääke apteekista.
Pahinta on väsymys
Nukahtamisvaikeudet ovat onneksi jääneet satunnaisiksi, ongelma on yhä valtaosin aamuyöisen heräämisen jälkeinen valvominen. Eikä tätäkään tapahdu joka yö. Itse asiassa huomasin ongelman olevan paljon syvemmällä kuin yksittäisten öiden nukutuissa tuntimäärissä.
Eräänä aamuna puhelimen herätys taas kerran pirisi ja nousin istumaan sängynlaidalle. Väsytti ja paljon. Tajusin etten muista milloin olisin herännyt virkeänä. En kerta kaikkiaan kykene palauttamaan mieleeni aamua, jolloin olisin avannut silmäni ja miettinyt, että olenpa minä nukkunut hyvin, onpa levännyt olo. Kymmenen vuoden ajan olen käynyt nukkumaan väsyneenä ja herännyt tuntien oloni yhä uupuneeksi. Uni on pahimmillaan musta kooma, johon vajoan ja josta herään nuutuneena.
Onneksi herääminen uuteen päivään on minulle kuitenkin helppoa, nousen ylös ja aloitan aamutoimet sen kummemmin ajattelematta. Aamupäivällä yhdentoista aikaan silmät tuntuvat painuvan väkisin kiinni. Iltapäivällä neljän aikaan olo on aivan loputtoman uupunut ja tekisin mitä vain pienistä päiväunista. Mikäli tilanne päiväunille avautuu, olen kauhukseni huomannut etten pystykään nukahtamaan. Makaan vain paikoillani. Minä, joka olen ennen ollut aivan mestariluokan päiväuninukkuja.
Miksi minä en nuku?
Syitä väsymyksen tunteeseen on etsitty. Kilpirauhasarvot ovat kunnossa, kehon varastorauta puolestaan 35 hemoglobiinin ollessa kuitenkin mainioissa kantimissa. Olen aloittanut kolmen kuukauden rautakuurin, eihän varastoraudan nostosta haittaakaan ole. Toisaalta mitään parannusta en myöskään ole vielä muutaman viikon jälkeen huomannut olossa. Nukkuisin kellon ympäri, jos siihen olisi mahdollisuus. En tiedä enää miltä tuntuu herätä virkeänä, niin kauan on menty puolivaloilla. Ei se onneksi ole tekemisen ja aikaansaamisen määrään vaikuttanut. Työt, opiskelut, koti, lapset ja luottamustoimet hoituvat joka tapauksessa.
Tästä päästäänkin taas hieman syvemmälle ongelman ytimeen. Sanoin miehelle kerran, että olen huomannut suorittavani kaiken elämässäni. Luen kirjoja saadakseni yhden loppuun ja päästäkseni aloittamaan toista. Vähäinen television katsominen kiinnostavan sarjan tullessa Netflixiin on yliviivausta odottava asia to do -listalla. Pyöritän päässäni jatkuvasti tehtäviä asioita ja niitä tuntuu riittävän. Suoritan elämääni. Valitettavasti en osaa muutakaan.
Olin jo lapsena vähäuninen, vauvana yöunta riitti keskimääräistä lyhyemmäksi ajaksi. Koululaisena muistan maanneeni monena yönä hereillä sängyssäni, pyörien ja odottaen unen tuloa tuskastuneena. Saatoin valvoa aamuyön puolelle ennen kuin kunnon uni armahti. Lukioikäisenä ei uniongelmia ollut, nukuin yöni ja heti koulusta tultua vähän lisää, sen verran paljon oli tekemistä. Opiskeluaikana oli ihanaa, kun ei tarvinnut olla vastuussa muista kuin itsestäni. Muistan nukkuneeni hyvin.
Sitten syntyi esikoinen ja se niistä unista. Nyt kymmenen vuoden epäsäännöllisten unien ja valvomisen jälkeen olen kai tottunut tilanteeseen. Vaikka lapset nyt nukkuvat kohtuullisesti, olen alistunut olemaan aina se, joka ei unta saa. Välillä huomaan olevani valtavan kateellinen niille, joiden perheessä nukutaan. Tällä hetkellä olen nukkunut neljä yötä melkoisen mainiosti uuden työn väsyttämänä. Se tarkoittaa, että olen herännyt lukuisia kertoja uniajan aikana, mutta en ole jäänyt pitkäksi aikaa valvomaan.
Minun pelastuksekseni on muodostunut ajattelutapa, jossa en edes odota nukkuvani täysiä öitä. Sanon itselleni, että on ihan ok lähteä uuteen päivään ikään kuin pienten päiväunien voimin, kun yöunta on takana kolme tuntia. Seuraava yö tulee vääjäämättä. Ehkä silloin taas nukun. Ja jos mennään jälleen päikkäreillä, sekin sopii.
Ei tässä tiedättekö muutakaan voi.
Kuvat Leeni Peltosen kirjasta Valvomo - Kuinka uneton oppi nukkumaan. Olen lukenut kirjaa mielenkiinnolla esimerkkinä siitä, että muitakin vaihtoehtoja jatkuvalle unilääkkeiden syömisellä on olemassa.