torstai 13. joulukuuta 2012

Himahiiret kotoilee

Me olemme niitä koti-ihmisiä. Oma koti on paras paikka olla ja sinne on niin kiva palata, tuli sitten käytyä ulkomailla tai lähiostarilla. Toki pää kaipaa välillä tuulettamista itse kullakin, mutta parin tunnin kuluttua on sitten jo ikävä. Ikävä kotiin ja ikävä niitä tyyppejä, jotka tästäkin asunnosta kodin tekevät. 

Silti, kodeissa on eroja. Me mieheni kanssa löysimme tiemme nykyiseen asuinpaikkaamme puolivahingossa, kun satuimme täällä ajelemaan. Olimme asuntoa etsimässä, mutta haku kohdistui lähinnä Töölön ja Munkkiniemen alueille. Se ajomatka muutti kuitenkin kaiken, Oikotielle kirjoitettiin alueeksi Lauttasaari ja niin niitä potentiaalisia kohteita alkoi löytyä. Kolmiota etsittiin ja neliö lopulta ostettiin. Asuimme ensimmäisessä yhteisessä omistusasunnossamme seitsemän vuotta. Ensin olimme kahdestaan ja nautimme olo- ja makuuhuoneen lisäksi kirjastosta ja työhuoneesta. Sitten syntyi esikoinen ja kirjasto yhdistyi työhuoneeseen. Kuopuksen syntymä kaksi vuotta takaperin sai meidät huomaamaan neliöiden riittämättömyyden ja asunnonvaihto alkoi jälleen olla ajankohtaista. 

Ajattelin pitkään, että vanhasta luopuminen tulee olemaan kamalaa. Tuossa asunnossa oli valmistauduttu vihkimiseen ja vietetty erinäisiä hauskoja hetkiä juhlien merkeissä. Oli tuotu esikoinen kotiin sairaalasta, vietetty hänen syntymäpäiviään ja monia leikkitreffejä asunnon seinien pullistellessa hauskanpidosta ja sekasotkusta. Viimeiseksi juhlaksi vanhassa kodissamme jäi kuopuksen ensimmäinen syntymäpäivä ja sen jälkeen tilattiin muuttolaatikot.

Eikä se luopuminen sitten niin hirveää ollutkaan. Me jäimme kuitenkin samalle alueelle ja saimme paljon lisää neliöitä. En liioittele lainkaan sanoessani, että tämä kotimme on tuntunut kodilta ensimmäisestä yöstä alkaen, silloin koossa oli vasta sänky ja nukuimme siinä kaikki neljä. Ja tässä on kodinhoitoseinä, kaksi wc:tä ja omalla mittapuullani valtava lasitettu parveke. Uusissa asunnoissa on puolensa, sen olen minäkin vanhoista taloista pitävänä oppinut. 

Nyt me sitten vaan maksellaan sitä asuntolainaa ja eletään täällä ihan niin kauan kuin vain voidaan. Tai no, katsotaan tätä uudelleen poikien ollessa aikanaan jo aikuisia. Ehkä me sitten mieheni kanssa palaamme kantakaupunkiin ja ostamme jonkun aivan älyttömän asunnon, jossa on vinot seinät, vetoisat nurkat ja paljon hukkatilaa hallissa. Ja sitä tunnelmaa.



4 kommenttia:

  1. Kuulun myös Himahiirien heimoon.Pakkaan laukkuja ja hetki hetkeltä koti-ikävä kasvaa. Täällä on ollut aivan mieletöntä, mutta mä kaipaan jo ihan hirveästi kotiin. Siellä odottaa uudet jouluiset matot ja keittiön verhot noutajaa ompelimosta. Vanhat matot ovat kuulemma tulleet pesulasta ja ihana äiti on käynyt imuroimassa ja pyyhimässä pölyt. Muutamat joulukoristeet paikoilleen ja meidän Joulu on valmis!

    fusi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko te palaatte, sopivasti jouluksi siis! Ja ilmeisesti on hyvä aikakin tulla takaisin ettekä enää pidempään haluaisikaan siellä olla. :)

      Poista
  2. Osui ja upposi. Tässä samoja asioita pohdiskellaan, että missäköhän päin asutaan muutaman kuukauden päästä. :)

    T. perhe Niemi Alessio ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joko teille on vauvan myötä käyneet neliöt pieniksi? Sitä tavaraa kyllä todellakin tulee lapsen myötä ja toki kolme ihmistä vie tilaa ihan eri tavalla.

      Poista