Joululoman ensimmäinen viikko

Poikien viimeinen koulupäivä ennen reilun kahden viikon joululomaa alkoi perinteisesti joulukirkolla. Kuopuksen luokka esiintyi laulaen ja niin minäkin parkkeerasin itseni penkkiin hartautta kuuntelemaan ja lauluista nauttimaan. Joulukirkko on sellainen perinne, johon ei itselläni tulisi muuten vaan mentyä. Koulusyksyn päättävä kirkko siis tarjoaa erinomaisen syyn myös minulle tulla paikalle. Ja olihan se tunnelmallista, laulu raikasi komeasti ja koko kahden tunnin mittaiseen koulupäivään olivat vanhemmat tervetulleita. Niinpä päädyin viettämään aikaa koululla puoleenpäivään saakka, ensin kuopuksen meiningeissä mukana ja siihen perään esikoisen todistustenjakoa seuraten. 

Kauluspaitakundit lähtivät aamulla matkaan, laitoimme siistit vaatteet kirkkoa ja todistuksia varten päälle. Ja kun myös esikoinen oli todistuksensa saanut, opettajat vastaanottaneet lahjansa ja kaikki ohi, olin niin väsynyt, että tärisin. Tuo kolmas sairastamisviikko oli kaikkiaan sellainen, että jaksoin olla aina pieniä hetkiä kerrallaan pystyssä ja hoitaa muutamia asioita. Sen jälkeen olin kuitenkin aivan hapoilla ja ainoa vaihtoehto oli mennä nukkumaan. Nyt huomasin selvästi tuona viimeisenä koulupäivänä, kuinka puolikuntoinen vielä olinkaan. Ajoin kotiin, kävin nukkumaan ja heräsin neljä tuntia myöhemmin, niin täysin tuo kolmen tunnin jalkeillaolo veti voimat pois. Onneksi mies tuli tekemään iltapäivän työt kotoa ja minä sain levätä. 

Kuopus ei saanut joulutodistusta lainkaan. Olen itse tyytyväinen tähän tapaan, jossa ekaluokkalaiset saavat rauhassa kasvaa koululaisiksi aina sinne kevättodistukseen saakka eikä heitä heti laiteta arviointiasteikolle. Kuopus oli itse tästä kuitenkin harmissaan, hän olisi kovasti todistuksen halunnut. Opettajan kirjoittama palaute sai kuitenkin hymyn huulille ja lisäksi me miehen kanssa olimme tehneet kuopukselle oman todistuksen siitä miten syksy on sujunut. Esikoinen taas jatkaa samaa hyväksi havaittua linjaansa mitä koulunkäyntiin tulee. Hän voi olla erittäin tyytyväinen menneeseen syksyyn ja siihen, miten on ottanut kolmannen luokan jutut haltuun.

Illalla skoolattiin naapuruston naisten kanssa taas yhdelle lukukaudelle, josta oltiin selvitty kuiville. Sillä kyllä koulunkäynti vaatii ihan koko perheeltä, ei se todellakaan ole vain lapsen juttu. Tarkastetaan, muistutetaan, huolehditaan, kuulustellaan ja pidetään pakka ylipäätään kasassa. Kirjoitetaan kalenteriin koska pitää tuoda kouluun kirjastokortti ja milloin mennä vasta yhdeksäksi. Ei sillä, esikoinen hoitaa koulun jo aika itsenäisesti, tekee läksyt ja lukee kokeisiin. Pakkaa liikuntavaatteet, kun niitä tarvitaan ja muistaa poikkeuspäivät, ainakin viimeistään aamulla. Kevätlukukaudella tsempataan vielä läksyjen merkitsemisessä, ettei aina tarvittaisi tulkkia apuun siinä mitä läksyvihkoon on kirjoitettu. Kuopus on puolestaan erikoistunut ulkovaatteiden kadottamiseen. Tilasin juuri alennusmyynneistä pinot uusia asusteita, jos niillä selvittäisiin talven yli. Ja kun ne huolet ja tsemppauksen kohteet ovat tätä tasoa, ei meillä oikeasti ole kuin positiivista sanottavaa molempien koulunkäynnistä. Välillä jaksaa, välillä väsyttää. Välillä läksyt maistuvat mansikoilta, toisinaan tervan maku puskee läpi. Se on elämää.

Aatonaattona ohjelmassa oli esikoisen parturia ja kauppareissu hakemaan kaikki omat ruoat pyhien ylitse. Sinällään moiseen ei olisi ollut mitään tarvetta, sillä lähikauppamme piti ovet auki läpi joulun. Me miehen kanssa puolestaan pidimme yllä perinnettä aatonaattoillan saunasta ja herkuttelusta rapuskagen-leivillä. Tänä vuonna lisäsin mukaan ykkösherkkuni sienisalaatin. Pienemmät kulinaristit pöydässä herkuttelivat pastalla. Mutta eipä mitään, seuraavina päivinä esikoinen paitsi maistoi silliä, myös totesi kylmäsavulohen niin herkulliseksi, että santsasi. 

Perinteitä vaalien alkoi myös jouluaaton aamu. Riisipuuron kypsyessä kaivoin joululaseiksi nimetyt kaunistukset osaksi kattausta ja Lumiukon jälkeen katsottiin joulurauhan juhlistus. Sitten koko porukka autoon ja nokka kohti vanhempieni kotia. Matkalla koukattiin vielä sisko mukaan ja aaton viettäminen sai alkaa. 

Hengailua, jouluaaton hartaus perheemme kuorolaista kuunnellen, ruoan valmistelua, samppanjaa ja ensimmäinen lahjakierros lasten hermojen rauhoittamiseksi. Jouluateria, toinen lahjakierros ja aikuisten pakettien avaaminen, jälkiruoka, kahvit ja kakku sekä lisää hengailua. Trivial Pursuit, juttelua ja yhdessäoloa. Aaton konsepti on pysynyt perusteiltaan hyvin muuttumattomana jo pitkään.

Joulupäivän vietimme myös vanhemmillani, välissä tosin kävimme kotona nukkumassa. Tapaninpäivästä eteenpäin onkin ollut hyvää aikaa tutkia lahjoja, rakennella uusia legoja, pelata lautapelejä ja katsoa leffoja. Olemme ottaneet todella rennosti eikä ulkona vallitseva sää ole ainakaan auttanut aktiivisen joululoman vietossa. Pojat ovat jo ensimmäisen viikon aikana lukeneet molemmat useamman lastenromaanin, esikoinen sai myös ennen joulua aloittamansa ison tietokirjan sekä satueepoksen loppuun ja kuopus on lukenut Lasse-Maijan Etsivätoimistoa, Reuhurinnettä ja Mauri Kunnasta. Tällaiset rennot päivät on lukemisen kannalta käytetty hyväksi myös valitsemalla luettavat kirjat molempien koulussa suorittamaa lukudiplomia ajatellen. Se onkin kahta kirjaa vaille tehty molemmilla, vaikka aikaa olisi huhtikuuhun ja esikoisen kohdalla oli vielä annettu helpotus luettavien kirjojen määrässä. Olin iloinen, kun lapsi siitä huolimatta halusi lukea kaikki kymmenen kirjaa, jotka suoritukseen oikeastaan vaaditaan.

Tätä kirjoittaessani mies on poikien kanssa luistelemassa ja lupasimme myös mennä uimaan ihan lähipäivinä. Ensi viikolla minä lomailen lasten kanssa ja olen miettinyt meille ainakin leffareissua ohjelmaan. Eiköhän me lisäksi päädytä haahuilemaan kaupungille jonakin päivänä ja saisin taatusti miljoona superäiti-pistettä, jos veisin ipanat Hoplopiin purkamaan energiaansa. Joka tapauksessa iloitsen siitä, että koulu ei vielä toinen päivä ala, vaan loma jatkuu yli loppiaisen. 

Joulukoristeet saavat meillä olla vielä ylihuomiseen, uuden vuoden ensimmäisenä päivänä siivotaan joulu pois ja toivotetaan uusi vuosi tervetulleeksi. Sitä odotellessa jatkan Thaimaan kohteiden välillä surffaamista, olemme nimittäin päättäneet lähteä kesäloman alkajaisiksi koko perhe pitkäksi aikaa lämpimään. Onneksi jo talven ja kevään mittaan on paljon mukavaa tiedossa, niin arkea kuin juhlaakin. Huomenna jätetään hyvästit kuluvalle vuodelle ystäväperheen luona. Ja ensimmäisen kerran lasten elämässä nihkeilijä-minä olen antanut pojille luvan ostaa raketteja. Kerrankos sitä, ja sitä rataa. 

Vielä kerran Suomi 100 ja kuopus 7 vuotta

Joulukuu vetelee viimeisiään, mutta palataan vielä hetkeksi kahteen tässä kuussa vietettyyn juhlaan. Ensimmäinen on tietysti kotimaamme satavuotiskekkerit, joita juhlittiin kouluissa ja kodeissa antaumuksella. Niin meilläkin, tosin vain ensin mainitussa. Kovasti valmistellut kotijuhlat jäivät väliin sairastumiseni vuoksi, mutta onneksi ehdimme osallistua koulun juhlallisuuksiin.

Joulukuun ensimmäisenä maanantaina me laitoimme ykköset ylle ja suuntasimme jo hyvissä ajoin iltapäivällä poikien koululle pystyttämään vanhempainyhdistyksen kahviota. Juhlinta alkoi neljän jälkeen ja päättyi vasta iltahämärissä, kun viimeisenkin juhlan osallistujat olivat päässeet ostamaan herkkunsa buffetista. Itse juhla käsitti katsauksen satavuotiaan kotimaamme historiaan näytelmän ja musiikin keinoin ja oli valtavan hieno kokonaisuus. Hivenen melankolinen kyllä Evakon ja Nälkämaan lauluineen, mutta sitähän se on ollut. Ei täällä ole yltäkylläisyydessä paistateltu. 

Rusetit suoraan ja menoksi! Pojat olivat luokkineen eri juhlissa, me kävimme miehen kanssa katsomassa kuopuksen juhlaa ja sen jälkeen piipahdimme hänen luokassaan. Tällä aikaa esikoinen tuurasi kahviossa ja kun hän oli omassa juhlassaan, laittelimme miehen kanssa pommacit ja kuoharilasit valmiiksi odottamaan vanhempia ja oppilaita. Pieni maljannosto luokassa juhlan jälkeen oli kiva lisä juhlatunnelmaan.

Ja kun vaimo säätää vanhempainyhdistyksessä, saattaa aviomieskin joutua tuuraajaksi myymään mokkapaloja. Hyvin suoriutui, toivotin tervetulleeksi mukaan joukkoihin. Ei suostunut.

Samalla viikolla kuopuksemme täytti seitsemän vuotta, numero jonka täyttymistä lapsi on hartaasti ja pitkään odottanut. Olin kovasti harmissani sairastamisestani, sillä en ollut lainkaan juhlakunnossa. Juhlat sukulaisille, kummeille ja ystäväperheille peruttiin, mutta kaverijuhlat pidettiin ohjelmassa. Yritimme myös miehen kanssa keksiä aamuun mahdollisimman paljon kivaa, että lapsi tuntisi olevansa juhlittu. 

Mies kävi ostamassa kuopuksen herkkuja aamiaiseksi ja pöytä katettiin donitseilla, croissanteilla, pretzeleillä ja korvapuusteilla. Katoimme pöydän fiinisti ja skoolasimme samppanjalaseista omenamehulla. Kuopus sai puhaltaa kynttilän donitsin päältä ja avata kaikki meidän antamamme lahjat. 

Ja kuten ilmeestä näkyy, lahjat olivat mieluisia. Puolenpäivän aikaan alkoivat kaverisynttärit keilahallilla, jossa keilattiin tunti ja herkuteltiin päälle. Olin kovin helpottunut kuultuani kuopuksen todenneen seitsenvuotissynttäreidensä olleen parhaat ikinä. Sillä kyllä minulla on ollut todella huono omatunto siitä, ettei tätä isoa etappia juhlittu asiaankuuluvasti. Vähän sellainen mitäs menit sairastumaan -fiilis, jonka tiedän olevan täysin pöljä. 

Iltapäivällä pyysin kuopusta tulemaan vielä kuvattavaksi, napattaisiin 7-vuotispotretit sankarista. Maailman ihanin ekaluokkalaisemme, hän joka tullessaan teki perheestämme seitsemän vuotta sitten täyden. Hän, jota rakastamme ihan sinne kuuhun, takaisin ja äärettömyyksiin. 

Joulutervehdys meiltä teille

Tänä vuonna lähetin tavoistani poiketen vain muutamia joulukortteja normaalin viidenkymmenen sijaan. En edes yritä kertoa hyveellisesti, että lahjoitin korttirahat hyväntekeväisyyteen. En lahjoittanut. Sen sijaan en luota Postin toimittavan kortteja perille enkä jaksanut, pystynyt saati kyennyt. Sen sijaan me istuttiin näin tähän joulukuusen eteen ja napattiin tällainen perheselfie. Ikinä ei ole ollut näin isot silmäpussit kuin nyt sairastamisen jäljiltä, mutta realistinen lähestymistapa se olla pitää. 

Ihanaa, kaunista, rentouttavaa ja rauhallista joulunaikaa! Tämä kuva olkoon meidän sakin joulutervehdys meiltä teille.

Pieniä välähdyksiä joulunodotuksesta

Joulu on jälleen hiipinyt kuin varkain ihan lähelle ja enää kaksi koulupäivää erottaa meidät pitkästä joululomasta. Ei kaikki ihan niin ole sujunut kuin ennnen sairastumista ajattelin, mutta mitäpä siitä. Tulee niitä jouluja tämän jälkeenkin ja tällainen mutkat suoriksi -tyyppinen joulunodotus on osoittautunut oikein toimivaksi. Eikö muuten olekin kaunis kukkakimppu, itsenäisyyspäivän juhliin sen tilasin. Ei tullut juhlia, mutta kukat ilahduttivat pöydällä pitkään.

Olen ottanut ohjeen mukaan rauhassa. Ensimmäisen viikon nukuin, toisena jaksoin jo olla istumassa sohvalla. Yhä tällä kolmannella toipilasviikolla käynti kaupassa, kaupungilla tai muilla asioilla vetää mehut ihan totaalisesti ja koko kroppaa heikottaa kuin hapoilla olisi. Pitkät päiväunet tai kahdet kuuluvat jokaiseen päivään ja elämän tahti on normaaliin verrattuna todella iisi. Meillä on toinenkin toipilas perheessä, kun äitini joutui suureen jalkaleikkaukseen. Välipäivien loma Tallinnaan on siirretty aikaan parempaan, nyt keskitytään parantumaan. Varasin lohdutukseksi perheelleni yön Clarionissa välipäivien ohjelmaksi. Mennään polskimaan katolle ja katsellaan miltä Helsinki näyttää korkealta.

Tässä rauhallisesti elellessä on ollut aikaa edistää opintoja. Olen kuunnellut nettiluentoja, tehnyt niihin liittyviä tehtäviä ja yhden tentinkin tein. Olin jotenkin aivan fiiliksissä siinä esikoisen huoneeseen koulupöydän äärelle linnoittautuneena, kirjat ja kone mukana. Oli motivoivaa huomata, että osaan ja tiedän. Opiskelu on tämän syksyn aikana tuonut niin paljon hyvää mieltä, onnistumisen elämyksiä ja uskoa tulevaan, että onneksi lähdin!

Pyrimme poikien kanssa osallistumaan joka joulu myös hyväntekeväisyyteen. Tänä vuonna kävimme lähettämässä kukkakaupassa joulukukat yksinäisille vanhuksille. Tässä valmistuu kuopuksen kirjoittama tervehdys joulutähden matkaan. Pojat valitsivat itse tervehdysten saajat ja kukat heille. Tällaiset kampanjat tuovat joulumieltä niin monelle.

Hain itsekin joulukukkia kotiin sen jälkeen, kun siivoojat toissapäivänä laittoivat kaiken puts plank. Valkoinen amaryllis on suosikkini joulukukista, mutta hortensia hiipi tällä kertaa yllättäväksi kaveriksi.

Mies leipoi poikien kanssa yhtenä iltana joulupipareita, jotka pian hävisivät parempiin suihin. Koristeluissa teemana oli selvästi more is more, kun katsoo kuorrutteen määrää. Tänä vuonna perinteinen piparkakkutalo jäänee tekemättä, sen verran kiirusta on miehellä pitänyt. Mutta tämä on niitä asioita, joiden on vain annettava jäädä tilanteen ollessa mikä on. Ensi vuonna uusi yritys uusin voimin. 

Verkkokaupat ovat olleet ystäviäni tässä kuussa. Olin hankkinut osan lahjoista jo valmiiksi, mutta monta pakettia olen klikannut sängyssä maaten ostoskoriin ja matkalle kohti kotia. Lahjat on myös paketoitu valmiiksi, urakoin niitä paperikääreisiin muutamana iltana poikien nukahdettua ihan niillä pakkausmateriaaleilla, joita kaapista valmiina löysin. Tänä vuonna lahjoja tulee edellisvuosia vähemmän ja olen löytänyt kivoja, osin aineettomia muistamisia läheisille. Ei sillä, kyllä perinteiset kirjat, lelut ja muut toiveet lasten paketeista tulee löytyä. Minä itse sen sijaan en ole osannut toivoa oikein mitään. 

Eräänä päivänä lähdimme kaupungille katsomaan perinteistä Stockmannin jouluikkunaa. Ikkuna on aivan ihana, kuumailmapallot liitelevät pumpulipilvissä ja hiihtohissi kuljettaa eläinväkeä vuorelle ja takaisin. Yksityiskohdissakin löytyy, kuten herkkukojusta voi huomata. 

Ikkunaa ihailtuamme päädyimme lahjaostoksille, kun keksin mitä oikeastaan tarvitsisin. Paria päivää myöhemmin kävin hakemassa miehelle samasta putiikista lahjan. Pojat ovat tyytyväisiä, kun äidille ja isälle saadaan paketit kuusen alle. Minä puolestani olen tyytyväinen siihen, että tuolla käydessä saa aina niin superhyvää palvelua.

Viime sunnuntaina lähdin ulos tapaamaan ystäviä. Kämpin brunssi oli herkullinen ja lasi samppanjaa kruunasi homman. Istuimme terassilla useamman tunnin vaihtamassa kuulumisia ennen kuin hajaannuimme tahoillemme. Tällaiset tapaamiset arjen kiireiden keskellä ovat juuri sitä mitä ainakin minä kaipaisin useammin. Seuraava tapaaminen pitäisi itse asiassa laittaa kalenteriin jo edellisellä treffikerralla. Eli vähän niin kuin kampaajan kanssa, asia jota en koskaan opi. 

Viimeisen kouluviikon tunnistaa esimerkiksi siitä, että kotiin on alkanut tippua erilaisia syksyn aikaan tehtyjä askarteluja. Tämän rannekorun sain kuopukselta lahjaksi. Piirustuksista ja maalauksista olen jo monta vuotta säilyttänyt yhden tai kaksi lapsen valitsemaa. Ne menevät muistojen laatikkoon, loppujen kohtalona on ihastelun jälkeen jossain vaiheessa joutua kierrätykseen. Kaikkea kun ei voi säästää, vaikka kuinka haluaisi. 

Viime vuonna Nespresson kausimaut olivat niin kummallisia, että väliin jäi. Tänä vuonna vaikutti paremmalta, joten ostin jokaista makua kokeiluun. Licorice tuo kahviin nimensä mukaisesti häivähdyksen lakritsia ja orangette appelsiinia. Snowball puolestaan yhdistää kookoksen ja vaniljan aromit. Suureksi yllätyksekseni tykkäsin eniten viimeksi mainitusta. Yleensä en pidä kookoksesta lainkaan, mutta tässä se toimii. Ja kapselit ovat hurmaavia, kuin karkkeja. Yhdenlainen jouluperinne meillä tämäkin.

Useampi viikko sitten päätimme miehen kanssa alkaa käydä säännöllisesti kerran viikossa yhdessä lounaalla. Eilen onnistuimme myös toteuttamaan aikeemme, kun suuntasimme hääjuhlapaikkaamme Katajanokan Kasinolle syömään joulubuffetin herkkuja. Miljöö on kyllä niin kaunis ja rosollin tuoksu sai jouluisen fiiliksen tulvahtamaan mieleen. Kun takaisin ajaessa vielä kuuntelin Jouluradiota autossa, olin aivan joulutunnelmassa. 

Joulutunnelma sai jatkoa rehtorin perinteisillä joulukahveilla, jonne menin vanhempainyhdistyksen edustajana. Tuttuja saarelaisia eri tahoilta, juttelua lasten kavereiden äitien ja opettajien kanssa, Tiernapojat sekä jouluiset yhteislaulut. Ajattelin, että olinpa valmis tai en, joulu tulee. Ja se on oikein hyvä niin.

Myös koti on koristettu juhlaan. Mies haki ja koristeli kuusen yhdessä poikien kanssa ja joulukoristeet kaivettiin laatikoista esille. Oma suosikkini vuodesta toiseen on tämä kranssi. Joulukuuseen ei meillä tule muuta kuin palloja. Ja poikien tekemiä koristeita, joita he piilottavat oksille puolisalaa. Mutta mikä sen paremmin rikkoisi kuusen täydellisen kirkasvärisen ja sekalaisen harmonian kuin itse pienin sormin väkerretty tupsupipo, vihreä joulubanaani tai kuusifirman mainoskoriste.

Tänään kävin hoitamassa viimeiset joulujutut ennen viikonloppua ja viimeistä kauppareissua. Tilasin vastapäisestä kaupasta kalat, kakun olin tilannut jo aikaisemmin. Mies kävi juomaostoksilla ja itse suunnistin kirjastoon noutamaan luettavaa pitkien pyhien ajaksi. Tällä setillä luulisi pärjäävän loppiaiseen. Ai että, en malta odottaa niitä raukeita laiskanpulskeita päiviä, kun vain levätään pitkän syksyn jälkeen. Se tulee tarpeeseen ihan jokaiselle meistä.