Bloggaajien kesäjuhlat Kämpissä

Edellisenä päivänä tuijottelin vaatekaappiani ja totesin, että ei mitään päällepantavaa. Neljä tuntia ennen lähtöä olin saanut valittua kengät ja laukun, mekko puuttui yhä. Klassikkokamaa. 

Lopulta sain kuitenkin itseni vaatetettua. Valinta osui Banana Republicilta hankittuun luottomekkoon, jota olen käyttänyt jo vuosia. Mies nappasi pari kuvaa ennen kuin suuntasin odottavalla mielellä kohti keskustaa. Kaksplus-portaalin sekä blogiverkoston bloggaajien kesäbileet olivat alkamassa ihan kohta.

Juhlimme hotelli Kämpin Mannerheim-sviitissä. Olin ollut hotellin huoneessa viimeksi hääyötämme viettämässä yli kymmenen vuotta sitten ja oli kiva palata. Kämp on kyllä suosikkini kaikista Suomen hotelleista, ei voi mitään. Olen vähän tällainen konservatiivi mitä tulee hotelleihin!

Lähetin miehelle parvekkeelta kuvan kysyen milloin otetaan pieni irtiotto tässä kauniissa paikassa. Olisiko esimerkiksi joulukuu ja kaksikymmentä yhteistä vuotta hyvä ajankohta? Yllättäen miehelle sopi koska vaan!

Ei juhlia ilman ruokaa ja juomaa eikä blogijuhlia ilman yhteistöitä. Herkuttelun ja pienten arvontojen lisäksi ilta kului pitkälti jutellessa ja uusiin ihmisiin tutustuen, mukavia naisia kaikki tapaamani.

Minulla olisi ollut samalle illalle myös toinen juhla, ystäväporukan tyttöjen saunailta. Valitettavasti se jäi nyt väliin, kun ennen puoltayötä saavuin taksilla kasseineni kotiovelle ja menin suoraan nukkumaan. Aamulla katselin mitä kaikkea pusseista löytyi ja olihan siellä kaikenlaista kosmetiikasta syötäviin ja paperitarvikkeista lahjakortteihin. Koska minulla ei ole kaikelle käyttöä ja olen suoraan sanottuna hyvin nirso ja valikoiva mitä tulee käyttämiini ihonhoito- ja kosmetiikkatuotteisiin, laitan esimerkiksi kynsilakkoja mielelläni eteenpäin teille lukijoille. Josko teillä ne tulisivat parempaan käyttöön kuin minulla nudeine kynsineni.

Ihan ensimmäiseksi kannattaa olla kuulolla heti huomenna, kun pyöräytetään ensimmäinen arvonta käyntiin. Eikä vain yhtä lahjakorttia, vaan kaksi!

Iso kiitos vielä kaikille yhteistyökumppaneillemme:

Uutta kotiin

Vaikka suurin osa sisustusinnostuksesta on tällä hetkellä keskittynyt kesäkodin suuntaan, olen hankkinut muutaman pikkujutun myös omaa kotia kaunistamaan.

Barcelonan lentokentän Zara Homesta löytyi kesäpaikalle viemieni piensisustusesineiden lisäksi myös uusi huopa, jonka kaunis sininen sävy ja kuvio keskustelevat kivasti Tine K Homen ruukun kanssa. Huopa on myös täyttä villaa, ei mitään sekoitetta.

Tyynyt puolestaan ovat puhdas heräteostos Turusta, jossa olimme viettämässä yhtä kesäloman päivää. Satuimme kävelemään Sisustusliike Teatterin ohitse ja siellä olikin muuttomyynti käynnissä. Kesäpaikalle viedyn kynnysmaton lisäksi hankin kaksi sisustustyynyä superedullisesti. Kangas on muistakseni Lauritzonin mallistosta. 

#TBT: "No mutta kai te vielä tytön teette!"

Arvatkaa mistä kahden pojan äitinä saa säännöllisin väliajoin kuulla kyselyitä? Vastaus löytyy tästä vuonna 2014 kirjoitetusta tekstistä:

"Joka vuosi tässä vaiheessa (toim.huom. loppuvuodesta) minulle iskee määrittelemätön hormonihäiriö nimeltään vauvakuume. Tätä on jatkunut siitä saakka, kun kuopus oli vähän vajaa vuoden vanha ja ymmärsin, että meille ei enää tule vauvaa, tämä on nyt tässä. Kaikkein hulluinta asiassa on se, että me emme ole koskaan kahta lasta enempää toivoneet.

Esikoisen vauvavuoden alku oli haastava. Kun kuopus syntyi ja viikot kuluivat lapsen yhä nukkuessa mielettömiä yö- ja päiväunia, totesin eräänä päivänä ymmärtäväni miksi ihmiset hankkivat paljon lapsia. Se väsymys esikoisen vauvavuotena ja osin sen jälkeenkin oli niin totaalista, että se vei terän kaikelta olemiselta. Kun kuopus oli puolivuotias, alkoi liikkua ja lopetti veljensä jalanjäljissä nukkumishommat, ei se enää haitannutkaan mitään. Pikkuvauvavaihe alkoi olla ohitse, me tiesimme miten unikoulua pitää ja mikä tärkeintä, emme ahdistuneet asiasta. Hänhän oli jo nukkunut ensimmäiset kuusi kuukautta kuin mallioppilas konsanaan ja eräänkin kerran minä vain tuijotin lattialle nukahtanutta kuopustani. Että se ei olekaan urbaanilegendaa, vauvat voivat tosiaan nukahtaa sitteriin tai lelukaaren alle viltille. Esikoisen kokonaisunimäärät alle kahdeksankuisena saattoivat jäädä kymmeneen tuntiin per vuorokausi, ihan näin vertailun vuoksi.

Minä siis ymmärsin miksi ihmiset haluavat aina vaan lisää vauvoja ja sitä vauva-ajan ihanuutta. Siinä missä esikoisen kanssa elämä helpottuessaan vain parani lapsen kasvaessa, itkin eräänä iltana suuria kyyneleitä nukkuva, paria päivää vajaa yksivuotias kuopus sylissäni. Minä tiesin, että tämä on nyt tässä, me emme enää tätä vauvaihanuutta tule kokemaan. Ja siitä lähtien, joka vuosi, minä haikailen samaan aikaan vuodesta. Alan miettiä vauvoja ja nimiä jotka nyt jäävät käyttämättä (ainakin kymmenelle pojalle riittäisi kevyesti mahtinimet ja yhdelle tytöllekin pinnistettäessä!), mietin millainen kolmas lapsemme olisi ja miten ihanaa olisi päästä taas ostamaan pikkuisia vaatteita. Suukottaa pehmeää poskea ja valvoa aamuyöllä toisen ollessa nälkäinen ja boksin suoltaessa sinne tallennettuja sisustus- ja muita hömppäohjelmia. Olla hereillä valonkajossa muun maailman nukkuessa ulkopuolella, vauvan valvoessa sylissäni tapittaen minua tyynenä, syöden välillä vähän ja katsellen sitten vähän lisää. Esikoisen vauva-aikana olin aivan ranteet auki valvomisesta, vaikka lapsi itse oli rauhallinen kuin mikä, häntä ei vain nukuttanut. Kuopuksen tehdessä ajoittain samaa nautin siitä hiljaisesta hetkestä ja lämpimästä pallerosta sylissäni. Hän nimittäin valvoi ihan muutamia öitä ihan pienenä, yleensä unta riitti yhdellä tai kahdella syömisellä illasta aamuun.

On kuitenkin ollut alusta lähtien selvää, että meille ei kahta lasta enempää tule. Mikäpä siinä, kyllähän minä ottaisin meille vaikka viisi upeaa nuorta tyyppiä istumaan yhteisen ruokapöydän ääreen, mutta sitä ennen ne tyypit pitäisi saada kasvatettua vauvoista lasten kautta aikuisiksi. Ja siihen se tyssää, minun riittävyyteeni. Minusta riittää näille kahdelle, minulla on kaksi kättä ja kaksi polvea joilla istua sylissä. Kaksi kainaloa, joihin käpertyä kuuntelemaan satua. Haluan antaa lapsilleni kaiken mahdollisen hyvän ja kauniin maailmassa, mutta minä en ole superihminen tai superäiti. Olen aivan tavallinen, ajoittain paljon omaa aikaa ja rauhaa kaipaava, herkästi hermostuva ja tunteensa näyttävä normimutsi. Minä tiedän, että useamman lapsen kanssa uupuisin, en jaksaisi olla läsnä. Minusta riittää kahdelle ja on viisautta lopettaa siihen, kun ehkä vielä salaa haaveilee yhdestä. Ainakin näin joulun alla.

Myös fyysiset seikat puhuvat sitä vastaan, että meille tulisi vielä yksi lapsi. Ensin se raskauden aikaansaaminen, sitten hirvittävä invalidisoiva oksentaminen. En myöskään voi enää fyysisesti turvallisesti olla raskaana kolmatta kertaa. Että sinällään tämä on selvä peli ja voin huokaista helpotuksesta. Ilman näitä tosiseikkoja kuka tietää, jos jonakin päivänä tässä mielenhäiriösäni päättäisinkin jotain.

Jokainen vasta-avioitunut pari on varmasti törmännyt kysymykseen siitä milloin niitä lapsia oikein tulee ja tuleeko niitä ja miksi ei tulisi ja tätä rataa. Ja kun on saanut sen yhden lapsen ja huokaa helpotuksesta huomaa olleensa täysin väärässä. Täytyyhän sitä nyt sisarus lapselle saada hyvänen aika, kai te nyt äkkiä teette toisen lapsen. Pieni ikäero on hyvä, pieni ikäero on huono. Iso ikäero on hyvä, iso ikäero on huono. Joka toisella vastaantulijalla tuntuu olevan mielipide siitä millainen teidän perheenne oikein kuuluisi olla. 

Arvaatteko jo mihin kysymykseen meillä on poikien syntymän ja kasvun myötä vastailtu. Aivan oikein, meidän perheessämme on vakava puutos. Meiltä puuttuu tyttölapsi. Tämä menee vähän samaan sarjaan sen kanssa mitä sain kuulla odottaessani kuopusta syntyväksi joulukuussa. Lapsi parka, oli yleinen arvio tilanteesta. Nyt meillä on vajaus, meillä on selkeä puute, sillä meillä on vain kaksi poikaa. Kolmas olisi sitten se tyttö, odottakaa vain kärsivällisesti ja jaksakaa yrittää.

En jaksa enää edes yllättyä, saati sitten pahastua. Totean vain, että meillä on kaksi täydellistä poikaa, meillä on kaikki mistä ikinä uskalsimme haaveilla. Ja lisään vähän pilke silmäkulmassa vettä myllyyn toteamalla, että jos kolmatta odottaisimme toivoisin hänenkin ehdottomasti olevan poika. Oikeasti olen sukupuolen toivomista vastaan, mutta se nyt on jo toinen seikka.

Meillä on hyvä näin, sillä saimme jotain niin mieletöntä etten olisi voinut ikinä kuvitellakaan. Saimme kaksi lasta. Meidän perheemme on koossa ja juuri sellainen kuin sen pitää olla." 

Kuulostaako tutulta?

Äidin oma loma

Miehen viimeisellä lomaviikolla, tällä kuluvalla nimittäin, vietin kolme päivää ja kaksi yötä yksin kotona. Meidän oli alkujaan tarkoitus lähteä tekemään kesäpaikan pihalle terassia yhdessä, mutta suunnitelmat muuttuivat. Minä totesin tarvitsevani pari päivää ihan omaa aikaa ja halusin nimenomaan viettää sitä omassa kodissamme. Mies puolestaan halusi lähteä rakennushommiin ja sai appiukkonsa mukaan avuksi. Pojat otettiin mukaan auton takapenkille ja koko konkkaronkka suuntasi toissapäivänä maalaismaisemaa kohti.

Minä puolestani hyppäsin bussiin ja lähdin tapaamaan ystävääni kaupungille. Oli hyvä aloittaa tämä miniloma Kiilan terassilta yhdessä parsa-halloumirisoton, kylmän valkoviinin ja hyvän seuran kanssa. Tie vei vielä ostosten kautta Teatterin terassille ja lopuksi ruokakaupan kautta kotiin. Oli ihan epätodellinen olo olla yksin kotona illalla. 

Tämä oli nimittäin vasta toinen kerta esikoisen syntymän jälkeen, kun olin yksin kotona yön yli. Esikoinen täyttää seuraavaksi yhdeksän, eli oli todella jo aikakin. Valitettavasti mahdollisuuksia yksinoloon on ollut hyvin vähän tähän saakka ja yleensä ainakin yksi lapsi on ollut seuralaisenani. Mitä minä sitten näinä päivinä tein ylhäisessä yksinäisyydessäni? 

Luin kirjaa parvekkeella ja peiton alla sängyssä. Söin etupäässä herneitä, mansikoita ja juustoja ja katsoin monta jaksoa Hercule Poirotin tutkimuksia boksilta. Vuokrasin leffan. Nukuin pitkään aamuisin ja otin vielä iltapäivällä päiväunet päälle.
Eniten nautin hiljaisuudesta ja siitä, että kukaan ei hetkeen tarvinnut minua. 

Eilen lähdin siskoni seuraksi kaupungille, ohjelmassa oli jälleen ensin lounas ja sen jälkeen aletankojen lomassa kiertelyä. Tällä kertaa palasin kotiin ilman mainittavampia ostoksia ja illalla katselin televisiosta Sinkkuelämää-leffaa.

Ja sitten siinä leffassa tuli kohta, jossa Charlotte kertoo olevansa onnellinen joka ainoa päivä. "Well, not all day every day but yes, every day." Ja minä tiesin, että tämä parin yön miniloma on ollut paitsi tarpeen myös riittävän pituinen, sillä samalla aloin odottaa miehiäni takaisin kotiin. 

Tänään, ennen miehen ja poikien tuloa, söin vielä ison annoksen mansikoita ja vaniljajäätelöä ihan itsekseni. Ihan vaan, koska voin. Sen jälkeen olin taas onnellinen saadessani jakaa herkkuni.
  

Kesäpaikan kuistin korjaus

Nyt on ensimmäinen talon kahdesta kuistista siinä kunnossa, että ilahduttaa. Työmiehet tekivät ensin muutaman päivän hommia ennen juhannusta ja tulos näkyy alla. Paitsi että yksi märkä tukipalkki on vaihdettu kunnolliseen ja lahot laudat korvattu terveillä, on kuisti sisältä kokenut yhtälaisen muutoksen. Tuoreen puun tuoksu tervehti meitä, kun ensimmäisen kerran oven kuistille avasimme. Vinohan tuo on kuin mikä, mutta niin ne vanhat talot välillä tuppaavat olemaan.

Pieni murheenkryyni on tuo sisäovi, johon on ilmeisesti eristyksen vuoksi liimattu ensin sentin paksuinen levy ja sen jälkeen päällystetty levy tapetilla. Huokaus. Ei siinä muuta, mutta onhan se nyt tolkuttoman ruma.

Vaikka puu itsessään on kaunista, tulee siitä minulle aina jotenkin keskeneräinen fiilis. Niinpä me otimme maalisudit kauniiseen käteen ja maalasimme juhannuksena ensimmäisen kerroksen seiniin ja kattoon isäni ja mieheni kanssa. Raot ehdittiin maalata vielä toistamiseen ennen kuin lähdettiin kotiin ja seinät saivat toisen maalikerroksen matkalta palattuamme. Lattia jää tässä vaiheessa maalitta, mutta vaihtuu sekin valkoiseksi, kunhan ehditään ja jaksetaan. Kuistin maaliksi valittiin Vinhan ulkomaali, koska tila on kylmä ja maalin tulee kestää talven pakkaset.

Kasasin jo hyvissä ajoin ennen kuistin valmistumista sisustustavaroita odottamaan. Rekki on Ikeasta ja matto tutulta käytettynä hankittu Ikean kelim-matto. Miten kauniit värit siinä onkaan, erityisesti yhdistettynä valkoiseen! Lisäksi kuistille tuli talolla valmiina ollut korisohva lampaantaljalla pehmustettuna sekä käytettynä hankkimani naulakko. Eikä siinä paljon muuta sitten tarvittukaan, että uusi sisäänkäynti oli valmis.

Ja tällainen siitä sitten tuli:

Mallailin aika pitkään erilaisia mattovaihtoehtoja kelimin oheen. Vanhoja räsymattoja löytyi kyllä, mutta ne ovat kaikki vähän turhan pitkiä tuohon kyseiseen tilaan. Lopulta ratkaisuksi muodostui kynnysmatto yhdessä Ikeasta hankitun räsymaton kanssa. Valitsin punasävyistä raitaa toiseen mattoon sopien. Valaisin on samanlainen kuin talon keittiössä majailevat kaksi kattovalaisinta.

Vanhempi kuisti on nyt suljettu odottamaan kunnostusvuoroaan ja käytännössä toimii varastona esimerkiksi grillille. Lyhdyt ovat löytöjä Jyskistä.

Sitten terassin kimppuun!