Ruskaretki ja kekrikakara

Viimeiset hetket kuvata syksyn kauneutta, viikon kuluttua taitavat kaikki nämä ihanat vaahteranlehdet olla maassa marraskuun myötä. Kuopus nautti klassikkoleikistä täysin siemauksin, kun kotimatkalla hypeltiin lehtikasaan. 

Oli tuttifruttipuu, oli kola-limepuu ja oli appelsiinipuu. Ei mitään tylsää peruskeltaista, häntä oli hauska kuunnella ja seurata toisen iloa syksystä.

Esikoisella on tänään koulussa kekrikemut. Iso peukku sille, että suoraan muualta apinoidun halloween-perinteen sijaan vietetään jotain omasta kulttuurista nousevaa, vanhaa ja perinteistä. En ole muutenkaan halloweenin ystävä enkä ymmärrä miksi esimerkiksi pyhäinpäivä ei ole enempää arvossaan. Tänään kouluun lähti kekriä juhlistamaan ninja.

Kolme minuuttia tämän kuvan julkaisemisen jälkeen ninja riipi eteisessä naamiaispuvun pois päältään ja ilmoitti menevänsä ihan itsenään vaan.

Joulumietteissä kotitoimistolla

Kyllä, siinä se j-sana nyt ensimmäisen kerran tälle syksylle kuultiin. Ei sillä, ovathan kovemman luokan intoilijat esikoinen ja isoisänsä jo suunnitelleet koko bakkanaalin kulun tarkalleen, ei tarvitse enää kuin ilmestyä paikalle sitten vajaan kahden kuukauden kuluttua. 

Itse asiassa koko homma lähti siitä, että päiväkoti muisti loma-aikakyselyllä näin heti syysloman jälkeen. Tänä vuonna meidän lomailuamme sanelee ensimmäisen kerran koululainen ja hänen loma-aikansa. Koulu loppuu lauantaina 19.12 ja kun kouluun palataan vasta loppiaisen jälkeen, on siinä vapaata kerrakseen ennen ja jälkeen pyhien. Lopulta kyselylomakkeen rastitus oli helppoa, kuopus lomailee saman ajan kuin esikoinenkin ja me miehen kanssa sumplimme sitten miten sumplimmekaan, päivä kerrallaan. Täytyy kyllä tunnustaa, että odotan nyt jo hieman sitä joulunalusviikkoa ja kaikkia ihania joulujuttuja, joita saan poikieni kanssa silloin puuhailla. Koska totuuden nimissä, minähän se todennäköisesti olen lasten kanssa suurimman osan vapaasta ja mies sitten päivän sieltä ja toisen täältä miten kalenteri antaa myöten. 

Otin töiden oheen tehtäväksi pienen oikolukuprojektin ja viimeiset neljä iltaa ja osin päiviäkin olen kuluttanut kirjan parissa. Nyt se on palautettu, olin tänään kotona viimeistelyhommissa ja tuossa keittiönpöydän ääressä istuessani oli pakko napata kuva kotoa. Kaunis olohuone, ihana koti. Onpa onni saada asua täällä.

Tänään ehdin jo heti kahdeksi kuopuksen luo, sitä ennen vielä pienet läppärisessiot sekä nopea piipahdus lähikaupassa hakemassa kahvia loppuneen tilalle. Hyvä tiistai.

It is over

Ensin huomasin etten enää ollut kiinnostunut uutuusvaunuista, en lastevaatemerkkien uusista mallistoista tai Vauva-lehdestä. Ei ollut enää tarvetta ja mielenkiinto oli taas suuntautunut muualle.

Pari viikkoa sitten televisiossa alkoi Marja Hintikan uusi talk show, jonka mainostettiin sanovan suorat sanat lapsiperhe-elämästä. Laitoin ensimmäiset jaksot talteen boksille, ajattelin katsovani ne sitten joskus sopivan vapaahetken tullen. Ohjelmaan seuraavina päivinä saatoinkin lukea kohut lööpeistä. Pilaako lapsi seksielämän ja pitääkö äidin olla aina lasten käytettävissä. Katsojien lapsiperheläävät kuvina, katso ja samaistu. Eräänä päivänä poistin tallenteet. Marja Hintikasta tykkään kovasti, mutta nyt oli aika ajanut tämän teeman ohitse omalla kohdallani.

Sillä ihan sama. En jaksa katsoa tai lukea erilaisista lapsiperhevalinnoista vastakkainasettelun kannalta, en jaksa vääntöjä. Ne eivät enää kiinnosta tai kosketa eikä minulla ole tarvetta hakea hyväksyntää omille valinnoilleni. En halua istua sohvalla ja miettiä, että en minä vaan tai ei meillä koskaan, ikinä, milloinkaan. En ole kiinnostunut kertomaan miten meillä tehdään asioita, enkä varsinkaan pohtimaan akselilla imetys vai pulloruokinta, yökyläily vai perhepeti, päivähoito vai kenties kotikoulu. Jokainen perhe olkoon ihan tasan sellainen kuin on. Sitten tajusin, että aika hyvä homma muuten. Olen kasvanut omaan äitiyteeni täydeksi emmekä me enää ole leimallisesti lapsiperhe. Me olemme ihan vain perhe. 

Pikkulapsivaihe, jota meillä on lähes kahdeksan viime vuotta eletty, on taputeltu. Tuntuu tiedättekö ihan siltä, että on koko elämä edessä! Nämä kuvat ovat tältä aamupäivältä, kun pojilla oli peliaikaa ja meillä miehen kanssa kahvi- ja sanomalehtiaikaa. Sopivat teemaan.

Viime aikoina luettua

Pari kirjavinkkiä innokkaille lukijoille:

Sofi Oksasen Norma on varmasti vuoden odotetuin uutuuskirja. Teos ilmestyi syksyn alkajaisiksi suurten lanseerausjuhlien myötä ja minäkin pääsin tutustumaan Norma Rossin ihmeelliseen maailmaan heti tuoreeltaan. Norma on nainen, jonka hiukset kasvavat metrin päivässä. Teos käynnistyy mysteerin myötä, kun Norman äiti kuolee ja tytär lähtee perehtymään äitinsä viimeisiin päiviin. Samalla äidin elämästä alkaa paljastua salaisuuksia ja Norma joutuu punnitsemaan elämäänsä uudelleen. Fantasia-aines yhdistää hiusten myymisen kohdunvuokrauksen kaltaisiin ihmiskaupan ongelmiin tässä teoksessa, jolla on tärkeä ja ajankohtainen aihe. Käsittelystä olisi kuitenkin odottanut enemmän. Nyt tuntui, kuin olisi lukenut naistenlehden jatkokertomusta, joka viihdyttää aikansa ja unohtuu sitten. Harmi.

Paula Hawkinsin Nainen junassa käyttää rikoskirjallisuuden vanhaa asettelua hyväkseen. Jo Agatha Christie aikoinaan kirjoitti dekkarin, jossa nainen todistaa junamatkallaan murhan. Nyt tutustumme Racheliin, joka matkustaa aamuin illan samalla junareitillä saman talon ja siinä asuvan pariskunnan ohitse. Sitten talon nainen katoaa ja myös lukija saa huomata Rachelin olevan klassinen epäluotettava kertojahahmo. Mysteeri on valmis. Kirjan asetelma on hyvä ja mielenkiintoinen ja teos parhaimmillaan sen keskivaiheilla, mutta alku pitkäveteinen ja loppu valitettavan nopeasti punottu. Kannattaa joka tapauksessa lukea, kyllä tämä jännärikirjallisuuden ystäviin uppoaa.

Outi Pakkasen Helle oli nopeasti luettu. Pidän Pakkasen dekkareista, olen lukenut ne kaikki ja etenkin Helsinki-kuva on kirjoissa aivan huikea. On kiva lukea tutuista paikoista ja käydä romaanin sivuilla Helsingin kortteleissa. Nämä teokset ovat siis aina odotettuja, mutta siihen ne myös monesti jäävät. Huomasin Pakkasen julkaisuluetteloa katsoessani, etten muista viimeisistä viidestä kirjasta yhtään mitään. Ne ovat hyvää viihdettä, nopeasti luettu ja valitettavasti myös nopeasti unohdettu jälkiä jättämättä. Tällä kertaa Anna Laine koirineen päätyy putkiremonttia pakoon uuteen taloyhtiöön, jossa luonnollisesti on omat salaisuutensa. Myös rakkaus kolkuttelee pitkästä aikaa ovea.

Leena Lehtolaisen Maria Kallio on toinen vakkarihahmo, jonka jokainen uusi tuleminen otetaan ilolla vastaan. Surunpotku esittelee meille tilanteen, jossa Kallion, Koivun ja Puupposen jaos on lakkautusuhan alla ja jokaisen elämä saamassa uudenlaisen käänteen uhkaavan työttömyyden tai yksityiselämän kriisien myötä. Sitä ennen ehditään kuitenkin tutkia Tapiolan kirkossa murhatun jalokiviasiantuntijan tapausta. Taattua Lehtolaista, pidin kovasti.

The Penkki

Muistaakseni se oli viime kevättä tai alkukesää, kun yhdessä kuopuksen kummitätien kanssa tehtiin penkkitilaus ruotsalaiseen kauppaan. Kummitukset ottivat penkkinsä mustavalkoisina, minä halusin harmaan. Nyt penkit ovat löytäneet tiensä kotiin, mutta kyllä niitä odoteltiinkin, kyseltiin perään ja haettiin alennustakin toimitusvaikeuksien takia. Useampi kuukausi ehti vierähtää, mutta tässä se nyt on. 

Penkki löysi paikkansa käytävältä läheltä eteistä. Se on myös osoittautunut oivaksi paikaksi laskea käsistään mitä nyt ikinä onkaan viemässä tai tuomassa ja usein käsilaukkunikin siitä nykyisin löytyy. Juhlissa se tarjoaa hieman lisää istumatilaa ja kengät saa laitettua jalkaan siinä istuen. 

Kaunis kuosi, rauhalliset värit, mutta samaan aikaan vähän terävyyttä mustien jalkojen myötä. 

Ja sopiihan se meidän kotiimme noin muutenkin aika kivasti.

Kun lapset joskus tulevaisuudessa katsovat vanhoja valokuvia he tulevat todennäköisesti muistamaan vuoden 2015 sinä vuotena, kun mutsi hurahti siihen kiemuraiseen kuvioon.

Perhekuvauksessa

Eräänä lokakuisena sunnuntaina suuntasimme valokuvaajaystävämme kanssa vanhalle junavarikolle ottamaan meistä perhekuvat sekä kymmenennen hääpäivän että koululaisen myötä uudenlaisen elämänvaiheen kunniaksi. En usko, että on tarpeen kertoa enempää, vaan annan kuvien puhua puolestaan. 

Niinpä. Aivan täydellisiä! 

Kaikki kuvat (c) Sonia Pihlajamäki Photography

Lomalaisten arkea

Kotona jälleen! Pesukone on pyörinyt ahkerasti samalla kun olen muun muassa siivonnut sähköpostiani, ruokkinut nälkäisiä suita ja hoivannut kipeää kuopusta. Hän oli jo viikon alussa hieman nuhainen eikä kylpyläelo tietysti tuonut asiaan parannusta. Nyt lämpöä on ihan reilusti ja lapsi räkäinen kuin mikä, ihan puolikuntoinen ja vähän reppana. Huomenna olisi tietysti se kovasti odotettu ja kauan sitten buukattu ravintolaan ja leffaan meno miehen kanssa. No, elämä on. Hoitoavut tulevat siksi aikaa, että pääsemme Farangin patojen äärelle. Leffa jääköön odottamaan aikaa parempaa.

Pikkureissu Naantalin kylpylään oli tosi mukava. Oli kiva olla porukalla matkassa ja uida niin paljon kuin sielu sieti. Silti totesimme kahden yön riittävän hyvin ja vähän enemmänkin, emme kyllä viikkoa saisi millään kulumaan. Emme me nytkään vain kylpylätiloissa oleskelleet, vaan teimme muutakin.

Näiden kahden kundin kanssa on kyllä niin helppoa mennä ja tulla. Välillä on ihan ehta Kiljusen herrasväki -fiilis, sen verran meistä kolmesta ääntä ja meteliä lähtee. En edes halua laskea kuinka monta kertaa sanoin "älä juokse", ehkä miljoona. Mutta iisiä ja mukavaa, ovathan nämä omat tyypit. Meillä oli yksi huone, isoäiti ja täti majoittuivat toisessa. Siinä välillä sitten suhattiin sujuvasti.

Tässä ollaan Turussa pienellä shoppailureissulla uimisen lomassa. Stockalta sai lapsen pään kokoiset jätskiannokset lounaaksi sen jälkeen, kun oli isoäidin kanssa käyty leluosastolla.

Minä kävin balilaisessa hieronnassa, oli rentouttava vajaa tunti. Näistähän sitä säästää arjessa ensimmäisenä, ei käy hieronnassa koskaan ja venyttää kampaajaväliä.

Ja kun pallopäät olivat unten mailla toinen vuodesohvalla ja toinen tiukasti kyljessä kiinni, luin dekkaria ja söin karkkia. Rentoa.

Tässä taittuu kotimatka. Mutsinsa kaltainen lukutoukka tämä ekaluokkalainen. 

Kun eka remppakierros on ohi

Viime sunnuntaina mies lähti poikien kanssa laittamaan kesäpaikkaa talviteloille samalla kun minä jäin siivoamaan kotiin. Tässä vaiheessa tarkoituksena oli sulkea talo odottamaan uutta kevättä, pihan osalta ajattelimme ehkä käydä vielä myöhemmin haravoimassa ja laittelemassa sitä kuntoon. Yöpakkaset ovat kuitenkin jo käsillä ja todettava on, että ensimmäinen kesä talolla on pistettävä pakettiin.

Näin uusina kesäpaikkalaisina piti oikein googlata, että mitä sitä nyt onkaan tehtävä talvea varten. Niinpä vesijohdot laskettiin tyhjiksi, jääkaappi ja pakastin sulatettiin ja ruokakaappi tyhjennettiin. Sähköt laitettiin pois päältä ja ikkunat tarkistettiin. Kaikki ovet suljettiin ja lukittiin ja todettiin ikkunoiden falskaavan sen verran hyvin että ilma kyllä pääsisi vaihtumaan talossa. Sohva ja sängyt peitettiin ja kaikkialle ripoteltiin valkosipulinkynsiä hiiriä karkottamaan (minun keinoni). Myös hiiriansoja käytettiin (miehen keino). Saunasta tyhjennettiin tuhkat uuninpesästä ja pata tyhjennettiin myös. Kaikki jäi siistiksi odottamaan kevättä, mitään arvotavaroitahan meillä ei tuolla ole, joita olisi pitänyt kotiin kantaa. Jos joku ikivanhan kuvaputkitelevision haluaa, niin on varmaan sitten sen tarpeessa. Mies kävi myös naapuritilalla kertomassa, että talo on laitettu talviteloille ja me tulemme korkeintaan enää pihaa haravoimaan tai rännejä puhdistamaan. Pieni silmälläpito on naapuriapuna hieno juttu.

Niin että mitä sitten seuraavaksi? Kun kevät koittaa on aika taas tarttua toimeen jostain päästä ja jatkaa samoja perusparannuksia kuin mitä kuluneena kesänä aloiteltiin. Olin suunnitellut ja toivonut, että olisimme saaneet yläkerran pintojen purkutyöt tehtyä jo tänä syksynä. Näin ei kuitenkaan käynyt, emme ole kerta kaikkiaan ehtineet muun elämän ohessa talolle tapetteja repimään. Samaten se yksi vintti jäi tyhjentämättä. Sinällään tämä tuskin mitään haittaa, ovathan samat roinat olleet paikoillaan jo kymmeniä vuosia eikä yksi talvi lisää tuo eroa asiaan. Mutta minua se häiritsee. Olisin niin mielelläni aloittanut keväällä puhtaalta pöydältä niin, että kaikki entisten asukkaiden rojut olisivat poissa ja me pääsisimme suoraan siivoamaan ja kunnostamaan mieleiseksemme. Että sinällään tämä on nyt oikein hyvä kärsivällisyysharjoitus, hiljaa hyvä tulee ja sitä rataa. Miehen kanssa puhuimme, että keväällä otamme samanlaisen parin päivän rypistyksen kuin mitä viime keväänä teimme ja aloitamme mökkikauden tyhjentämällä sen vintin ja purkamalla ne pinnat. Ei siihen kauaa mene, mutta olisipa vaan ollut kiva, jos sekin olisi jo tehty.

Ensi keväänä akuutein työmiestä vaativa homma on molempien kuistien kunnostus. Ne pitää paitsi nostaa ulkoa ja katsoa toisen kuistin mahdollinen laho yhdestä kohtaa kuntoon, myös maalata sisältä. Tämän saa ulkopuolinen remppamies tulla tekemään. Yläkerran pintaremontti sen sijaan hoituu omin voimin. Tarkoitus on laittaa muovimaton sijalle yläkerran aulaan ja kahteen makuuhuoneeseen lautalattia sekä maalata tai paneloida seinä ja katto. Epäilen, että paneloinniksi menee, kun katsoo tuota yllä olevaa kuvaa. Tila on kuitenkin sen verran kompakti että hoitunee meidän taidoillamme ja lähipiirin osaavilla apureilla kuntoon. Lisäksi haaveilemme terassin tekemisestä pihalle ja pojille on luvattu trampoliini yhteen kulmaan. Nämä kaikki olisivat agendalla ensi kesän aikana, riippuen tietysti ihan siitä miten rahaa ja aikaa on. Yläkerta saisi näyttää vähän tältä:

Tosin ainakin poikien puolellee tekisi mieli tuoda väriä ainakin seiniin. Vaikkapa harmaata. Tai vihertävää. Hurjaa.  

Pidemmän ajan korjaus/uudistuskohteisiin kuuluvat ehdottomasti ikkunat. Ne ovat todella kunnostusta vailla, mutta myös kohtuullisen kallis panostus. Sen lisäksi olemme pohtineet suhkun rakentamista joko taloon sisälle tai saunalle, vaihtoehtona on vesien vetäminen saunarakennukseen. Myös yläkerran sähköt jäivät tässä vaiheessa uusimatta ja ne ehkä kannattaisi uusia mieluummin ensi vuoden pintaremontin yhteydessä kuin myöhemmin.

Tekemistä riittää. Mutta yksi asia kerrallaan ja kärsivällisyysharjoituksia siinä ohessa.