Tämä sairausloma-aika on saanut taas kerran huomaamaan miten ihania tyyppejä lähipiiristä löytyykään. Paitsi että olen saanut nauttia miehen ja lasten huolenpidosta, olen vastaanottanut myös ilahduttavia vierailuja ystäviltä. Aivan korvaamattomia tyyppejä!
Yksi tuo kukkia, välipala-aineet ja kahvimaidonkin tullessaan ja pitää seuraa pari tuntia.
Toinen tuo kukkien lisäksi naistenlehtiä ja imuroi ohimennessään.
Kolmas tuo mukanaan seuraa esikoiselle ja kuopukselle ja vietämme hauskan päivän ihan niin kuin silloin ennen, kun nämä kouluunmenijät olivat vauvoja. Arjessa ei enää nähdä yhtä usein kuin ennen, mutta juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäi.
On ollut vauvaterapiaa, äititerapiaa ja ennen muuta juttuseuraa. Onnea on ystävät.
Sitten on äiti, joka täyttää pakastimen pullolleen helpottaakseen arkea ja tuo leipomiaan herkkuja kaikille. Auttaa kaikessa, missä vain voi. Äiti. <3
Jalan osalta ollaan päästy siihen vaiheeseen, että puolivaraus leikatulla jalalla on nyt sallittu. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että paikallaan seisoessani paino jakautuu tasaisesti molemmille jaloille ja kävellessä saan myös laittaa puolet painostani toipuvalle koivelle. Kepit ovat yhä parhaat kaverini ja ortoosi tiukasti jalassa koko ajan. Tikit on poistettu ja haava todella siisti, en myöskään ole ottanut särkylääkkeitä enää aikoihin muuta kuin satunnaisesti.
Aika on kyllä kulunut tässä kuussa jotenkin erityisen nopeasti, kun leikkauksestakin alkaa olla jo kolme viikkoa ja reilun kahden viikon päässä häämöttävä röntgenkontrolli lähestyy. Ette usko miten paljon toivon saavani sieltä puhtaat paperit sen suhteen, että pääsen jo kävelemään kevyesti, takaisin töihin ja auton rattiin. Pitkä kuntoutus on edessä, se on selvää, mutta pidetään peukkuja, että luutuminen olisi nyt alkanut tapahtua ja toipumisesta päästäisiin sinne kuntoutuksen pariin huhtikuusta alkaen. Paljon on kysyttävää lääkäriltä kuntoutusajasta fysioterapiaan ja korkokenkien käyttöön. En halua ajatella sitä vaihtoehtoa, että sairausloma jatkuisi, mutta siihenkin pitää varautua.
Olen myös päässyt yhä enemmän ulos talosta tuulettamaan päätäni. Viime viikolla olimme ensin parhaiden leidien kanssa Pastorissa drinkeillä ja syömässä, mies hoiti kuljetukset ravintolan eteen ja siitä taas kotiin.
Viikonloppuna puolestaan ajettiin kolmevuotissynttäreille koko perheen voimin. Kivaa oli, kuten yleensäkin! Vaikka kyllä minä olen väsynyt tehtyäni jotain useamman tunnin ajan, ei tarvitse muuta kuin istua sohvalla kylässä. Jalka on sen jälkeen kivuliaampi ja koko yleisfiilis ihan poikki. On se jännä miten yhden raajan vamma vaikuttaa niin paljon kokonaisvointiin. Mutta henkisellä puolella nämä käynnit ovat kultaakin kalliimpia, kun pääsen pois kotisohvalta ihmisten pariin!
Nyt penkkiurheilija täällä siirtyy hiihdon pariin, ottaa naistenlehden käteen ja kahvikupin toiseen. Päiväkahvien aika!
