Tahtoo!

Mutta ei oikeasti taida tarvita. Mikä sääli. Eikö ole ihania, molemmat Miu Miun.

Kuvat mytheresa.com

Katsotaan kuinka kauan tämä "ajattelen järjellä" -vaihe kestää.

Kaupunkilaislasten kesämökki

 Aivan täydellinen heräteostos loppuviikon kaupunkireissulta. Kävin kurkkamassa uuden Granit-liikkeen valikoimaa ja näin heti ensimmäiseksi pahvisen leikkimökin. Koska hintaakaan ei ollut kuin 37 euroa, lähdin bussipysäkille pahvimökkiä mukanani raahaten.

Lapset olivat innoissaan ja mies ryhtyi kokoamaan majaa heti, kun kotiin saakka päästiin.

Pian oli mökki pystyssä keskellä olohuonetta ja koristelu saattoi alkaa. Annoin lapsille kynät, tarroja ja vapaat kädet.

Esikoisen piirtämässä kuvassa sadepilvi sataa hänen ja kukan päälle. Alla on kuopuksen taidetta, en ihan saanut selvyyttä mitä kuva mahtaisi esittää.

Mies laittoi kattoon vielä koukun johon ripustettiin taskulamppu. Näin saatiin mökkiin valot iltoja varten. 

Postiluukku toimii suuntaan kuin toiseenkin.

Siinä se nyt on ja jos ehjänä pysyy, saakin olla kesän loppuun saakka. Kerroin kyllä pojille tarkat säännöt siitä kuinka mökki pysyy kunnossa ja hyvänä, mutta saa nyt nähdä. Onhan se kuitenkin vain pahvia. Hinta-laatusuhde on kuitenkin erinomainen ja iloa tuosta on kertynyt jo paljon. Siellä on syöty iltapalaa, luettu kirjoja ja leikitty muuten vain. Hyvä ostos. 

Uudet sängyt

Ihan vastikään kerroin, kuinka olimme saaneet poikien huoneen kuntoon, hankkineet sinne kerrossängyn ja sillä oli tarkoitus mennä eteenpäin joitakin vuosia. Käytäntö osoitti toisin.

Kuopuksemme on vikkelistä vikkelin. Lisäksi hän on tavattoman huimapäinen ja uhkarohkea, jonka motto on varmaan jotain "kovempaa ja korkeammalle" -tyylistä. Kerrossänky ei hänen mielestään suinkaan ollut nukkumista varten, ehei. Sehän oli maailman mahtavin kiipeilyteline!

Aikamme katselimme sitä menoa, kun ipana onnistui kiipeämään suunnilleen pää alaspäin yläsänkyyn saakka, roikkui ja pelleili. Yritimme puhua, opettaa, lahjoa ja uhkailla häntä olemaan temppuilematta, mutta minkäs teet. Kaksivuotias on vielä pieni ja tämä meidän yksilömme ilman minkäänlaista itsesuojeluvaistoa. Toivottavasti se kehittyy joskus. 

Viimeinen niitti oli se, kun lapsi yhden viikonlopun aikana tippui ensin yläsängystä selälleen alas ja sen jälkeen, keksittyään kuinka hauskaa ylhäältä on hyppiä, yritti loikata nojatuoliin. Ja loikkasi ohi. Totesimme miehen kanssa, että meno on kaikkea muuta paitsi turvallista ja meidän on myytävä kerrossänky nyt, kun kuopus vielä on säästynyt kipseiltä. Niinpä tuumasta toimeen ja sänky siirtyi miehen siskon lapsille nukkumapaikaksi.

Pienen surffailukierroksen päätteeksi suuntasimme esikoisen kanssa sänkyostoksille Juvin kesäalennusmyynteihin. Katselin kaikenlaisia sänkyjä, mutta kriteereitä oli muutama. Halusin täyttä puuta olevat ja jatkettavat sängyt, jotka periaatteessa menisivät lapsilla ihan isoiksi saakka. Leveys sai siis olla sen normaalin 80 senttiä. Juvin sänkyjä olin ihaillut jo esikoisen ollessa pienempi ja nyt tehtiin kaupat kahdesta päästävedettävästä puupedistä.

Sängyt ovat kovasti mieleeni, yksityiskohdat ovat kauniita, mutta sängyt itsessään jykevät ja pojille sopivat. Kivasti ne asettuivat huoneeseenkin. Patjat käytiin ostamassa Ikeasta, sieltä saa kohtuuhinnalla hyvän tuntuisia patjoja. 

Nyt jäljellä on vielä värin valinta, päätimme nimittäin miehen kanssa maalata sängyt itse ja ostimme ne puuvalmiina. 

Esikoinen haluaa punaisen sängyn. Minä ajattelin jotain helmenharmaata, sinisävyiseen taittuvaa. Ans kattoa mihin päädytään. 

Ja jotta tässä ei olisi tarpeeksi mietittävää, on poikien huone myös kattovalaisinta vailla. Musta jokeri, valkoinen jokeri, vai jotain ihan muuta? Ehdotuksia otetaan vastaan oikein mielellään!

Huivihuuma

Mrs Eriksson loves huivit. Becksöndergaardin kyseiset vaatekappaleet ovat ihastuttaneet jo tovin ja ainoa este hankinnalle on valinnan vaikeuden lisäksi ollut hieman tyyris hinta. 

Pari päivää sitten tein pientä blogikierrosta ja eksyin Mrs Jonesin verkkokauppaan. Muutama klikkaus ja niin monesti ihailemani huivi oli tulossa kotiinpäin, kolmenkymmenen prosentin alennuksella. 

Arvostan kovasti kaunista paketointia ja käsin kirjoitettua korttia.

Silkkiä ja villaa, harmaata ja mustaa, raitoja ja -yllätys yllätys maakravulle- ankkureita. Tulevan syksyn luottoasuste epäilemättä. Kuka sanoo, että ankkurit kuuluvat vain kesään?

Yöpöydällä nyt - Jo Nesbø ja Poliisi

Varoitan heti alkuun, että seuraava teksti saattaa sisältää spoilereita niille, joilta sarjan viimeinen osa on vielä lukematta. Siinä tapauksessa postauksen alkuosa on turvallista luettavaa ja tähdillä erotettu loppuosa kannattaa suosiolla skipata. Siis siinä tapauksessa, että haluatte säilyttää täyden radiohiljaisuuden Poliisin tapahtumiin. 

Eräänä päivänä tässä viime keväänä olin isoäidilläni käymässä ja juuri sillä hetkellä ilman luettavaa. Huomasin hyllyssä Jo Nesbø -nimisen kirjailijan dekkarin ja nappasin sen mukaani luettavaksi. Muistelin äitini joskus kehuneen kirjailijan teoksia, mutta itselläni ei ollut ollut aikaa tutustua niihin. Aloitin sarjan aivan keskeltä, Panssarisydämestä. Jatkoin Gengångarenilla, joka on suomennettu nimellä Aave. Näiden jälkeen olin koukussa ja pahasti ja päädyin hakemaan koko sarjan alusta saakka Akateemisesta, olivat sopivasti jo pokkareina saatavilla. 

Kuva: johnnykniga.fi

En tiedä miten ja miksi tämä norjalainen dekkaristi kera antisankaripäähenkilönsä onkin jäänyt minulta täysin huomiotta aiemmin. Pidän pohjoismaalaisista dekkaristeista valtavasti, mutta ehkä olen ollut liikaa Henning Mankellin ja Wallanderin pauloissa ja lukenut etupäässä naisdekkaristeja, kuten Anna Janssonia (vähän väsynyt nykyään), Camilla Läckbergiä (kirkas ykkönen!) ja Ann Rosmania (liikaa henkilöitä ja juonikuvioita, muuten loistava). Mitä olinkaan menettänyt, kun en ollut tutustunut Harryyn aiemmin!

Jo Nesbø kirjoitti ensimmäisen Harry Hole -dekkarinsa jo vuonna 1997. Mikä niissä sitten on niin ihmeellistä, että teoksia on käännetty lukuisille kielille ja Nesbøsta tullut yksi tämänhetkisen pohjoismaisen rikoskirjallisuuden suurimpia tekijänimiä? 

Nesbø on onnistunut keittämään täydellisen keitoksen jokaisen nykydekkareista intoilevan makuun. Teokset ovat vahvan yhteiskunnallisia ja kaunistelemattomia. Niistä välittyy se usein raadollinenkin todellisuus, joka vallankäytön eri asteissa ilmenee eikä mikään ole mustavalkoista, eivät tapahtumat, niihin johtaneet syyt eivätkä ihmisetkään. Kirjailija tietää mistä puhuu kuvatessaan Norjan ja Oslon alamaailmaa, niin huumejuttuja kuin talouskorruptiotakin. 

Ja sitten meillä on tietysti Harry. Lähes kaksimetrinen, rujo ja rosoinen antisankari, yhtä aikaa pelottavan oikeudenmukainen ja rajoista piittaamaton. Armoton kaikkia ja kaikkea, ennen muuta itseään kohtaan. Toipuva alkoholisti ja päihteiden sekakäyttäjä, jonka toipumisen aste on toisinaan paremmalla, toisinaan hieman heikommalla tolalla. Ennen kaikkea inhimillinen, sympaattinen hahmo kaikkine heikkouksineen. Monessa suhteessa Mankellin Wallanderin hengenheimolainen. 

****************************************************************

Harry Harry Harry. Kuinka kukaan voikaan nousta niin monta kertaa kuolleista, pelastua lumivyörystä, selvitä ampumistapauksista ja kidutusväleineistä. Niin kuitenkin kävi jälleen kerran ja veikkaan monen lukijan hieraisseen silmiään, kun tieto uudesta kirjasta tuli julki. Lisättynä kommentilla, että kyllä vaan, Poliisi on kymmenes Harry Hole -dekkari. Loistavaa, hän on täällä taas!

Kuva: johnnykniga.fi

Oslossa ollaan jälleen ja tarina jatkuu melko pian edellisen teoksen lopun järkyttävien tapahtumien jälkeen. Poliiseja alkaa kuolla sellaisten ratkaisemattomien tapausten tapahtumapaikoilla, joita kyseiset poliisit itse ovat aikoinaan olleet tutkimassa. Kuka heitä teurastaa ja ennen kaikkea kuinka saada se loppumaan? Samaan aikaan paikallisen sairaalan kellarissa makaa vakavasti loukkaantunut mies, josta kukaan ei tunnu tietävän mitään, mutta jota vahditaan herkeämättä. Kuka hän on ja mitä hän tietää? Tutkintaryhmä on neuvoton ja tarvitsee apua. Keneltä muultakaan kuin Harryltä.

Koko vanha jengi on siis lopulta koossa taas, kun tapausta aletaan puida. Kuten ennenkin, väkivalta teoksessa on julmaa, jopa erityisen hiuksia nostattavaa tällä kerralla. Sitä käytetään jopa motivoimaan Harryn paluu poliisivoimien konsultiksi ja takaisin murhatutkinnan ytimeen. Ymmärrän tämän ratkaisun kirjailijalta, mutta hiuksia nostattava se silti on. 

Lukiessani nautin tapahtumista lähes yhtä paljon kuin ennen, mutta muutamaa seikkaa on kritisoitava. Romaanissa on ensinnäkin muutamia tälle nimenomaiselle tarinalle hieman yhdentekeviä juonikuvioita. Yksi näistä kytkeytyy Harryn ja Rakelin päätökseen mennä naimisiin ja kuvaa niitä tunteita, joita Harry tulevasta sitoutumisesta kokee. Saamme myös seurata kostoretkellä olevan ikuisen kakkosmiehen taivalta kohti päämääräänsä. Toisekseen on käsittämätöntä, että koko Oslon poliisivoimat tuntuvat olevan riippuvaisia yhdestä miehestä, olkoon tämä kuinka loistava tutkija tahansa. Gloriaa ja kohottamista, sitähän tämä lähes koko teos on Harryn osalta. Nykyajan ihmemies.

Kun kirja vielä oli kädessäni avaamattomana pyysin mielessäni yhtä asiaa. Jo Nesbø on kertonut sarjan olevan lähellä päätöstään ja toivoin, ettei kirjalla ja sitä myöten ehkä koko teossarjalla olisi imelää ja sokerista loppua. Älkää ymmärtäkö väärin, toivon Harrylle kaikkea hyvää. Silti koko homman pilaisi loppu, jossa vanha sekakäyttäjä ja rujoa elämää elänyt Hole kokisi valaistumisen jälkeen parantumisen ja saisi kaiken. Että ei se sovi, mieluummin vaikka takaisin sinne Hongkongiin, kiitos.

Luettuani teoksen loppuun oli tyytyväinen ja tyytyväisyydestäni jopa hieman yllättynyt. Ja tyytyväinen on myös Harry, joka "astui ulos kirkonportaille. Siristeli silmiään kesäkuun häikäisevässä auringonpaisteessa. Seisoi hetken siinä, silmät kiinni, ja kuunteli pitkin Oppsalia kaikuvaa kirkonkellojen kuminaa. Tunsi kuinka kaikki oli täydellisessä tasapainossa, tismalleen vaakasuorassa, oikeassa järjestyksessä. Tiesi, että tämän pitäisi loppua tähän, juuri näin." 

Loppuuko se? Se jää nähtäväksi eikä sitä tiedä kukaan muu kuin Jo Nesbø, jos edes hän. Itse epäilen vahvasti, sen verran herkullinen cliffhanger loppuun oli vielä kerran piilotettu! Vink vink herra Nesbø, siitä olisi hyvä jatkaa!

Dumbot ja Jumbo

Jos välillä tekee todella hyvää olla yksin kotona (kuten minä torstain ja perjantain välisen yön, ensi kertaa vuosiin), on se arkitodellisuus juuri niin kivaa, kun siitä tekee.

Taas kerran me katsottiin dvd:ltä Dumboa, miljoonatta kertaa.

Minä olen Jumbo ja sain taas syliini kaksi norsunpoikasta. Riidan välttämiseksi keksin, että toisen nimi olkoon Jumbo juniori toisen ollessa Dumbo. 

Etteikö muka koulutus kannattaisi, kun tällaisia pähkinöitä pääsee pureksimaan.

No more Pampers

Jos esikoinen oppii uusia taitoja, oppii niitä myös kaksivuotias kuopus. Seisoin viimeisimmällä kauppareissulla tovin vaippahyllyn edessä miettimässä, että ei enää. Ei enää yhtä ainutta vaippapakettia tähän talouteen, ei niiden vaihtamista tai mukana kantamista. Sillä kuopus on nyt täysin kuiva.

Keväällä jo kirjoitin, kuinka ipanan yövaippa alkoi olla aamuisin kuiva ja kuinka se pottaili päiväkodissa. No, tätä seurasi aivan totaalinen pottalakko niin kotona kuin hoidossakin ja asia laitettin hautumaan. Koska vaipat pysyivät kuitenkin yön jäljiltä kuivina ja lapsen pidätyskyky oli siten kypsynyt, päätimme miehen kanssa tehdä saman kuin aikanaan esikoisen ollessa 2,5-vuotias ja pidätyskykyinen. Kesäloman alkaessa vaipat pois, matot rullalle ja potta keskelle lattiaa. Paljon muistuttelua ja potalle viemistä, kasa uusia hienoja kalsareita ja karkkipalkinto jokaisesta onnistuneesta suorituksesta. Toki myös isoveljelle, joka jaksoi ensimmäisinä päivinä ahkerasti kysellä pienemmältä, että mahtaisiko tämä haluta potalle. Juhannussunnuntaina aloitettiin.

Oma hermo kesti sellaiset viisi tuntia. Ensimmäisen päivän iltana oli aivan epätoivon partaalla, sillä lapsi pissaili miten ja minne sattuu, kalsareihin kuusi kertaa ja potalle kerran. Siitä kerrasta sitten iloittiinkin kaikkien muiden edestä ja tsempattiin ja rohkaistiin lasta. Koska näissä hommissa omaa turhautumista ei parane näyttää, päädyin kirjoittamaan Facebookin kautta avunpyyntöjä kavereille pinnan pidentämiseksi. 

Seuraavana päivänä luku kääntyi ympäri ja kalsareista kastuivat yhdet. Yöllä se oli riisunut itse vaippansa pois ja nukkunut ilman sitä. Kolmannesta päivästä eteenpäin ipana huusi itse, kun on hätä, meni potalle ja teki hommat. Molemmat hädät. Yöllä ei enää käytetty vaippaa. Viikon lopussa käytiin jo lääkärillä ja kaupassa ja seuraavalla viikolla lennettiin matkalle. Koneeseen laitoin varuiksi vaipan, mutta ei lapsi sinne mitään tehnyt, vaan pyysi päästä vessaan. 

Osuimme siis aikamoiseen herkkyyskauteen ja lapsi todellakin oli valmis jättämään vaipat pois. En vain meinaa uskoa sitä, että lapsi todella kyllä pyytää päästä vessaan ja tekee tarpeensa sinne. Kun palasimme Muumimaailmasta täysin kuivan vaipan kanssa, päätin lopulta luottaa ja heittää muutaman jäljelle jääneen vaipan roskiin. 

Ihan samanikäisiä olivat molemmat pojat, kun eivät enää tarvinneet vaippoja. 2,5 vuotta on meillä ollut joku maaginen ikä tähän asiaan, jota ei kiirehtiä voi. Mutta voi pojat, että olen iloinen vaipparumban loppumisesta. Viimeinenkin jäänne vauva-ajasta on nyt mennyttä ja tätä kyseistä en jää haikailemaan. 

Montaa muuta taidan ehkä kuitenkin jäädä.

Lasten kanssa matkalla

Ajattelin kirjoitella muutaman sanan matkustamisesta lasten kanssa tuon yleisemmän matkapostauksen lisäksi. Aihe on meille tuttu ja molemmat pojat ovat aloittaneet reissaamisen heti vauvaiässä. Viisivuotiaalle matkoja on kertynyt jo toiselle mantereelle saakka, kuopus ei vielä ole päässyt niin pitkälle mukaan. Kaikki aikanaan.

Itse painotan lasten kanssa matkustamisessa oikean asenteen tärkeyttä. Mikään ei ole mahdotonta, kaikenlaista voi sattua, mutta sellaista se on. Kaikenlaiseen kannattaa varautua, mutta ei hysteerisesti. Muuten huomaat raahaavasi mukanasi paljon turhaa tavaraa, kun kerran varauduttiin. Olen aivan ehdottomasti koko perheen matkustelun kannalla, kunhan muistaa ettei yhteinen loma voi olla samanlainen kuin kahdestaan vietetty. Mutta ei sen tarvitsekaan, yhdessä saa kaikesta eniten irti! Ja lapset muistelevat lomakokemuksia ja -elämyksiä vielä pitkään, onhan se heillekin ihanaa päästä arkisista ympyröistä pois.

Kaksi- ja viisivuotiaiden matkustajien kanssa reissaaminen on erilaista kuin vauvojen kanssa. Nyt molemmilla on oma reppunsa, jonne pakataan mukaan tulevat lelut ja kirjat (myös tehtäväkirjat ja värityskirjat) unikavereita unohtamatta. Sen verran voi tavaraa ottaa kun jaksaa itse kantaa. Minulla on lentokoneen käsimatkatavaroissa mukana varavaatekerta molemmille (tämä unohtui esikoiselta viime matkalla ja raukka joutui istumaan pari tuntia märissä housuissa appelsiinimehun kaaduttua syliin), puhdistuspyyhkeitä ja pientä syötävää, esimerkiksi rusinoita. Vauva-aikana tähän lisättiin vielä varavaipat, maitoallergisen vauvan korvikejauheet ja tuttipullo sekä tutteja esikoiselle. Lisäksi otan aina kaikkien lääkkeet käsimatkatavaroihin mukaan. Neverfull on aika hyvä valinta, on sitä tavaraa sen verran kuitenkin.

Lentokoneessa saa hyvin aikaa kulutettua ihan vaan kaiken ympäröivän ihmettelyyn, ruokailuun ja pariin vessareissuun. Sen jälkeen luetaan kirjoja, tehdään puuhatehtäviä tai pelataan vähän iPadilla. Minulla on periaatteena, että käytävää ei ravata edestakaisin, joten kuopus ei viime matkalla edes päässyt vessareissua lukuun ottamatta pois penkiltään. Inhoan myös kaikenlaista sekoilua ja häröilyä ympäriinsä, esimerkkinä edessämme istuneet ja meidän puolellamme penkkien yli ja välistä roikkuneet lapset. Meidän tyypit ovat oppineet alusta saakka, että koneessa istutaan ja vyöt pidetään kiinni. Eivät ole raukat saaneet vaihtoehtoa! Sivumennen sanoen on vielä todettava, että vauvan kanssa lentäminen on huomattavasti helpompaa kuin vikkelän parivuotiaan. Sitten se alkaa taas helpottaa ja viihdyttämisen määrä vähenee roimasti. Minäkin lueskelin mennen tullen kirjaa ja lehtiä, vaikka kumpikaan lapsista ei nukkunut koneessa.

Oli kyseessä sitten kaupunki- tai rantaloma, kannattaa miettiä kaikkien perheenjäsenten toiveita ja tarpeita. Omat lapsemme ovat olleet aina tyytyväisiä kaupunkilomailijoita, kunhan säännöllisin välein on poikettu kahvilaan ja välillä on saanut juoksennella tai leikkiä kohdalle osuneessa puistossa. Olen sitä mieltä, että lasten ei tarvitse sopeutua täysin aikuisten tapaan lomailla eikä aikuisten hypätä lasten pillin mukaan viihdyttämässä jatkuvalla syötöllä. Lämpimässä kun nyt oltiin, oli uima-allas ehdoton ykkösjuttu molemmille lapsille. He jaksoivat uida viisi päivää pahemmin taukoja pitämättä, kerran kävivät hotellin lastenklubilla ja kerran puistossa kiipeilemässä ja keinumassa. Mihinkään ohjattuun toimintaan heillä ei ole kiinnostusta, me vain uimme, söimme lounasta, nukuimme päiväunet ja uimme jälleen. 

Erittäin tärkeäksi meille ovat osoittautuneet pienet ja kevyet matkarattaat. Ne olivat tälläkin matkalla mukana. Vaatteita pakkaan yhden vaatekerran per päivä ja muutaman varapaidan vielä päälle. 

Suosittelen lämpimästi huoneistoja, joissa on oma keittiö ja mahdollisuus esimerkiksi puuron tekemiseen lapsille. Sillä meilläkin tankattiin kuopusta aina iltapäivisin. Kaupunkilomilla nuo tietysti ovat harvemmassa, mutta vedenkeitin yleensä löytyy ja kotoa kannattaa ottaa mukaan tiskiharja ja pieni pullo astianpesuainetta esimerkiksi tuttipullojen tiskaamista varten. Samaten vaatteiden peseminen hoituu pesujauhepussien avulla lavuaarissa tai ammeessa. Parvekkeella voi sitten istuskella iltaisin lasten mentyä nukkumaan. 

Jätskitaukojen merkitystä ei voi aliarvioida ja huonehintaan kuuluva aamiainen säästää sekä nälkäkiukulta aamiaispaikan etsinnän aikana että aamiaisen valmistamiselta huoneessa.

Dubrovnikin vanhassa kaupungissa eteen tupsahti leikkipuisto, joten ennen syömistä vanhempien valitsemassa ravintolassa käytiin keinumassa.

Kaupunkilomilla varustus on yleensä kevyempi kuin rantakohteeseen matkustettaessa. Meilläkin laukku täyttyi kellukkeista, uimarenkaasta, erilaisista aurinkohatuista ja uv-puvuista, joita jatkuvan uimisen vuoksi kannatti olla useampia mukana. Hyvät aurinkolasit ovat tietysti tärkeät ja rasvaa kuluu. Kerran otin kaupunkilomalle mukaan puurotetroja ja ruokapurkkeja esikoiselle ja täytin laukkuun tulleen tyhjän tilan takaisin tullessa ostoksilla. Oli erittäin näppärää, kun lapsen saattoi syöttää puiston penkillä nälän iskiessä ja jatkaa sitten kävelyä. Nämä eivät ole olleet turhan nirsoja ruokailijoita, helppoja lapsia kun ovat molemmat olleet. Pilttipurkit maistuivat ihan kylminä vaan.

Matkaan kannattaa lähteä, jos kaikki siitä nauttivat. Joku sanoi minulle kerran, että sehän on vain lastenhoitoa vaikeutetuissa olosuhteissa, joten vielä kerran painotan asenteen tärkeyttä. Se voi olla sitä, tai vaihtoehtoisesti ihana irtiotto koko perheelle. Kuten kuopuksen naamasta näkee, meillä matkoista nauttivat kaikki pienintä myöten!