Kirja-arvostelussa Anna-Liisa Ahokummun Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa

Anna-Liisa Ahokumpu: Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa. 175 s. Gummerus 2018. Kirja saatu arvostelukappaleena Gummerukselta ja arvio julkaistu Suomen Kuvalehdessä.

Melankoliaa ja mollisointuja

Anna-Liisa Ahokummun esikoisromaani Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa on vahva kertomus menneisyyden painolastista ja vaikenemisen seurauksista.

Max Halma on perhostutkija, joka äitinsä Silvian kuoleman jälkeen löytää tämän tavaroista tuntemattoman perhosen. Max haluaa selvittää perhosen alkuperän toiveissa kansainvälinen tunnustus, mutta myös oman perheen salaisuudet tuntuvat vaativan huomiota. Mitä kuolleeksi otaksutulle isälle tapahtui ja miksi äiti ei koskaan puhunut menneestä? Toisaalla Saksassa säveltäjä Viktor Stanislaus suostuu esittämään sinfoniansa vielä kerran ja Max huomaa menneisyytensä kietoutuvan läheisesti säveltäjän vaiheisiin.

Taustalla on jälleen sota. Vuonna 1942 Silvia synnyttää saksalaiselle sotilaalle lapsen, mutta pian sen jälkeen mies katoaa. Etäisen äitinsä kanssa kasvanut Max kuvailee olevansa kuin näkymätön jalka toisessa maassa. Hän on aina ollut irrallinen ja yksin, äitikin kutsui etunimen sijaan vain pojaksi. ”Kohtalo on paksukuorisissa perunoissa” toteaa puolestaan elämään pettynyt Silvia ja jatkaa, että sen hienompaa ei elämä ole.

Ahokummun kirjoittamisen ydin on yllä olevan kaltaisissa hetkien ja tunnetilojen kuvailussa. Hän kirjoittaa herkästi ja luo henkilöistä uskottavia ja samaistuttavia. Lukijan sydäntä puristaa, kun keski-ikäinen Max pohtii olisiko perhosia aina inhonnut äiti kuitenkin ajatellut häntä säästäessään löytämänsä harvinaisen yksilön.

Ahokumpu yhdistää tekstissä päiväkirjamerkintöjä, kirjeitä ja lehtileikkeitä. Kuviakin on joukossa. Ne eivät kuitenkaan tuo tarinalle varsinaista lisäarvoa, sillä se on ilmankin koherentti ja kantaa. Pienoisromaani puolustaa siis myös mittaansa.

Lopulta kirjaa ei voi laskea käsistään. Perhosen tunnistaminen ja isän kohtalon selvittäminen kasvavat koskemaan identiteetin ja olemassaolon kysymyksiä. Analogia unohtamisen, musiikkiesityksen hetkellisyyden ja perhosen lennon välillä toimii.

Viimeisen sivun jälkeen mieli on haikea. Romaanin mollisoinnut säilyvät mielessä pitkään. 

Shoppailemassa Pariisissa

Pariisiin lähtiessämme vitsailimme moneen kertaa siitä, että takaisin tulisimme yhden ylimääräisen laukun kanssa, pitäisihän kaikki ostokset saada mahdutettua mukaan. Todellisuudessa käsimatkatavaroilla matkustaminen oli taktinen veto, eipähän tulisi ostettua mitään aivan järjetöntä tai järjettömän kokoista. Ja hyvin kaikki löydöt sekä tuliaiset mukaan mahtuivat ja tulivat kannetuksi kotiin.

Sephora on vakiopaikka, josta tulee tehtyä sekä listan mukaisia ostoksia että kaikenlaisia löytöjä. Ostan kosmetiikkaa vähän vaihdellen kohdemaasta tai lentokenttien taxfreestä, tarjouksista riippuen. Tällä kertaa ostoslistalla oli uusi huulikiilto, Chanelin Coco Rouge Shine on vuosia ollut vakkarini. Siskon suosituksesta ostin kokeiluun myös Diorin uuden huulirasvan ja huulikiillon yhdistelmän, sävy 006 on nimeltään "Berry". Selvästi samaa sävymaailmaa ovat, mutta Diorin versio vaikuttaa hivenen kylmemmältä sävyltä. 

Nämä sitten ovat ripsiväriä lukuunottamatta niitä heräteostoksia, joita hyllyrivejä kiertäessäni tarttui mukaan. Muutama huulirasva ja korealainen huultenkuorinta löysivät tiensä kotiin. Ostin myös vihdoin pitkän jahkailun jälkeen uuden hajuveden, mutta siitä ihan omassa kirjoituksessaan.

Ei matkaa, jolta en kantaisi kotiin kasaa paperitarvikkeita. Tällä kertaa pidättäydyin onnittelukorteissa.

Sekä Galeries Lafayettella että Printempsillä oli sattumalta alennusmyyntejä käynnissä, tiedä sitten onko niitä aina vai osuimmeko vain sopivasti paikalle. Joka tapauksessa näille LK Bennettin korkokengille jäi hintaa seitsemänkymmentä euroa. Olin jo lähtenyt pois sovittamatta, kun oli pakko palata takaisin. Juhlissa usein käyttämäni mustat Pura Lopezin korkkarit ovat puoli numeroa liian suuret ja erilaisista viritelmistä huolimatta lonksuvat herkästi kävellessä. Josko nämä pysyisivät jalassa paremmin niinä kertoina, kun korkoja käytän. 

Toiset kengät löysin Rue de Rivolin varrelta, etsinnässä oli kävelykengät kevääseen. Nämä loaferit täyttävät tarpeen erinomaisesti, tosin nahkapohjien kanssa pitää odotella kuivia kelejä. Itseni tuntien suutarille meno jää kuitenkin odottamaan aikaa parempaa. 

Niin ja se takki, tummansininen puuvillainen trenssi, joka ulottuu puoleenväliin reittä ja on siisti sekä käyttökelpoinen joka paikan vaate. Eiköhän sekin jossain kuvissa tule vilahtamaan. Ja hinta, alennuksessa sekin ja maksettavaa jäi viisikymppiä. Ai että, kyllä ihiminen on iloinen saadessaan hyviä hankintoja vielä parempaan hintaan!

Maailma on tyttöjen ja mitä se tarkoittaa pienille pojille

Kahden pojan äitinä tarkkailen maailmaa paitsi omasta naisen näkökulmastani, myös siitä millaisena se näyttäytyy lapsilleni. Niin jyrkältä kuin se tuntuukin tähän kirjoittaa, olen tullut seuraavaan tulokseen: Me elämme kaksinaismoralistista aikaa. Miksi? Minä kerron. Esimerkkikuvissa muuten tyttöjen leluja, poikien leluja tai ihan vaan leluja.

Tytöttely ja sedättely

Tänä päivänä jokainen tietää, että tytöttelemällä itseään nuorempia naisia ja vähättelemällä näiden tietotaitoa tekee vain itsensä naurunalaiseksi. Nainen on yhtä osaava, taitava ja varteenotettava tekijä työelämässä kuin mies, onneksi näin. Siksi tuntuukin niin hämmentävältä, että olen alkanut törmätä setä-sanan käyttöön keski-ikäisistä miestoimijoista puhuttaessa. 

Samaan ilmiöön otti ohimennen kantaa Antti Majander eilisen Helsingin Sanomissa ja hyvin ottikin. On totta, että aidosta tasa-arvosta ollaan vielä kaukana ja yhtä totta on se, että naisen euro yhä on vähemmän kuin miehen. Jopa omat lapseni tietävät tämän olevan väärin. Mutta eikö meissä nyt olisi sen verran itsekunnioitusta, että emme vastaisi alentavaan kielenkäyttöön samalla mitalla, alentumalla samalle tasolle? Sillä oikeasti, on vähän turha itkeä tytöttelyä, jos samaan aikaan niputtaa jokaisen keski-ikäisen toimijan setämieheksi. Ja tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan päätelmään.

Tänä päivänä maailma on tyttöjen

Minua surettaa, että tasa-arvon kannalta tilanne on vinoutunut vielä vuonna 2018. Että Iltasatuja kapinallisille tytöille on ilmiö ja naisten pitää sellaisia tyttärilleen oikein erikseen lukea. Mutta missä viipyy Iltasatuja hoivaaville pojille? Niinpä. Poikamaisia tyttöjä on ihailtu maailman sivu. Sellaisia reippaita ponnaripäisiä Tiinoja, Annoja ja Lottia, jotka ottavat ohjat omiin käsiinsä ja ovat aktiivisia toimijoita passiivisten tarkkailijoiden sijaan. Entä sama toisinpäin? 

Tänä päivänä ja tässä yhteiskunnassa on yhä valitettavan epätoivottua olla poika, joka käyttää kynsilakkaa, pukeutuu pinkkiin tai leikkii nukkeleikkejä. Vanhemmat herkästi sanovat, että heillä lastenkasvatus toteutuu mahdollisimman neutraalisti ja sukupuolisensitiivisesti, mutta todellisuus on toinen. Olen itsekin sortunut tähän, valitettavasti, ja lapsen halutessa punaista kynsilakkaa päiväkotiin ehdotin, että entä jos laitettaisiin väritöntä. Pelkäsin kiusaamista, mitäpä muutakaan. Kannatin jokaisen oikeutta olla juuri sellainen kuin on, mutta reagoin ympäristön suhtautumista peläten. Ei hyvä.

Meidän pienet poikamme ovat mahdottoman tehtävän edessä. Heidän pitäisi kasvaessaan korvata vuosisatainen patriarkaatin ylivalta naissukupuolelle eikä siihen kukaan pysty. Silti he eivät saa pikkupoikina leikkiä hoivaleikkejä, käyttää pinkkiä takkia tai valita aamuisin sen kauneimman pinnin hiuksiinsa ilman leimaamista. Pienten tyttöjen sen sijaan toivotaan leikkivän autoilla ja kiipeävän puuhun, naisten kykyyn ottaa haltuun jokainen elämän osa-alue kannustetaan jo pienestä alkaen.  

Ja kun se tyttö syntyy tai häntä vielä odotellaan, iloitaan täysin sydämin tyttölupauksesta. En ole ikinä kuullut samaa toisinpäin. En tiedä onko kukaan muu juhlinut omia poikalupauksiamme minun ja mieheni ohella. Ei minulle ainakaan kukaan sanonut, että "niin siistiä, kun sä saat pojan, aivan mahtavaa, että hän on juuri poika". Eikö ole surullista.

Mitä tulevaisuudessa?

Minua mietityttää millaisessa maailmassa omat poikani aikuistuvat. Kyllä minäkin haluan saman palkan samasta työstä. Haluan ettei töitä, vaatteita, leikkejä tai ajatuksia jaotella tyttöjen tai poikien kategorioihin. Haluan, että jokainen voi tehdä mitä haluaa kykyjensä ja suuntautumisensa mukaan. Haluan siis aitoa tasa-arvoa läpi koko yhteiskunnan. 

Samaan aikaan näen poikani yrittämässä ottaa haltuun valtavasti erilaisia rooleja. On osattava toimia miesten maailmassa, vaihdettava autoon renkaat ja oltava hyvä jätkä, hyvä ettei vielä metsästettävä ravintokin. Samaan aikaan nykymies hellii ja hoivaa, on empaattinen ja sensitiivinen. 

Puhutaanko keskusteluissa poikiin kohdistuneista rooliodotuksista ja niiden paineissa elämisestä? Ei sanaakaan. Yhä tänä päivänä keskitytään naisen aseman parantamiseen, puhumatta sanaakaan millaista on olla pieni poika tässä muuttuneessa ja muuttuvassa maailmassa. Minä nimittäin väitän myös, että naisilla on jo hieman helpompaa. On selvää, että äiti käy töissä. Sen sijaan ei ole selvää, että isä voi jäädä kotiin. 

Minä väitän myös, että tämän päivän vaatimukset ovat pojalle paljon suuremmat kuin tytölle. Tyttölapsia rohkaistaan, kannustetaan ja kasvatetaan paljon avarakatseisemmin kuin poikia, joiden yhä on sovittava ahtaaseen miehen malliin. Ja tämä särkee kahden pojan äidin sydämen.

Ja nyt kun olet lukenut väitteeni, kerro sinä puolestasi omasi ja se, olenko väitteineni oikeassa vai väärässä. 

Kirjavinkkejä kevään uutuusromaaneista osa II

Oletteko huomanneet, että kirjaston varaukset tuntuvat tulevan kaikki samaan aikaan noudettaviksi? Tuntuu siltä, että oli kirjajonossa sitten viisi, viisikymmentä tai viisisataa ennen omaa vuoroa, saapuvat kaikki varatut kimpassa luettavaksi. Sitten sitä huomaa urakoivansa iltalukemisia ja miettivänsä missä järjestyksessä kaiken kiinnostavan oikein ahmisi. Vuoden ensimmäisissä kirjavinkeissä esittelin kuusi mielenkiintoista uutuutta, tässä viisi seuraavaa vinkkausta.

Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen Salome Virta -sarjan toinen osa on nimeltään Sakset tyynyn alla. Nämä kirjat yhdistävät viihdekirjallisuutta dekkarigenreen ja taide aihepiirinä on aina kiinnostava. Tällä kertaa Salome päätyy selvittelemään murhia, joissa uhrin rintaan on isketty saksilla kuva vanhasta maalauksesta. Murhien yhtymäkohtana olevaa maalausta ja sen mallina istunutta naista jäljittäessään Salome huomaa salaisuuksien johtavan toisen maailmansodan aikaiseen Hollantiin ja saksalaismiehityksen aikaan. 

Olisin itse kaivannut enemmän muistuttelua ja kertausta siitä mitä edellisessä kirjassa oikein tapahtui, siihen nimittäin viitataan sivujen mittaan usein. Minulta tuo on kuitenkin jo unohtunut ja huomasin moneen kertaan miettiväni pitääkö tässä mennä lainaamaan Nainen parvekkeella uudelleen. En myöskään oikein ymmärrä Salomen hahmoa, hänestä on rakennettu jotenkin kummallinen. Hyvää viihdettä tämä on, mutta suoraan sanottuna en juuri nyt muista miten kirja loppui. 

Tapani Tolosen Sokeisto on alkuvuoden tapaus, ainakin Helsingin Sanomien arvion perusteella. Ja hyvä kirja se onkin, valmis esikoinen ja tarkkanäköinen kuvaus maamme menneisyyteen. 

On suurlakkovuosi 1905 ja vallankumouksen tuulet pyyhkivät yli Helsingin. Kirjapainotyöntekijä Eetu lukee kirjoja ja latoo Työmies-lehdessä kirjaimia kohdalleen, kunnes eräänä päivänä kohtaa porvarisrouva Karinin ja rakastuu. Samaan aikaan Eetu ajautuu mukaan vastarintajoukkojen maanalaiseen toimintaan ja joutuu miettimään mikä todella on tärkeää. Entä onko luokkarajat ylittävällä rakkaudella tulevaisuutta? 

Saara Turunen voitti Helsingin Sanomien Kirjallisuuspalkinnon romaanillaan Rakkaudenhirviö. Kirjailijan toinen romaani Sivuhenkilö kertoo esikoiskirjan julkaisemisen jälkeisestä vuodesta. 

Turunen kirjoittaa kiinnostavasti ja raikkaasti. On mielenkiintoista sukeltaa lukijana niihin tunteisiin ja ajatuksiin, joita kirjailijalla on ollut ja jotka nousevat koskemaan taiteilijana olemista yleisellä tasolla. Epävarmuus, turhautuminen, pelko ja riemu vaihtelevat, mutta lopulta palkintokaan ei tuo sitä toivottua euforiaa, sitä tunnetta, että on vihdoin tunnustettu ja hyväksytty. Sen täytyy löytyä jostain muualta. 

Ira Vihreälehto kirjoitti ponnisteluistaan selvittää sukunsa historiaa kirjassaan Tuntematon sotavanki - venäläistä isoisääni etsimässä. Kunnes rauha heidät erotti laajentaa aiheen yleisemmälle tasolle koskemaan neuvostosotavankien suhteita suomalaisiin erityisesti jatkosodan aikana. 

Vihreälehdon kirja on populaarinen tietoteos, jossa aihetta käsitellään ennen muuta yksittäisten esimerkkien kautta. Nämä kasvavat kuvaamaan ilmiötä laajemmin ja suhteita käsitellään niin naisten ja miesten kuin isien ja lapsien näkökulmasta. Vankeja lähetettiin leireiltä maatiloille auttamaan talon töissä miesten ja poikien sotiessa rintamalla. Näistä vangeista on suomalaisilla valtavasti muistoja ja niitä Vihreälehto kirjassaan käy läpi. Suhteitakin syntyi, mutta yhteistä näille kohtaamisille on ollut häpeä, pelko ja ympäristön langettama tuomio. Sotavankien jälkeiläisille pahinta on ollut epätietoisuus omista juurista, sillä asioista on vaiettu tehokkaasti. Ja kun etsinnät lopulta on käynnistetty, alkaa olla myöhäistä, onhan sodasta jo kauan. 

Sadie Jonesin romaani Kutsumattomat vieraat on ilmestynyt jo viime vuonna, mutta löydettyäni sen  lähikirjastomme bestseller-hyllystä luin ja tykästyin. Olkoon se siis jonkinlainen +1-vinkki, yksi viime vuonna ilmestynyt uutuuksien joukossa. Kyseessä on nimittäin ilahduttavan absurdi ja suorastaan karnevalistisia piirteitä saava herkkä romaani.

Sternen perhe asuu kartanossaan Englannin maaseudulla ja valmistautuu viettämään perheen tyttären Emeraldin syntymäpäivää. Lähistöllä tapahtunut junaonnettomuus kuitenkin sotkee suunnitelmat, sillä onnettomuuden uhreja joudutaan majoittamaan kartanoon jatkokuljetusta odottamaan. Lopulta yläluokkalainen perhe vieraineen aterioi ruokasalissa kolmannen luokan matkustajien ollessa suljettuina toiseen huoneeseen. Aamuun mennessä on tapahtunut paljon yllättävää. Romaanin on suomentanut Marianna Kurtto.

Lapsiperheen lomatyylien plussat ja miinukset

Lomailu on lapsiperheitä voimakkaasti jakava asia. Toisten kiertäessä maailmaa vauva kainalossa pitäytyvät toiset tiukasti kotimaan kamaralla. Yhdelle perheelle kaupunkiloma on kauhistus, toinen laittaa palleron rattaisiin ja karkaa suurkaupungin kaduille. Joku perhe päätyy vuosi toisensa jälkeen samaan hyväksi havaittuun lomakohteeseen, toiselle edes sama hotelli ei tule toista kertaa kyseeseen.

Meille on kahdenkymmenen lasten kanssa tehdyn ulkomaanmatkan pohjalta kertynyt reippaasti kokemusta matkustustyylistä jos toisestakin. Kaikkea on kokeiltu ja erilaisten lomailujen plussat ja miinukset laitettu muistiin.

Rannalle vai kaupunkiin?

Lapsiperheen lomakonsepteista tunnetuin on niin sanottu Bamse-matka. Kyseessä on yksinkertaisesti lapsiperheelle suunniteltu kokonaisuus, joka tekee matkustamisen pienten lasten kanssa mahdollisimman helpoksi. Nimensä tämä lomailutapa on saanut luonnollisesti lastenklubista, jossa ohjaajien lisäksi lapsia viihdyttää Bamse-nalle.

Tällainen loma on erinomainen konsepti silloin, kun kaivataan mahdollisimman helppoa lomaa. Hotellit ovat erikoistuneet lapsiperheisiin eikä vanhempien tarvitse raahata mitään ylimääräistä kotoa mukaan. Huoneista löytyvät matkasängyt ja hotellien ravintoista reilusti syöttötuoleja. Eikä siellä syödessä pieni raivari haittaa, sillä samanlainen on todennäköisesti käynnissä myös viereisissä pöydissä. Bamse-konseptilla perhe pääseekin lomalle ilman ylimääräistä pohdintaa. Myös lasten viihdytys on tehty mahdollisimman toimivaksi, sillä lastenkerhot ja erilaiset aktiviteetit takaavat riittävästi tekemistä uimisen oheen. 

Toisaalta tällainen loma näyttää myös pakettimatkailun pahimmat puolet, tai ainakin minulle se teki niin. Bussimatka hotellille yhdessä oppaan kanssa vie kauemmin kuin taksilla itsenäisesti. Autenttisuuttakaan ei usein kannata lomakohteelta vaatia, sillä hotellikompleksi voi olla rakennettu keskelle ei mitään. Hiljaista lomaa toivovalle lapsiperheen kansoittama hotelli voi olla liikaa, sillä lapsista nyt luonnollisesti lähtee ääntä. Ruoka on kelvollista, mutta kaikille sopivaa ilman mitään erikoisuuksia. Henkilökohtainen inhokkini, eli aurinkotuolien varausruletti on myös voimissaan ja ymmärtäähän sen. Jokainen haluaa tietysti mahdollisimman lähelle allasta vahtimaan etteivät juuri omat piltit painu uppeluksiin.

Me olemme kokeilleet tällaista lomailua kerran Kreetalla. Kävi ilmi, että lapsemme pelkäävät lastenklubin maskotteja, joten saimme hyvän syyn päättää Bamse-lomailun olevan meidän osaltamme kokeiltu ja huonoksi todettu. Meillä nimittäin kukaan ei yhäkään koe tarvetta hengailla ohjatussa kerhotoiminnassa, vaan viihdymme koko perhe yhdessä altaalla uiden ja lukien päivästä toiseen. 

Kaupunkiloma on Bamse-reissun vastakohta. Lapsia asuu myös suurkaupungeissa, kaupoista saa vaippoja ja lastenruokaa ja vaunuilla sekä rattailla pystyy kulkemaan myös julkisilla. Kaupungissa lomaillessa yleensä tehdään kompromisseja lasten ja aikuisten lomatoiveiden kesken, mennään aamupäivällä museoon ja siirrytään siitä lounaan jälkeen leikkipuistoon. Kaupunkilomien plussia ovat kulttuuri, ruoka ja tunnelma unohtamatta ostosmahdollisuuksia. Miinuksia minun on suoraan sanottuna todella vaikea keksiä enkä allekirjoita lainkaan sitä etteikö lasten kanssa voisi lähteä kaupunkilomalle. Ehkä erittäin vilkkaat lapset voivat asettaa rajoituksia, mutta olisiko sekin vain asenne- ja sopeutumiskysymys? On ihan ok sanoa, että ei ole kiinnostunut tutkimaan museoita, raunioita tai taidenäyttelyitä. Sen sijaan on vähän väsynyttä käyttää lapsia tekosyynä sille ettei lähde. 

Lähelle vai kauas?

Kaukomatkoille lähdettäessä kannattaa olla oikea asenne. Lennot ovat pitkät, mahdollisesti vielä vaihdolla tai kahdella. Lapset voivat oireilla aikaeroa ja kohdemaan erilaista ilmastoa. Silti kaukomatkustus on aivan erinomainen tapa nähdä omasta poikkeavia kulttuureja sekä laajentaa tietämystä ja ymmärrystä muista maista ja toisenlaisista elämäntavoista. Kauas matkustettaessa kannattaakin panostaa helppouteen. Mikäli mahdollista, lentää vain yhdellä vaihdolla perille ja miettiä sopivaa matkustusajankohtaa tarkkaan. Valmiiksi kentälle buukattu kuljetus auttaa siirtymässä hotellille. Me olemme lentäneet lapsen kanssa vain länteen päin, mutta vajaan kahden kuukauden kuluttua kokeillaan miten reissu itään ja Thaimaahan sujuu. Ja sitten vain nauttimaan!

Aina ei kuitenkaan tarvitse lähteä kauas. Lähimatkailu on tänä päivänä suosittua ja hyvä niin, sillä kotimaastamme löytyy vaikka mitä mahtavia kohteita. Helsingistä ei esimerkiksi tarvitse lähteä Porvoota kauemmas päästäkseen pienelle irtiotolle. Yö kivassa putiikkihotellissa, kiertelyä vanhassa kaupungissa, hetki leikkipuistossa ja hyvin syömään. Mikä tahansa suurempi kaupunki toimii myös lasten kanssa hyvin ja varman päälle pelaava varaa yön suurista hotelliketjuista lapsiperhe-eduilla. Huonoja puolia mietittäessä tulee ensimmäisenä mieleen Suomen kesä ja arvaamaton sää. Jos heinäkuun puolivälissä on satanut jo kuukauden, saattaa kotimaan sijaan haluta varmaan aurinkoon edes viikoksi.

Vuokraisinko talon tai lähtisinkö risteilylle?

Moni tuntemani lapsiperhe vannoo oman talon vuokraamisen nimiin ja me kokeilimme sitä myös kerran. Ajatus on ihana, tunnelmallinen villa esimerkiksi Italian maaseudulla, oma uima-allas ja oma rauha. Autolla pääsee tekemään retkiä lähiseudulle ja lasten kanssa kokkailu sekä pyykinpesu hoituu lomailun aikana näppärästi omassa keittiössä. Tällaisessa lomailussa on valtavasti hyviä puolia ja sillä pääsee myös näkemään kohdemaan oikeaa elämää ja arkea. Lasten rytmi ja rutiini on mahdollista säilyttää myös reissussa hotellielämää paremmin ja uima-altaalla on aina tilaa.

Toisaalta huvilalomailu ei esimerkiksi meille osoittautunut toimivaksi. Minä tuskastuin jo kolmantena päivänä tiskikoneen täyttämiseen, aamiaisen valmistamiseen ja kamojen keräilyyn ympäri taloa. Huomasin etten osaa rentoutua, sillä tekemistä oli aivan kuin kotona olisin ollut. Meillä myöskään lapset harvemmin lomilla käyvät ennen aikuisia nukkumaan, joten emme kaivanneet mahdollisuutta jatkaa iltaa esimerkiksi terassilla istuskellen lasten nukkuessa rauhassa makuuhuoneen puolella. Vaikka me osoittauduimmekin hotellityypeiksi, saattaa tämä olla juuri teidän perheenne tapa. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan!

Risteily Tukholmaan on tuttu monella, mutta entä jos lähtisikin kauemmas Välimerelle tai Karibialle? Tällainen risteily hdistää erilaisten lomien parhaat puolet. Lähes joka päivä pääsee tutustumaan uuteen kaupunkiin ja meripäivän voi viettää auringossa allaskannella. Lapsiperheelle tällainen lomailu on erinomainen tapa nähdä maailmaa, sen kun kiikuttaa tavarat hyttiin ja koti kulkee mukana koko ajan. Lisäksi laivoilla on ohjelmaa, tekemistä lapsille ja ruokailut hoituvat näppärästi omassa pöydässä oman tutun tarjoilijan toimesta. Huonoista puolista mainittakoon lähinnä hinta, etenkin useamman lapsen perheelle. 

Minne sinä lähtisit, jos juuri nyt saisit valita?

Terveisiä perheestä 14/52: Pääsiäisen totuuksia

Jatketaan vielä hetki pääsiäisen parissa. Poikien päiväkodissa oli tapana viedä lapsia niin joulu- kuin pääsiäiskirkkoon. Minä itse tapakristittynä, mutta asian kulttuurista perintöä hyvin tärkeänä pitävänä olen toivottanut nämä käynnit tervetulleiksi. 

Esikoinen oli jo varhain hyvin herkästi vaikutteita ottava pieni ihminen. Eräänä päivänä oltiin jo pääsiäisviikossa ja kirkossa oli käyty heti aamusta. Tulin hakemaan lasta kotiin ja halusin toki tietää mitä kaikkea kirkossa oli ollut, mitä oli laulettu ja ennen muuta miltä lapsesta oli tuntunut käydä siellä. Lapsi ei juuri sillä hetkellä ollut innostunut puhumaan sen tarkemmin ja totesi puolihuolimattomasti: "Se nyt oli sellaista jeesusteatteria." Harvinaisen hyvin kiteytetty. 

Vähän myöhemmin olimme autossa ja puhe kääntyi allergioihin, joita meidän perheessämme piisaa. Olin kertonut lapselle, että meille ei valitettavasti koskaan voida ottaa koiraa tai kissaa, sillä olemme niin allergisia eläimille. Esikoinen oli pitkään hiljaa, kunnes esitti punnitun kysymyksen. "Äiti, oletko sinä allerginen aaseille? Senkö takia me kuljetaan autolla eikä aasilla, niin kuin sen Eesu?"

Ei rakkaani, Jeesus kulki aasilla siksi, ettei autoa ollut keksitty eikä siihen varmaan puusepällä olisi ollut varaakaan. Me olemme valinneet auton aasin sijaan ihan mukavuussyistä. 

"Terveisiä perheestä esittelee äitiyden ja perhe-elämän parhaat ja pahimmat palat. Viikoittain pääset kurkistamaan kaksilapsisen perheen kaaoksenhallintaa kehittävään arkeen sekä niihin hetkiin, joista ei välttämättä vauvakirjaan ole kirjoitettu. Anekdootit on kerätty kymmenen viimeisen vuoden ajalta ja kaikki ne ovat todella tapahtuneet meille."

Pääsiäinen on kevään juhla

Pääsiäinen on yllättäen kiilannut yhdeksi suosikkipyhistäni. Näin puhtaan maallisesta näkökulmasta katsottuna kevääseen sijoittuva neljän päivän pitkä viikonloppu on tervetullut katko arjen kiireisiin. Ajankohdasta riippuen pääsiäisen aikaan voidaan jo laitella kotia kevätkuntoon ja vaihtaa talvikengät tennareihin. On ilo kerääntyä hyvän ruoan äärelle perheen ja ystävien kanssa ja ilahduttaa lapsia pääsiäismunajahdilla. Pääsiäiseen ei myöskään liity samanlaista kiirettä, maailman valmiiksi saattamisen tunnelmaa ja stressiä, joka joulua usein edeltää. Nyt vaan ollaan hetki hieman pienemmillä kierroksilla. 

Kiirastorstaina hain kuopuksen koulusta jo puoliltapäivin, iltapäiväkerho jäi sillä kertaa väliin. Lapsi oli sisäistänyt pääsiäisen sanoman koulun uskontotunneilla ja lauleli myös minulle tuttuja virsiä auton takapenkillä. Hän halusi koristella, hän halusi pääsiäiseen sopivia ruokia. Juhlapyhä oli täällä eikä sitä vietettäisi puolivaloilla. Niinpä koristelulaatikko noudettiin varastosta ja lapsonen ripotteli puput, tiput ja munat ympäriinsä. Toisen kanssa kävimme kaupassa ostamassa pääsiäisen ruokia. 

Perjantaina vein esikoisen yökyläilemään isovanhemmilleen ja kuopus sai kolmenkeskistä aikaa minun ja isänsä kanssa. Kävimme sushilla, Stockan leluosastolla kiertelemässä ja päädyimme piknikille keskelle olohuonetta samalla leffaa katsoen. Myös rauhallisia hetkiä vietettiin, kun kuopus lueskeli kirjoja tehden samalla koulusta tullutta lukuläksyä. Tähtiä saatiinkin väritettyä ahkeralla tahdilla ja viimeisin kesken oleva kirja on hauska kuin mikä. Ella-kirjat toimivat tällä hetkellä ekaluokkalaiselle erinomaisesti ja rutistus on niin kova, että äidin aurinkolasitkin menevät vinoon.

Lauantaina haimme esikoisen mukaan ja jatkoimme matkaa ystäväperheen luokse syömään. Tällä porukalla on aina rentoa, mutkatonta ja mukavaa. On helppo olla yhdessä ja niin aikuiset kuin lapsetkin ovat ystäviä keskenään. Kattaus ja herkut olivat viimeisen päälle, kun aloitimme avokadokeitolla, jota seurasi coq au vin hasselbackan perunoiden kera. Me toimme esikoisen ja isoäitinsä tekemän ambrosiakakun, eli meidän perheemme pääsiäisperinteen jälkkäriksi.

Sunnuntaiaamu valkeni ensimmäisen kerran seitsemältä kuopuksen herätessä, esikoinen oli tapansa mukaan noussut jo kuuden jälkeen. Kahdeksalta yritettiin uudelleen ja yhdeksältä me juhlmat vanhemmat vihdoin suostuimme nousemaan ylös. Oli aika etsiä pääsiäismunia! Jo minun lapsuudessani suklaamunat oli aina piilotettu ja me olemme miehen kanssa jatkaneet samaa perinnettä. Pojat ovat täyttäneet sanaristikoita kätköpaikoista, etsineet kuvallisten vihjeiden perusteella ja sanallisten vastaavien mukaan. Tällä kertaa päätimme piilottaa kirjaimia, jotka löytämällä pääsi siirtymään seuraavaan vaiheeseen ja piilopaikan kertovan sanan ratkaisuun. Kuopus oli vähällä möksähtää, niin helppoja vihjeitä ja aivan lälly tuo sanakin, hän tiesi jo puolivälissä missä ne suklaamunat piilottelevat! Ensi kerraksi lupasimme supervaikeita haasteita!

Iltapäivällä lähdimme perhepäivälliselle jatkamaan herkuttelua toista päivää putkeen. Alkupalaksi oli kaloja, salaattia ja perunoita, pääruoaksi valkosipulista karitsaa. Ja koska me rakastamme tuota ambrosiakakkua, oli toinen sellainen tehty tämän päivän jälkiruoaksi. Nyt ei sitten tarvitse taas vuoteen syödä, kiintiö on täynnä. 

Kotimatkalla ilahdutin perhettäni ohjaamalla meidät Ikeaan hankkimaan säilytyslaatikoita, lukulamppua esikoiselle, uutta kattilaa ja ties mitä välttämättömiä tarpeita. Ja nyt kun kirjoitan tätä lasillinen valkoviiniä vieressäni, esikoisen nukutettua veljensä iltasadun voimin, tuntuu osittainen paluu arkeen huomenna tervetulleelta. Esikoinen teki läksyt jo tänään, jotta voi nauttia huomisesta vapaasta täysin rinnoin. Kuopuksella ei läksyjä olekaan lukutehtävän lisäksi ja mies toivottavasti pitää tietokoneen kiinni vielä huomenna. Minä puolestani aion avata koneen, viimeistellä kesken olevia töitä ja miettiä myös opiskelujuttuja. Kolmen lepoa, naurua ja läheisiä täynnä olleen päivän jälkeen akut on taas ladattu.