Täältä tullaan Tukholma

Matkakuume on kavala tauti. Ensin tulee sellainen levoton olo ja tietokoneen näppäimistölle tulee yhä useammin kirjoitettua lentoyhtiön ja hotellivuokrauksen osoitteita. Puheenaiheet kotona alkavat kierrellä sen yhden asian ympärillä, pitäisikö ja voitaisiinko ja minne sitten ja mitä mieltä sä nyt oikein olet. Lopulta ei ole muuta lääkettä kuin varata ensin lennot ja perään hotelli ja varmistaa vielä ennen viimeistä painallusta mieheltä, että saathan sä nyt varmasti pitää nuo päivät vapaana. Viimeinen klikkaus ja siinä se on, matka varattuna. Heti on taas helpompi hengittää.

Meillä on talviloman tienoille varattuna viikon kestävä reissu Arabiemiraatteihin, mutta juuri nyt se tuntuu olevan liian kaukana. Ensin olimme miehen kanssa suunnittelemassa ihan perinteistä Tukholman risteilyä syyslomalle, mutta jotenkin ne muutamat hassut tunnit maissa tuntuivat liian lyhyeltä ajalta nauttia kaupungista. Lisäksi mies oli jo edellisen risteilyn jälkeen esittänyt hartaan toiveen päästä kaupunkiin jatkossa lentäen. Tästä se ajatus sitten lähti.

Meille tulee miehen kanssa itsenäisyyspäivänä 20 vuotta yhdessäoloa täyteen. Koska kyseinen tiistai on vapaa töistä ja koulusta, ryhdyimme suunnittelemaan pientä reissua juuri tuohon ajankohtaan. Tai no, minähän sitä suunnittelin ja mies selaili kalenteriaan kertoen milloin ei pääse matkaan ja milloin taas onnistuu. Norwegianin lennot olivat taas kerran superedulliset ja siihen päälle oli toiveissa löytää jokin kiva, mutta ei turhan tyyris hotelli. Ja löytyihän se, kun vähän selaili varaussivustojen tarjontaa. Lopulta lyötiin homma lukkoon, Tukholma kutsuu heti joulukuun alussa.

Olemme reissussa maanantaiaamusta keskiviikkoiltaan, eli  kaksi yötä ja kolme päivää. Hotellimme Freys Hotel sijaitsee ihan ytimessä, taitaa olla Norrmalmia tuo kaupunginosa. Katselin hotellia etupäässä Östermalmin ja Norrmalmin tienoilta, ne tuntuvat itselleni Södermalmia läheisemmiltä. Ja kun on kaksi lasta mukana, täytyy miettiä myös liikkumista. Metro ja lyhyet välimatkat ovat avain toimivaan kulkemiseen meidän perheessämme. Hotellihuoneesta löytyy niin parisänky kuin vuodesohvakin ja onpa meillä myös parveke. Ei kovin käytettävä joulukuussa, mutta eiköhän sieltä muutaman kauniin kuvan saa napattua.

Niin, me lähdemme siis matkaan koko perheen voimin. Olkoonkin 20-vuotispäivä, halusimme reissuun mukaan myös pikkukundit. Me ehdimme kyllä vielä matkustaa kaksin niin paljon kuin vain haluamme. Tarkoituksena on tällä reissulla viedä kuopus Junibackeniin, jossa viimeksi käydessämme hän oli vielä ihan pieni eikä siis muista käynnistä mitään. Vasa-laivan museo kiinnostaa myös ja minä haluaisin mennä sekä Moderna Museetiin että Fotografiskaan. Muuten toivon meidän voivan vain nauttia jouluun valmistautuvasta kaupungista ja on minulla ajatuksissa myös tehdä muutamia joululahjaostoksia. Heti paluumme jälkeen on myös kuopuksen 6-vuotispäivä ja saapa nähdä, jos sopiva lahja löytyisi hänelle sieltä. 

Matkan varauksen yhteydessä pääsin tai jouduin myös anomaan lapsille vapaata. Molemmat hoituivat näppärästi, esikoisen opettaja vastasi pyyntööni Wilmassa toivottaen hyvää matkaa ja eskarista lupa heltisi ihan suullisesti pyytämällä. Hyvä tietää jo valmiiksi helmikuuta ajatellen, jolloin anottavia päiviä onkin tuplat. Mutta eiköhän se onnistu, kun esikoinen hoitaa koulunsa hyvin ja eskarilaisen osalta ei niin tarkkaa onneksi vielä ole. 

Kaikki kuvat: hotels.com.

Äänestä kaunein lastenhuone - mukana myös me

Kaksplus-lehden sivuilla on tänään käynnistynyt kilpailu, jossa saatte ihasteltavaksi kahdeksantoista kaunista lastenhuonetta. Pikkuihmisten huoneista pitäisi nyt valita se ihanin ja siinä voitte te auttaa. Kilpailun löydät täältä.

Minä lähetin kilpailuun kuvan kuopuksen huoneesta ja kirjoitin saatteeksi esittelyn:

"Eskarilaisen huone on värikäs ja iloinen yhdistelmä klassisia huonekaluja sekä reippaita värejä. Vanha liinavaatekaappi kätkee sisäänsä kirjoja ja vintiltä löydetyn työpöydän ääressä, isän entisöimällä pinnatuolilla istuen on hyvä tehdä tärkeitä omia juttuja. Myös sänky jatkaa huoneen vanhojen kalusteiden kokonaisuutta. Aakkos- ja numeroprintit sekä sinivihreä seinä ovat kaunistaneet huonetta alusta saakka ja saaneet kaverikseen samoja värejä toistavan huovan. Peltisiin ämpäreihin mahtuu leluja ja lisäksi huoneesta löytyy nojatuoli lukuhetkiä varten. Mustavalkoinen matto ja musta kattovalaisin tuovat kokonaisuuteen särmää.”

Käy antamassa äänesi mielestäsi kauneimmalle huoneelle 3.11. mennessä. Toivon toki, että juuri me saamme äänesi ja olemme kolmen parhaan joukossa voittamassa hemmottelupakettia. Minä nimittäin ajattelin, että palkinnon voittaessani arvon sen eteenpäin teidän lukijoiden ja toivottavasti myös äänestäneiden kesken. 

Lisää kuvia meidän kuopuksen huoneesta löydät tästä postauksesta.

Hullujen Päivien löydöt

Hullut Päivät ovat yhä täydessä käynnissä, mutta meidän osaltamme keltaiset ostokset saavat jo riittää. Oletteko muuten muut huomanneet saman, eli että tuotteita oli vähemmän kuin ennen, houkuttelevia tuotteita oli minimaalisen vähän ja tavarataloissa oli suorastaan väljää eikä kassoille kummoisiakaan jonoja. Taitaa valitettavasti kertoa kaiken oleellisen paitsi yleisestä taloudellisesta tilanteesta, myös Stockan tilanteesta yksittäisemmin.

Meillä oli yksi hankinta selvä heti kuvaston ensimmäisellä selauksella. Sähköhammasharjamme simahti vastikään ja heti keskiviikkona klikkailtiin uusi Oral-B:n harja kotiin verkkokaupasta. Käytimme nettiä myös toisen kerran ostoksiin ilmaisten postikulujen houkuttelemana ja sillä kertaa laitettiin tulemaan hankkimistaan jo pitkään odottanut kevytuntuvatakki miehelle sekä muutamia joululahjoja jo odottamaan.

Kävin minä paikan päälläkin, kahteen kertaan. Tarkoitus oli käydä ostamassa vain nopeasti kuopukselle kengät ja niin teinkin. Kotona sitten selvisi, että pienethän ne ja ei muuta  kuin seuraavana päivänä vaihtamaan kokoa suurempiin. Tiedän, että jossain pitäisi olla kuopukselle juuri sopivat Crocsin välikausisaappaat näihin keleihin, mutta en löydä niistä mistään. Mihin lie joutuneet, esikoisen jäljiltä ne on aikanaan jemmaan laitettu. Näillä Reimatecin saappailla pärjännee nyt jopa loskatalven, koville pakkasille on sitten erikseen saappaat odottamassa. 

Kenkiä vaihtaessani kiertelin hieman muutenkin ja mukaan tarttui myös paidat molemmille pojille. Esikoinen halusi hupullisen flanellin, koska aikuisillakin on sellainen (eli isällään). Kuopukselle nappasin yhden Mayoralin peruspaidan päiväkotiin, merkki on paitsi laadukas, myös melko edullinen ja ennen kaikkea kaunis. Kaiken kaikkiaan heräteostosten määrä oli aivan minimaalinen, nuo kaksi paitaa. Ei ollut mitään ostettavaa.  

Näiden lisäksi hankin hieman lisää lahjoja, tässä kun on tulossa niin synttäreitä, isänpäivä kuin joulukin. Kirjakaupasta ostin ainoat hulluttelut itselleni, kaksi dekkaria edullisina pokkareina. 

Tämä vaasi puolestaan on Stockan lokakuun kanta-asiakaskuvaston vastaus jo pitkään jatkuneeseen "olohuoneen pöydälle olisi kiva saada jotain uutta" -ajatukseen. Pyöreä, kevyesti ruskehtava Casa Stockmannin maljakko, tai miestä lainatakseni "taas yksi uusi potti edellisten kaveriksi" sai koristeekseen vihreää. Aika kiva.

Teittekö te hyviä löytöjä, vai jäivätkö keltaiset hullutkset tällä kertaa vähemmälle huomiolle?

Kaikki kuvat www.hullutpaivat.com.

Ihastuttavia kukkaiskuoseja - Nuppu Print Company

Joko tunnet Nuppu Print Companyn ja sen hurmaavat kukka-aiheiset kuosit?

Kuten tiedätte, olen paperia ja kynää käyttävä tyyppi henkeen ja vereen, virtuaaliset muistiinpanot tai kalenterimerkinnät eivät ole minua varten. Olen seurannut Nuppu Print Companyä sosiaalisessa mediassa jo tovin ja vastikään sain ilokseni yrityksen toiselta perustajalta Sadulta nipun suloisia paperituotteita. 

Nuppu Print Companyn perustajat, palkittu graafinen suunnittelija ja kuvittaja Satu Kontinen ja käsityönopettaja Jenni Salminen luovat printtikokoelmia ja tuovat kuluttajan saataville kauniita kankaita, paperituotteita ja asusteita arkea ilahduttamaan. He kuvailevat työtään toteutuneeksi unelmaksi kauniista arjesta. 

Nuppu Print Companyn ensimmäinen mallisto esittelee meille Suomesta ja pohjoismaisesta luonnosta inspiraation saaneita printtejä. Kuosit Lumipallo, Syysmyrsky, Kanerva ja Sydäntalvi tuovat jo niminä tuulahduksen kirpeän kylmää pohjoista luontoa mukanaan. Mallistoja ilmestyy vuodessa kolme ja tuotekattaus on monipuolinen. Saatavilla on trikoo-, puuvilla- ja pellavasekoitekankaita, erikokoisia vihkoja, lahjapapereita ja postikortteja. Pian verkkokaupasta löytyy myös kukkaroita ja kasseja. Kaikki printit suunnitellaan ja toteutetaan Suomessa ja läpi koko valmistusprosessin pyritään ekologisuuteen ja lähituotantoon.

Kaunis vihko on minulle jokapäiväinen ilonaihe ja ahkerassa käytössä. Paljon mieluummin sitä kirjoittaa to do -listoja kauniisti ja laadukkaalle paperille kuin vähän sinnepäin. Samaten näen mielelläni vaivaa lahjapakettien käärimiseksi ja korttien valitsemiseksi huolella. Näitä kaikkea Nupun valikoimista löytyy.

Uskon ruudun siltä puolen löytyvän kaltaisiani vihkointoilijoita. Niinpä kysäisin Sadulta, josko saisin arpoa jotain pientä ja kaunista lukijoilleni. Näin tehdään ja päätimme pistää arvonnan pystyyn keskelle pimeintä marraskuuta, pikkujouluaikaan. Pysykää siis kuulolla ja käykää sillä välin tutustumassa Nuppu Print Companyn viehättäviin tuotteisiin ja tarinaan kaiken takana. 

Tuotteet saatu yhteistyössä Nuppu Print Companyltä.

Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!

Vihdoin he ovat täällä ja on heitä odotettukin. Aino Havukaisen ja Sami Toivosen luomat omalaatuiset Outolan veljekset Tatu ja Patu ovat valmiina valloittamaan valkokankankaat ja meillä leffajulisteita on liimattu hyvissä ajoin huoneiden seinille. Me kävimme eilen katsomassa miltä näyttää elokuva Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu!

Ja hyvältähän se näytti. Ikärajaton elokuva alkaa, kun Tatu ja Patu ovat tulossa joulunviettoon Veeran luokse. Sovittu tapaaminen rautatieasemalla menee kuitenkin mönkään ja niinpä veljekset lähtevät omatoimisesti kaupungille etsimään Veeralle sopivaa lahjaa. Kaiken hauskuuden alla kulkee myös vakavampi juonne lasten ja aikuisten maailman eroavaisuudesta, kun Veeran äiti ei usko Tatun ja Patun olemassaoloon, vaan haluaa laittaa lopun tyttärensä mielikuvitusleikeille. Monenlaisten kommellusten jälkeen loppu on joulun hengen myötä onnellinen, tietysti. 

Molemmat pojat antoivat elokuvalle kymmenen pistettä. Se on hauska, täynnä tosifanille tuttuja juttuja Mikrokuitumiehestä ja Kapteeni Mopista alkaen ja viereisillä penkeillä naurettiin ääneen monta kertaa. Ei ollut kuulemma liian jännittävä katsottava, vaikka mörkökarkottimen käyttö pimeässä saikin viisivuotiaan nappaamaan kädestä kiinni. Elokuva on myös reilun tunnin mitassaan tarpeeksi lyhyt niin, että pienemmätkin katsojat jaksavat keskittyä loppuun saakka.

Näin aikuisena katson elokuvaa toki eri tavalla kuin lapseni, joille se ensisijaisesti on suunnattu. Pääosanäyttelijät Antti Holma ja Riku Nieminen ovat täysin kotonaan Tatun ja Patun nahoissa, mutta suurimman vaikutuksen tekee luonnollisuudessaan timanttinen Eedit Patrakka Veerana. Välillä elokuvantekijät ovat ehkä päässeet hieman helpolla, laitetaan vaan kirjoista tuttuja hassuja juttuja pötköön ja sillä se. Toisaalta tässä on myös kaiken ydin, sillä näitä tuttuja juttuja lapsikatsoja juuri odottaa. 

Tuotesijoittelu olisi tietysti voinut olla

vähän vähemmän räikeää, nyt elokuvasta reilu osa oli kuvattu Stockmannin tavaratalossa. Tuli selväksi, että yhteistyötä tehdään. Kaupunkilaiskundeistamme se oli vain hauska yksityiskohta, kun sai bongailla tuttuja paikkoja. Mies puolestaan totesi, että parta todellakin on tällä hetkellä in, hip ja pop, olihan Tatulla ja Patullakin karvanlisääjäkone.

Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! on koko perheen hyvänmielen elokuva, jossa viihtyvät niin aikuiset kuin lapset. Varoitus vielä jouluhulluille, tämä elokuva saa päälle akuutin joulukuumeen ja halun virittää ensimmäiset talvivalot ulos hetimiten. 

Elokuvaliput saatu Kaksplussan ja Nordisk Filmin kautta.

Sophie Hannah: Suljettu arkku

Sophie Hannah: Suljettu arkku. 324 s. WSOY 2016. Kirja saatu arvostelukappaleena WSOY:ltä. 

Aloitetaan tärkeimmästä. Sophie Hannahin toinen Hercule Poirot -mysteeri on merkittävästi parempi kuin ensimmäinen. 

Superluokan Agatha Christie -fanina odotin pari vuotta takaperin jännityksellä Hannahin ensimmäistä teosta. Mietitytti miten ikoninen päähenkilö esitetään ja millä tavalla Hannah ottaa koko konseptin haltuunsa. Eikä se ihan sitä ollut mitä toivoin, siitä voit lukea täältä. 

Suljettu arkku sen sijaan toimii mainiosti. Tapahtumat alkavat, kun varakas kartanonrouva, lady Athie Playford, kutsuu Poirotin sekä Scotland Yardin etsivän Edward Catchpoolin luokseen viikonlopuksi. Ensimmäisenä iltana emäntä kertoo tehneensä muutoksen testamenttiinsa ja jättävänsä valtaosan omaisuudestaan kuolemansairaalle sihteerilleen. Ilmoitusta seuraa tyrmistynyt hiljaisuus ja pian tapahtuu murha. Poirotin harmaita aivosoluja tarvitaan jälleen.

Siinä missä Hannahin ensimmäinen mysteeri Nimikirjainmurhat oli hieman sekava ja liian täynnä yksityiskohtia, sivuhenkilöitä ja juonikoukeroita, on tämä dekkari jotain aivan muuta. Suljettu paikka ja rajattu joukko epäiltyjä Christien klassisimpien mysteerien henkeen luovat kehykset kaikelle ja kas, heti alkaa toimia.

On todettava, että yhä vieläkään Poirot ei minusta tunnu siltä belgialaisetsivältä, johon olen Christien kirjoissa tottunut. Tämä on toki luonnollista eikä Sophie Hannah ole edes halunnut imitoida esikuvaansa, vaan luoda oman versionsa Herculesta. Poirotin hahmo jää kuitenkin monella tapaa sivuosaan omaa nimeään kantavissa kirjoissa ja vähintään yhtä paljon esillä on tarinan kertoja Edward. Kertoessaan lukijalle mitä oikein tapahtuu hän tuo elävästi mieleen Sherlock Holmesin klassisten kertomusten muistiinmerkitsijän tohtori Watsonin. Poirotille Edward kuitenkin on ennen kaikkea avustaja, samaten kuin kapteeni Hastings tahollaan.  

Suljettu arkku on nopealukuinen ja koherentti kokonaisuus. Teoksen selkeä kappalejako rajaa tapahtumat tehokkaasti ja helpottaa muistin virkistämistä, jos jotakin pääsee unohtumaan tapahtumien edetessä. Jos tämä teos oli jo selkeä parannus Hannahin ensimmäiseen, odotan ilolla mitä toivottavasti vielä joskus ilmestyvä kolmas uusi Poirot-mysteeri tuo tullessaan. 

Lukulaskurin syyskuu

Syyskuu oli huikean hyvä lukukuukausi, täynnä uusia odotettuja tuttavuuksia sekä vanhoja ystäviä, historiaa ja nykypäivää, jännitystä ja modernia kirjallisuutta. Syyskuun aikana luin seuraavat yksitoista teosta:

Julian Fellowes: Belgravia
Agatha Christie: Seitti
Gillian Flynn: The Grownup
Tuomas Juntunen: Tuntematon lapsi
Virginia Woolf: Mrs Dalloway
Agatha Christie: Salomonin tuomio
Riikka Pulkkinen: Paras mahdollinen maailma
Joël Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia
Michael Cunningham: Tunnit
Miriam Gebhardt: Ja sitten tulivat sotilaat- saksalaisnaisten kohtalo toisen maailmasodan voittajien käsissä
Sophie Hannah: Suljettu arkku

Julian Fellowesin Belgraviaa suositellaan lääkkeeksi akuuttiin Downton Abbey -puutteeseen ja tähän se toimii varmasti juuri eikä melkein, itse en tosin ole sarjaa katsonut. Palkitun käsikirjoittajan romaani sijoittuu 1840-luvun Lontooseen, mutta esinäytös näytellään jo vuonna 1815 Brysselissä, jonne Britannian yläluokka on siirtynyt. Waterloon taistelun aattona pidetyissä tanssiaisissa ovat mukana myös toisiinsa rakastuneet aatelinen Edmund ja syntyperältään vähäisempi Sophie Trenchard ja kohtaamisen vaikutukset näkyvät kaksikymmentäviisi vuotta myöhemmin muuttaen monen elämän kulun. 

Agatha Christien Seitti on alkujaan näytelmä, joka kirjaksi sovitettunakin toimisi varmasti paremmin näyttämöllä. Clarissa on diplomaatinrouva, jolla on ongelma. Ruumis olohuoneesta pitäisi saada piilotettua pian ennen kuin aviomiehen tärkeät vieraat tulevat. Ja sitten mennään! Nautittavaa jännitystä Christien ystäville. 

Gillian Flynnin teos The Grownup on oikeastaan novelli ja sen lukee yhdeltä istumalta. Mukana on Flynnille ominaiseen tapaan vinksahtaneita ihmiskohtaloita ja vikaan menneitä suhteita, kun erilaisia pieniä petoksia tehtaileva nainen päättää ryhtyä ennustajaksi ja kohtaa epätoivoisen asiakkaan. Mutta kuka puhuu totta ja kuka ei? Lue, niin saat tietää. 

Tuomas Juntusen Tuntematon lapsi on koruttoman koskettava kuvaus lapsen kuolemasta. Kirjailija vaimoineen menettää tyttärensä Martan muutaman päivän ikäisenä. He ovat vanhempia ilman lasta, tuntemattoman lapsen lähimmäisiä. Juntunen kuljettaa tarinaa monella eri aikatasolla kertoen tapahtumista ennen ja jälkeen menetyksen. Jotkut asiat ovat liian suuria sanottavaksi ääneen ja silti juuri niistä on tärkeää ja rohkeaa puhua. Kun Martta kuoli, isä lauloi hänelle tuutulaulua. Samaa laulua olen lukemattomat kerrat itse laulanut lapselleni.  

Jälleen Dame Agathan teos, tällä kertaa pääosissa etsiväpariskunta Tommy ja Tuppence. Salomonin tuomio on jännittävä vakoilutarina, jossa selvitetään vakoojan ja murhaajan henkilöllisyyttä pienessä rantakaupungissa sodan aikaan. 

Riikka Pulkkisen uutuudesta Paras mahdollinen maailma löydät arvion täältä.

Joël Dickerin toisesta romaanista Baltimoren sukuhaaran tragedia myöhemmin lisää. 

Tähän väliin luin hieman sotahistoriaa. Miriam Gebhardtin Ja sitten tulivat sotilaat kertoo kaunistelematta siitä millaista saksalaisten naisten elämä oli toisen maailmansodan miehittäjien ja valloittajien käsissä. Siinä missä monia sodan aikaisia julmuuksia on myöhemmin pyydetty anteeksi, on naisten kohtalo jäänyt täysin käsittelemättä. Niin kauan kuin tosiasioita ja esimerkiksi hurjia raiskauslukuja ei tunnusteta, ei traumaa voida myöskään käsitellä. Unohtaa sitä ei tarvitse eikä voi, sillä osa uhreista on vielä elossa. 

Sophie Hannahin uusi Poirot-mysteeri Suljettu arkku tulee myös esitellyksi omassa postauksessaan. 

Nämä kaksi teosta pitää esitellä yhdessä, sillä yhteen ne kuuluvat. Virginia Woolfin Mrs Dalloway on ensimmäisiä kirjoja, joita aikanaan tuoreena kirjallisuudenopiskelijana luin ja siitä saakka sillä on ollut vakiopaikka kirjahyllyssäni. Yhden päivän romaanissa seurapiirirouva Clarissa Dalloway järjestää kutsuja ja kohtaa menneisyytensä samalla kun sotatraumasta kärsivä Septimus Warren Smith elää viimeistä päiväänsä. Tajunnanvirtaa täynnä on tämä hieno moderni klassikko.

Michael Cunningham kirjoitti teoksensa Tunnit vuonna 2000. Romaani liikkuu kolmella aikatasolla ja käsittelee kolmen naisen elämää yhtenä päivänä. 1920-luvulla Virginia Woolf kirjoittaa romaania Mrs Dalloway, jonka työnimenä vielä tuossa vaiheessa on Tunnit. Vuonna 1949 turhautunut kotirouva Laura yrittää pitää itsensä kasassa lukemalla Woolfin teosta. Nykyhetkessä Clarissa Vaughn, lempinimeltään Mrs Dalloway, järjestää kutsuja. Kolme naista, kolme aikatasoa, kolme käännekohtaa elämässä. Ja kaikilla yhdistävänä tekijänä Virginia Woolfin Mrs Dalloway. 

Vuoden viimeinen neljännes on enää edessä ja luettujen teosten määrä ylittänyt kahdeksankymmentä. Pikkuhiljaa pitäisi myös alkaa miettiä mitä ensi vuonna tapahtuu, jatkuuko Lukulaskuri, vai mitä kivaa seuraavaksi keksitään. Tällaisena kokeiluna, vastauksena lukumääriä koskevaan kysymykseen se on täyttänyt paikkansa. Jatko on kuitenkin vielä avoin. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että näistä teosesittelyistä on hyötyä lukijoille. Mietitään ja pohditaan.