Kesävaatejuttuja

Kaivoin kesävaatepinon yläkaapista ja aloin käydä läpi mitä vaatteita vielä voi käyttää ja mitä uusia tarvitaan. Mies näki kasan ja alkoi nauraa. Olen tunnettu värikkäästä ja elämäniloisesta tyylistäni, kuten tämä kesävaatevalikoima sävyineen osoittaa. Ei raidat tai tummansininen olisi mitään?

Mitään kovin suuria tarpeita ei täksi kesäksi ole, vaatekaappi vaikuttaa aika hyvältä. Gapilta tilasin alla olevan mekon ja Banana Republicilta samaan tilaukseen röyhelöhihaisen puseron, jonka ajattelin parittaa mustan pliseeratun hameen kanssa. 

Pari uutta tavallista t-paitaa pitäisi vielä löytää, kunhan ehdin kiertelemään.

Mutta osaan minäkin. Tässä vaaleanpunaiset kesäpöksyt kera romanttisten ballerinojen. Toisessa kuvassa vielä värikkäämmät housut sekä pilkullinen jakku tyyliin "mikäli satun eksymään metsään, löytävät etsijät minut helposti". Vähän väriä elämään toisinaan, kunhan ei tavaksi tule! Mukaan vielä luottoaurinkolasit, eli Ray Banin Jackie Ohh:t mustina ja ruskeina.

Toivottavasti kumisaappaat saavat jäädä kaapin pohjalle pölyttymään tänä kesänä!

Juhannuksen aika

Kesäpaikan pihasta poimittujen sireenien myötä täällä laskeudutaan juhannukseen, joka pitää sisällään grillailua, saunomista ja rentoilua, mutta myös vähän maalausta ja siivousta. Saamme vanhempani mukaan talolle, jonne lähtö koittaa ihan näillä hetkillä. Kaupassa on käyty ja tavarat pakattu. Lomakin alkoi. Ei hullumpaa.

Oikein ihanaa, rentouttavaa ja vähäsateista juhannusta kaikille! Palataan taas ensi viikolla tarkempien juhannuskuulumisten myötä.

#TBT: Veljekset kuin ilvekset?

Kolme vuotta sitten pohdin tätä meidän veljeskaksikkoamme. Erilaisia, samanlaisia, minkälaisia? Lukekaa alta:

Meidän elämäämme ilostuttavat kaksi pientä pyöreäpäistä poikaa, jotka vaaleat hiukset viuhuen rientävät leikistä toiseen ja ovat kietoneet vanhempansa täysin pikkusormiensa ympärille. Ja isovanhempansa. Ja varmaan tätinsäkin. He aiheuttavat meille säännöllisesti harmaita hiuksia keksinnöillään, mutta tuplasti, triplasti tai miljoonasti enemmän onnenhetkiä ja onnea siitä, että he ovat osa perhettämme. Meidän ikiomat pallopäät, veljekset Äly ja Väläys. Mutta kuinka samanlaisia he lopulta ovatkaan?

Lapsilla on hyvin tarkkaan kolme vuotta ikäeroa. Esikoinen oli syntyessään niin pikkuruinen, 48 cm pitkä ja painoa 3310 g. Parin päivän päästä syntymäpainosta oli jäljellä enää kolme kiloa, kunnes huomasimme että lapsi ei saa imettyä kunnolla kireän kielijänteen takia. Fiksu lääkäri nipsaisi sen poikki, mutta ongelmat jatkuivat. Lopulta pullo oli ratkaisu, mutta kieli yhä näin viisivuotiaana aivan sydämenmuotoinen. Meidän ihana kirppunen, pikkuinen poika, joka kasvoi ja kasvaa yhä keskikäyrän alapuolella. Ruumiinrakenteeltaan aivan kuin mies pitkän selän ja lyhyempien jalkojen kanssa. Jäntevä pienijalkainen patukka. Tällä hetkellä, viiden ja puolen vuoden iässä, pituutta on n. 112 cm ja painoa parisenkymmentä kiloa.

Nähdessäni kuopuksen ensimmäisen kerran sektiosermin ylitse ajattelin, että me ollaan sitten kloonattu esikoinen. Pojat näyttivät niin samanlaisilta, että oikein nauratti. Kun sain myöhemmin lapsen ensimmäistä kertaa syliini alkoi eroja löytyä ja nykyään he eivät meistä edes näytä kovin samalta. Muuta ovat yleensä hyvin eri mieltä. Nykyään huvittaa, että kutsuimme reilun 3600 gm painoista ja 49 cm pitkää kuopusta alkuun Möhöksi. Niin paljon vaikutti tuo puolen kilon ero suhteessa esikoiseen, että kuopusta oli paljon paljon helpompi käsitellä. Ja sama kielijänne muuten nipsaistiin jälleen heti laitoksella poikki, vaikka kuopus olikin pullobeibi heti alusta alkaen. Lapsi oli ja on yhä pitkäraajainen, pelkkiä hoikkia käsiä ja jalkoja. Hän on nyt muutamaa kuukautta vaille kolmevuotiaana hieman yli 90 cm pitkä ja paino huitelee 12 kg:n kieppeillä. Hän on isojalkainen, pieniruokainen ja luonnostaan hyvin hoikka. Eikä sitä ehdi syödä, maailmassa on niin paljon muuta kiinnostavampaa! 

Sairauksien suhteen ollaan menty hyvin samaa rataa. Molemmilla todettiin parikuisena maitoallergia, esikoisella pahempi kuin kuopuksella. Molempien korvakierre päättyi reilun vuoden iässä putkitukseen ja tulehdukset loppuivat siihen, esikoisella lopullisesti, kuopuksella vajaan vuoden ajaksi. Esikoinen on atoopikko ja molemmilla on siitepöly- ja eläinallergia. Aivan ovat allergioissaan kuten vanhempansa, sillä mihin sitä geeneistään lapsi pääsee. Kaiken kaikkiaan ihan normijuttuja nämä, en ole kokenut allergioiden ja sairauksien koskaan rajoittavan elämäämme sen kummemmin. Esikoisella aloitetaan huomenna ristipurennan oikomishoito, aivan kuten isällään aikanaan. Kuopuksella puolestaan on täysin suorat hampaat eikä mitään oikomistarvetta. Enemmän tullut äitiinsä tässä asiassa.

Pojilla on molemmilla pyöreät päät, isot siniset silmät, nöpönenä ja vaaleat hiukset. Esikoisen silmät ovat kirkkaammat siniset, kuopuksen tummat mustikkasilmät. Heillä on myös mieheltä peritty hiusraja, nipukattomat korvalehdet, pitkät sormet ja varpaat. Esikoisen piirteet ovat pyöreämmät, kuopuksen kulmikkaammat. Ison eron tekee tietysti kuopuksen hymykuoppa, mitään sellaista ei meillä kenelläkään ole. Kuopus on myös väreiltään esikoista tummempi, vaikka molemmat vaaleita ovatkin. Tummempi iholtaan, ruskettuu palamisen sijaan ja tätä rataa. Olen aivan varma, että kuopuksesta tulee aikanaan tummahiuksinen kuten minä ja esikoisesta miehen tavoin vaaleampi. Olihan kuopus syntyessään ruskeahiuksinen, vaikka tällä hetkellä blondina kulkeekin.

Siinä missä esikoinen kehittyi vauvavuonna kaikissa taidoissaan hyvin normimeiningillä, on kuopus kirinyt kaulanmitan ohi kaikessa. Supermotorinen lapsi alkoi ryömiä puolivuotiaana, kontata seitsenkuisena ja otti ensimmäiset askeleensa vähän myöhemmin. Kunnollisen kävelyn molemmat ovat aloittaneet harjoiteltuaan sitä ennen kuukauden verran ja olleet molemmat vähän alle yksivuotiaita. Molemmat pääsivät myös pienestä pitäen kiipeämään ihan minne tahansa ja kiipesivät myös sillä erotuksella, että arka esikoinen mietti edes vähän kannattaako. Kuopus oli tuolloin jo kiivennyt. He ovat aina olleet vikkeliä, aktiivisia ja nopeita. Kuopus siihen malliin, että aloin tosissani harkita iltarukousta ja siinä itsesuojeluvaiston pyytämistä lapselle.

Molemmat pojat sanoivat ensimmäiset kaksisanaiset lauseensa jonkin verran alle kaksivuotiaina ja sitä ennen käytössä oli kourallinen sanoja. Sen sijaan "äiti" on ollut jo todella aikaisin sanavarastossa, first things first ja sitä rataa kai. Kaksivuotiaasta eteenpäin puhe on kehittynyt hurjasti, esikoisella seuraavan puolen vuoden, kuopuksella neljän kuukauden aikana ihan keskustelun mahdollistavaksi. 2,5 -vuotiaista eteenpäin molemmat ovat olleet aivan mahdottomia lörpöttelijöitä.

Molemmat pojat rakastavat lukemista ja laulamista. Huumorintajun osalta esikoinen on aina ollut enemmän verbaalisen huumorin suosija siinä missä kuopus puolestaan täysverinen fyysinen hassuttelija. 

Luonteiltaan he ovat kuin yö ja päivä. Esikoinen on herkkä ja herkkävaistoinen pohtija, itsekritiikin kruunaamaton kuningas ja äärettömän hellä lapsi. Hän huolehtii maailman pyörimisestä ihan liikaa ikäänsä nähden, mutta nauttii onneksi myös samanikäisen leikkikavereiden kanssa olemisesta suuresti. Kuopus puolestaan on tulta ja tappuraa. Hänellä on äärimmäisen tulinen luonne, tämä lapsi ei ole kynnysmatto! Siinä missä esikoinen murehtii kokemiaan vääryyksiä pitkään, on kuopus halki-poikki-ja pinoon -metodin kannattaja. Pienet kädet menevät puuskaan ja suusta kuuluu "epäreilua" kunnes äiti tai isä ottaa syliin. Keskenään veljekset nahistelevat kuten ketkä tahansa sisarukset, mutta vanhempaa ilahduttaa nähdä myös heidän läheiset välinsä. Nämä kaksi ovat ehdottomasti toistensa tärkeimmät ihmiset ja he myös sanovat ja osoittavat sen toisilleen. 

Aarteenpoikaset. Parhaat pojat ikinä. Aale Tynni on osannut jo kauan sitten kertoa tunteeni runomuodossa.

"Sivelen armaita kasvojasi,

poskesi pientä omenaa.

Siroja, kirkkaita kulmiasi

tukkaasi silkinruskeaa.

Nenääsi pientä ja lystikästä

- sinua ilman en elämästä

mitään saattaisi aavistaa.

Vain sinun luonasi rakkaani, pieni,

löysin kirkkaan selkeän tieni,

iloni yksinkertaisen.

Olen vain suojeleva syli.

Kasva kauas äitisi yli."

Mitä näille kundeille tänä päivänä kuuluu ja ovatko he yhä samanlaisia kuin aikoinani kirjoituksessa kuvailin? Hyvin pitkälle kyllä, vaikka kuopus onkin rauhoittunut aivan valtavasti. Hän ei enää ole lainkaan samanlainen elosalama kuin pienempänä, seikka josta olen hyvin helpottunut. Temperamentti sinällään on ennallaan ja kuopus reagoi nollasta sataan huomattavasti isoveljeään nopeammin. Samaan aikaan hänessä piillyt arkuus ja herkkyys on tullut vahvemmin esiin. Esikoinen on hyvin tunnistettavissa kirjoituksesta, hän on yhä lempeä, mutta reipas pikkupoika, usein pilke silmäkulmassa. Parhaat kaverit he ovat yhä, siitä ei ole kahta sanaa, ja toisilleen äärettömän tärkeät. 

Ensi torstaina palataan ajassa taaksepäin siihen, kun pohdin millaista on olla esikoinen ja millaista kuopus.

Kesäsuunnitelmia

Juhannus lähestyy ja sitä myöten kesäloma alkaa olla ovella. Minulla on enää muutama työpäivä jäljellä ja pojilla saman verran päiväkotia ja kesäkerhoa edessä. Mies jatkaa vielä viikon meidän jo lomaillessamme, mutta sitten ollaa koko perhe heinäkuu yhdessä, toivottavasti suurelta osin kesäpaikallamme.

Juhannukseksi menemme kesäkodille, jossa pitäisi tuolloin olla remontit tältä kesältä täysin ohitse remonttimiesten toimesta, me alamme pikkuhiljaa jatkaa siitä. Mutta sitä ennen saunotaan, syödään hyvin ja nautitaan juhannuksesta toivottavasti lämpimässä säässä. Juhannuksen jälkeiselle viikolle meillä on suunnitteilla kaksikin kyläilyreissua sekä teatteria. Käymme ystävien luona, olemme osin kotimaisemissa ja yhtenä iltana menemme katsomaan Peppi Pitkätossua Järvenpään kesäteatteriin.

Kun mieskin on saatu lomailijoiden joukkoon, lähdemme heti ensimmäisenä viikonloppuna ulkomaille. Siellä vietetyn viikon jälkeen lienee hyvä lepäillä muutama päivä kotona pyykkiä pesten, kunnes suunnataan taas talolle. Sieltä olisi toiveissa tehdä retkiä lähistölle, kuten Tammisaareen, Hankoon tai Fiskarsiin. Heinäkuun puolivälissä menemme Turkuun katsomaan Vaahteramäen Eemeliä kesäteatteriin ja ainakin muutamat kesäjuhlat on heinäkuun lopulle tiedossa myös.

Elokuussa mies palaa jo töihin, mutta kuukauden ensimmäiset viikonloput ovat jo ohjelmoituja. Ensimmäinen kuluu miehen yhdistyksen tapahtumassa ja toisena viikonloppuna meidät on kutsuttu häihin. Vähän haaveilen vielä rapujuhlista elokuun lopulle, mutta täytyy katsoa.

Aivan yllättäen ipanat keksivät muutama päivä takaperin, että heidän pitää päästä uudelleen Muumimaailmaan. Yritin vähän siinä sanoa, että ehkä heille ei siellä enää niin kovassti olisi tekemistä, mutta tyypit olivat ehdottomia. Sinne on päästävä ja mieluiten ystäväperheen kanssa. Niinpä pyysin eilen esikoisen kummeja mukaan ja kuten kummitäti totesi, ehkä reissusta saisi yhdessä siedettävän. Huvipuistoreissuista en ole luvannut pojille vielä muuta kuin Linnanmäen. Särkänniemessä olimme viime vuonna kaksi päivää ja Tykkimäki osuisi nyt sukuloimisreissun varrelle.

Kaikki kuvat ovat parin vuoden takaa. Voi noita pikkukundeja. En tiedä mitä se minusta kertoo, mutta näen ajan kulumisen selvästi esikoisesta. Kuopus sen sijaan on silmissäni koko ajan samannäköinen. Ehkä se on tämä äidin vauva -syndrooma, josta raukka joutuu koko elämänsä kärsimään!

Lasten seikkailukierros Suomenlinnassa

Viime lauantaina oli aika lähteä Suomenlinnaan seikkailukierrokselle etsimään kuningas Kustaa kolmannen kadonnutta kruunua. Ainoa vaan, että vettä tuli kuin aisaa, esikoisella oli liian nafti sadetakki ja kuopuksen kumisaappaat majailivat päiväkodissa. Esikoisen ilme kertoo kaiken, oliko lähdössä mitään järkeä.



Oli ehdottomasti! Lauttamatkan aikana sade helpotti hieman ja Suomenlinnaan rantauduttiin vähän paremmissa fiiliksissä. Toki olimme ehtineet jo kastua huolella, mutta mitäpä siitä. Yritettiin ottaa seikkailun kannalta. 





Oli niin kosteaa ettei kamerakaan tarkentanut kunnolla. Tässä odotellaan näytelmän alkua Tykistölahden kioskin liepeillä.

Sitten kuningas saapui, saimme vaaleansiniset nauhat yllemme ja pääsimme matkaan etsimään hänen kadonnutta kruunuaan. Ja miten hauska kierros olikaan! Kuljimme kuninkaan kanssa ympäri Suomenlinnaa, sen raunioita ja tunneleita, etsimme vihjeitä maastosta ja kuuntelimme lauluja sekä kertomuksia 1700-luvun lopulta. Tapasimme muun muassa kuninkaan kälyn Charlottan sekä Yrjö Maunu Sprengtportenin, kävimme Ehrensvärdin talossa ja juoksimme sadetta karkuun pitkin puistoja. Tanssittuakin tuli ja lasten taskulamput olivat tarpeen kulkiessamme kasemateissa. Esikoinen vastaili kysymyksiin ja löysi vihjeitä muiden lasten tavoin ja sai aplodit neropattina. Kuopus kurkki meidän vierestämme ja nauroi sydämensä pohjasta Kustaa kolmannelle. Tässä näytelmässä aikuisetkin osallistuivat, emme vain seuranneet etsintöjä lasten osallistuessa.

Tässä keskustellaan Armfeltin kanssa.

Kierrosta suositellaan yli 6-vuotiaille ja esikoinen olikin juuri sopivan ikäinen, kuopus meni siinä ohessa. Reitti ei sovellu rattaille ja mukavat kengät sekä taskulamppu kannattaa ottaa mukaan. Näytelmä kestää sellaiset tunnin ja viitisentoista minuuttia.

Kierrokset loppuvat viikon kuluttua, eli 28.06.2016. Vielä siis ehtii mukaan Kierrokset jatkuvat elokuulle saakka, kuten ystävällinen lukija korjasi, eli menkää ihmeessä. Erinomainen yhdistelmä historiaa, seikkailua ja hauskanpitoa niin lapsille kuin aikuisillekin!



Minä ja hän

Muistan, kun lasten ollessa pienempiä miehen kanssa haaveiltiin. Että ehkä joskus tulee sellainen aika, kun tyypit ovat ilman meitä ulkona tai jäävät kahden kotiin. Ja me voidaan mennä kahdestaan jonnekin, ihan minne vaan. Vähäksi aikaa, mutta ilman ipanoita. Vaikka ruokakauppaan. Kun kotona pyörii yksi- ja nelivuotiaat, on arki aika täyttä ja vikkelää. Siinä sitten toisiamme katseltiin, että joskus, joskus vielä. 

Viime maanantaina se tapahtui. Mies tuli töistä, pojat lähtivät ulos ja minä ehdotin, että mennäänkö yhdessä kauppaan. Ja mentiin. Ja muisteltiin sitä haaveilua vuosia sitten, kun arki oli erilaista. Ja kuinka se yhtäkkiä olikin muuttunut ja tässä me olimme. Leipäosastolla. Kahden.

Parikymmentä minuuttia, ei sen enempää. Ja silti, tunne siitä, että elämässä on alkanut uusi vaihe, uusi lehti on käännetty esiin. On tiedättekö tosi kiva huomata, että niiden täysien vuosien jälkeen tässä ollaan yhä. Minä ja hän. Tänä vuonna kaksikymmentä vuotta yhdessä.

Eskarilainen yksin ulkona

Kuopuksen kasvaminen on tuonut jälleen uusia asioita eteen. Syksyllä esikoulun aloittavan kanssa on jo keskusteltu siitä saako hän mennä yksin ulos ja milloin on kotiavaimen tai puhelimen aika. 

Aloitetaan ulkoilusta katsauksella menneeseen. Esikoinen alkoi harjoitella yksin ulkona olemista eskarivuotensa syksyllä. Meillä on suojainen sisäpiha, jossa lasten on turvallista leikkiä. Silti ollaan keskellä kaupunkia ja se pitää ottaa huomioon. Aloitimme hiljakseltaan, eli ensin esikoinen lähti ulos esimerkiksi kymmenen minuuttia ennen meitä ja tulimme sitten kuopuksen kanssa perästä. Hiljalleen pidennettiin aikaa ja sitten lapsi saikin jo leikkiä pihalla kaverin kanssa. Viimeistään seitsenvuotislahjaksi saatu oma avain sekä eskarin keväällä ostettu oma kännykkä vapauttivat lapsen menemään ja tulemaan.

Kuopus on tässäkin kasvanut veljeään aikaisemmin. Ja toisaalta, hänellä on se isoveli kaikessa mukana, näyttämässä suuntaa, auttamassaa ja turvana. Olimme sopineet samat toimintatavat myös kuopuksen osalta, mutta niinpä hän vain on aloittanut jo tässä vaiheessa ulkoilun ilman vanhempia. Vielä lapsi ei ole ollut aivan yksin pihalla, mutta veljensä kanssa ja veljen kavereiden seurassa kyllä. Ja mikäpä siinä, kun säännöt ovat selvät. Esikoinen ei ole kuopuksen vahti, vaan kuopus harjoittelee tässä itsenäistä olemista pihalla. Luonteensa mukaisesti esikoinen kyllä huolehtii kuopuksesta ja katsoo perään, onhan hänellä myös avain ja puhelin mitkä kuopukselta puuttuvat. Kuopus puolestaan on luvannut pysyä pihalla ja kertoa heti isoveljelleen, jos jotain tulee. Eräänä päivänä eteisestä kuului uloslähdön keskeltä kuopuksen ääni, joka totesi veljelleen: " On tosi kiva, kun mulla on sinä, eli isoveli."

Mikäli kuopus haluaisi jo tässä vaiheessa olla pihalla yksin, me antaisimme hänen kokeilla. Olemme testanneet ulko-oven avaamista ja lapsi jaksaa juuri ja juuri vetää oven auki. Olen myös luvannut pitää ikkunan auki hänen ollessaan pihalla, sen alla kuin huutaa äitiä, kuulen kyllä. Parveke meillä on valitettavasti toiseen suuntaan kuin piha-alue.

Kuopus tulee saamaan oman avaimen jo täyttäessään kuusi vuotta, sillä joulukuussa syntyneen kohdalla seitsenvuotispäivään odottaminen ei toimisi. Puhelin hankittaneen jossain vaiheessa eskarin kevättä niin, että aikaa opetella puhelinetikettiä ja luurin käyttöä riittää ennen kuin koulu aikanaan alkaa. Muutaman ensimmäisen kerran minua jännitti ja mietin pitäisikö mennä katsomaan miten homma pihalla sujuu, sillä ihan ensimmäisellä yrittämällä ipana oli ulkona vartin ja tuli sen jälkeen sisälle. Hän ilmoitti, että aikoo sitten mennä seuraavan kerran mennä yksin ulos aikuisena. Sen jälkeen homma alkoi toimia.

Eikä ulkoilu itsenäisesti ole ainoa muutos, sillä ovikello on alkanut soida ja kuopus painella naapuriin leikkimään aivan kuten veljensäkin. Mikä iso onni on, että talossa ja pihapiirissä asuu paljon samanikäisiä leikkikavereita. Niin sitä pienempikin tosiaan alkaa ottaa askeleita minusta ja isästään poispäin. Huomenna saatte kuulla miltä se meistä tuntuu.