(Sairaus)lomalukemiset

Minun osaltani "lomailu" alkoikin jo tänään, kun työterveyslääkäri kirjoitti koko viikon sairauslomaa ja siihen perään alkaa kolmen viikon joululoma. Epäilevät sydänlihastulehdusta ja sydämestä otettu käyrä olisi voinut näyttää paremmaltakin. En jaksanut ihan hirveästi kuunnella, olin niin umpipoikki siinä vastaanotolla istuessani. Eli nyt allekirjoittanut vuodelepoon, lasten joulujuhlat pois kalenterista samaten kuin viimeiset kokoukset. Ei ylitöitä, ei töitä lainkaan. Ei myöskään reissua isoäidin luokse ensi viikon alussa. Ilmeiesti tässä yritetään pysytellä poissa sairaalasta. 

Nyt jos koskaan on siis aikaa lukea, jos vain jaksaa. Aloitin Ann Rosmanin dekkareista, joista olen joskus lukenut kaksi ensimmäistä ja kahlasin ne uudelleen lävitse. Viides, uusin Karin Adler -sarjaan kuuluva teos Havskatten on jo varauksessa kirjastossa. Sitä odotellessa ehdin lukea neljä aiempaa kirjaa. Lisäksi kirjastossa varauksessa ovat niin Patricia Cornwellin, Sue Graftonin että Donna Leonin uusimmat. 

Näiden lisäksi kävin jo aiemmin ostamassa pari kirjaa, eli viidennen Sebastian Bergman -sarjan dekkarin De underkända sekä erinomaisen Totuus Harry Quebertin tapauksesta. Haluan lukea sen uudelleen, niin hyvä se oli. 

Jos näillä pärjäiltäisiin jo vähän aikaa ja ainahan on Netflix.

Synttäripolemiikki

Taas kuohuu lastensynttäreiden ympärillä. Ovatko nykylapset ahneita ja statustietoisia, keulitaanko lasten syntymäpäiväjuhlilla ja kilpailevatko vanhemmat kuka järjestää parhaat juhlat? Ja millainen sen lahjan nyt sitten oikein pitäisi olla?

MTV:n artikkelissa opettaja, jonka oikeaa nimeä ei mainita, väittää syntymäpäivien olevan tänä päivänä statusasia. Mitä hienommassa paikassa syntymäpäivät vietetään, sen enemmän kaverit juhlien sankarista tykkäävät. Tämä opettaja ehdottaa, että vanhemmat voisivat sopia juhlien pelisäännöistä yhdessä, joko kutsutaan kaikki tai ei ketään luokalta. Samaten vanhempien kannattaisi haastatellun mukaan sopia yhdessä lahjan budjetista. Halvasta lahjasta kiusataan ja lapset eivät kuulemma halua kutsua juhliinsa sellaisia kavereita, jotka ovat edellisenä vuonna tuoneen liian edullisen lahjan.

Toisessa, aiemmin julkaistussa jutussa perataan tämän hetken ilmiötä syntymäpäivien ulkoistamisesta. MLL:n asiantuntija peräänkuuluttaa vanhemmilta huomaavaisuutta toisia vanhempia kohtaan, malttia ja harkintaa, kaikkea kun ei tarvitse järjestää yksissä juhlissa. Lisäksi hän pitää vieraslahjojen antamista vanhempien kilpavarusteluna.

Minä väitän, että tässä ei ole kyse mistään yleisestä ilmiöstä vaan yksinkertaisesti huonoista käytöstavoista. Omat lapseni ovat juhlineet lukuisia kaverisynttäreitä sankarin tai vieraan roolissa ja yhtä ainoaa kertaa en ole törmännyt ensimmäisessä artikkelissa kuvattuun tilanteeseen lahjojen kelpaamattomuudesta. Se paljastuuko paketista kenties legopaketti, tehtäväkirja, karkkipussi tai vaikkapa reppu, juomapullo, pikkuauto tai mikä tahansa, ei merkitse mitään. Lapset iloitsevat, kun heitä muistetaan ja kaikki tietävät, että kaverilahjan ei todellakaan tarvitse olla mitään kallista. Olen tosin huomannut, että lahjat yleensä kasvavat niin kooltaan kuin arvoltaan lapsen iän karttuessa, mikä lienee aika tavallista. Siinä missä 4-vuotiaalle sopiva lahja on pieni alle kymmenen euroa maksava legopaketti, tuntuu koululaiselle sopivalta ostaa tuplakokoinen ja -hintainen.

Ei kai koulun tai opettajan tehtävä ole kertoa aikuisille ihmisille miten toimia tällaisessa asiassa. Pidän ajatusta yhteisen lahjabudjetin sopimisesta aivan naurettavana, jokainen ostaa sitä mitä haluaa ja sitä mihin on varaa. En tiedä onko nykyvanhempi niin tolkuttoman uusavuton niin monessa asiassa, että näihinkin kaivattaisiin yhteisiä ohjenuoria. Sitä paitsi lapsilla on monesti aivan selvät sävelet sen osalta mitä kaverille hankitaan. He tietävät ja tuntevat toisensa, lempileikit ja kiinnostuksen kohteet, ja haluavat ostaa mieluista ja ilahduttavaa. Se on minusta vain hienoa. Toisaalta, syntymäpäivillä kiristäminenhän alkaa jo päiväkodista ja on aivan tuttua varmasti jokaiselle vanhemmalle. Mutta ei vastuuta tämän ikävän ilmiön kitkemisestä voi sysätä taas kerran pois itseltä jollekin toiselle taholle. Kyllä se minun on asia otettava esille, puhuttava ja varmistettava ettei homma toistu, jos lapseni tuota kiristyskeinoa käyttää tai muuten käyttäytyy idioottimaisesti synttäriasiassa. Päiväkodissa ja koulussa käytetäänkin sähköpostia vanhempien välillä kutsujen välittämiseen. Tämä on huomaavainen tapa ja toimii erinomaisesti. 

Entäpä sitten toinen artikkeli ja syntymäpäivien ulkoistamisen kyseenalaistaminen? Minä rakastan juhlia (meidän juhlistamme voit lukea täältä) ja esimerkiksi kuopukselle järjestämme ihan perinteiset kotijuhlat parhaille päiväkotikavereille. Mutta aivan erityisesti rakastan ulkoistamista silloin, kun lapsen syntymäpäiville on tulossa viisitoista poikaa ja voin viettää juhlat jossain muualla kuin kotonani, ilman järjestämistä ennen, viihdyttämistä juhlien aikana ja siivoamista jälkeenpäin. Se on vain yksi tapa helpottaa arkea ja aivan ehdottomasti tartun siihen. En siksi, että niin pitäisi tehdä tai siksi, että haluaisin todistaa yhtään mitään. Vaan siksi, että se on niin iisi tapa järjestää juhlat, kassan kautta ulos ja homma hoidettu. Ajatus kilpavarustelusta on itselleni hyvin vieras, vaikka järjestän mielelläni lapsillen juhlia viimeisen päälle ja jokainen saa jotain kotiinvietävää ongintapussukasta. Pieni Hot Wheels -auto tai Legon minifiguuri saa kaikille iloisen mielen.

Mahtaako syntymäpäivien järjestämisessä olla alueellisia eroja? Ehkä me pääkaupunkiseutulaiset järjestämme erilaisia juhlia kuin vaikkapa Pohjanmaalla asuvat, en tiedä. Joka tapauksessa minua ihmetyttää tässä keskustelussa eniten kaksi asiaa. Miten vanhemmat eivät osaa katsoa, että yksittäinen lapsi ei jää ilman kutsua tai ryhmästä kutsutaan kaikki paitsi kaksi? Sillä tottakai on hirvittävän surullista, jos joku lapsi jää vuodesta toiseen ilman kutsua, ei sellaista saisi tapahtua. Ja toisekseen, miten juhliin panostettu aika ja vaiva olisi joltain toiselta pois? Jos minä haluan tilata lapselleni hienon kakun, ostaa ilmapallot, hankkia ongintaan lahjapussit kivoine sisältöineen tai viedä juhlat museoon, niin eikö siinä voita ihan jokainen? Yhdessä valitaan juhlien teema ja mietitään mitä kivaa kavereille keksittäisiin. Lapsi saa hauskat syntymäpäivät ja saa juhlia yhdessä hänelle tärkeiden ihmisten kanssa tarjoten heille kaikille jotain hauskaa. Minusta tämä on ihan vain win-win -tilanne eikä tulisi mieleenkään arvostella ihmistä sillä perusteella millaiset syntymäpäivät hänen lapsellaan on. Valitettavasti vain sitä, joka tällaisiin järjestelyihin tykkää panostaa, saa helpommin arvostella kuin sitä, joka ei koe asiaa niin tärkeänä. Ja loppujen lopuksi yhtä ainoaa oikeaa tapaa ei ole.

Asiallista kritiikkiä vai tyypillistä suomalaista mielensäpahoittamista ja tasapäistämistä? Kaikki kuvat ovat kuopuksen juhlien järjestelyistä.

Nespresson kausimaut

Kävimme viime viikonlopun kaupunkihengailun aikana hakemassa lisää kapseleita Nespresson liikkeestä. Olin ihan ehtinyt unohtaa, että nyt on kausimakujen aika, joten yllätyin iloisesti. 

Tänä vuonna Nespresso tarjoilee jälleen kolmea erilaista talvista makuyhdistelmää. Vaniljaa ja kardemummaa sisältävä kahvimaku nousi heittämällä ykköseksi, ostanhan yleensäkin juuri vaniljakapseleita tummapaahtoisten kaveriksi ja kardemumma on ihanaa. Choco Ginger yhdistää tummaa suklaata inkivääriin ja kahvin jälkimaku on jopa kitkerä. Sellainen oikein tumman suklaan kaltainen, ei lainkaan makea. Tämä nousi miehen suosikiksi. Sen sijaan vaniljan ja amareton liitto ei taida olla kummankaan suosikkeja, mutta tulee varmasti juotua sekin. Mantelinen maku on tuossa todella vahvana.

Ostin itselleni joululahjaksi mukin, kyllä kelpaa taas juoda kahvia. Harmi, ettei hyllystä löytynyt Pikku Naisia.

Kausimakuja sai ostaa näppärästi kymmenen kapselia kutakin ja samassa paketissa sai myös vanilja- ja karamellikapseleita. Mietin heti, että tämä olisi kiva tuliainen sellaiseen talouteen, josta kahvikone löytyy.

Eikä sitten muuta kuin kahvittelemaan!

Synttärisankari (ja yksi niistä päivistä)

Aamu alkoi viisivuotiasta juhlien. Sankari sai asiaankuuluvat onnittelulaulut ja -halaukset ja pääsi avaamaan odotettuja paketteja. Lautapelin ja vaatteiden jälkeen Uglies Pet Shop -hahmot kirvoittivat ihastuneita huudahduksia ja leveän hymyn. 

Totta se on, mä olen jo viisi!

Kuopus lähti ensimmäistä kertaa viikkoon päiväkotiin ja kun lapsi jäi halailtavaksi, ojensin minä synttärikeksit odottamaan ja lähdin töihin. Mies oli saattanut esikoista koulumatkan alkuun ja napannut bussin eri suuntaan. Tähän saakka sujui mainiosti.

Olin edellisenä päivänä, heti esikoisen tultua lääkäristä varannut itsellenikin ajan keuhkojen kuuntelua varten. Mietin ettei siitä haittaakaan olisi, sillä pientä yskää on minullakin pidellyt ja olen väsyksissä. Pienikin kävely saa hengästymään ja tarkemmin ajatellen joku tuntuu yhä istuvan rintakehän päällä. Töissä roiskutin kahvit valkoiselle paidalleni, lähdin lääkäriin ja palasin mukanani pitkä kuuri "komeisiin rohinoihin". 

Lääkäri kysyi tunnenko tarvitsevani sairauslomaa ja vastasin kieltävästi. Ei ole aikaa eikä olo nyt niin kipeä ole. Siispä takaisin töihin. Kolme tuntia myöhemmin olin pyörtänyt pääni. Olo oli kamala, hyvä että silmät pysyivät auki ja tärisin siinä istuessani kuumeen ilmeisesti noustessa. Kuopus sen sijaan voi hyvin kerrottiin päiväkodista, jonne olin soittanut kuulumisia kyselläkseni. Ei muuta kuin uusi aika lääkärille muutama tunti edellisen jälkeen ja uusi soitto päiväkotiin, myöhästyisin ehkä hieman hakuajasta ja halusin varoittaa etukäteen.

Juupa juu. Olin lopulta 35 minuuttia myöhässä jouduttuani lääkärissä muun muassa nieluviljelyyn ja verikokeisiin hyytymistekijöiden selvittämiseksi. Hirveä tuskanhiki päällä juoksin päiväkodin pihalle hokien olevani kamalan pahoillani ja nappasin kuopuksen mukaani. Hänellä oli ollut myös rankka päivä, autossa tuli kiukku ja itku, molemmille. Iltapäiväkerhon pikkujouluissa olimme 45 minuuttia kerrottua myöhemmin, sieltä jo soiteltiin peräämme. Harmitti lasten puolesta, harmitti omasta puolestani, harmitti kamalasti ihan kaikki. Esikoinen  kysyi miksi olen niin kiukkuinen ja sanoin, että kunhan tästä kotiin selvitään, niin helpottaa. Olisi ollut mukava istua muiden vanhempien kanssa juomaan rauhassa glögiä, mutta ei pystynyt. Eikä ollut mitään muistamisiakaan hoitajille, sekin harmitti. 

Kotona helpotti pikkuhiljaa, kun söimme synttärijätskiä. Mieskin kotiutui suunnitelmista poiketen jo seitsemältä ja tuli auttamaan iltatoimissa, lautapeliäkin pelailivat. Huomenna aamutuimaan neuvolaan, sieltä takaisin kotiin peiton alle. Nyt juuri ei pysty muuhun, tauti otti niskalenkin sittenkin.

Olipa kerran arki

Istuin tänään autossa keskellä pahinta neljän ruuhkaa, kuuntelin jouluradiosta niin Finlandiaa kuin Jari Sillanpään joulupotpuriakin ja ajattelin, että on tämä elämä älytöntä. Arjen palapeliä kasataan hyvin huteralle pohjalle, ainakin jos turvaverkot ovat pienet, ja yhden palasen kaatuminen romahduttaa helposti koko rakennelman. Juuri sillä hetkellä, siinä tilanteessa totesin joutuneeni ruuhkavuosien yliajamaksi.

Tällä viikolla olen perunut suunnitellut vapaapäiväni aina jouluun saakka ja tulen tekemään ylitöitä niin paljon kuin sielu sietää. Sen lisäksi tulevien puolentoista viikon aikana olisi hoidettava yhdet iltapäiväkerhon pikkujoulut, esikoisen joulujuhla, kuopuksen joulujuhla, viimeiset lahjaviennit, kuopuksen syntymäpäivien järjestäminen ja juhliminen ensin kavereille ja siihen perään sukulaisille, viisivuotisneuvola, partiovala, kehityskeskustelu, kaksi lääkärikäyntiä, yhdet kaverisynttärit, esikoisen koulun joulukirkko ja todistustenjako, vanhempainyhdistyksen tapaaminen rehtorin kanssa ja buffetin järjestäminen sekä hoitaminen koulun päättymisen yhteydessä. Siihen päälle oman joulun laittaminen kotiin kuusenhakuineen ja koristeluineen, joululounas ja pakkaaminen heti loman alussa koittavaa reissua varten. Siellä sitten laitetaan joulu isoäidille. Lisätään yhtälöön kaupassakäynnit, ruoanlaitot, pyykinpesut, läksyjen vahtimiset, joululahjaostokset sun muut ja ollaan arjen ytimessä. To do -lista kasvaa lopusta samaa tahtia kuin yliviivautuu alkupäästä. Niin ja onhan meillä tuossa se keuhkokuumetoipilaskin. Miehelläkään ei tule ääntä juuri tällä hetkellä.

Onnea on isoäiti, joka on kahtena päivänä tullut hoitamaan toipilasta, leiponut tämän kanssa joulupipareita ja kuunnellut isomman lukuläksyt. Hän on luvannut tulla myös loppuviikolla, jos tarvitaan. Ei ole arvokkaampaa kuin arjen apu.

Iso osa kaikista tehtävistä asioista ja menemisistä on tietenkin mukavia. Valitettavasti vain liika on liikaa ja kun tapahtumaa ja tehtävää kertyy turhan paljon, muuttuvat ne rentouttavissta kuormittaviksi. Huomaan päätyväni suorittamaan asioita sen sijaan, että ehtisin istua alas ja nauttia hetkistä. Jatkuvasti on huono omatunto siitä, etten ehdi luoda lapsille muistoja joulunodotuksesta, kun samaan aikaan on saatava maailma valmiiksi ennen lomaa. Työpaikan terveyskyselyn tuloksissa kehotettiin parempaan uneen ja rennompaan elämään. Tervetuloa kokeilemaan 35-vuotiaiden kahden lapsen vanhempien arkeen. 

Perheen projektipäällikkö ja metatyön vastuullinen suorittaja on nyt vähän väsynyt. 

Jälkikirjoituksena todettakoon, että juuri lääkäristä tullut esikoinen on nyt myös antibioottikuurilla mykoplasmaepäilyn ja keuhkorohinoiden vuoksi. Hyvin menee.

Jouluinen kirjavinkkaus

Pikainen vinkki jouluodotukseen. Richard Scarryn kultainen eläinten joulu -kirjasta on otettu uusi painos ja sen saa kirjakaupasta omakseen reilusti alle kymmenellä eurolla. Lumoava kirja, joka pitää sisällään niin lyhyitä tarinoita kuin pieniä loruja.

Me aloitimme joulunodotuksen tämän kirjan myötä ensimmäisenä joulukuuta ja luemme yhden pienen kertomuksen joka ilta. Ihan kahtakymmentäkolmea niitä ei ole, mutta kirjan loppuessa ollaan jo hyvin lähellä aattoa.

Pieni, hurmaava teos. Suosittelen vaikka pakettiin käärittäväksi, jos ei halua käyttää joulukalenterin tapaan.

Kun kissa on poissa

Esikoinen lähti eilen eräjormailemaan partioretkelle ja tuli illalla takaisin kasvoja myöten kurassa, mieli täynnä kummitusjuttuja ja väsyneenä, mutta tyytyväisenä. 

Yhden retkeillessä me muut pakkasimme toipilaan vararattaisiin peiton alle ja otimme suunnan kohti kaupunkia. Luuhailimme kirjakaupasta lelukauppaan ja vaatekaupoista kahville. 

Ei kerrota reippailijalle, joka aikuisena aikoo muuttaa sopivalle etäisyydelle Stockasta!