Täydennystä poikien vaatevarastoon

Vappulomalla kaivoin poikien kesävaatteet yläkomeroista esille, nimikoin päiväkotivaatteet ja laittelin komeroon. Hetken pinoja katseltuani hain kameran. 

Ihan vastaisuuden varalle voisin yrittää muistaa katsastaa jo olemassa olevat varastot ennen uusien vaatteiden hankkimista. Ensimmäisessä kuvassa takana oleva pino pitää sisällään kuopuksen pitkähihaiset arkipaidat. Niitä on yli kaksikymmentä. T-paitoja edessä on viisitoista.

Tässä on esikoisen t-paitapino, rapiat kaksikymmentä paitaa. Vähän vähemmän löytyy takaa pitkähihaisista. Nämä ovat siis arkivaatteita, juhlapaidat ja paremmat pikeet ovat sitten erikseen. Järki, minne katosit?!

Mittasimme pojat vastikään lääkärikäynneillä ja esikoinen on nyt 118 cm pitkä, kuopus 96 cm. Esikoisen kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että laitoin kaikki 116-senttiset vaatteet pois ja otimme 122-senttiset käyttöön. Nähtyäni nuo paitapinot otin kynän ja paperin esille, katsoin mitä vaatteita jemmasta löytyy valmiina ja mitä tarvitaan. Nyt piti tehdä ihan vaan täsmäiskuja. 

Esikoisen vaatevarasto osoitti muutamia puutteita. Hänelle oli ostettava slipoveri, rennot farkut ja siisti neule. Kuopus puolestaan oli jo vähän aikaa sitten alkanut käyttää 98-senttisiä vaatteita ja ne ovat juuri nyt sopivia. Ainoastaan uudet juhlahousut, yöpukuja sekä lyhythihainen pikee puuttuivat.

Miehen tilatessa uusia farkkuja Gapilta laitoin pari lastenvaatetta samaan tilaukseen. Esikoiselle löytyi väreiltään kaunis slipoveri ja kuopukselle sekä pari pyjamaa että ne paremmat kyläilyhousut sinistä herringbone-kuosia. Gapin pyjamista vielä sen verran, että ne ovat sitten todella naftia mitoitusta, ainakin nuo snuggle fit -mallit. Kolmevuotiaalleni sopiva koko on 5T, siis viisivuotiaan koko. 

Kaikki kuvat: gap.eu.

Seuraava osoite oli Pomp de Lux. Olin ajatellut hankkia sieltä perusvaatteita vasta alennusmyynneistä, mutta näyttivät hupenevan kovaa kyytiä. Koska heidän farkkunsa ovat olleet hyviä käytössä, sai esikoinen farkkunsa sieltä. Samaan tilaukseen laitoin molemmille pojille siistit neuletakit (tummansininen esikoiselle ja harmaa kuopukselle) sekä kaksi heräteostosta. Esikoinen täyttää seuraavaksi seitsemän vuotta ja tuo 7-paita on vaan niin osuva. Siitäkin oli ykkösvärini tummansininen jo lopussa. Herkullinen turkoosi slipoveri taas täydentää kuopuksen kaappia mainiosti ja sopii niin farkkujen kanssa kuin kaapista jo löytyvien hiekanväristen chinojen kaveriksi. Pompin vaatteet vastaavat aika hyvin kokoaan ja esikoinen sai siis koon 122 vaatteita. Kuopukselle ostin kokoa 104, joten hieman kasvunvaraa löytynee.

Kuvat: pompdelux.fi.

Lopuksi hyödynsin vielä Babyshopin alekoodin, jolla sai neljänneksen hinnasta pois. Koska ammattimaiset Sulo Vilénit pitävät aina jonkinasteista vaatejemmaa komeron ylähyllyillä, mietin mitä me seuraavaksi tarvitsisimme. Ja kesää sekä ehkäpä ensi talvena koittavaa Dubain matkaa ajatellen vastaus oli selvä. UV-uimapuvut maksavat hunajaa, mutta ovat äärettömän käteviä käytössä. Niinpä kuopus sai alesta seuraavan koon turkoosin haalarin odottamaan ja esikoinen samaten tähtikuosisen kaksiosaisen puvun. Molon autokuosiset uimahousut ovat esikoisen oma valinta ja löytyihän tuolta se pikeepaitakin kuopuksen kesävaatetuksen osaksi. Ralph Laurenia, kuten yleensä näiden paitojen osalta. 

Kuvat: babyshop.com.

Josko näillä pärjättäisiin taas vähän matkaa eteenpäin. Paitsi että yksi vaate piti vielä näyttää. Tämän Burberryn paidan ostin nettikirppikseltä sillä ajatuksella, että kuopus voi käyttää sitä vuoden kuluttua. Kun halvalla sai ja näytti kivalta ja sillä tavalla. Paita tuli ja samalla kävi selväksi, että tämä onkin kuopukselle vallan sopiva ihan juuri nyt. Arvatkaa koko? No tietenkin 5Y/110 cm. Tiesin kyllä Burberryn olevan pientä mitoitusta, mutta että näin pientä. Ja sitten otin esiin jo vappukuvissa kuopuksen päällä näkyvän Burberryn mustan tikkitakin. Koko 6Y ja vain hihoja piti kääntää. Jep jep.

Uusia lastenkirjoja

Aikuisten puolelta siirrytään sujuvasti lastenkirjallisuuden syysuutuuksien pariin. Osa tosin ilmestyy jo kesällä, vaikka syksyn kirjauutuuksiin kuuluvatkin, ja olen poiminut postaukseen sellaisia kirjoja, joita 3- ja 6-vuotiaiden lasten perheessä luetaan. Aloitetaan Otavasta. 

Lastemme suuri suosikki Herra Hakkarainen on täällä taas. Mauri Kunnaksen Herra Hakkaraisen hauskat harrastukset puhuttelee lasten lisäksi myös aikuisia ja kysyy "mikä määrä harrastuksia on lapselle hyväksi, mikä jo haitaksi". Kirjan kannesta ei vielä ollut kuvaa tarjolla.

Soiva laulukirja on ollut suuri hitti ja nyt samaa ideaa on lainattu Mauri Kunnaksen kirjoihin. Joulupukin soiva laulukirja on ajatuksena hauska, tosin epäilen taukoamatta soivien joulurenkutuksien alkavan kiristää hermoja yllättävän nopeasti.

Myös Tatun ja Patun ystäville löytyy uutta luettavaa. Tatu ja Patu - syömään! on "outo käsikirja siitä miten syödään, mitä syödään ja miksi syödään". Taattua Outolan poikien meininkiä on taas Aino Havukaiselta ja Sami Toivoselta tiedossa. Tästäkään teoksesta ei vielä löytynyt kansikuvaa, joten alla oma suosikkini Tatu ja Patu -sarjassa. Päiväkotikirja on aivan hulvatonta luettavaa!

Wsoy:n uutuuksista löytyy muun muassa monen lapsen rakastamaa Maisa-sarjaa. Lucy Cousinsin Maisalla on nyt oma linna! Maisan linna - leikkisä näyttämökirja avautuu nimensä mukaisesti näyttämöksi ja saa lapsen mielikuvituksen liikkeelle. Kirjalla saa siis leikkiä ihan luvan kanssa!

Tammi tarjoaa luettavaa kahden hyvän romaanisarjan jatkon myötä. 
Ensimmäissä uusia seikkailuja kokee Risto Räppääjä. Heinäkuussa ilmestyvässä Nopolan siskosten uutuudessa Risto Räppääjä ja Sevillan saituri, Risto ja Rauha saavat yhteydenoton kaukaiselta sukulaiselta. Tämä harkitsee suuren perinnön jättämistä Ristolle, mutta haluaa ensin tavata tämän. Harmi vain, että sukulainen inhoaa erityisesti räppäämistä! Ja mitä tekee Lennart asiasta kuultuaan? Me olemme nyt ottaneet Risto Räppääjät iltasatulukemiseksi poikien kanssa ja aikomuksena on lukea koko sarja lävitse. 

Ella ja kaverit puolestaan karkaavat koulusta Timo Parvelan samannimisessä uutuuskirjassa. Koulussa on liian helppoa eikä siellä opeteta edes ydinfysiikkaa. Mitä tapahtuu ja löytyykö uusi, entistä parempi koulu karkumatkan varrelta.

Ja tämä on sitten sen soivan laulukirjan autenttinen sukulainen. Soiva joululaulukirja koko perheelle lienee nimensä mukainen musiikkipläjäys. Epäilen silti välitöntä turhautumista, aivan kuten Otavan soivassa versiossa. 

Gummerus luottaa klassikon voimaan. Pekka Töpöhännän suuri satukirja on yhteisnide kuudesta ensimmäisestä tarinasta. Meillä Pekka oli erityisesti pikkusiskoni suosikki ollessamme pieniä ja kerran nauhoitin siskon Pekka-leffan päälle oman lempielokuvani Sissi, nuori keisarinna. Häpeän.

Kaikki kuvat: adlibris.com.

Next Stop Stockholm

Mies on lähdössä käymään Tukholmassa kuun vaihteessa ja ex tempore päätin lähteä mukaan. Soitot lastenvahteina toimiville vanhemmille ja siskolle ja ei muuta kuin lentoja varaamaan. Hotellien osalta teki sitten jo vähän tiukkaa, kaikki kurkkaamani tuntuivat olevan jo täynnä. Lopulta todettiin miehen kanssa, että ehkä pääasia on saada jonkinlainen majoitus ettei taivasalle jouduta. Tai hostelliin.

Majoitumme Östermalmilla, ihan pienen matkan päässä niin NK:sta kuin rannastakin. Ohjelmassa lienee siis paljon kävelyä, istuskelua terasseilla ja luuhaamista kaupoissa. Illalla sitten syömään jonnekin ja seuraavana aamuna yhdessä brunssille. Ehkä sitä voisi käydä kurkkaamassa vaikka kuninkaanlinnaa. Kaikki perhekohteet jätetään odottamaan, kun joskus varmasti taas päädytään lasten kanssa risteilylle.

Me olemme ihan tietoisesti tänä vuonna pyrkineet panostamaan kahdenkeskiseen aikaan, sillä helposti kuukaudet vain sujahtavat ohitse ilman yhteisiä, arjesta irrallaan olevia tekemisiä. Ja oikeasti, tämä on meille jo paljon, kun olemme käyneet tähän mennessä kahdesti ulkona syömässä ja nyt lähdemme lauantaiaamusta sunnuntai-iltaan kahdestaan matkalle. Ja varattiinpa me vielä ensi syyskuulle jo hääpäivän vietto Långvikin kylpylässä. Parin viime vuoden aikana on käynyt selväksi, että ellei tietoisesti järjestä kahdenkeskistä aikaa, se vain jää. Ja vaikkei koko perheen yhteisessä ajassa sekä arjessa mitään vikaa olisikaan, niin onhan se parisuhde kuitenkin koko perheen hyvinvoinnin kivijalka.

Esikoinen oli hommasta kuultuaan vähän nyreissään ja totesi ihmetellen, että ainahan me otetaan heidät kaikkialle mukaamme. No niin otetaan ja siksi tällä kertaa ei. Kuultuaan tulevasta yökyläilystä mielikin muuttui ja vanhemmat voisivat olla matkalla ihan vaikka kaksikin yötä.

Kaikki kuvat: hotels.com ja Hotel Riddargatan, jossa yövymme.

Sydämeni palaset

Äitienpäivää edeltävänä iltana mies oli sikariklubilla, esikoinen posotti unta ja minulla oli kaverinani autoon nukahtanut ja siten illalla hereillä kukkuva kuopus. Mallailtiin vähän seuraavan päivän äitienpäivälounaan koruja. Olen hieman huono pitämään kaulakoruja, mutta tuota M-riipusta olen pitänyt paljon. Toinen puolestaan on vanhan vihkisormukseni rungosta ja kivistä tehty. Ja ei, en ole ollut nykyistä liittoa aiemmin naimisissa. Vihkisormus vaan on upgreidattu tässä vuosien saatossa.

Aamulla hieman ennen yhdeksää sain vierelleni kaksi pientä iloista naamaa ja päiväkodista tuodut kirjekuoret. Kuopus oli maalannut taulun ja esikoinen piirtänyt kortin salaluukkuineen. Miehen lahjapussista paljastui aina niin mieluista hemmottelua. 

Kun tajusi kurkata nuolen osoittaman luukun alle, sai palkaksi sydämen.

Kuopuskin oli jalomielisellä tuulella ja sain lahjaksi käyttöoikeuden hänen uuteen sormukseensa. Tuo aarre oli löytynyt aarteenetsinnän jälkeen edellisen päivän synttärijuhlilta ja tämä käyttöoikeus oli suuri myönnytys.

"Mä tykkään, kun äiti on kiva. Mä tykkään, kun äiti ostaa mulle jogurttia. Sen lempiötökkä on leppäkerttu ja lempiväri valkoinen. Äiti aina suukottaa mua, mä tykkään siitä." -Esikoinen-

"Äiti on kiva, koska mä rakastan sitä." Voisiko sitä sen ytimekkäämmin sanoa, kiitos kuopukseni. 

Sitten lähdettiin pyöräillen kohti läheistä ravintolaa ja äitienpäivälounasta. Kuopuskin heitti pyörällään turvat onneksi vasta kotimatkalla. Nyt opetellaan, että kurvaan jarrutetaan.

Huomatkaa sormus!

Pikkukundit olivat supernätisti, kehuin heitä koko kotimatkan.

Ensimmäistä kertaa myös kuopus taiteili oman nimensä korttiin. <3

Nämä vuodet äitinä ovat olleet ehdottomasti ja ilman epäilyksen häivää elämäni parhaat. Aika kuluu niin nopeasti, se tuntuu juoksevan pikamatkoja, ja jokaisen pyrähdyksen jälkeen huomaan lasten jälleen kasvaneen. Fiilis on yhtäaikaa haikea ja suloinen. Ajan täytyy mennä eteenpäin, mutta silti haluaisin välillä pysäyttää sen. Pitää lapset aina pieninä ja syliin mahtuvina. 

Ja samaan aikaan on ihana nähdä mitä uutta heidän kasvamisensa mukanaan tuo. Esikoinen aloittaa eskarin ja kuopus oppii koko ajan uutta. Elämän käytännöt helpottuvat jatkuvasti pikkulapsivaiheen jäädessä taakse. Näin se pitääkin mennä, meidän perheellämme on vaikka mitä hauskaa odotettavissa tulevaisuudessa. Ainakin näin toivon ja uskon.

 Pojat ovat niin erilaiset. Siinä missä esikoista saa suukotella, halia ja ottaa syliin koska ja milloin tahansa, on kuopus omaehtoisempi. Hän ei pidä suukoista, mutta haleista hän pitää ja halata saa, jos kysyy luvan. Ja samalla lapsi on kuin pieni kissanpoikanen, joka kaivautuu kylkeeni kiinni ja haluaa nukkua ihan lähellä välissämme. Hänen täytyy saada paljon hellyyttä, mutta omilla ehdoillaan, ja sitä kunnioitan. Ja nappaan esikoisen halausotteeseen ja annan sata suukkoa!

Ihan parhaat pojat. Ilman epäilyksen häivää. 

Vauvan ja taaperon tärkeät tavarat

Kun esikoisen vauva-ajan tärkeimmät tarvikkeet on käyty edellisessä postauksessa läpi, on aika siirtyä taaperon ja vauvan yhdistelmään. Muutos yksilapsisesta perheestä kaksilapsiseksi on iso eikä kaksi todellakaan mene siinä missä yksi. Silti muutos oli paljon ennakoimaani pienempi ja tähän vaikutti oleellisesti oma kypsymiseni äidiksi. Kun nyt muistelen aikaa kahden pienen palleroisen kanssa tulee hyvä ja onnellinen olo. Tietysti se oli välillä rankkaa ja tietysti kaikki ei aina mennyt ihan putkeen. Mutta kun on kaksi lasta, kaksi kättä ja kaksi polvea joilla istua, pärjää yllättävän pitkälle. Ja ikäeroahan pojilla on hyvin tarkkaan kolme vuotta, yhtään vähempään en olisi ollut valmis. Tämä osoittautui kaikin puolin mainioksi, kun esikoinen oli pois vaipoista, tutista ja niin edelleen.

Ykköshankinta ja paras sellainen: tuplarattaat. Meidän ei pitänyt ensin hankkia moisia lainkaan. Kun hyvin pian kävi ilmi esikoisen mieluummin makoilevan pientareella seisomalaudalla nököttämisen sijaan, oli tehtävä täyskäännös. Viimeinen niitti oli superluminen talvi ja kun kerran koetin työntää vaunuja ja seisomalautaa auraamattomilla jalkakäytävillä, oli päätös helppo. Kävelin läheiseen lastentarvikeliikkeeseen ja ostin Phil&Ted'sin Explorer-tuplarattaat. Enkä todellakaan katunut, niin paljon iloa ja helppoutta ne toivat tullessaan. 

Vaunut on suunniteltu niin, että ensin taapero istuu edessä ratasosassa vauvan nukkuessa alapuolellaan. Sen jälkeen tarkoitus olisi siirtää pienempi tuonne maanrajaan, mutta meillä mentiin käytännössä aina toisinpäin. Esikoinen kun tuli kyytiin ja hyppäsi taas pois, joten kuopuksen oli helpointa olla edessä, josta hän näki hyvin ympärilleen. Pari vuotta tuplia käytettiin ennen kuin ne myytiin eteenpäin kaveriperheelle. 

  

Esikoisen Teutonia Lambdat olivat ensimmäisen yhteisen vuoden kovassa käytössä muuttuen vuorotellen taaperon rattaista kuopuksen vaunuiksi. Tämä onnistui pehmeän kantokopan avulla mainiosti, vaikka muuten en pahemmin noiden pehmeiden koppien fani olekaan. Se oli kuitenkin ehdoton järkiratkaisu etenkin, kun vaunuvarasto sijaitsi alapihan puolella ja sieltä piti saada aina kolmien portaiden kautta kotiin yksi kappale vauvoja, yksi taaperoita, oma käsilaukku ja usein vielä kauppakassi. Kun kantokassia ei enää kuopuksen ollessa vajaa puolivuotias tarvittu, laitettiin se myyntiin ja pidettiin rattaat. 

Sama sitteri kuin esikoisella oli jälleen arvossaan. Erityisen korvaamaton se oli silloin, kun kuopus piti saada turvaan esikoisen leikkien keskeltä. 

Sitteristä vauvan oli hyvä katsella isomman touhuja ja esimerkiksi suihkukäynnit sujuivat ottamalla kuopus sitteriin mukaan esikoisen touhutessa samalla jotain olohuoneessa. Kovin pitkäikäinen ilo sitteristä ei kuopuksen kohdalla ollut, sillä lapsi oppi tulemaan siitä pois seitsemänkuisena. 

Kun sitteristä siirryttiin syöttötuoliin, oli ensimmäinen ostos valjaat. Tämä nyt ei periaatteessa kuulu suoraan otsikon alle, mutta tulipahan nyt eteen kuvia selatessani. Kuopus olisi ollut hetkessä lattialla, jos häntä ei olisi kiinnitetty valjailla syöttötuoliin. Sen verran kova oli meno jo vauvavuotena, pikkutyyppihän lähti liikkeelle puolivuotispäivänään eikä sen jälkeen pahemmin pysähtynyt. 

Esikoinen nukkui kuopuksen syntyessä meidän makuuhuoneessamme omassa sängyssään. Ajattelimme, että olisi ihanaa nukuttaa kuopusta sängyn toisella puolella kehdossa ja näin mahtuisimme kaikki mukavasti nukkumaan samassa huoneessa. Ostimme ihanan Mamas & Papasin korikehdon keinuvilla jaloilla ja esikoinen halusi vielä hankkia veljelleen ensimmäisen oman lelun, helisevän kirahvin. Ihan hyvä muuten, mutta kuopus viihtyi kehdossaan vain muutamia satunnaisia päiväunia nukkuen muuten ainoastaan meidän vieressämme. 

Myös huopamania jatkui edelleen.

Hoitopöytä oli myös jatkuvasti kovassa käytössä. Tästä kuvasta puuttuu itse asiassa se oleellisin, eli pieni jakkara pöydän vierestä. Sillä seisoen isoveli yletti auttamaan veljensä hoidossa ja hänen vastuualueenaan oli erityisesti puhtaan vaipan ojentaminen alatason korista. Otimme esikoisen alusta saakka mukaan vauvanhoitoon ihan niin paljon kuin hän itse halusi. Ja halusihan hän, juottaa vauvalle maitoa tai silittää uneen. Enkä yhtään ihmettele, olihan hän mitä omistunein tuleva isoveli jo odotusaikana kuljetellen omaa ultrakuvaansa veljestä mukanaan ja muistuttamalla minua laittamalla käteni valokuvissa vatsan päälle. Ei sopinut unohtaa veikkaa, joka siellä majaili!

Entisessä kodissamme oli tyypillinen vanhan talon kylpyhuone, pieni sellainen. Todella pieni. Siellä oli jo esikoisen iso kylpyamme ja kuopukselle hankimme Flexi-Bathin taittuvan ammeen. Erinomainen pienten tilojen väline ja mahdollisti veljesten kylpemisen yhdessä hieman tätä kuvaa myöhemmin.

Elämää helpottavia pieniä asioita oli siis paljon. Kuopuksen ensimmäisten puolen vuoden aikana mies vielä matkusti säännöllisesti ja olin yksin poikien kanssa parista yöstä puoleentoista viikkoon. Siinä oppi pärjäämään, kehittämään rutiinit kahdelle lapselle ja elämään arkea, joka ei ollut pelkkää selviämistä. Toki kahden lapsen kanssa yksin oleminen erosi radikaalisti kaikista niistä päivistä, jotka olin kahdestaan esikoisen kanssa, mies kun aloitti reissuhommansa esikoisen ollessa pari kuukautta vanha. Silti en näin jälkeenpäin koe tuota aikaa mitenkään erikoisen rankaksi. Me olimme paljon liikkeellä, kuljimme autolla tai bussilla ja kävimme kylässä ja kaupungilla. Hoidimme asioita, jotka hoitaa piti. Toki on niitä tylsiäkin muistoja, kuten oksennustauti, joka alkoi miehen lähdöstä seuraavana päivänä. Tai se kerta, kun jotain niksahti selässäni enkä pystynyt kääntämään päätäni lainkaan ja edessä oli viikko kolmisin. Silti ne ovat vähemmistöä ja kuopuksen vauva-aika oli ihanaa aikaa elämässämme.

Kuopuksen synnyttyä esikoinen jatkoi päiväkodissa muutamana päivänä viikossa, aina kuusi tuntia kerrallaan. Tuolloin me olimme kuopuksen kanssa usein vain kotona. Olin päättänyt järjestelystä peläten kuopuksen olevan yhtä unihäiriöinen kuin isoveljensä ja toivoin saavani edes joskus nukkua päivisin vauvan kanssa, esikoinen kun jätti samaan aikaan päiväunet pois. Huomasin hyvin miten erilaista on olla kahden lapsen kuin vauvan kanssa ja nuo muutamat tunnit vain kuopuksen kera olivat ihan omaa aikaa etenkin, kun kuopus olikin maailman iisein vauva. Ja iltaisin me kävimme suosiolla nukkumaan vierekkäin niin, että minä nukuin poikien keskellä ja he molemmilla puolillani. 

Muistan yhä sen illan, kun slitin yhtä aikaa molempien poikien hiuksia siinä sängyssä selälläni maatessani ja hiljalleen he nukahtivat. Oli ollut rankka päivä, todennäköisesti esikoisen osalta jotain jäätävä uhmaa yhdistettynä useisiin pakollisiin menoihin. Mutta siinä maatessani ajattelin, että eipä minulle ole mitään tärkeämpää tässä elämässä, ei mitään missä mieluummin olisin. Ja että ne kaksi kättä, ne ovat lopulta ainoat mitä kahden lapsen äiti tarvitsee. 

Ja ne kaksi polvea käsien ohella, kuten tässä miehen ja poikien juhliessa vappua kolme vuotta sitten.