Crazy Giftwrapper Lady

En tiedä onko tullut jo ilmi, mutta olen hulluna kaikenlaisiin paperitarvikkeisiin. En pääse Ikeasta ulos ilman paria uutta korttipakkausta, haksahdan kauniisiin paketointitarvikkeisiin ja ihastelen nättejä muistikirjoja. Jokasyksyinen ilo on valita joululahjoille sopivat käärepaperit. Joku voisi ajatella, että jestas tuolla naisella on liikaa aikaa. Mutta ehei, nämä nimittäin ovat tärkeitä asioita!

Kävin pikakierroksella kurkkaamassa miltä Ikean joulukoristeet ja -paperit tänä vuonna näyttävät ja jotain muutakin tarttui mukaan. Sama kävi Tiimarissa, josta olin ostamassa omia paperisaksia kuopukselle. Näin vaan jotenkin käy, kauniit asiat löytävät tiensä kotiin.

Tänä vuonna paketit kääritään vähän vanhahtavaan tyyliin. Tinasotilaita tai raitoja. Punaista silkkinauhaa löytyi vielä nauhalaatikosta (onhan teilläkin nauhalaatikko, onhan) viime vuodelta.

Myös nämä lähtivät mukaan reissulta. Vasemmalla kaksi lasten paketteihin erikoisen hyvin sopivaa paperikuosia ja keskellä rakkauspaperia. Kaksi pilkullista löytyivät Tiimarista.

Myös nuo vihreät, pirteät paperit ovat Ikean löytöjä. Paikan paperiosaston tarjonta vaihtelee kovasti, ensimmäisellä käynnillä olin ihan pettynyt. Nyt oli enemmän kivoja juttuja tarjolla.

Nauhoja piisaa. Ja teippiä.

Nämä ihanat pilkulliset kutsukortit ovat Tiimarista. Ostin reilulla kädellä pari paketillista, näitä kun voi käyttää kuopuksen synttärikutsujen lisäksi vaikka mihin. Blanko sisus antaa mahdollisuuksia.

Toivottavasti en ole ainoa kauniisiin paperitarvikkeisiin hurahtanut! 

Mitä yhteistä on...

Vaahteramäen Eemelillä ja Lego Batmanilla? No ne ovat tietenkin tämän talouden herrashenkilöiden 3- ja 6-vuotissynttäreiden teemat!

Kuopuksen synttärit ovat ensin, hän täyttää kolme joulukuun yhdeksäs päivä ja juhlimme edellisenä lauantaina. Kesällä katsottu kesäteatteriesitys Vaahteramäen Eemelistä on jättänyt lapseen pysyvän jäljen, joten teeman päättäminen oli helppoa. Lapsi piirtää Eemeliä, puhuu esityksestä ja haluaa kuunnella tarinoita Eemelin seikkailuista. Ja onhan hän tuollainen pellavapää itsekin sekä epäilemättä aina valmis vikkeliin kokeiluihin ja seikkailuihin!

Eemeli-aiheista tavaraa oli hieman vaikea löytää, vaikka nettikaupoista luulisi tänä päivänä löytyvän vaikka mitä. Lopulta onnisti!

Kutsukortteina käytän näitä Tiimarista löytämiäni ihania pilkullisia kortteja, joita koristelin Eemeli- ja Iida -leimoilla. 

Kakun tilaaminen vakkaritekijältämme ei valitettavasti onnistu, joten sen suhteen pitää vielä miettiä. Koristeeksi kakun päälle ajattelin kuitenkin Iidaa keikkumassa lipputangossa. Sitten tarvitaan tietysti kukkia pöydälle ja mikä sopisi paremmin kuin kesäinen huoleton sekakimppu. Sellainen, jonka Alma-äiti voisi poimia Vaahteramäen pitopöydän kaunistukseksi, vaikka näissä juhlissa keskellä joulukuuta ollaankin.

Nyt tuli muuten todella nostalginen olo. Pienenä tuollaisia kimppuja kerättiin mummolan niityiltä ja pellonvieruksilta. Ja lemmikkejä kasvoi kotipihan takana metsänreunassa, ne olivat lempikukkiani. Voi että. 

No, aiheeseen palatakseni voin ilokseni todeta, että valmistelut ovat niin hyvin mietityt, että toteuttaminen käy aikanaan helposti. Kakun lisäksi tarjoamme muita makeita herkkuja ja kutsulistalla on mummien ja kummien lisäksi muutama ystäväperhe Kuopuksen ikäisine lapsineen. Hyvä tästä tulee!

Taidan säästää ne Lego Batmanit toiseen postaukseen, niitä nimittäin pitää vielä hieman pohtia ja googlailla ankarasti. 

Kaikki postauksen kuvat shopping4net.fi

Yöpöydällä nyt: Ruutukymppi

Tuomas Vimma tuli suuren yleisön tietoisuuteen lähes kymmenen vuotta sitten esikoisromaanillaan Helsinki 12. Korostetun stadilainen ja postinumeroalueen 00120 auvoa ja ristiriitoja satiirisesti esittelevä teos esitteli samalla myös uudenlaisen tavan kirjoittaa nykyproosaa. Sellaisen, josta joka toinen lukija ei taatusti ymmärtänyt sanaakaan. Vimman esikoisromaania seurasivat myöhemmin romaanit Toinen ja Gourmet, joka päätti Helsinki-trilogian.

Seuraavaksi uusmediamaailmasta hypättiin raksapölyn ja korjausrakentamisen maailmaan. Vimman neljäs romaani Raksa kertoi Hyperborea-nimisestä arvoasuntojen korjausrakentamiseen keskittyneestä rakennusfirmasta, jonne opistoinsinööri Sami päätyy työskentelemään etsiessään jotain perinteisestä rakennusalasta poikkevaa kupruvapaata työpaikkaa. Sitten oli ongelmia töissä ja ongelmia naissuhteissa ja ongelmia kaveriasioissa ennen kuin kaikki kudottiin mallikkaaseen loppuun.

Vimman uusi romaani Ruutukymppi (Gummerus 2013) pyörii samoissa ympyröissä. Hyperborea on kasvanut, Sami tehnyt ympäripyöreitä päiviä napakan pomonsa Danikan oikeana kätenä ja jonkinlainen uupumuskin vaanii taka-alalla. Kyllästyneenä nykykuvioihin Sami päättää ottaa vastaan pestin television remonttiohjelmassa vain saadakseen huomata joutuneensa ojasta allikkoon. Television sisustus- ja rakennusohjelmissa kun mikään ei ole sitä miltä näyttää ja kiiltävä pinta merkitsee kestäviä tukirakenteita enemmän. Mitä tehdä, kun aikataulut pettävät, tuotanto painaa päälle ja priimaa pitäisi saada aikaan?

Kuva: adlibris.com

Tietyllä tavalla Vimma kutoo samaa tarinaa yhä uudelleen ja uudelleen. On snadisti kusipäinen päähenkilö, joka asuu Helsingin keskustassa ja on uuden nuoren kaupunkilaisuuden airut. On vaihtuva kattaus naisia, joista kukaan ei kuitenkaan kohoa todella merkitykselliseksi ja Saminkin elämän ainoa pysyvä nainen tuntuu olevan hänen oikutteleva esimiehensä. Lojaalisuus on kortilla useaan kertaa ja aina roiskuu kun rapataan. Silti Samikin lopulta putoaa aina jaloilleen kuin kissa.

Tästä huolimatta Ruutukymppi on täyttä viihdettä. Ensimmäisten kirjojen hyvin sekavan ja slangisanojen täyttämän tekstin jälkeen Vimman ilmaisu on selkiytynyt ja myös Kehäteiden ulkopuolelta tuleva lukija saattaa ymmärtää lukemaansa. Toki Vimma yhä käyttää ylipitkiä kuvailuja ja vertailuja. Ne ovat hänen tekstinsä olemuksellista ydintä ja aika usein vieläpä osuvia. Romantiikkaa ei myöskään ole unohdettu ja se kukkii useammallakin taholla samalla, kun maalia vedetään pintaan. Sukkelalukuinen kirja pitää otteessaan sen pari iltaa, jotka lukemiseen menee, vaikka toisinaan stereotypioiden määrä ottaakin päähän. Tuotantoyhtiön parikymppinen assari näyttää juuri siltä kuin te lukijat tämän luettuanne mielessänne kuvittelette, sissarit (eli sisustussuunnittelijat) eivät lähtökohtaisesti tiedä mistään mitään ja vanhat kunnon raksapenat pitävät hommaa pystyssä.

Vimmaa lukiessa ja etenkin hänen haastattelujaan ja kommenttejaan kuunnellessa on vaikea tietää mikä on totta ja mikä ei. Mihin uskoa, mitä ihmettä kirjailija nyt haluaa sanoa ja onko se oikeasti tuota mieltä. Kannattaa muistaa että Glorian kolumnisti ja eteläisen Helsingin ihanuuden sanansaattaja Vimma on itsekin tuote, luotu hahmo. Hän on hedonistisuuden ja luksuksen sanansaattaja, kansan syviä rivejä rikkova elvistelijä ja ehkä myös kirjailijan alter ego. Tai sitten ei. Ei sillä nimittäin loppujen lopuksi ole mitään väliä. Hän nimittäin tietää mistä kirjoittaa ja kirjoittaa uskottavasti.

Seuraavaa  romaania jo odotellessa, onhan Vimmalla omien sanojensa mukaan jälleen trilogia kesken. Kustantajan mukaan Ruutukymppi on "itsenäinen toinen osa harvinaislaatuisessa kolmiosaisessa trilogiassa". Sellaisena se kannattaa lukeakin.

Tuliaiset - check!

Pallopäiden isovanhemmat palasivat useamman viikon kestäneeltä matkaltaan ja tuliaisia odottaneet ipanat olivat eilisen kyläilyn aikana kuin tulisilla hiilillä. Olin itse tyytyväinen, kun äitini soitti paikan päältä kysellen mitä pojat tarvitsevat tai mitä heille kannattaa ostaa. Vastaus oli helppo, legot nimittäin ovat parasta mitä lapset tällä hetkellä tietävät.

Esikoiselle ambulanssi ja kuopukselle ensimmäiset omat pikkulegot duplojen sijaan. Näillä on leikitty koko päivä ja unikavereinakin ne olivat miehen saatua autot eilen koottua.

Legojen lisäksi tuli pienempiä tuliaisia, kuten suurennuslasit molemmille sekä äidin iloksi erilaisia ötököitä. Saivat samantien ukaasin pysyä leikkien jälkeen salkuissa piilossa, ettei tarvitse jonakin yönä saada sydänhalvausta tuollaisen karvaiseen kaveriin törmätessä.

Äitini osuu vaatehankinnoissaan aina juuri eikä melkein nappiin, niin näidenkin paitojen kanssa. Ensimmäiset äidin makuun, toiset poikien!

Eikä minuakaan unohdettu. Paitojen alla näkyy harmaansininen pashmina ja sen lisäksi vastaanotin reippaan satsin kosmetiikkaa. Kun oli kuulemma niin halpaa, tuo Chanelin kiiltopuna oli alkuperäinen toiveeni. 

Ei jäänyt mieskään osattomaksi, hän sai paljon suklaata. 

J niin kuin...

No just se vuoden paras ja ihanin juhla. Enää kaksi kuukautta ja aaton touhut ovat täysillä käynnissä, jipii! Sen kunniaksi avaan tässä blogissa virallisen joulutunnelmointikauden näiden Riviera Maisonin ihanien kuvien myötä.

Kunhan toivun hirveästä flunssasta menen piipahtamaan White on Whitessa katsomassa mitä ihanuuksia sieltä jo joulua ajatellen löytyykään. Lahjakortti polttelee taskunpohjalla, mitäköhän kaunista sillä kotiin saisi?

Kaikki postauksen kuvat rivieramaison.com.

Dubbi dubbi duu...Dubai

Mietimme joskus useampi kuukausi takaperin miehen kanssa, että talvella olisi mukava matkustaa jonnekin. Jo tuolloin oli puheissa matka Dubaihin, mutta asiasta ei tullut valmista ja se jäi roikkumaan. Sitten aloimme pohtia yhteistä 35-vuotismatkaa vuoden päähän, ehkä Tokioon tai New Yorkiin kera ipanoiden. 

Eräänä päivänä olin töissä lounasbreikillä ja samalla laskeskelin vähän finanssiasioita. Seuraavaksi naputtelin koneen selaimeen osoitteeksi Booking.com. Olin jo aikaisemmin tehnyt taustatutkimusta Dubaihin matkustamisesta ja katsellut useammankin hotellin nettisivuja. Kun huomasin Finnairin sivuilla lentotarjousten kyseiseen kohteeseen olevan vielä voimassa, oli tehtävä miehelle vakava ehdotus. Miten olisi, jos tämän vuoden isompi joululahja perheellemme olisi yhteinen loma kevättalvella. Samana iltana varasin lennot ja heti perään hotellin.

Lähdemme matkaan maaliskuun puolessa välissä ja olemme perillä viisi yötä. Jouduin hieman etsiskelemään sopivia lentoja, sillä halusin meille päivälennot. Öisin on tuplasti rankempaa matkustaa etenkin, jos ei ole mitään takeita siitä nukkuvatko lapset silmäystäkään yöunta koneessa. Päiväunet sen sijaan maistunevat varmasti, kun lento lähtee heti aamulla ja kentälle on herätty aikaisin. Olemme perillä keskiviikkona iltapäivällä ja lähdemme takaisin maanantaina iltapäivällä. Tuollainen loman kesto on meidän perheellemme sopiva, sen tiedän jo kokemuksesta. Emme ole koskaan kaivanneet viikon saati kahden lomaa yhdessä kohteessa, viisi päivää on erittäin sopiva. 

Olin katsonut jo aikaisemmin kahta hotellia, joista toiseen nyt menemme. Le Méridien Mina Seyahi Beach Resort & Marina on viiden tähden hotelli, joka on saanut erinomaiset arvostelut. Sijainnin pitäisi olla hyvä, vastapäätä sijaitsevat Palmusaaret ja taksilla pääsee ympäriinsä. Yksityinen ranta löytyy, samaten uima-altaita ja viereisen Westin -hotellin palvelut ovat myös valitsemamme hotellin vieraiden käytössä. Mietin pitkään minkä huoneen meille varaan ja päädyin ottamaan Club-majoituksen. Näin meillä on lentokenttäkuljetukset hotellin puolesta mennen tullen, privaatti check-in, lounge käytössä ja siellä sekä iltapäivätee sekä Happy Hour. Myös aamiainen kuuluu hintaan. Helppoa lomailua lasten kanssa ja minä olen vähän sellainen kermapeppu, että lomalla on mukava asua tasokkaasti. 

Meille tärkeintä on päästä talven keskeltä lämpöön ja aurinkoon. Tulemme varmasti viettämään suurimman osan lomastamme uima-altaan äärellä, lapset kun jaksavat uida aamusta iltaan. Hotellista löytyy lastenklubi, mutta ainakaan aiemmilla matkoilla lapset eivät ole olleet kovin kiinnostuneita ohjatuista aktiviteeteista. Uiminen, ranta, jätski ja rentoilu ovat riittäneet myös heille vanhempiensa tavoin. Toki myös maailman korkein rakennus sekä seitsemän tähden hotelli on käytävä kurkistamassa vaikka ulkoa käsin ja lapset ihastuivat Dubai Mallin yhteydessä olevaan akvaarioon ja eläintarhaan näyttäessäni niistä heille kuvia. Sinne suuntaamme siis myös eikä unohdeta itse Mallia ja sen käsittämättömiä ostosmahdollisuuksia. Taitaa olla parasta päättää jo lähtiessä mihin liikkeisiin haluaa mennä ja pitäytyä suunnitelmassa! Tässä on hyvin aikaa ottaa selvää muista näkemisen arvoisista kohteista ja hotellin ympäristöstä sekä liikkumisesta ympäriinsä, tämä matka kun on meille ensimmäinen Lähi-Itään suuntautuva. 

Sitä synttärimatkaa voidaan katsoa sitten myöhemmin, jos yhteisymmärrykseen suunnasta päästään. Mies haikailee nimittäin itään, siinä missä minä länteen!

Kaikki kuvat: http://www.lemeridien-minaseyahi.com.

Arkivapaa

Minulla on tällä hetkellä töitä tiistaista torstaihin, joten maanantai ja perjantai ovat vapaapäiviä. Näinä päivinä saan tehtyä yleensä paljon kaikenlaista roikkunutta, saatan paneutua ruoanlaittoon tavallista enemmän ja teen kotitöitä. Pojilla on mahdollisuus olla myös kotona tai vaihtoehtoisesti nautin yksinolosta ja hiljaisuudessta. Puuhailen kaikenlaista, juon välillä kahvia ja kirjoitan blogia. Joskus olen vaan, tosin yhä useammin olen sijoittanut kaikki menot juuri maanantaille tai perjantaille. Työpäivinä kun riittää muutenkin puuhaa ja harrastukset ajoittuvat samoille illoille. Esikoisen oikomishoitoon liittyvät käynnit on hoidettu arkivapaina ja samalla idealla varasin juuri vähän aikaa sitten kuopukselle neuvolan.

Jokainen perhe-elämän ja työn ristipaineessa elävä nainen varmasti toteaa saman kuin minä, arjen hallinta on välillä kaaoksen hallintaa. Sitä, että pesee edes yhden koneellisen pyykkiä ennen nukkumaanmenoa tai päättää imuroida nopeasti senkin uhalla, että sitten ei ehdi jotain muuta. Kinastelee aamulla eteisessä miehen kanssa siitä kumman olisi pitänyt tajuta yöllä olevan pakkasta ja onko pakko sitä tai pitääkö tosiaan tätä. Priorisointia saa tehdä joka ainoa päivä ja silti se pyykkikori pullistelee ja tekemättömät asiat keräytyvät keittiön liitutaululle listaksi. Osaa ei tule tehtyä koskaan, sillä jo ne pakollisimmat hommat vievät ajan ja jaksamisen.

Meilläkin on ollut tällaisia aikoja ja niiden muisto esikoisen pikkulapsiajalta on osaltaan saanut minut ylistämään nykyisen järjestelyn autuutta ja iloitsemaan arkivapaista aivan älyttömän paljon. Saan näinä päivinä kivasti tehtyä kaikenlaista ja meidän arkemme pysyy järjestyksessä. Tänään olen etsinyt kaapeista ja kellarista poikien talvipipot ja hanskat, nimikoinut villahaalarit ja suihkuttanut talvikengät suojasuihkeella käyttökuntoon, aamuinen parin asteen pakkanen sai hoitamaan homman loppuun saakka. Mies puolestaan kävi vaihdattamassa talvirenkaat autoon eikä minunkaan tarvitse miettiä liukkaita teitä huomenaamuna töihin ajaessani. 

Olen järjestellyt työpöydän laatikoita, mapittanut pinkallisen tärkeitä papereita oikeisiin kansioihin, miettinyt huomisen päivän tarvittavia varustuksia ja laittanut kuopuksen reppuun eväät odottamaan huomista retkeä päiväkotiryhmän kanssa. Myös jumppavaatteet odottavat molemmilla valmiina juomapullojen kera, huomenna mennään taas illalla sirkustelemaan. Omien ja lasten seuraavan päivän vaatteiden laittaminen jo illalla odottamaan on ehdoton edellytys sille, että selviämme aamuista kunnialla ja teen tämän joka päivä.

Puolenpäivän aikaan pidin kahvitaukoa ja otin kuvia blogia varten, valo tuntui olevan parhaimmillaan. Kirjoittelin myös muutaman postauksen valmiiksi ennen kuin tein ruoan uuniin valmistumaan ja lähdin päiväkodille kahden jälkeen. Tänään ei ollut menoa kauppaan tai muualle, vaan tulimme suoraan kotiin. Imuroin palattuamme nopeasti kulkuväylät ja pahimmat murut keittiöstä. 

Iltapäiviin mahtuu meillä mukavasti tekemistä. Tänään ipanat ovat kaiken kukkuraksi olleet suhteellisen nätisti, vain yhden kerran on tullut vietyä molempia jäähylle. Teimme helmitöitä ja lapset piirsivät sekä muovailivat. Sen jälkeen kuopus haki palapelin ja esikoinen puolestaan rakenteli legoilla. Televisio on ollut ilahduttavasti kiinni, syyllistyn nimittäin turhan usein sen käyttämiseen taustahälynä. Piirretyt pauhaavat välillä ihan turhaankin taustalla, vaikka kukaan ei katso niitä. Lasten puuhaillessa mies maalasi vihdoin ja viimein esikoisen sängyn loppuun ja minä päätin tehdä hedelmäsalaattia ja omena-kaurapaistosta iltapalaksi. En yleensä välitä pahemmin ruoanlaitosta, mutta leipominen on mukavampaa ja oli kiva puuhailla keittiössä esikoisen tehdessä vieressä kirjoitusharjoituksia.

Nyt ollaan jo illassa. Monena iltana mies lähtee poikien kanssa ulkoilemaan kuudesta seitsemään ennen kuin aloitamme lasten iltatoimet. Tällä aikaa minä joko teen jotain fiksua tai sitten en, monesti luen vain kirjaa sohvalla. Iltatoimia hoidetaan yhdessä ja lomittain, toinen pesee hampaita toisen siivotessa iltapalan jälkiä keittiöstä. Sitten laitetaan kädet kyynärpäitä myöten ristiin, jos lapset nukahtavat helposti ja ajoissa. Jos eivät, hilluu tässä kolmantena yksi kappale liian pitkät päiväunet nukkuneita kuopuksia ja esikoinen tekee tikusta asiaa päästäkseen myös olohuoneeseen. Toivotaan tälle illalle ensimmäistä, pakastimessa on nimittäin puoli purkkia jäätelöä ja boksilla kesken oleva Beck! Tuo tuossa alla olevassa kuvassa puolestaan on esikoisen tekemä ballerina.

Mutta eihän nämä kotihommat lopu ikinä. En edes halua laskea kuinka monta kertaa päivässä sitä pyyhkii keittiön tasoja ja pöytää puhtaaksi, vie lattialla lojuvia tavaroita paikoilleen ja organisoi. Vaarakin tässä kyllä piilee. Kun tehokkaasti manageroi kaikkien perheenjäsenten käytännön juttuja ja huolehtii vielä kodistakin, voi eräänä päivänä huomata muiden ottavan sen itsestäänselvyytenä. Onneksi näillä äänijänteillä siunatulla ihmisellä ei ole vaaraa etteikö tuollaisen tapauksen tullessa kohdalle laivan kurssia taas vähän tarkistettaisi. 

Jaahas, se olisi tiskikoneen tyhjennys ja täyttö seuraavaksi. Pikkupoikien hommana on siivota omat sotkunsa.