The Essentials, eli tuliaiset

Jos joku perheestä pääsee ulkomaille, on erittäin suotavaa tuoda kotiin jääville tuliaisia. Mikäpä sen mukavampaa kuin etsiä kivoja juttuja läheisille tai ostaa ihan vaan, kun eteen jotain sopivaa sattuu. Harvemmin meillä miehen kanssa mitään erityisiä toiveita on, eikä mitään koskaan tarvitse väkipakolla tuoda. Mutta on kiva saada ihan vaikkapa jotain pientä, kuten pari uutta ulkomaista lehteä tai suklaata. Miehen vielä matkustaessa työn puolesta hän toi usein samppanjaa. Heathrowin kentällä on parhaat tarjoukset. 

Viimeisimmältä matkalta lapset toivoivat minua tuomaan heille leluja ja esikoinen pyysi vielä katsomaan löytyisikö hänelle Lego Ninjago -kuvioitua paitaa. Sitä ei valitettavasti löytynyt, mutta leluja kyllä. Pelasin varman päälle ja toin kuopukselle Duploja, esikoiselle Ninjagoja. Onnistuin, lapset kiittelivät kiittelemästä päästyään ihanista lahjoista.

Olin miettinyt uusien juomapullojen ostamista ja kun vastaan kävelivät, niin lähtivät mukaan. Robotti on esikoisen. 

Bijenkorfilta kannoin seitsemän hopeoidun valokuvakehyksen lisäksi kotiin uudet lakanat. Kuosi on aika miehinen ja näin ollen mieskin tykkäsi. Ovatpa muuten rypyssä, kun suoraan kuivurista otin ja petasin. Valokuvakehykset menevät lasten päiväkodin hoitajille lahjoiksi. 

Uudet nilkkurit ovat nahkaa ja tuntuvat hyviltä jaloissa. Olisin ostanut myös mustat samanlaiset, mutta ei ollut kokoa.

Mies, joka ei tarvinnut tai halunnut mitään, sai We- ja Bershka -nimisistä liikkeistä kasan uusia t-paitoja sekä tosi tyylikkään vaalean/harmaan pellavableiserin. Sopii hyvin vaikka rennompaan päivään töissä tai farkkujen kanssa. Kuva itsessään on huono, mutta en löytänyt parempaakaan.

Kuva: wefashion.nl

Tax-freestä kävin hakemassa kaksi pulloa samppanjaa, keltainen leski oli tarjouksessa. Sitä siis! Etsin vielä itselleni uusia luomivärejä ja ostin samantien kaksi. Diorin sävy on hennon vaaleanpunainen ja käytin sitä itse asiassa tänään arkimeikissä. Chanelin duossa oikeanpuoleinen hento malvansävy oli valintani, tuo tummempi tuli vaaleamman kaverina.

Pari ostosta tästä vielä puuttuu, nimittäin se Vuitton sekä kello. Päätin tehdä molemmista omat postauksensa.

Äitienpäiväkorteista luettua

"Äiti tykkää eniten ruuista, missä on paljon tomaattia. Ja sitten se on ostanut mulle lego-pakkauksen. Ja sitten sen lempiväri on valkoinen. Sen lempieläin on leppäkerttu. Se tykkää sen sormuksista, yhessä niistä on yks rubiini. Sanon vaan sen, että se tykkää meistä."

"Mun ätä kävi tivolissa mun kaa."

Miranda moment

"Your good friend Miranda Hobbes has just taken a piece of cake out of the garbage can and eaten it. You will probably need this information when you check me into the Betty Crocker Clinic."

Benin ja Jerryn Core-sarjan Karamel Sutra sekä suosikkini Ainolta. Ostin sitten molemmat, kun en osannut kaupassa päättää. Ja en edes yleensä syö jätskiä. 

Nyt on tilanne päällä.

Äitienpäivä - viime hetken vinkit

Äitienpäivä kolkuttelee ovella, mutta toisinaan lahjusten hankkiminen jää vähän viime tippaan. Itse tajusin tänään iltapäivällä unohtaneeni postittaa kortit isoäidille ja miehen äidille, hävettää. Puolustaudun sillä, että kalenteri on pullistellut hoidettavista asioista ja ihan kaikkea ei voi aina muistaa. Ensi vuonna sitten ja onneksi puhelin on keksitty.

Eri perheillä on hyvin erilaisia traditioita mitä tähän juhlapyhään liittyy. Meidän perheessämme, kun kerran superlahjojia olemme, on äitienpäivä iso juhlapyhä. Lapsina heräsimme siskoni kanssa väkertämään äidille aamupalaa ja olimme tehneet kortit sekä hankkineet lahjat. Perinteisiin kuului myös käydä nyhtämässä vasta maasta puskeneita narsisseja takapihalta maljakkoon. Kävin tänään vanhempieni luona ja huomasin narsissien kukkivan, kuten aina tähän aikaan. Nykyään saavat kuitenkin kukkia rauhassa. 

Meidän perheessämme on ihan itsestäänselvyys, että lasten muistamisen ohella myös mieheni muistaa lastensa äitiä, samaten minä miestäni isänpäivänä. Se on arvostuksen osoitus ja kiitos kaikesta lasten ja perheen eteen tehdystä työstä. Olen erittäin onnekas siinä suhteessa, että mieheni vilpittömästi pitää minua todella hyvänä äitinä lapsillemme ja sanoo sen myös. 

Tänä vuonna en oikein osannut sanoa mitään lahjatoivetta, aikaisempina vuosina olen saanut muun muassa grafiikkaa ja korkokengät aamiaisen ja pitkien aamu-unien lisäksi. Vastikään reissusta hankkimani ylellisyydet tuntuvat tällä hetkellä olevan  enemmän kuin tarpeeksi, mutta miehelle tämä ei kelvannut. Hän kuulemma haluaa jotakin hankkia, enkö toivoisi edes jotain pientä? Niinpä aloin miettiä ja etsin muutamia vinkkejä. Saa lainata vapaasti!

Katja Kallion uutuusromaani Säkenöivät hetket olisi kiva löytää paketista.

Kuva: adlibris.com.

Lehtitilaus on varma nakki, miten olisi vaikkapa sisustuslehdistä Avotakka tai Glorian Koti tai naistenlehdistä MeNaiset?

Samppanjaa, anyone? No, tätä löytyy kaapista, eli lisää ei tarvita. Mutta ilahduttaa varmasti ketä tahansa äitiä.

Tai vaikkapa kunnollinen mukana kulkeva ja yhä uudelleen käytettävä kahvimuki, jos kaffe on kuplajuomaa lähempänä äidin sydäntä. Keepcup vaikuttaa pätevältä, Kaffecentralenin myymälöistä saa.

Kukat toimii aina, lupaan. Mutta ei ruukkuversioita.

Samaten hemmotteluhoito, oli se sitten hierontaa, kasvoille, jaloille tai käsille tarkoitettua. Ja lahjakorttina, ei huolettomasti heitettynä lupauksena maksaa "se naaman sorkkiminen, jos sä haluut sellaiseen mennä". Sen verran voi nähdä vaivaa, että ostaa lahjakortin hoitolasta. Helsinki Day Spa toimittaa suoraan postitse kotiin, vink vink.

Kuva: dayspa.fi

Jos et kuitenkaan saa huomenna raahauduttua kaupungille, voit viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä vaihtoehtona askarrella omatekoisen lahjakortin. Miten olisi illallinen kahden kesken, lastenhoitaja valmiiksi varattuna. Tai leffa+drinkit? Mikä vaan yhteinen tekeminen, jonka olet suunnitellut valmiiksi. Kiva omatekoinen lappunen asian kertomiseen kruunaa homman.

Huomenna kaupat ovat normaalisti auki, vielä ehtii! 

Me vietämme sunnuntaina aamun ihan perheen parissa kotonamme, olen jo hyvissä ajoin saanut päiväkodista kaksi suljettua kirjekuorta päivää odottamaan. Iltapäivällä käymme ensin onnittelemassa äitiäni ja syömässä heidän kanssaan ja jatkamme päivää ystäväpariskunnan tyttären synttärijuhlien merkeissä. Ohjelmaa siis riittää, mikäpä sen hauskempaa!

I left my heart in Amsterdam

Amsterdamissa oli ihanaa. Emme tehneet mitään muuta kuin kävelimme ympäriinsä, shoppailimme ja söimme. Lounaan päälle kun vetäisee kolmea makua Benin ja Jerryn jäätelöä, niin päiväunet maistuvat, voin taata. Toisen illan argentiinalaisen pihviravintolan unelmanpehmeä liha maistuu yhä kielen päällä, taivaallista! Koko kaupunki on kyllä niin mieleeni, superrento ja lungisti elämään suhtautuva. Ja vaikka vaatekaupan ikkuna tässä julistaakin, että "Keep Calm And Dress Like Maxima", voin hyvin kuvitella tuoreen kuningattaren vetäisevän tukan ponnarille ja saappaat jalkaan lähtiessään kipaisemaan lähikaupassa. 

Hotellimme sijaitsi niin keskellä kaikkea kuin vain sijaita voi, yövyimme siis Amsterdam American -hotellissa Leidsepleinilla. Ulko-ovesta tien yli ja kas, Leidsestraat ostosmahdollisuuksineen alkoi jatkuakseen myöhemmin Kalverstraatina täynnä liikkeitä. Pyhiinvaellusreittimme huipentui Dam-aukiolle ja Bijenkorf-tavarataloon. Ei valittamista! 

Kyseistä hotellia voin suositella etenkin, jos sinne onnistuu saamaan hyvän diilin. Huoneet itsessään ovat ihan perustasoa ja yksinkertaisista ikkunalaseista tuulee mukavasti. Mutta hotellin alakerrassa sijaitsevat Cafe Americain sekä amerikkalainen baari ovat hyviä istuskelu- ja syömispaikkoja. Aamiainen maksaa ennakkoon tilattuna vain 15 euroa per nuppi ja sisältää kaikkea mahdollista, myös Proseccoa. 

Kaupungissa näkyi vielä paljon merkkejä vallanvaihtojuhlista. Viirit kulkivat yli katujen, oransseja ilmapalloja oli ripustettu samanväristen seppeleiden lisäksi vähän kaikkialle ja kuninkaanlinnankin parvekkeella oli vielä koristuksia jäljellä. Myös sää suosi meitä ja kaupungissa oli täysi kevät. Takki vietti koko viikonlopun huoneen kaapissa ja vain villatakki oli laukussa mukana. Iltaa kohden toki viileni, mutta ei liikaa. 

Sunnuntai-iltana jalat olivat käsittämättömän kipeät ja rakoilla, toista lonkkaa vihloi ja oikean ranteen jännetuppitulehdus oireili. Syy löytyy tästä.

Kirjoitan ostoksista ja tuliaisista erikseen, mutta tuosta kuvasta puuttuu vielä yksi. Se paras.

Jää

Tapahtui maaliskuussa, kun vihdoin sain Ulla-Lena Lundbergin palkitun romaanin luettavakseni. Kirja oli olohuoneen pöydällä ja minä tein jotain keittiön puolella. Sitten kuulin esikoisen äänen kysyvän seuraavasti. "Äiti, jos tuossa on kirjaimet jii, ää ja ää, niin lukeeko siinä sitten "jää?" Hetkiä, jotka muistat ikuisesti, sellainen tuo oli, ja voi sitä iloa ja riemua myös lapsen kasvoilla. "Mä taidan alkaa pikkuhiljaa oppia lukemaan" totesi lapsi hymyillen. No niin alat pienoiseni, niin alat.

Suhtauduin romaaniin aluksi ristiriitaisin tuntein. Halusin ehdottomasti lukea sen, mutta minulla ei ollut asian suhteen mikään kiire. Uskoin sen olevan varmasti hyvä kerronnaltaan, mutta olisiko se sitten ihan minua varten. Tämä ajatus jatkui lähes romaanin puoleenväliin saakka, sitten tapahtui jotain.

Jää kertoo pappi Petter Kummelista, joka vaimonsa ja lapsensa kanssa saapuu syrjäiseen saaristoseurakuntaan Luodoille aloittaakseen seurakunnan uutena pastorina. Häntä on odotettu ja hänen tuloonsa liittyy lupaus uudesta, hänen mukanaan tulee toivo. Sota on ohitse, eletään jälleenrakennuksen aikaa ja uutiset kulkevat myös syrjäisille saarille Posti-Antonin veneen välityksellä. Pastorin tuloon on valmistauduttu viimeisen päälle ja häntä odotetaan laiturilla. Petter Kummel vastaa odotukseen.

Perheen elämää ja yhteisön sosiaalisia suhteita seurataan useana vuodenaikana. Elämä on kovaa ja työtä riittää, mutta yhteisö toimii omien lakiensa mukaan. Pastorin ja vaimonsa Monan välillä vallitsee rakkaus vahvana kuin saariston kesässä kukkimaan pystyvät kasvit. Kesän ja alun avoimuuden jälkeen tulee kuitenkin talvi ja eri luotojen väliset kiistat tulevat myös nuoren pastorin tiettäväksi. Elämä on luovimista, niin ihmisten kanssa kuin merellä. Kaiken yllä on kuitenkin ilon ja riemun, yhdessä tekemisen ja uudelleen rakentamisen, uuden luomisen aura.

Kun kerran luodoilla ollaan, on meri koko elämän ja sen kulun määrittäjä. Posti-Anton toimii yhteytenä Luotojen ja muun maailman välillä ja tietää merestä kaiken. Ennen kaikkea hän tuntee sen voiman ja suhtautuu kunnioittaen näkymättömiin auttajiinsa. Heihin, jotka auttavat matkaajaa pääsemään ehjänä perille. 

"Kun meri jäätyy, on pidettävä korvat auki ja oltava silmä kovana. Miten jää makaa, missä virtapaikat ovat. Mistä tuuli käy. Mustat läikät sulaa, vihreät sileää jäätä, maidonsininen kuin sokean silmää peittävä kalvo, sitä on muistettava varoa. Itsestään selviä asioita. Jäänaskalit täytyy aina pitää mukana ja puukko vyöllä. Kuuntele, millä tavalla jää natisee. Älä pelkää, sillä silloin et selviä minnekään. Älä ole uhmakas, sillä silloin sinun käy huonosti. Meri on kylmä, paina se mieleesi, ja syvä."

Kirjan puolivälissä tapahtui jotain. Siihen saakka tarina ei ollut mielestäni edennyt, kunnes yhtäkkiä huomasin pelkääväni sen loppumista. Lundbergin kerronta oli vienyt lukijansa mukanaan Luotojen elämään ja ihmiskohtaloihin niin huomaamatta, että viimeisiä sivuja halusikin säästellä. Että saisi vielä hetken viipyä Luodoilla, käydä Kummeleilla kylässä tai kuulla pastorin saarnaavan auringonnousuun. Loppua kohti Posti-Antonin mielessä alussa häivähtäneet ennustukset alkoivat toteutua ja lopulta oli aika jättää jäähyväiset niin Luodoille kuin Kummeleillekin. 

Luettuani kirjan ymmärsin kaksi asiaa. Ensinnäkin Lundberg on mestarillinen, kypsä kirjoittaja, jonka kyky tehdä hahmoistaan lukijalle läheisiä ja inhimillisiä on ehdottomasti palkitsemisen arvoinen. Hänen lämpönsä tuota lähes alkukristillistä pientä yhteisöä ja sen paimenta kohtaan välittyy lukijalle saakka kuitenkin ilman turhaa kohottamista ja korottamista. Henkilöt ovat inhimillisiä.

Toisen ymmärryksen koin luettuani lehdestä, että Kummelin perheen tarina on suoraan kirjailijan omasta elämästä. Nuori pastori oli hänen isänsä, pastorin uuttera rouva äitinsä ja hän itse se pieni tyttö, joka Luodoille oli syntynyt. Romaanin loppu tuntui tämän jälkeen aivan erilaiselta. Siinä missä ensin olin lukenut kirjan loppuun erään tarinan päätöksenä, jouduin nyt lukemaan sen uudelleen ja kertasin mielessäni monta päivää. Sillä eihän se siihen loppunut, ei lainkaan. Elämä jatkui, ihan jokaisen, jotka aikanaan joutuivat Luodot jättämään. 

Käsittämättömän hieno kirja, joka muuten on jonkinlaista jatkoa Lundbergin edelliselle teokselle Marsipaanisotilas. Jää on teos, jossa voit mielessäsi haukkua henkilöä hänen hölmöydestään, iloita iloitsevien ja surra surevien kanssa. Pieni yhteisö, pieni pala elämää. Mutta ratkaisuja, jotka vaikuttavat kauas seuraaviin sukupolviin saakka.

Vappumuistot ja matkaan!

Meillä oli oikein onnistunut vappu tänä vuonna. Aattoillan vietimme ystäviemme kanssa grillaten, juoden kuohuvaa, nauraen ja jutellen. Tuli parannettua maailmaa, naurettua erilaisille tanssikoreografioille ja muuten vaan nautittua elämästä. Pikkupojat olivat käyneet isoäitinsä ja ukkinsa kanssa ostamassa ilmapallot (ja lelut..) ja viettäneet aattoa sitten leikkien ja ulkoillen. Pienempi oli syönyt kolme munkkia, tippaleipiä, kääretorttua ja ties mitä muuta. Äitinsä geenit.

Suhteellisen lyhyiden yöunien jälkeen vappupäivän aamu koitti ja minä hiukkasen heikosta yleisfiiliksestä huolimatta aloitin tenttiluvut taas kerran. Pojat pelasivat isänsä kanssa futista ja  myöhemmin syötiin brunssilla muun muassa parsarisottoa ja peuraa.  Lähdin vielä illalla ostamaan aina auki olevasta Siwasta jätskiä ja toivoin syvästi, ettei kukaan tuttu tulisi vastaan. Sen verran oli seuraavan päivän look. Mies oli nukahtanut sohvalle ja kuopus ravinnut itseään sillä aikaa kahdella donitsilla. Ne geenit.

Se viimeinen tentti oli ja meni eilen ja illalla pakkailin laukun valmiiksi. Puolenpäivän aikaan nappaan taksin lentokentälle ja treffaan siellä siskon ja äidin. Amsterdam kutsuu, palkintomatka tuntuu todellakin ansaitulta. Mies aikoo sillä välin viettää poikien kesken viikonloppua muun muassa piirrettyjen ja popcornin kera. Fiilis on jotakuinkin tällainen:

Ai niin, muistatteko Mulberryltä ostamani laukun, jonka nahka on niin pehmeää, että pohja roikkui. Tadaa, ei roiku enää ja laukku on kuvassa tosiaan täynnä tavaraa. Kiitos tätäkin kautta pohjan tekijälle!

Matkalaukkuun oli myös sujautettu piirros. <3

Adios, ensi viikolla palataan taas!