Kulutusfilosofiaa

Nuo kaksi aikaisempaa tämän päivän postausta saivat pohtimaan omaa kuluttamistani vähän tarkemmin. Että miten minä sen koen, millainen kuluttaja haluaisin olla ja millaiseksi haluaisin kehittyä. Olenko jo yli kolmekymmentä vuotta eläneenä edes matkalla kohti omaa ihannettani?

Minä osaan kuluttaa, sitä en käy kiistämään. Raha tuppaa herkästi siirtymään tililtäni jonnekin sen sijaan, että siirtyisi säästöön. Rakastan elämän pieniä ylellisyyksiä (kuka ei?!) ja tälläkin hetkellä luottokortti on miehen huomassa kuivumassa. Minun on pitänyt luoda itselleni tiukat säännöt kuluttamiseen, sillä hyvin helposti ostaisin luotolle ihan parilla klikkauksella, maksaisin vain minimierän laskusta ja olisin matkalla kohti velkaantumista.  Tätä välttääkseni olen tehnyt päätöksen, että rahojen pitää olla olemassa ennen ostoa ja korttiostokset maksan saman tien pois luotolta. Tämä on auttanut.

Louboutinin, Burberryn ja Pura Lopezin korkokenkiä. Mulberryn, Guccin, Vuittonin ja YSL:n laukkuja. Koruja Tiffanyltä. Merkkiaurinkolaseja. Selektiivistä kosmetiikkaa ja laadukkaita hiustenhoitotuotteita. Kodinhankintoja ja grafiikkaa. Ravintolakäyntejä, kukkia kotona ja samppanjaa juhlapäivinä. Huomaan tässä muuten, että vaatteita ostan hyvinkin edullisista ketjumyymälöistä ja paljon alennusmyynneistä. Joka tapauksessa, kulutustottumuksissani on ollut paljon parantamisen varaa ja paljon onkin parantunut. 

En ole koskaan elänyt varsinaista opiskelijaelämää, jos sillä käsitetään vähillä varoilla kitkuttelua ja tonnikalan syömistä. Aina on ollut taustalla tuki ja turva, on ostettu auto ja autettu asuntokaupoilla. Jo teini-ikäisenä saimme siskoni kanssa tileillemme rahaa sitä mukaa, kun sitä tarvitsimme, eikä sillä tarvinnut mitään ns. pakollisia kuluja kattaa. On siis ollut opettelemista, mutta oppirahat on maksettu. Samalla on tullut jonkinlainen ylpeys siinä, että haluaa pärjätä aikuisena omilla rahoillaan itsenäisesti. Elättää perheensä, tehdä kuukausibudjetin, maksaa lainaa pois ja käyttää sen verran rahaa, kuin ylimääräistä jää. Ei enempää. 

Tällä hetkellä sitä ylimääräistä ei juurikaan ole, sillä lapsiperheen elämä, normaalit ruokakauppalaskut ja päivähoidon kustannukset yhdessä mukavan asuntolainan kanssa vievät varat tehokkaasti. Toisaalta tämä on harkittu päätös, kun asunnon ostimme ja päätimme säästää sitä kautta maksamalla mahdollisesta loppuelämän kodista. Osasimme odottaa tiukempia vuosia tähän alkuun ennen kuin minä palaan työelämään ja miehen ura ja palkkakehitys etenee. Aikanaan helpottaa. Siihen saakka emme syö pahemmin ulkona, matkustamme tavallista vähemmän (viimeinen puoli vuotta oli mukava poikkeus matkoineen Kreikkaan ja Yhdysvaltoihin) ja yritämme olla hankkimatta mitään "ylimääräistä". Säästöön ei tässä vaiheessa oikein mitään jää, mutta senkin aika tulee taas, on meillä onneksi eläke- ja henkivakuutukset kunnossa.

Kuluttaisin mieluummin palveluihin paljon nykyistä enemmän, mutta tällä hetkellä karsin niistä ensimmäisenä. En käy kauneushoitoloissa, en hanki geelilakkausta kynsiini tai käy hieronnassa. Haluaisin meille joka toinen viikko käyvän siivoojan tekemään kylpyhuoneen kuurauksen ja lattioiden pesun, mutta teen ne itse. Yritän korjata vaatteet itse ompelijalle viemisen sijaan, tosin aika heikkoa on sillä saralla. Joskus on pakko ostaa ruokakaupasta kukkia mukaan, sieltä niitä neilikoita saa edullisesti ja ilo leikkokukista on suuri. Myöskään ruoasta en tingi siinä mielessä, että söisimme pelkkiä puuroja ja keittoja. Haluan perheeni syövän hyvää ja laadukasta ruokaa ja siihen sitä rahaa sitten kuluukin vaikka emme edes osta luomua. 

Ei minulta mitään erityisiä neuvoja kuluttamisen suhteen kannata pyytää. Itse olen oppinut, että vähemmän on todellakin enemmän ja tulen nykyään allergiseksi ylimääräiselle roinalle, oli se sitten kotona, vaatekaapissa tai laukkuvarastossa. Ilahdun erittäin paljon enemmän pienestä ja laadukkaasta kuin suuresta ja laaduttomassta, jos asian näin voi ilmaista. Laatu korvaa määrän asiassa kuin asiassa ja en halua kuluttaa rahojani mihinkään edes osin yhdentekevään. En koskaan käy huvikseni shoppailemassa, vaan aina tarpeeseen ja esimerkiksi lastenvaatteita löytyy käytettyinä usein hyvin ja hyväkuntoisina. En halua lahjoja vain lahjomisen vuoksi, vaan mieluummin harvemmin jotain todella toivomaani. Ylipäänsä kulutan kyllä, jos jotain todella tahdon, mutta jätän edes osin yhdentekevät jutut suosiolla kauppaan. 

Säästäminen ei edelleenkään ole vahvimpia puoliani, mutta kehityn koko ajan. Tunne siitä, että yllättävän tapahtuman tullen vararahastoa löytyy, on mielihyvää tuottava tällaiselle turvallisuudenhakuiselle ihmiselle. Loputtomiin sitä ei vaan halua valita puhelimen pikavalinnasta äidin tai isän numeroa ja pyytää apua. Ei etenkään, kun on jo kaksi lastakin saattanut maailmaan. Olen aina kiitollinen taloudellisesta turvaverkostani, mutta oppinut tulemaan toimeen omillani. Ja kun vähän sitä säästämistä harjoittelen, voin taas jonakin päivänä klikkailla kotiin jotain ihanaa luksusta tai varata perheelle matkan katsomaan maailmaa. 

Tai vaikka lopettaa angsteilemasta eläkeiän toimeentulosta, näin 32-vuotiaana. 

Elämä voittaa

Meillä alkaa arki palailla normaaliksi sairastamisen jälkeen. Nyt on todellinen epidemia päällä, Facebook täyttyy noropäivityksistä ja esimerkiksi poikien päiväkodissa koko kuopuksen ryhmä sairastui lähes samaan aikaan. Esikoinen sen sijaan on yhä terve eikä toivottavasti enää sairastukaan. Peukut pystyssä.

Meillä tauti iski koviten minuun, oli kyllä aivan horroria ja muun mukavan ohessa pyörryin istualtani ja päädyin makaamaan kylpyhuoneen lattialle. Ei vaan pystynyt nousemaan. Mies sairasti vielä viimeisenä ja nyt on koko kämppä kuurattu kloriitilla, leluja laitettu karanteeniin, pehmot pyöritetty kuudessakympissä lakanoiden ja pyyhkeiden tavoin. Jospa ei ihan heti tarvitsisi käydä tätä uudelleen läpi. Silti, vaikka olo on jo parempi, menee toipuessa näköjään useampi päivä. Voimat ovat yhä vasta palautumassa ja ruokahalu kadoksissa. Eilen illalla syötiin ensimmäistä kertaa kunnolla sitten lauantaiaamun, välissä lähinnä mehukeittoa ja muutama sipsi. Niinpä eiliset pitsat maistuivat superhyviltä, minä tein gluteenittoman pohjan ja esikoinen pilkkoi aineksia. 

Maanantaina kävin nopeasti kaupassa ja päädyin ostamaan myös lempikukkiani neilikoita. Maljakko on Marimekon Sukat makkaralla -kaadin, sopii passelisti toimittamaan vaasin virkaa. 

Elämä siis voittaa, ainakin seuraavaan tautiin saakka. Tulkoon se mahdollisimman pitkän ajan kuluttua, sillä perjantaina pojat menevät isovanhemmilleen yökylään ja me miehen kanssa ulos syömään ja siitä iltaa istumaan. Viimekertainen yritys päättyi sairaan kuopuksen hoivaamiseen, joten ehkäpä nyt natsaisi. Peukut pystyyn!

Än, Oo, Är, Oo

Ensin päiväkodissa, nyt meillä. Siinähän se viikonloppu sitten kuluukin.

Kiirepäivän pieni piristys

Eilinen oli juoksua paikasta toiseen ja ehdin ruokakauppaankin vasta ennen kahdeksaa illalla. Sopivassa välissä ehdin kuitenkin käydä täydentämässä meikkivarastoja huomattuani käyttämäni meikkivoiteen olevan alennuksessa Sokoksella. Samalla ostin uuden  huulikiillon vanhan ja loppuneen tilalle. 

Vakkarituotteet jo pitkältä ajalta. Lancomen Teint Idole Ultra -meikkivoide, sävynä erittäin vaaleaihoiselle sopiva 005 sekä Color Fever Gloss -huulikiilto samalta merkiltä. Sävy 308 Mauve Fiesta on kaunis kylmä vaaleanpunainen. Ihan pian pitää hankkia myös silmänrajauskynä, ripsiväri (molemmat Lancomea) sekä toinen käyttämäni huulikiilto (Chanel), mutta ne tilaan netistä. Säästöä tulee sen verran reippaasti, että se kannattaa. 

Omistan oikeasti todella, todella niukan meikkivaraston. Se riittää, inhoan kaikkia turhia purkkeja ja puteleita ja käytän vain hyviksi toteamiani tuotteita. Toki asian voi nähdä myös niin päin, että en ole osannut uudistaa meikkaustyyliäni sitten lukioajan, mutta se ei ole koko totuus. Olen nimittäin luopunut vaaleasta luomiväristä levitettynä koko luomille aina kulmaluulle saakka. En myöskään rajaa huuliani enää tummemmalla rajauskynällä kuin mitä itse huulipunan sävy on. :D Löytyyhän noita. Perussetti on kuitenkin pysynyt samana. 

Lisäksi nudelakkaajan päivää piristi tavallista poikkeava väritys kynsissä. Pinkki tuntuu aika kivalta vaihtelulta, tosin kylläpä värilakka rapistuu nopeasti. Ehkä kädetkin joutuvat lapsiperheen sotkun kyllästämässä arjessa koville. Jatkuvasti saa olla pesemässä käsiä. 

Mun ihanat

En tajua, miten meillä voi olla näin ihana perhe. Tämä on vähän sitä "mitään muuta en elämässä enää pyydä" -osastoa, mutta niin se vaan on. Sitä tuntee itsensä niin kiitolliseksi, kun nuo miehet ovat elämässäni. Rouva Eriksson loves mun miehet.

Uneton Helsingissä

Olen jo pidemmän aikaa kärsinyt nukkumisvaikeuksista. Muistaakseni vaiva alkoi toden teolla häiritä normielämää viime keväänä ja on ollut siitä saakka ihan viikottainen tuttava.  Nukahdan kyllä, mutta pari tuntia myöhemmin herään valvomaan ja en saa enää unta. Uneni on viimeisten viiden vuoden aikana ollut niin epäsäännöllistä, että unirytmi on jotenkin mennyt ihan sekaisin. Nukahtamislääkkeetkin olen jo hakenut, mutta en jostain syystä saa otettua niitä. Tyhmä minä.

Tänä yönä uni loppui aika tarkalleen 01.15. Nyt kello on jo puoli kuusi ja kanssani hereillä ovat molemmat pojat. He ovat herkkiä toistensa äänille ja kun jompikumpi herää, nousee toinen pian perässä. Mies kiitteli kovasti kylkeä kääntäessään, kun nousin poikien kanssa ylös. Totesin, että samaan konkurssiin menee, no problem.

Yhtäjaksoinen uni läpi yön, mikä ihana ajatus! 

Kiire kiire kiire

Tämä viikko on mennyt ensin juostessa tukka putkella paikasta toiseen ja sen jälkeen pitäessä sitä samaista tukkaa poissa vessanpöntöstä. Vatsatauti, tai mikä lie ruokamyrkytys olikaan, iski tiistai-iltana ja vielä eilisen nukuin kokonaan, voimat olivat aivan finaalissa. Nyt elämä on taas voittanut ja alkuviikon juokseminen jatkunut. Muu perhe on onneksi terveinä.

Maanantaina esikoinen täytti viisi vuotta. Juhlimme pikkuherraa heräämällä hänen kanssaan viideltä, sillä uni ei enää tullut pienelle silmään, liekö lahjajännitys ollut liian kova. Sankari sai myös toivoa herkkuaamupalaa ja niinpä meillä syötiin aamulla ennen puoli kuutta pastaa ja ketsuppia. Jokainen tyylillään. :D Veimme keksejä päiväkotiin tarjottavaksi ja olivat siellä laulaneet sekä tehneet kortin. Kotona paketeista kuoriutui niin Richard Scarryn lentokenttäpeli ja Barbababa-pehmo kuin Mauri Kunnaksen Avaruuskirja ja legoukkelikin. Olivat ilmeisen onnistuneita lahjoja, sillä sankari suukotteli jokaista pakettia avaamisen jälkeen! Iltapäivällä tuli vielä esikoisen kummitäti, minun siskoni siis, hakemaan pojan luokseen yökylään teemalla leffoja ja karkkia. 

Minä puolestani olen tällä viikolla hoitanut niin omia kuin päiväkodin vanhempainyhdistyksen asioita, laittanut sähköposteja ja soitellut puheluita. Käynyt siellä ja täällä. Olen tilannut kukkia huomisen ja lauantain juhliin ja ostanut Tiimarista hieman lisää rekvisiittaa juhlia varten. Tehnyt kauppalistaa ja käynyt siellä kaupassa. Kaikenlaista on kertynyt ja keskiviikko meni tosiaan ihan poissa pelistä. 

Tyhjät kalenterisivut - saavuttamaton unelma?

Onneksi on ollut mukaviakin juttuja, kuten tiistainen kampaajakäynti, jossa päätettiin vähän vaalentaa tätä hyvin tummanruskeaa hiusväriäni ja tehtiin vähän värinpoistoja sekä raidoitusta. Sävy saatiinkin vaalenemaan kivan keskiruskeaksi ja jatkossa mennään raidoilla. Pidentää käyntiväliäkin hyvin, kun juurikasvu ei tule niin selkeästi esiin jo ensimmäisen kuukauden jälkeen. Tähän saakka olen sinnitellyt vielä toisen kuukauden ja aika kulahtaneelta on pää loppua kohden näyttänyt.

Tein myös yhden, jo nyt hyväksi ja tarpeelliseksi osoittautuneen hankinnan kotiin. Stockan oman Villa Stockmann -sarjan torkkupeitto on pääosin villaa ja lämmittää ihanasti. Väritoive tuli mieheltä ja vaikka itse olen aina ollut ruskean sävyistä tykkäävä, tuntuu harmaa aika raikkaalta juuri nyt. Ja onhan meillä olohuoneen mattokin harmaa, sekin muuten miehen ostama. 

Huomenna meillä siis juhlitaan viisivuotiasta esikoista. Päiväkotikaverit tulevat iltapäivällä ja puolentoista tunnin ajan  hulina lienee melkoinen. Mies on luvannut hakea kakun ja kukat, joten minulle jää enää nopea siivous aamulla ennen yliopistolle lähtemistä. Kattausjutut odottavat tuossa vieressä ja äsken täytimme ongintapussit yhdessä esikoisen kanssa. Lauantaina juhlat sitten jatkuvat, kun ensin tulee sukulaisia ja myöhemmin pari ystäväperhettä kylään. Ja illalla minä lähden puolestaan siskoni synttäreitä juhlimaan ravintolavisiitin merkeissä. Eli yhtä juhlaa tämä elämä? No, tällä viikolla ainakin. :D

Tänään käytiin myös neuvolassa tuon viisivuotiaan kanssa ja herra oli aivan myrtynyt, kun ei ollutkaan tehtäviä mitä tehdä. Terveydenhoitaja ei tosiaan teettänyt lapsella yhtikäs mitään, sillä lapsi oli tehnyt kaiken niin hienosti jo vuosi takaperin. Myrtyneen ipanan ilme oli kuitenkin sitä luokkaa, että hän sai esitellä hyppimistä yhdellä jalalla ja piirtää oman kuvansa, kun kerran niin kovasti halusi. Pituutta on tullut hyvin ja painoa samoin, lapsi kasvaa siinä nollakäyrän tuntumassa, hieman alle. On siis hieman keskivertoa lyhyempi tapaus, jolla kuitenkin on keskimääräistä kookkaampi pää. :D Kuulo on kunnossa ja puheterapiassa olemme käyneet jo vuoden verran harjoittelemassa d- ja s -kirjaimia. Kaikki siis oikein hyvin.

Olen alusta saakka ollut todella tyytyväinen meille osuneeseen terveydenhoitajaan. Hän on hyvin maalaisjärkinen tyyppi ja osaa aina sanoa jotain kaunista, josta tulee hyvä mieli. Kuten nytkin, kun hän totesi esikoisesta, että "te saatte kuulkaa olla onnellisia tuollaisesta pojasta" ja että "tämä poika tulee koulun alkaessa olemaan melkoisen taitava tapaus". Kuopuksen kaksivuotisneuvolassa kuukausi takaperin hän sanoi, että "jos kaikki lapset olisivat samanlaisia kuin tämä, ei neuvoloita tarvittaisi lainkaan". Ihan sama, vaikka noita sanottaisiin jokaiselle äidille. Aina se silti tuntuu hyvältä kuulla. 

Viisivuotispäivän aamuna.