torstai 21. toukokuuta 2015

Kesäkodin faktat tiskiin

Aikaisemmin olen kirjoittanut siitä millainen prosessi kesäpaikan löytyminen oli ja sen jälkeen siitä päivästä, kun kirjoitimme kauppakirjat ja saimme talon omaksemme. Olette myös nähneet muutamia kuvia ja tiedätte suunnilleen mistä on kysymys. Nyt ajattelin kertoa talosta tarkemmin.

Kyseessä on vanha pientila, jonka rakennusvuodeksi mainitaan 1944. Kukaan ei kuitenkaan tiedä onko silloin tehty talon alkuperäinen osa, eli vasemmalla näkyvä kuisti, keittiö ja kamari, vai loppulaajennus. Itse luulin jatkuvasti, että talon on alkujaan ollut tuollainen rintamamiestalon tyylinen ja että vasen sivukuisti on tehty myöhemmin. Asia olikin toisin päin ja talo on tosiaan ollut kahden huoneen ja ullakon pieni mökki. Laajennus on tehty oivallisesti, täytyy sanoa. 



Talo tontteineen sijaitsee kaava-alueen ulkopuolella, mikä mahdollistaa meille tulevaisuudessa esimerkiksi uima-allashuoneen tai vierasmökin rakentamisen hyvin vapaasti. Tonttia löytyy reilut 4000 neliötä, riittävästi tulevaan rakentamiseen tai poikien pallopeleihin, mutta riittävän vähän nurmikon leikkuuta ajatellen. Punainen rakennus on puuvaja/verstas, josta löytyy polttopuita valtavat määrät meille valmiiksi käytettäviksi. 



Omenapuun takana näkyy vasta uusittu puusauna, joka tulee toimimaan peseytymispaikkanamme varmasti vielä pitkään. Saunan takana avautuu peltomaisema, toisella puolella tonttia on pienen metsikön takana toinen tila. Palvelut ovat lähellä, uimarantaan on nelisen kilometriä ja kaiken tarvittavan saa keskustasta. Lisäksi on mainittava ympäristön kulttuuritarjonta kesäisin, sitä riittää!


Talossa on asuinneliöitä tällä hetkellä 125 ja kokonaispinta-ala on 155 neliötä. Alakerrasta löytyy keittiön ja kamarin lisäksi olohuone sekä aulatila ja wc. Portaat johtavat yläkerran pieneen aulaan, josta pääsee vintille ja parvekkeelle sekä kahteen makuuhuoneeseen. Yläkerran huoneet ovat alakertaa matalampia ja koko tilaa ei ole käytetty hyödyksi. Tuolla sängyn takana olisi vielä matalaa vinttitilaa, jonka voisi ottaa käyttöön. 




Talossa on paljon kaunista alkuperäistä. Löytyy niin valkoisia peiliovia kuin 50-lukulaisia puuovia. Alkuperäiset ikkunat pitää jossain vaiheessa kunnostuttaa, mutta pyrimme ehdottomasti säilyttämään ne. Ikkunanpuitteet ovat osin sisällä valkoiset ja osin ruskeat samaten kuin portaissa kulkeva puolipaneeli. Haluaisin säilyttää tämän tyylin, sillä se sopii saumattomasti myös talon ulkoverhoiluun. Puuta on paljon, se ilahduttaa. 





Talossa on tehty viimeksi sisäremonttia arviolta joskus 70-luvulla. Edelliset omistajat ovat keskittyneet ulkotilojen remontointiin, mikä tietysti on meille erittäin hyvä asia. Talossa on tehty muun muassa ulkomaalaus, katto piippuineen ja putket vastikään niin, ettei meidän tarvitse asiasta huolehtia. Voimme keskittyä tässä vaiheessa sisätiloihin. 

Talo on ehtaa retroa, jonka alla vintage piilottelee. Jokaisessa huoneessa on erilainen muovimatto ja tapetteja useita kerroksia. Tapetin vaihtoehtona on puujäljitelmäpaneeli. Olohuoneen katto on styroksia. Keittiön tyylin näette alla. Olemme jo aloittaneet remppahommat repimällä muovimattoja pois ja tapetteja pahveineen alas seiniltä, ne repsottivat siihen malliin, että ei ollut vaihtoehtoja. Huomenna lähdemme miehen kanssa pariksi päiväksi talolle ja pyrimme saamaan mahdollisimman paljon purkuhommia eteenpäin sen lisäksi, että viemme huonekalut täältä sinne ja tapaamme remonttimiehiä. Sen jälkeen ollaan viisampia jatkon osalta.




Seuraavaksi sitten suunnittelemiemme muutosten pariin omassa postauksessaan. 

3 kommenttia:

  1. Kiinnostava projekti.

    Jos keittiö on kunnostamiseen riittävässä kunnossa, kannustan hommaan mieluummin kuin uutta vaihtamaan. Kaunis ja taloon sopiva kaapisto. Kurkkaapa Maiju Saw -blogin keittiö, jossa on rempattu vanha keittiö yläkaappi ja asennettu vain uudet alakaapit. Aivan ihana vanhaan taloon passeli kokonaisuus.
    Sitten toinen blogi. jossa näkee ihania vanhoja ovia jne. on Pömpeli. Sieltä saat varmasti maalivinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos näistä blogivinkeistä! Meillä on ehdottomasti kantavana ajatuksena se, että niin paljon vanhaa säästetään kuin vain suinkin pystytään. Esimerkiksi ikkunat kunnostutetaan sen sijaan, että korvattaisiin uusilla ja sitä rataa. Keittiön suhteen ei vielä ole tehty päätöksiä suuntaan eikä toiseen, täytyy jutella remppamiestenkin kanssa mitä he suosittelevat. Tuntevat nimittäin perinnerakentamisen ja se on hyvä juttu.

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista